Miksi suomalaiset ei pidä huolta toisistaan? Syynä hyvinvointimalli?

Omat vanhemmat ovat iäkkäitä ja huonokuntoisia. Pidän heistä huolta niin, että alan itse olla ihan loppu.

Juuri näin. Hyvinvointimallin  tarkoitus on ollut, ettei kukaan ole riipuvainen läheisistään. Kaikilla kun ei ole läheisiä, joihin turvautua. 

Kyllä, yhteisöllisyyttä ei enää ole ja pahoinvointi kasvaa

Kun valtio ei huolehdi niin siitä tulee vihollinen. Osahan tätä selvästi haluaa. AP oletko sinä juuri sellainen?

Suomessa ja pohjoismaissa se perhe on koko maa. Etelä-euroopassa ainoastaan perhe tai osa siitä on turva ja muut sekä valtio ovat vapaasti kusetettavaa porukkaa josta pyritään hyötymään.

Ei se siitä johdu vaan perhekulttuurin muutoksesta. Jo maatalouden aikaan eri sukupolvien yhteensovittaminen oli ongelmallista ja koska ei ole opittu kohteliaita tapoja niin kaikista pienistäkin asioista syntyy riitaa. Nykyään jokainen vetäytyy omiin oloihinsa jotta saa toimia omalla tavallaan. Suomalaiset tarvitsisivat kohteliaisuutta ja tapoja ennen kuin välittäminen onnistuu. Ei kusipäisistä ihmisistä kukaan halua pitää huolta vaikka olisivat omaa perhettä.

En ole velvollinen huolehtimaan jostain narkista tai juoposta jota ei kiinnosta edes huolehtia itsestään.

Ylläolevat asuvat selvästi kaupungissa! :)

Niin se käy, kun suomalaiseen luonteenlaatuun parhaiten sopiva ei-liian-tiivis taajama vaihdetaan kaupunkiin. Se nyt ei vain toimi. Me olemme metsäläisiä, mutta hyvässä mielessä: sovimme luontoon, ja pidämme toisistamme huolta. Paitsi jos asumme kaupungissa, tai olemme jonkin sairaan ideologian aivopesemiä.

Miten on hyvinvoinnin laita sitten niissä yhteiskunnissa, joissa ei ole Suomen kaltaista hyvinvointimallia? Onko niissä vähemmän kodittomuutta, hoitamattomia sairauksia, kouluttamattomuutta, köyhyyttä seurauksineen (huumeongelmat, rikollisuus...)?

Kummassa maassa asiat ovat paremmin, Suomessa vai esim. Meksikossa?

Niin. Uskaltaisin jopa väittää, että suomalaiset huolehtivat enemmän toisista ihmisistä myös vapaaehtoisesti (eli muutoin kuin verotuksen kautta) kuin ihmiset useimmissa niissä yhteiskunnissa, joissa ei ole hyvinvointimallia.

Miten se huolenpito onnistuu, kun jokainen asuu eri puolella maata? Ei naapureitakaan voi velvoittaa katsomaan huonokuntoisen vanhemman perään. Hallitus ja elinkeinoelämä haluaa, että jokainen muuttaa työn perässä heti ties minne, ei siihen yhtälöön saa toisista huolehtimista millään. Harvalla riittää kiinnostusta tuiki tuntemettomien hyysäämiseen.

Kansallinen itsekkyys ja minäminämalli

Suomessa molempien vanhempien odotetaan käyvän kokopäivätyössä kodin ulkopuolella, lapset tarhassa tai koulussa. Asunnot ovat pieniä. Miten tähän yhtälöön sovitetaan että parikin vanhusta, jotka saattavat tarvita 24/7 hoitoa, olisivat lastensa huolehdittavina? Monissa maissa nainen jää kotiin hoitamaan lapset ja vanhukset, kun asunto hankitaan pidetään itsestäänselvänä että siinä on ylimääräinen huone vanhusten muuttaa kun tarve on. Ei vaan toimisi Suomen kulttuurissa tämä systeemi.

Median takia!

