Lue keskustelun säännöt.
Olen niin katkera muille äideille!
22.06.2018 |
Siitä, että muiden synnytys on niin voimaannuttava kokemus, ja vauvan ensi kohtaaminen täynnä ihanaa rakkautta ja onnea. Ja että sitä vauvaa sitten hoitaa niin suurella rakkaudella, ja vaikka se kiukuttelee, niin sen rakkauden voimalla kestää, koska se oma vauva on kuitenkin parempaa kuin mikään aika ennen vauvaa.
Jep. Itselläni synnytys oli paska kokemus, enkä tuntenut mitään vauvaa kohtaan. En edes muista siitä mitään kun näin sen ekan kerran. Alusta asti hoitaminen ja imettäminen oli vastenmielistä puuhaa. Vieläkin melkein vuoden jälkeen tuo on vaan ärsyttävä velvollisuus. Niin kuin olisi ihan koko ajan töissä ilman taukoa. Onhan se ihan kiva ja rakas, mutta ärsyttävä pääasiassa.
Miksi en minä saanut ikinä kokea sitä vauva-ajan onnea, mitä joillakin näyttää alusta asti olevan? Näin juhannuksena ja muina juhlapäivinä tämä oikein korostuu, että sitä vaan on vankilassa tuon kitisijän kanssa, eikä hetkeäkään niin että saisi vaan tehdä yhden päivän ajan sitä mitä huvittaa.
Kommentit (67)
Et osaa vain nauttia itsestäsi, siitä se johtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oikein. Nimenomaan muut äidit ovat syypäitä sinun luonteeseesi ja kokemuksiisi.
Vierailija kirjoitti:
Oikein. Nimenomaan muut äidit ovat syypäitä sinun luonteeseesi ja kokemuksiisi.
Miksi pitää vastata noin ilkeästi? Pilaantuuko mielesi, jos joku katselee sinua happamasti, kun iloitset vauvastasi tai elämästäsi? Missä itsetuntosi on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikein. Nimenomaan muut äidit ovat syypäitä sinun luonteeseesi ja kokemuksiisi.
Miksi pitää vastata noin ilkeästi? Pilaantuuko mielesi, jos joku katselee sinua happamasti, kun iloitset vauvastasi tai elämästäsi? Missä itsetuntosi on?
Ei, vaan hän on aivan oikeassa - millä tapaa aloittajan kokemukset ovat kenenkään muun vika? Eivät varmasti hänen omansakaan, mutta turha omaa epäonneaan on muihin purkaa. Rakentavampaa olisi pyrkiä etsimään ratkaisua omiin ongelmiinsa. Tästä sivusta kun katselee, sinun mielesi tuntuu olevan enemmän pilalla kuin tuon kommentoijan, itsetunnosta en sano mitään, kun en sinua tunne. Kärkäs ainakin näytät olevan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oikein. Nimenomaan muut äidit ovat syypäitä sinun luonteeseesi ja kokemuksiisi.
Eihän ap mitenkään syyttänyt muita äitejä! Erikoinen vastaus sinulta siis.
Ap myönsi olevansa katkera ja se on hänen oma tunne eikä väittänyt kenenkään toisen viaksi.
Kuulostat kyllä empatiakyvyttömältä ja kaiken lisäksi hiukan pahansuovalta. Miksi ihmeessä? Toivon sinun löytävän myös hyvän olon ja mielenrauhan omassa itsessäsi, jotta voisit nähdä myös toisten ihmisen kaikkine tunteineen ilman moista hermostumista. Se kun ei auta ketään. Se vaan ensin vaatii asioiden myöntämistä itsellesi ja muille. Siinä ap on ottanut jo askeleen edemmäs kuin sinä. Toivottavasti toisen esimerkki antaisi sinulle voimaa myöntää omat tunteesi.
Nainen sentään voi antaa lapsen koska vain adoptioon tai lastensuojeluun. Mies ei voi lähettää kitisevää vaimoa pois ja nauttia laatuajasta lasten kanssa :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikein. Nimenomaan muut äidit ovat syypäitä sinun luonteeseesi ja kokemuksiisi.
Miksi pitää vastata noin ilkeästi? Pilaantuuko mielesi, jos joku katselee sinua happamasti, kun iloitset vauvastasi tai elämästäsi? Missä itsetuntosi on?
