Lue keskustelun säännöt.
Olen niin katkera muille äideille!
22.06.2018 |
Siitä, että muiden synnytys on niin voimaannuttava kokemus, ja vauvan ensi kohtaaminen täynnä ihanaa rakkautta ja onnea. Ja että sitä vauvaa sitten hoitaa niin suurella rakkaudella, ja vaikka se kiukuttelee, niin sen rakkauden voimalla kestää, koska se oma vauva on kuitenkin parempaa kuin mikään aika ennen vauvaa.
Jep. Itselläni synnytys oli paska kokemus, enkä tuntenut mitään vauvaa kohtaan. En edes muista siitä mitään kun näin sen ekan kerran. Alusta asti hoitaminen ja imettäminen oli vastenmielistä puuhaa. Vieläkin melkein vuoden jälkeen tuo on vaan ärsyttävä velvollisuus. Niin kuin olisi ihan koko ajan töissä ilman taukoa. Onhan se ihan kiva ja rakas, mutta ärsyttävä pääasiassa.
Miksi en minä saanut ikinä kokea sitä vauva-ajan onnea, mitä joillakin näyttää alusta asti olevan? Näin juhannuksena ja muina juhlapäivinä tämä oikein korostuu, että sitä vaan on vankilassa tuon kitisijän kanssa, eikä hetkeäkään niin että saisi vaan tehdä yhden päivän ajan sitä mitä huvittaa.
Kommentit (67)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti tämä aloitus on provo. Jos ei ole niin kannattaa lakata se omaan napaan tuijottaminen ja miettiä miltä lapsesta tuntuu kasvaa kodissa, jossa häntä pidetään vain kitisijänä ja äiti on keskittynyt marisemaan siitä, että äitiys ei olekaan pääosin suuria tunteita, vaan arkista työskentelyä toisen hyväksi joka päivä.
Synnyttäminen ei ensinnäkään todellakaan ole kaikille mikään voimaannuttava kokemus. Se on lähinnä kivulias homma mikä on pakko käydä läpi. Synnytystä mystifioidaan nykyään aivan liikaa ja siihen ladataan aivan liikaa odotuksia ja kuvitelmia.
Turha miettiä muita äitejä. Kannattaisi keskittyä itseensä ja omaan lapseensa. Lapsi tarvitsee ja ansaitsee rakastavan äidin. Jotenkin tuossa täytyy onnistua luomaan kahden ihmisen välille voimakas rakastava suhde, koska toinen on niin riippuvainen toisesta.
"Miltä lapsesta tuntuu," v*ttu etkö tajua, että se, mille ALOITTAJASTA tuntuu, tulee olemaan se, miltä lapsesta tuntuu!!!??? Eli kannattaisiko nimenomaan keskittyä siihen, miltä aloittajasta tuntuu? Anna aikuisten keskustella tässä ketjussa jos olet tuollainen vauveliini joka ei kestä realiteetteja in life.
Kyllä vanhemman on osattava lakata toljottamasta omaan napaan ja asettua sen lapsensa asemaan. Nämä nykyajan äidin onni=lapsen onni -näkemykset ovat vahingollisia! Itsekeskeiset vanhemmat muuttuvat pahempaan
Ota se pääsi pois perseestäsi ja lakkaa KUVITTELEMASTA asioita. Varsinkin aina muiden vahingoksi. Ajattelepa vaihteeksi joskus jotain HYVÄÄ muista, kokeile, et menetä mitään. Ja eihän sitä elämäänsä voi elää teeskennellen, koska kaikki eivät ole samanlaisia teeskentelijöitä, kuin sinä ja äitisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seiska vastaa ap:lle. Miksi et voinut kokea myös asioita, joita koet vain toisten vanhempien parhaimmillaan kokevan.
Ensinnäkin. Sinä olet sinä ja sinun vauvasi on sinun. Kukaan eikä mikään tilanne ole samanlainen eli lopeta oman tilanteesi ja itsesi tai vauvasi vertailu muihin.
Kirjoitan tämän ihan kaikella rakkaudella lähimmäistä kohtaan.
Sinun tulee kohdata itsesi ja hyväksyä menneet, olla tässä hetkessä ja opetella näkemään elämäsi hyviä puolia. Tarvitset varmaan alkuun ainakin siihen apua eli puhu tunteistasi siis omalääkärillesi sillä neuvolalla ei aina ole resursseja antaa kuuntelun jälkeen apua vaan ohjaavat omalääkärille ja lastensuojeluunkin mahdollisesti.
