Ajatuksia ystävyydestä ja muista sosiaalisista suhteista

Olen nuori, vähän yli parikymppinen nainen. Koulusta valmistumisen jälkeen olen työskennellyt vakituisesti samassa paikassa jo useamman vuoden. Lisäksi aloitin vuosi sitten korkeakouluopiskelut työn ohella, joten vapaa-aika on aika kortilla.

Kun täytin 18-vuotta kaveripiiri oli melko laaja ja usein yhteinen vietetty aika oli juhlintaa, bileitä, etkoja ja jatkoja.
Löysin muutama vuosi sitten itselleni miehen, joka luonnollisesti hillitsi juhlimishalujani paljon. Tuntuu, että nyt alan aikuistumaan ja elämän tärkeysjärjestys on muuttunut paljon kuluvien vuosien aikana. Ongelmaksi on muodostunut etenkin yksi ystävä, jonka kanssa olen ollut kuin paita ja peppu juuri täysi-ikäistyttyäni. Hän syyllistää minua siitä, ettei minulla ole enää aikaa hengailla hänen kanssaan samalla tavalla kuin aiemmin. Hän on myös tuonut asiaa esiin miehelleni niin, että on harmi, kun minä vietän vapaa-aikani ainoastaan hänen kanssaan.

Haluan tavata ystäviäni, mutta syyllistäminen ja ainainen kysely on ajanut minut nurkkaan ja tuntuu, etten jaksa itse enää nähdä edes vaivaa tapaamisten suunnitteluun. Lisäksi, kun päivät on täysiä, niin haluaisin, että sovitaan tapaamiset ja juhlinnat etukäteen, jolloin voisin pyytää vuorotöistäni vapaata. Tämäkään ei tunnu olevan itsestäänselvyys, vaan asia josta saada uutta valituksen aihetta.
Mutta on minulla ihaniakin ystäviä, ketkä ymmärtää muuttuneen arjen ja kenen kanssa ajatukset kohtaavat, vaikka emme tapaisi viikkoihinkaan!

En tiedä miksi kirjoitin tämän, mutta ehkä haluaisin kuulla muiden kokemuksia tällaisesta? Faktahan se on, että jotkut ystävyyssuhteet muuttuvat ja loppuvatkin. Kokeeko muut ongelmaksi esim. vuorotyön ja sen, että arki ei ole säännöllistä sosiaalisten suhteiden kannalta?