Ei, vaan hän on aivan oikeassa - millä tapaa aloittajan kokemukset ovat kenenkään muun vika? Eivät varmasti hänen omansakaan, mutta turha omaa epäonneaan on muihin purkaa. Rakentavampaa olisi pyrkiä etsimään ratkaisua omiin ongelmiinsa. Tästä sivusta kun katselee, sinun mielesi tuntuu olevan enemmän pilalla kuin tuon kommentoijan, itsetunnosta en sano mitään, kun en sinua tunne. Kärkäs ainakin näytät olevan.
Minä en ainakaaan millään lailla kokenut aloituksen purkautuvan itseeni, tuo, jolle kommentoin, isona vauvana näin koki ja oli heti syyttämässä aloittajaa. Aloittajalle on sallittuja kaikki tunteet, myös ne sinusta tai muista epämukavat.
Tuostahan se ongelma voi sitten lähteä keriytymään auki, että mikä syy on siihen ettei tunne enempää iloa lapsesta ja muut voivat olla myötätuntoisia, jos heillä on paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Voi kamala. Onko tukiverkkoja?
On jossain 500 kilsan päässä. Käyvät silloin tällöin. Ikinä edes en saa olla miehen kanssa kahdestaan, että voitaisi istua alas ja voisin avautua hänelle tästä. Enkä kyllä muutenkaan tiedä, millaista apua tähän voi saada. Ei tuota vauvaa kuitenkaan kukaan tule ottamaan pois, vaan itse se on hoidettava.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivottavasti tämä aloitus on provo. Jos ei ole niin kannattaa lakata se omaan napaan tuijottaminen ja miettiä miltä lapsesta tuntuu kasvaa kodissa, jossa häntä pidetään vain kitisijänä ja äiti on keskittynyt marisemaan siitä, että äitiys ei olekaan pääosin suuria tunteita, vaan arkista työskentelyä toisen hyväksi joka päivä.
Synnyttäminen ei ensinnäkään todellakaan ole kaikille mikään voimaannuttava kokemus. Se on lähinnä kivulias homma mikä on pakko käydä läpi. Synnytystä mystifioidaan nykyään aivan liikaa ja siihen ladataan aivan liikaa odotuksia ja kuvitelmia.
Turha miettiä muita äitejä. Kannattaisi keskittyä itseensä ja omaan lapseensa. Lapsi tarvitsee ja ansaitsee rakastavan äidin. Jotenkin tuossa täytyy onnistua luomaan kahden ihmisen välille voimakas rakastava suhde, koska toinen on niin riippuvainen toisesta.
Oliko lapsi toivottu? Jos kerran salista asti ollut ärsyttävä velvollisuus? Vai kävikö raskausaikana jotakin?
Minulla oli myös kamala synnytys ja saan kiittää nykyistä lääketiedettä että olen edes hengissä. Silti olin onnellinen vihdoin saadessani vauvan syliini.
Onhan tämä tietty raskasta vielä kun lapsi on yli 2v, mutta todella rakas silti. Välillä minulla on montakin päivää putkeen järjetöntä toivottomuutta ja tuntuu etten vain jaksa lasta välillä. Onneksi kuitenkin helpottaa kun mies auttaa enemmän viikonloppuisin lapsen kanssa. Tiedän olevani vain uupunut ja että se helpottaa, mitä enemmän lapsi kasvaa.
Olisikohan sinulla synnytyksen jälkeinen masennus?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti tämä aloitus on provo. Jos ei ole niin kannattaa lakata se omaan napaan tuijottaminen ja miettiä miltä lapsesta tuntuu kasvaa kodissa, jossa häntä pidetään vain kitisijänä ja äiti on keskittynyt marisemaan siitä, että äitiys ei olekaan pääosin suuria tunteita, vaan arkista työskentelyä toisen hyväksi joka päivä.
Synnyttäminen ei ensinnäkään todellakaan ole kaikille mikään voimaannuttava kokemus. Se on lähinnä kivulias homma mikä on pakko käydä läpi. Synnytystä mystifioidaan nykyään aivan liikaa ja siihen ladataan aivan liikaa odotuksia ja kuvitelmia.