Vierailija kirjoitti:

Ylläolevat asuvat selvästi kaupungissa! :)

Niin se käy, kun suomalaiseen luonteenlaatuun parhaiten sopiva ei-liian-tiivis taajama vaihdetaan kaupunkiin. Se nyt ei vain toimi. Me olemme metsäläisiä, mutta hyvässä mielessä: sovimme luontoon, ja pidämme toisistamme huolta. Paitsi jos asumme kaupungissa, tai olemme jonkin sairaan ideologian aivopesemiä.

Kyllä siellä maalla ihan samalla tavalla on ongelmaperheitä kuin kaupungissa. Huonoja vanhempia löytyy ja hyvissäkin oloissa oloissa maalla esiintyy myös masennusta. Ei luonto ole kaikille se onnea tuottava avain vaikka minulle se on juuri sitä.

Mitä tasa-arvoisempi yhteiskunta on, sitä paremmin huolehditaan toisistamme.

Näin videon, jossa testattiin miten ympäristö suhtautuu lapseen tämän pukeutumisen perusteella. Ensin tyttö, n. 7v. Oli puettu siististi ja tämä oli puhdas. Tyttö laitettiin vaeltelemaan yksinään kahvilaan, jossa oli paljon asiakkaita. Muut asiakkaat alkoivat huolehtia tytöstä: ottivat pöytäänsä istumaan ja juttelivat tälle.

Sama tyttö puettiin romanikerjäläisen näköiseksi ja hän teki ihan samat jutut kuin aiemmin samassa paikassa (asiakkaat vahtuneet). Muut asiakkaat reagoivat tyttöön aivan päinvastaisella tavalla, vihamielisesti.

Summa summarum: kun yhteiskunta on tasa-arvoinen ja huolehtii kansalaisistaan, yhteenkuuluvuuden tunne lisääntyy. Kun nähdään eksynyt lapsi, reagoidaan empaattisesti, koska kyse voisi olla yhtä hyvin omasta lapsesta ja ongelma hoituu helposti ja kaikille jää hyvä mieli.

Epätasa-arvoisessa yhteiskunnassa hyvinvoivien ja osattomien välillä on niin syvä kuilu, että yhteisöllisyys katoaa. Pienen, kenties kodittoman, lapsen auttaminen on niin mahdottoman suuri tehtävä, että hyväosainen mielummin sulkee tältä silmänsä ja jatkaa omaa hyväosaisen elämäänsä. Jos tähän ei muutoin pystytä, aletaan osattomia demonisoida ja syyttää omasta osattomuudestaan. Tällä perustellaan se, että oma hyväosaisuus on ansaittua ja siitä ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa.

Vierailija kirjoitti:

Suomessa molempien vanhempien odotetaan käyvän kokopäivätyössä kodin ulkopuolella, lapset tarhassa tai koulussa. Asunnot ovat pieniä. Miten tähän yhtälöön sovitetaan että parikin vanhusta, jotka saattavat tarvita 24/7 hoitoa, olisivat lastensa huolehdittavina? Monissa maissa nainen jää kotiin hoitamaan lapset ja vanhukset, kun asunto hankitaan pidetään itsestäänselvänä että siinä on ylimääräinen huone vanhusten muuttaa kun tarve on. Ei vaan toimisi Suomen kulttuurissa tämä systeemi.

Ennen joku lapsista jäi vanhempien taloon ja hoiti siellä vanhukset loppuun asti. Ei omista huolehtiminen ole suomalaisille vierasta kulttuurillisesti, mutta ajat ovat tuoneet muutoksia.

Hyvinvointiyhteiskuntahan nimenomaan on sitä toisista välittämistä. Me kaikki (työssäkäyvät) maksamme veroja, ja sitä kautta autamme muita. Ei ole olemassa mitään meistä erillistä yhteiskuntaa, joka hoitaisi. Yhteiskunta ollaan me.

Ihmisillä on kiire edistää omaa uraa, hankkia elämyksiä ja nautintoja. Muista huolehtiminen on siitä pois. Moni ei koe sitä tarpeelliseksi ollenkaan