Kiusaaja, millä perustelit toimintasi?
Kommentit (74)
Tuskin saat montakaan vastausta. Rehellinen vastaus olisi:”Tunsin mielihyvää kun näin toisen kärsivän”. Olen ihmis-per-se.
Ei ole omakohtaista kokemusta, mutta ei kai perusteluja yleensä edes mietitä. Ajatellaan vain epämääräisesti, että kun kohde on niin tyhmä tai jotain muuta, niin se on ansainnut kiusatuksi tulemisen.
En ymmärtänyt kiusaavani. Olin mukana porukassa. Aikuisena vasta olen ymmärtänyt, että se oli kiusaamista. Ei ollut väkivaltaa tai omaisuuden rikkomista. Pientä pilkkaa ja naureskelua. Ihan kamalaa sekin ja olen katunut käytöstäni.
Itse pidän kiusaamista normaalina vaiheena kehitystä, jopa se kiusattu on joskus jotakin kiusannut. Vähän yli menee tämä nykyinen vouhotus...
Mun kiusaaja synnytti lapsen isälleen.
Hyi yökkis.
Muuan tyttö satutti minua fyysisesti ihan tahallaan, joten minä ja kaverini kiusattiin sitä niin kauan että tyttö vaihtoi koulua. Tuntui oikeutetulta silloin aikoinaan.
Mulla on tylsää. Saan siitä sisäistä mielihyvää, kun saan vähän tölviä ihmisiä. Piruilu on kivaa.
En kiusannut ketään koulussa kun olin niin nynny. Olisi tehnyt mieli kiusata näitä samanikäisiä joka pojalle antajia. Hiljaiset ja kiltit ei minusta ole koskaan ansainneet tulla kiusatuksi. Niitä jopa puolustin. Nää "helpot tytöt" vitutti hirveesti.
Vierailija kirjoitti:
Oli vaikea lapsuus.
Kas kun ei vaikeat peräpukamat.
Se tietynlainen kiusaaminen maksaa. Ainakin jos kosket minuun. Se maksaa. Ymmärrätkö?
Hinta on niin kallis että kadut kiusanneesi.
Edelleen on olemassa tiettyjä rajoja. Et näe niitä. Kun ylität niitä, niin siitä on seuraamukset.
Meidän koulun pahin kiusaaja oli sijaislapsi ties monennessako perheessä. Selkeästihän sillä oli jotain ihan psyykkisiä- ja käytösongelmia ja kyllä se niihin apua sai. Koulun väki, sossut ja perhe oli käsittääkseni aika tiiviissä yhteistyössä, mutta eipä siitä sen kummempaa tullut.
Huhu kertoo, että sillä olisi ollut jonkinlainen kehitysvamma äitinsä raskaudenaikaisen elämän ansiosta.
Uskon että ne näkymättömät rajat määrittelevät joko sen ihmisen elämää tai hänen ympärillään elävien ihmisten elämää sellaisella tavalla, että kun niitä tarkoituksellisesti rikotaan niin tavallaan seuraukset sen ihmisen elämälle tai hänen läheistensä elämälle ovat niin suuret että joku suunnitelma jää täyttymättä, hän ei voi enää elää sitä suunnitelmaa. Se maksaa.
Ja tavallaan se kylmettyminen kun lakkaa oikeasti välittämästä niistä läpeensä pahoista ihmisistä jotka kuolevat omaan paskaansa niin sekin on jännä. Ne oikeasti kuolevat siihen. Niillä ei varmaan ollut täällä enää mitään käyttöä?
Koska minua oli kiusattu ala-asteen ajan päätin, että se loppuu yläasteella. Aloin itse kiusata ja valitsin helppoja kohteita.
Olin aika pitkään sitä mieltä, että kiusatut ansaitsivat sen kohtelun. Varmaan samalla tavalla kuin minä ansaitsin omani.
Kadun kyllä todella kovasti omaa käytöstäni. Kiusatut, vika ei todellakaan ole teissä. Se on kiusaajassa.
Itseäni kiusattiin ala-asteella 3-6 luokilla. Haukkumista ja ulkopuolelle jättämistä. Sitten sain tarpeekseni/lakkasin välittämästä seurauksista ja aloin antaa takaisin. Kiusasin sitten kyllä niitäkin, jotka ei olleet kiusanneet mua koskaan. Sain kokea sitä kautta sairasta vallan tunnetta.
Tavallaan en kadu, sillä vaihtoehtona olisi ollut olla kiusattu myös yläasteella.
Minun kiusaajani isä oli juoppo luuseri, joka sai tuomion pedofiliasta. Tyttärensä täsmälleen samaa maata. Ja varmaan kauheeta sanoa näin mutta...
Ihan oikein sille.
:D
Oli vaikea lapsuus.