Turha miettiä muita äitejä. Kannattaisi keskittyä itseensä ja omaan lapseensa. Lapsi tarvitsee ja ansaitsee rakastavan äidin. Jotenkin tuossa täytyy onnistua luomaan kahden ihmisen välille voimakas rakastava suhde, koska toinen on niin riippuvainen toisesta.
"Miltä lapsesta tuntuu," v*ttu etkö tajua, että se, mille ALOITTAJASTA tuntuu, tulee olemaan se, miltä lapsesta tuntuu!!!??? Eli kannattaisiko nimenomaan keskittyä siihen, miltä aloittajasta tuntuu? Anna aikuisten keskustella tässä ketjussa jos olet tuollainen vauveliini joka ei kestä realiteetteja in life.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikein. Nimenomaan muut äidit ovat syypäitä sinun luonteeseesi ja kokemuksiisi.
Eihän ap mitenkään syyttänyt muita äitejä!
Luepa uudelleen tuo ap:n otsikko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:n täytyy olla äitihullun pikkusisko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikein. Nimenomaan muut äidit ovat syypäitä sinun luonteeseesi ja kokemuksiisi.
Eihän ap mitenkään syyttänyt muita äitejä!
Luepa uudelleen tuo ap:n otsikko.
Niin? Syyllistyitkö? Mistä syystä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kamala. Onko tukiverkkoja?
On jossain 500 kilsan päässä. Käyvät silloin tällöin. Ikinä edes en saa olla miehen kanssa kahdestaan, että voitaisi istua alas ja voisin avautua hänelle tästä. Enkä kyllä muutenkaan tiedä, millaista apua tähän voi saada. Ei tuota vauvaa kuitenkaan kukaan tule ottamaan pois, vaan itse se on hoidettava.
Ap
No ei varmaan kokonaan pois, mutta auttaisiko, jos vauva olisi vaikka viikonlopun poissa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikein. Nimenomaan muut äidit ovat syypäitä sinun luonteeseesi ja kokemuksiisi.
Eihän ap mitenkään syyttänyt muita äitejä!
Luepa uudelleen tuo ap:n otsikko.
Tuossako on empatiakykysi? No ei ole hääppöinen.
Syyt tunteisiin eivät ole vauvan läsnäolossa eikä edes sen määrässä, vaan aloittajan omissa kiintymyssuhdekokemuksissa. Äitisuhteesi tai jokin muu lapsuudessasi meni ilmeisesti kannaltasi jotenkin huonosti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti tämä aloitus on provo. Jos ei ole niin kannattaa lakata se omaan napaan tuijottaminen ja miettiä miltä lapsesta tuntuu kasvaa kodissa, jossa häntä pidetään vain kitisijänä ja äiti on keskittynyt marisemaan siitä, että äitiys ei olekaan pääosin suuria tunteita, vaan arkista työskentelyä toisen hyväksi joka päivä.
Synnyttäminen ei ensinnäkään todellakaan ole kaikille mikään voimaannuttava kokemus. Se on lähinnä kivulias homma mikä on pakko käydä läpi. Synnytystä mystifioidaan nykyään aivan liikaa ja siihen ladataan aivan liikaa odotuksia ja kuvitelmia.
Turha miettiä muita äitejä. Kannattaisi keskittyä itseensä ja omaan lapseensa. Lapsi tarvitsee ja ansaitsee rakastavan äidin. Jotenkin tuossa täytyy onnistua luomaan kahden ihmisen välille voimakas rakastava suhde, koska toinen on niin riippuvainen toisesta.
"Miltä lapsesta tuntuu," v*ttu etkö tajua, että se, mille ALOITTAJASTA tuntuu, tulee olemaan se, miltä lapsesta tuntuu!!!??? Eli kannattaisiko nimenomaan keskittyä siihen, miltä aloittajasta tuntuu? Anna aikuisten keskustella tässä ketjussa jos olet tuollainen vauveliini joka ei kestä realiteetteja in life.
Kyllä vanhemman on osattava lakata toljottamasta omaan napaan ja asettua sen lapsensa asemaan. Nämä nykyajan äidin onni=lapsen onni -näkemykset ovat vahingollisia! Itsekeskeiset vanhemmat muuttuvat pahempaan
Oletko hakenut apua tuohon tunteeseen?