Lue keskustelun säännöt.
Olen niin katkera muille äideille!
22.06.2018 |
Siitä, että muiden synnytys on niin voimaannuttava kokemus, ja vauvan ensi kohtaaminen täynnä ihanaa rakkautta ja onnea. Ja että sitä vauvaa sitten hoitaa niin suurella rakkaudella, ja vaikka se kiukuttelee, niin sen rakkauden voimalla kestää, koska se oma vauva on kuitenkin parempaa kuin mikään aika ennen vauvaa.
Jep. Itselläni synnytys oli paska kokemus, enkä tuntenut mitään vauvaa kohtaan. En edes muista siitä mitään kun näin sen ekan kerran. Alusta asti hoitaminen ja imettäminen oli vastenmielistä puuhaa. Vieläkin melkein vuoden jälkeen tuo on vaan ärsyttävä velvollisuus. Niin kuin olisi ihan koko ajan töissä ilman taukoa. Onhan se ihan kiva ja rakas, mutta ärsyttävä pääasiassa.
Miksi en minä saanut ikinä kokea sitä vauva-ajan onnea, mitä joillakin näyttää alusta asti olevan? Näin juhannuksena ja muina juhlapäivinä tämä oikein korostuu, että sitä vaan on vankilassa tuon kitisijän kanssa, eikä hetkeäkään niin että saisi vaan tehdä yhden päivän ajan sitä mitä huvittaa.
Kommentit (67)
Ymmärrän aloittajaa. Olen kokenut täsmälleen saman. Olin ehkä vähän masentunut. Se meni ajan myötä ohi. Joku oma, pikku harrastus voisi ehkä auttaa. Tarvitset hetken omaa aikaa. Synnytys oli kamalaa ja jälkeen päin tuntui vuotavan joka aukosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän aloittajaa. Olen kokenut täsmälleen saman. Olin ehkä vähän masentunut. Se meni ajan myötä ohi. Joku oma, pikku harrastus voisi ehkä auttaa. Tarvitset hetken omaa aikaa. Synnytys oli kamalaa ja jälkeen päin tuntui vuotavan joka aukosta.
Onpa ikäviä kommentteja täällä. Itselläni on vähän samantapaisia kokemuksia esikoisen vauva-ajalta. Vauvan hoito oli velvollisuus ja rasite, mitään syvää rakkautta en tuntenut. Vauva oli todella vaativa ja nukkui huonosti. Vuorovaikutus vauvan kanssa oli hankalaa. Itse olin synnytyksen jälkeen huonossa kunnossa. Myöhemmin selvisi, että kärsin keskivaikeasta masennuksesta. Lapsi taas oli autistinen, mikä näkyi jo vauva-aikana mm. nukkumisen ja motoriikan ongelmina. Lapsella oli myös outoja kohtauksia, jotka myöhemmin osoittautuivat epilepsiaksi. Ymmärrän katkeruuden. En ole erityisen esikoiseni kanssa koskaan kokenut normaalia äitiyttä. Tälläkin hetkellä olen kateellinen muille äideille, joiden lapset pääsevät ripille, päättävät peruskoulun ja hakeutuvat jatko-opintoihin.
Tärkein viestini tässä kuitenkin on, että Ap, sinun tuntemuksiasi pitää kuulla. Tarvitset lepoa, omaa aikaa ja apua lapsen hoidossa. Mahdollisesti kärsit masennuksesta. Puhu tilanteestasi neuvolassa. Älä luota siihen, että tuo menee itsekseen ohi.
Kannattaa ap hakea apua vaikka neuvolapsykologin kautta. Tuo on aika tavallinen tapahtumakulku eli huonosta synnytyskokemuksesta lähtee synnytyksenjälkeinen masennus, mikä johtaa sitten huonoon suhteeseen lapseen. Apua on saatavissa, ei kannata kärsiä enempää enää. Juuri tästä syystä ärsyttää vähän ne ihmiset joiden mielestä synnytykseen on turha valmistautua tai että kunhan sen jotenkin kestää niin se on hyvä ja muu on turhaa hössötystä. Synnytyksen kululla on aika kauaskantoisia vaikutuksia.
Täysi ymmärrys aloittajalle. Esikoisen kanssa jotenkin jaksoi ihmetellä ja opetella sitä lapsen kanssa oloa. Ja sain kokea sen rakkauden lapseen. Esikoinen oli myös uskomattoman kiltti ja kuin nukke! Olin hyvin ylpeä hänestä. Vihasin tuolloikin kuitenkin aitä vauvassa kiinni oloa ja imetystä!
En olisi halunnut enempää lapsia, mutta mies halusi pojallemme veljen. Me saimme toisen pojan ja siitä alkoi oma kurjuus. Mies jatkuvasti töissä että pärjättäisiin ja minä hoidan kotona yksin lapsia. En pääse yli siitä ajatuksesta että minulle olisi riittänyt vain se yksi lapsi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puhuin viimeksi neuvolassa siitä miten synnytys vaivaa edelleen. Tuo oli eka kerta kun sanoin sen edes ääneen. Ja uskon tuon olevan aika olennainen syy siihen, että alusta asti vauvan kanssa on tuntunut vaikealta. Pääsen äitiyspolille ja psykologille. En tiedä miten nuo auttaa, mutta toivottavasti jotenkin.
Ap
Eivät ne muut äidit ole syypäitä siihen, mitä sinä tunnet tai koet, tai siis et koe. Älytöntä olla katkera omista tunteistaan jollekin toiselle (vieläpä ihan tuntemattomille ihmisille).