Jokelan nuoret kokoavat adressia viestinten toiminnasta
JOKELAN KOULUSURMAT
Päivitetty: 22:20
helsingin sanomat
" Tiedotusvälineiden toiminta on saanut Jokelan raivoihinsa. Me koemme, ettei teillä ole kunnioitusta ihmisten surua ja kärsimystä kohtaan" , väittää Jokelan koulun entisten oppilaiden laatima nettiadressi, joka arvostelee kitkerästi mediaa.
Adressi kyselee, onko sopivaa " hyökkäillä hysteeristen ihmisten kimppuun vaatien lausuntoa" tai kuvata salaa suruaan ilmaisevia ihmisiä.
Jokelan lukion entinen oppilas Ville Korhonen sanoo, että toimittajat käyttäytyivät törkeästi ja rikkoivat hyvää lehtimiestapaa.
Esimerkiksi Tuusulan kunnantalolle oli Helsingin Sanomien saamien tietojen mukaan tunkeuduttu oppilastietojen saamiseksi. Kunnanjohtaja Hannu Joensivu vahvistaa kunnantalolle tunkeutumisen.
" Jollain tavalla erään lehden toimittaja oli keplotellut tai pujahtanut lukittujen ovien läpi hankkiakseen menehtyneitten nimiä. Minä soitin siitä toimituspäällikölle, kun meillä oli juuri silloin muutenkin kovat työpaineet" , Joensivu kertoo.
Isot mediat kuten Helsingin Sanomat toimivat muita fiksummin, mutta niidenkin toimissa on huomautettavaa, Korhonen sanoo. " Suomalaistoimittajat olivat ulkomaalaisia röyhkeämpiä."
Allekirjoituksia oli maanantai-iltana kertynyt yli 150. Korhosen mukaan adressi luovutetaan jollekin ministerille todennäköisesti ensi viikolla.
Adressin kolme puuhamiestä olivat surmapäivänä rehtorin luona sopimassa tietokonetapahtumasta, kun rehtori sai tiedon ampumisesta, lähti huoneesta eikä palannut enää takaisin.
Adressi oli yllätys MTV3:n päätoimittajalle Merja Ylä-Anttilalle. " Meille ei ole muuten tullut sensävyistä palautetta. Olemme noudattaneet poliisin toiveita emmekä pyrkineet kriisikeskukseen, kirkkoon tai kenenkään kotiin."
Ilta-Sanomien päätoimittaja Tapio Sadeoja tähdentää, että lehden toimittajat eivät häiritse surutaloja, siitä on tiukat ohjeet. Osa haastateltavista kieltäytyi, osa puhui mielellään. " He purkavat sitä kautta asiaa. Kyllä me pyrimme äärimmäiseen hienotunteisuuteen."
Hienovaraisuutta korostetaan myös Helsingin Sanomissa, sanoo päätoimittaja Reetta Meriläinen. " Tietoja ei lähdetä penäämään eikä kiskomaan."
Kommentit (2)
Jaa että ihan oikein entinen oppilas. HOHHOIJJAA. Puhuu asiaa, mutta itse ihan sama haaskalintu kuin toimittajat.
Suomen tilatuin lehti, ja minkähän takia? Sen takia, että sosiaalipornon ystävät jaksavat aina vaan tilata.
Sitä saa mitä tilaa, ja Suomen kansa tilaa paljon paskaa.