Ota ainakin yhteys alueesi lapsiperheiden sosiaalityöhön. Se ei ole sama kuin lastensuojelu, mutta sieltä voit saada käytännön apua. Vauvalle hoitajaa kun käyt keskustelemassa ja jos olet vauvan kanssa paljon yksin niin hoitoapu voi olla tarpeen myös väsymykseen. Väsymys voi olla myös henkistä ja siksi keskusteluapu ja jopa lääkitys tarpeen, sillä saatat potea synnytyksen jälkeistä masennusta mikä on hyvin tavallista.
Avun pyytäninen ja vastaanotto kertoo sinun olevan vastuuntuntoinen vanhempi kuka haluaa lapselleen parasta eli hyvinvoivan äidin. Älä siis häpeä tai pelkää pyytää ja vastaanottaa apua.
Kun alat toipua, huomaat ettei se illuusio toisten äitien vanhemmuudesta ole aukoton vaan on vaan saattanut näyttää täydelliseltä ulospäin. Monilla tuoreilla vanhemmilla on asioita, joista ei puhuta vaan kannetaan sisällä ja näytetään ulospäin muuta. Jotkut taas voivat olla ihan tosissaan onnellisia ja onnekkaita, mutta kyllä jokainen kokee jonkinlaisen hormonimyrskyn lapsen syntymän myötä. Se on luonnon tapa herkistää äitiä tulkitsemaan vauvan tarpeet paremmin. Jotkut vaan selviävät siitä erilailla ja syitä on monia, joillakin voi olla seesteisempi talous tai parisuhde tai hyvin nukkuva vauva jne.
Sinä olet herkistynyt ja vauvan itku saa sinut voimaan pahoin. Se on alkukantainen tunne ja siis normaalia. Hormonisi toimii ja se on hienoa. Ne vaan on saanut sinut voimakkuudessaan ymmälleen ja tunne on pukeutunut katkeruudeksi.
Ole ylpeä vahvoista tunteistasi ja kun saat käännettyä ne positiiviseksi voimaksi avun kanssa niin äitiytesi polku voi olla täydellisyyttä hipova ja rakkaus lapseesi pohjaton.
Ei myöskään ole luvatonta tuntea joskus riittämättömyyttä, syyllisyyttä ja jopa surua.
Se on vanhemmuuden kriisiä, kasvat vanhemmaksi. :))
Toivon teille valoisaa tulevaa ja voimia hakea apua sillä se on todellakin sen arvoista. Jos taho keneltä apua pyydät ei tunnu kuuntelevan niin älä luovuta vaan vaadi toinen henkilö. On tärkeää, että mm.terapiassa kemiat toimivat hoitavan tahon kanssa.
Kaikkea hyvää!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti tämä aloitus on provo. Jos ei ole niin kannattaa lakata se omaan napaan tuijottaminen ja miettiä miltä lapsesta tuntuu kasvaa kodissa, jossa häntä pidetään vain kitisijänä ja äiti on keskittynyt marisemaan siitä, että äitiys ei olekaan pääosin suuria tunteita, vaan arkista työskentelyä toisen hyväksi joka päivä.
Synnyttäminen ei ensinnäkään todellakaan ole kaikille mikään voimaannuttava kokemus. Se on lähinnä kivulias homma mikä on pakko käydä läpi. Synnytystä mystifioidaan nykyään aivan liikaa ja siihen ladataan aivan liikaa odotuksia ja kuvitelmia.
Turha miettiä muita äitejä. Kannattaisi keskittyä itseensä ja omaan lapseensa. Lapsi tarvitsee ja ansaitsee rakastavan äidin. Jotenkin tuossa täytyy onnistua luomaan kahden ihmisen välille voimakas rakastava suhde, koska toinen on niin riippuvainen toisesta.
"Miltä lapsesta tuntuu," v*ttu etkö tajua, että se, mille ALOITTAJASTA tuntuu, tulee olemaan se, miltä lapsesta tuntuu!!!??? Eli kannattaisiko nimenomaan keskittyä siihen, miltä aloittajasta tuntuu? Anna aikuisten keskustella tässä ketjussa jos olet tuollainen vauveliini joka ei kestä realiteetteja in life.
Kyllä vanhemman on osattava lakata toljottamasta omaan napaan ja asettua sen lapsensa asemaan. Nämä nykyajan äidin onni=lapsen onni -näkemykset ovat vahingollisia! Itsekeskeiset vanhemmat muuttuvat pahempaan
Riittäisikö, että tietää kyllä, mitkä ovat lapsen tarpeet ja täyttää ne, vai pitääkö niiden lapsen tarpeiden nimenomaan olla aina äidin tarpeiden edellä, että tyydytyt?
