Lue keskustelun säännöt.
Mitä järkeä kärsiä joka päivä?
14.06.2018 |
Mulla on parantumaton sairaus, jonka oireet on jatkuvia. Silloin kun ei ole paljon kipua ja hankalaa tunnetta liikkumisesta, niin lievää kipua ja vmaista tunnetta on kuitenkin läsnä ja sen tietää, että inhottavammat oireet ovat taas edessä pian. Mitään vapautusta ei ole, koskaan ei ole helppo ja hyvä olla, sen jälkeen kun sairastuin ei vartaloni ole tuntunut hyvältä paikalta olla, eikä näytä kauniilta enää. Kaikki mitä teen ja pelkästään paikallaan olo tuntuu pahalta. Lääkärit pitävät minua hulluna ja masentuneena, kun olen sanonut, että minua ei kiinnosta elää kauan tällä tavalla. Itse ihmettelen, kuka hullu HALUAISI elää tällä tavalla. En usko, että v..utus loppuu koskaan eikä varmaan mitään tottumista ja tätä paljon puhuttua sopeutumista tule koskaan.
Miksi ei voi hyväksyä, että ihmisillä on erilaiset elämänarvot ja sietokyky ja jotkut eivät vain halua olla olemassa liian tuskan kanssa?
Kommentit (12)
Mikä diagnoosi ja milloin olet saanut sen? Minkä ikäinen olet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap kerjää sääliä ja sympatiaa, ei ole oikeasti sairas.
Mä en ole ylipäätään tajunnut että mikä ihme tässä elossa olemisessa muka niin upeaa on. Saatikka jos olisi vielä joku tuollainen sairaus kuin sinulla, AP. Meidän oletetaan jotenkin tuntevan kiitollisuuden velkaa siitä että olemme ns. saaneet syntyä tähän maailmaan. Kannatan eutanasiaa.
On kiinnostavaa, että netissä ihmiset sanovat ilmeisesti aidon mielipiteensä, joka on, että ei se elämisen arvoiselta kuulosta. Oikeassa elämässä kuitenkin vieraatkin ihmiset käyttäytyvät niin kuin puhuisin jostain tosi järkyttävästä, jos kerron suoraan mikä tilanne on, ja että en toivo sen jatkuvan kauan.
Itse en ole täysin muodostanut kantaani eutanasiasta, sillä siinä on ongelmansa. Toivoisin kuitenkin, että itsemurhaa ei tuomittaisi niin jyrkästi. Lisäksi toivoisin, että terveydenhoitoa ja hoitoonpääsyä parannettaisiin, koska monella tilanne on huono diagnoosin viivästymisen tai huonon hoidon takia. Samaan aikaan aivokuolleita pidetään elossa väkisin.
Vierailija kirjoitti:
Ap kerjää sääliä ja sympatiaa, ei ole oikeasti sairas.
Ja sulla on sosiopatia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän aloittajaa hyvin. Itsellä myös kroonisia sairauksia, ja kivun ja säryn kanssa elän joka päivä. Lääkitys kyllä on, ja se vie pahimman pois, mutta siitä huolimatta ei täysin kivutonta päivää ole. Opiskelen (taas) alalle jos voi käyttää lähinnä päätä, koska ruumiillinen työ ei sovi. Olen yli 40, ja pelottaa vaan se, saanko siltikään töitä kun valmistun.
Joskus vaan tulee mitta täyteen särkyjen ja väsymyksen kanssa, eikä millään jaksaisi niitä enää kestää, ja silloin mietityttää että miksi pitää vaan jaksaa joka päivä. Yhteiskuntakin vaatii joka päivä enemmän ja enemmän. Pitäisi olla hyvässä kunnossa ja terve, että olisit "kunnollinen" yhteiskunnan osa.
Työelämä kovenee, sekä näemmä ihmisten suhtautuminen vaikka työttömiin ja sairaisiin. Pelkään mahdollisesti köyhää (ellen saa töitä, joita pystyn tekemään) loppuelämää, mahdollisesti lisääntyviä kipuja, sekä liikuntakyvyn menetystä. Kyllä se masentaa, jos tulevaisuudessa ei olekaan sitä valoa, jota esim. uudelleenkouluttautumisella toivon.
Että miksi sitä täällä enää sitten on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän aloittajaa hyvin. Itsellä myös kroonisia sairauksia, ja kivun ja säryn kanssa elän joka päivä. Lääkitys kyllä on, ja se vie pahimman pois, mutta siitä huolimatta ei täysin kivutonta päivää ole. Opiskelen (taas) alalle jos voi käyttää lähinnä päätä, koska ruumiillinen työ ei sovi. Olen yli 40, ja pelottaa vaan se, saanko siltikään töitä kun valmistun.