Ymmärtäisin, jos sanoisit olevasi katkera vaikka elämälle/kohtalolle/universumille/geeneillesi/itsellesi/miehellesi/lapsuudenkokemuksillesi, mutta että olet katkera muille äideille?
Eihän niillä muilla äideillä ole osaa eikä arpaa siihen, mitä sinulle on tapahtunut. Eivätkä nämä muut äidit - sinulle täysin tuntemattomat ihmiset - olisi mitenkään voineet vaikuttaa sinun elämääsi tai kokemuksiisi.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärtäisin, jos sanoisit olevasi katkera vaikka elämälle/kohtalolle/universumille/geeneillesi/itsellesi/miehellesi/lapsuudenkokemuksillesi, mutta että olet katkera muille äideille?
Eihän niillä muilla äideillä ole osaa eikä arpaa siihen, mitä sinulle on tapahtunut. Eivätkä nämä muut äidit - sinulle täysin tuntemattomat ihmiset - olisi mitenkään voineet vaikuttaa sinun elämääsi tai kokemuksiisi.
No eihän elämäkään ole kellekään mitään tehnyt, urpo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärtäisin, jos sanoisit olevasi katkera vaikka elämälle/kohtalolle/universumille/geeneillesi/itsellesi/miehellesi/lapsuudenkokemuksillesi, mutta että olet katkera muille äideille?
Eihän niillä muilla äideillä ole osaa eikä arpaa siihen, mitä sinulle on tapahtunut. Eivätkä nämä muut äidit - sinulle täysin tuntemattomat ihmiset - olisi mitenkään voineet vaikuttaa sinun elämääsi tai kokemuksiisi.
Et muutenkaan taida oikein tajuta katkeruutta tunteena tai mitä se on? 🙂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärtäisin, jos sanoisit olevasi katkera vaikka elämälle/kohtalolle/universumille/geeneillesi/itsellesi/miehellesi/lapsuudenkokemuksillesi, mutta että olet katkera muille äideille?
Eihän niillä muilla äideillä ole osaa eikä arpaa siihen, mitä sinulle on tapahtunut. Eivätkä nämä muut äidit - sinulle täysin tuntemattomat ihmiset - olisi mitenkään voineet vaikuttaa sinun elämääsi tai kokemuksiisi.
No eihän elämäkään ole kellekään mitään tehnyt, urpo.
Saati universumi, haha!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mitä ne muut äidit sitten ovat sinulle tehneet?
Ap asutko pääkaupunkiseudulla? Voisin kyllä hoitaa lastasi silloin tällöin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No mitä ne muut äidit sitten ovat sinulle tehneet?
Mitäs universumi on sulle tehnyt?
Lapsi oli toivottu. Ja en kai minä nyt sille sano, että oletpa ärsyttävä taakka, joten en tiedä miltä siitä tuntuu, kun ajattelen noin. Ei kai se mikään ajatusten lukija ole. Hoidan sen kyllä ihan asiaan kuuluvasti ja leikin ja nauran hänen kanssaan, ja ihan iloiselta vaikuttaa. Tunnen näin vain sisäisesti.
Ehkä somessa ja muualla sitten niin paljon hehkutetaan sitä voimaannuttavaa synnytystä ja että äidinrakkaus on jotenkin epänormaalin voimakas ja pakahduttava tunne koko ajan. No ei mielestäni sen kummempi kuin joku ihan normaali rakkaus. Ja tiesin kyllä että synnytys sattuu, mutta ajattelin sen jälkeen kaiken sen raakuuden unohtuvan kun äidinrakkaus täyttää sieluni ja se vauva on niin ihana palkinto että se kaikki kärsimys oli sen arvoista. Niin turhauttavaa kun tuo ei vielä osaa puhua ja kertoa mikä nyt tällä kertaa on hätänä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikein. Nimenomaan muut äidit ovat syypäitä sinun luonteeseesi ja kokemuksiisi.
Eihän ap mitenkään syyttänyt muita äitejä!
Luepa uudelleen tuo ap:n otsikko.
Niin? Hän myöntää olevansa katkera. Mitä sitten? Ei se ole yhtäkuin syyttämistä vaan aito omien tunteiden myöntäminen ja sanoiksi pukeminen. Hän on katkera ei kateellinen. Ei ole kateellinen sinulle eikä edes katkera ja väitä oman tilanteen olevan sun syytä.
Voi jösses miten yksinkertaista voi jonkun tunneäly ja lukutaito olla. =/
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mitä ne muut äidit sitten ovat sinulle tehneet?
Mitäs universumi on sulle tehnyt?
Universumi on synnyttänyt minut. Niin kuin kaiken muunkin olevaisen. Olen siitä äärimmäisen onnellinen, en katkera. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Faktahan se on, että lapsi aistii jo hyvin pienestä pitäen, jos hän ei ole toivottu/hänen päällensä "syljetään". On erittäin surullista, että viaton lapsi joutuu kasvamaan ei-rakastavassa ilmapiirissä. Sitä ei yksikään lapsi ansaitse.
Siispä aloittajan kannattaisi hakea apua psyykkisen tilansa hoitamiseen - asap. Ei ole oikein laittaa lasta kärsimään oman hyvinvointinsa laiminlyönnistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikein. Nimenomaan muut äidit ovat syypäitä sinun luonteeseesi ja kokemuksiisi.
Eihän ap mitenkään syyttänyt muita äitejä!
Luepa uudelleen tuo ap:n otsikko.
Niin? Hän myöntää olevansa katkera. Mitä sitten? Ei se ole yhtäkuin syyttämistä vaan aito omien tunteiden myöntäminen ja sanoiksi pukeminen. Hän on katkera ei kateellinen. Ei ole kateellinen sinulle eikä edes katkera ja väitä oman tilanteen olevan sun syytä.
Voi jösses miten yksinkertaista voi jonkun tunneäly ja lukutaito olla. =/
Jos hän olisi kirjoittanut olevansa katkera, sen olisin ymmärtänyt hyvin. Mutta hän kirjoittaa olevansa katkera muille äideille. Syytä siihen en kykene ymmärtämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mitä ne muut äidit sitten ovat sinulle tehneet?
Mitäs universumi on sulle tehnyt?
Universumi on synnyttänyt minut. Niin kuin kaiken muunkin olevaisen. Olen siitä äärimmäisen onnellinen, en katkera. :)
No, muut äidit ovat hehkuttaneen synnytyksen olleen voimaannuttava kokemus, ja että kivut unohtuivat pakahduttavan äidinrakkauden alle.
Universumi ei ole tehnyt läheskään mitään noin todistettavaa. Meidän olemassaolomme ei liity universumin tekemisiin todennäköisesti mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikein. Nimenomaan muut äidit ovat syypäitä sinun luonteeseesi ja kokemuksiisi.
Eihän ap mitenkään syyttänyt muita äitejä!
Luepa uudelleen tuo ap:n otsikko.
Niin? Hän myöntää olevansa katkera. Mitä sitten? Ei se ole yhtäkuin syyttämistä vaan aito omien tunteiden myöntäminen ja sanoiksi pukeminen. Hän on katkera ei kateellinen. Ei ole kateellinen sinulle eikä edes katkera ja väitä oman tilanteen olevan sun syytä.
Voi jösses miten yksinkertaista voi jonkun tunneäly ja lukutaito olla. =/Jos hän olisi kirjoittanut olevansa katkera, sen olisin ymmärtänyt hyvin. Mutta hän kirjoittaa olevansa katkera muille äideille. Syytä siihen en kykene ymmärtämään.
Mä kyllä ymmärrän. Muut saavat olla onnellisia, ap ei saa. Ja heille synnytys oli voimaannuttava kokemus ja heille vain tupsahti jostain pakahduttavaa äidinrakkautta, mutta ap ei koe sitä.
Vierailija kirjoitti:
Faktahan se on, että lapsi aistii jo hyvin pienestä pitäen, jos hän ei ole toivottu/hänen päällensä "syljetään". On erittäin surullista, että viaton lapsi joutuu kasvamaan ei-rakastavassa ilmapiirissä. Sitä ei yksikään lapsi ansaitse.
Siispä aloittajan kannattaisi hakea apua psyykkisen tilansa hoitamiseen - asap. Ei ole oikein laittaa lasta kärsimään oman hyvinvointinsa laiminlyönnistä.
Sun äitis ois pitänyt hakea apua, kun sut sai. Mutta hei, ei se ole liian myöhäistä sinullekaan! Ymmärtämiseen apua, siis.
Vierailija kirjoitti:
Faktahan se on, että lapsi aistii jo hyvin pienestä pitäen, jos hän ei ole toivottu/hänen päällensä "syljetään". On erittäin surullista, että viaton lapsi joutuu kasvamaan ei-rakastavassa ilmapiirissä. Sitä ei yksikään lapsi ansaitse.
Siispä aloittajan kannattaisi hakea apua psyykkisen tilansa hoitamiseen - asap. Ei ole oikein laittaa lasta kärsimään oman hyvinvointinsa laiminlyönnistä.
Ap kuulostaa kyllä hyvältä ja huolehtivalta lastaan kohtaan, niin että mitä v*ttua sä siinä valitat?
Minäkin inhosin vauva-aikaa, mutta kyllä se helpotti sen jälkeen..