Joskus vaan tulee mitta täyteen särkyjen ja väsymyksen kanssa, eikä millään jaksaisi niitä enää kestää, ja silloin mietityttää että miksi pitää vaan jaksaa joka päivä. Yhteiskuntakin vaatii joka päivä enemmän ja enemmän. Pitäisi olla hyvässä kunnossa ja terve, että olisit "kunnollinen" yhteiskunnan osa.
Työelämä kovenee, sekä näemmä ihmisten suhtautuminen vaikka työttömiin ja sairaisiin. Pelkään mahdollisesti köyhää (ellen saa töitä, joita pystyn tekemään) loppuelämää, mahdollisesti lisääntyviä kipuja, sekä liikuntakyvyn menetystä. Kyllä se masentaa, jos tulevaisuudessa ei olekaan sitä valoa, jota esim. uudelleenkouluttautumisella toivon.
Että miksi sitä täällä enää sitten on?
Joo, kun joka puolella toitotetaan että "kunhan on terve, niin ei haittaa vaikka on pari
ylikiloa..." tms. muu asia, mutta niin kauan kun on TERVE, niin kaikki muu on ok. Eli mitäs sitten kun ei ole terve? Kaikki säälii ja päivittelee?
Lisäksi vallalla on käsitys, että kuka tahansa pystyy mihin vaan, jos vaan yrittää. Esimerkiksi kauniiseen kroppaan tai hyvään uraan. Mitäs kun sairaana ponnistelen äärirajoille, että saa tehtyä edes alle puolet siitä mitä muut, oletko silloin huono ja arvoton?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän aloittajaa hyvin. Itsellä myös kroonisia sairauksia, ja kivun ja säryn kanssa elän joka päivä. Lääkitys kyllä on, ja se vie pahimman pois, mutta siitä huolimatta ei täysin kivutonta päivää ole. Opiskelen (taas) alalle jos voi käyttää lähinnä päätä, koska ruumiillinen työ ei sovi. Olen yli 40, ja pelottaa vaan se, saanko siltikään töitä kun valmistun.
Joskus vaan tulee mitta täyteen särkyjen ja väsymyksen kanssa, eikä millään jaksaisi niitä enää kestää, ja silloin mietityttää että miksi pitää vaan jaksaa joka päivä. Yhteiskuntakin vaatii joka päivä enemmän ja enemmän. Pitäisi olla hyvässä kunnossa ja terve, että olisit "kunnollinen" yhteiskunnan osa.
Työelämä kovenee, sekä näemmä ihmisten suhtautuminen vaikka työttömiin ja sairaisiin. Pelkään mahdollisesti köyhää (ellen saa töitä, joita pystyn tekemään) loppuelämää, mahdollisesti lisääntyviä kipuja, sekä liikuntakyvyn menetystä. Kyllä se masentaa, jos tulevaisuudessa ei olekaan sitä valoa, jota esim. uudelleenkouluttautumisella toivon.
Että miksi sitä täällä enää sitten on?
Joo, kun joka puolella toitotetaan että "kunhan on terve, niin ei haittaa vaikka on pari
ylikiloa..." tms. muu asia, mutta niin kauan kun on TERVE, niin kaikki muu on ok. Eli mitäs sitten kun ei ole terve? Kaikki säälii ja päivittelee?
Lisäksi vallalla on käsitys, että kuka tahansa pystyy mihin vaan, jos vaan yrittää. Esimerkiksi kauniiseen kroppaan tai hyvään uraan. Mitäs kun sairaana ponnistelen äärirajoille, että saa tehtyä edes alle puolet siitä mitä muut, oletko silloin huono ja arvoton?
Niinpä, juuri näin. Ja varsinkin kun esim. minun sairauteni ei näy suoraan päällepäin, ellei tilanne ole niin huono että on vaikea kävellä tms. niin on saanut ihmettelyjä ettet voi olla sairas kun et näytä siltä. Koita siinä sitten samaan työtulokseen tms. kuin muut, muuten olet huono ja arvoton... Jopa laiskaksi voidaan sanoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jeesus kärsi meidän kaikkien syntiemme puolesta.
Vierailija kirjoitti:
Jeesus kärsi meidän kaikkien syntiemme puolesta.
Ja mitenköhän tämä liittyy keskustelun aiheeseen? Että kärsi sinäkin vaan sairas ihminen, kun muinaisen tarun jumalhahmo kärsi ristillä? Vai miten?
Mikä sairaus sinulla on?