Lue keskustelun säännöt.
Äidilläni todettiin paksusuolensyöpä
13.06.2018 |
Sain tiedon illalla. Muuta emme tiedä kuin että syöpää on ja leikataan. Alla toinen, parantumaton syöpä, jota sairastanut 10 v. Elämä mennyt meillä kaikilla parin kk sykleisså, kontrolleja odotellessa. Ei taida kunto kestää toista syöpää. Hyvästien aika?
En tiedä miten pidän kasassa itseni vielä pari tuntia. Tärkeä asiakastapaaminen aamulla, ei ehdi perumaan. Mies ei sen vertaa tukenut, että olis lapset laittanut lähtökuntoon. Otin ja lähdin. Sanoin, että huolehdi sinä ne hoitoon. Mä en kykene.
Kommentit (8)
Voi ei.....voimia.
Toivottavasti miehesi alkaa ymmärtämään, että tarvitsisit nyt hänen tukeaan.
Toisaalta raskaina aikoina itse olen huomannut, että arjen pyörittäminen kuitenkin on pitänyt pääni kasassa, ainakin siis omassa elämässäni. Toki jotkut arkiaskareet ovat jääneet hiukan taka-alalle enkä ole ollut niin energinen kuin yleensä, mutta varsinkin lasten asioiden hoitaminen on tuonut jotakin positiivisuutta hetkinä, jolloin muuten on tuntunut pimeältä.
Yritä etsiä pieniä valonpilkahduksia tulevina päivinä, koska ne ehkä auttavat sinuakin eteenpäin esim. lapsen iloinen hymy, joku ystävällinen sana vaikkapa asiakkaalta tms.
Voimia päivääsi <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulin, että on olemassa joku paskakiintiö. Että kun se täyttyy, ei yhdelle ihmiselle enää kaadeta kuraa niskaan. Vaan väärässä olin. Koko vuosi on ollut rankkaa: työuupumusta ja työpaikkakiusaamista, parisuhde hilkulla ajautua eroon. Lasten kanssa vaikeuksia jaksaa. Yllättäviä rahanreikiä ja penninvenyttämistä. Yöhön venyviä työpäiviä. Unettomia öitä ja tokkuraisia aamuja. Huolta omasta ja muiden tulevaisuudesta. Lopulta piti olla pieni hengähdys kaikesta ja lomamatka perheenä. Se kesän ainoa yhteinen viikko. Joka nyt sitten sekin peruuntuu. Ainoa mikä pitää mut elävien kirjoissa on huoli lasten ja äidin voinnista. Muuten roikkuisin kai jo narun jatkeena.63
Olen puolestasi pahoillani. Kuitenkin uskoisin, että tuosta syövästä voi hyvinkin parantua. Toivon niin.
Vierailija kirjoitti:
Voi ei.....voimia.
Toivottavasti miehesi alkaa ymmärtämään, että tarvitsisit nyt hänen tukeaan.
Toisaalta raskaina aikoina itse olen huomannut, että arjen pyörittäminen kuitenkin on pitänyt pääni kasassa, ainakin siis omassa elämässäni. Toki jotkut arkiaskareet ovat jääneet hiukan taka-alalle enkä ole ollut niin energinen kuin yleensä, mutta varsinkin lasten asioiden hoitaminen on tuonut jotakin positiivisuutta hetkinä, jolloin muuten on tuntunut pimeältä.
Yritä etsiä pieniä valonpilkahduksia tulevina päivinä, koska ne ehkä auttavat sinuakin eteenpäin esim. lapsen iloinen hymy, joku ystävällinen sana vaikkapa asiakkaalta tms.
Voimia päivääsi <3
Kiitos, jotenkin tuntuu, että juuri tänä aamuna kukaan ei ole ollut ystävällinen. Ei mieheni, ei isäni, jolle laitoin viestin eilen. Hän ei edes ole vastannut, elänyt omaa itsekästä elämää jo 30 v. Ottanut yhteyttä juuri kun itselle sopii. Jopa hemmetin bussikuski oli mykkä kun toivotin huomenet. Asiakkailta minun ammatissani tuskin tulee tänäänkään kiitosta. Ja töissä odottaa massiivinen, kasautuva työvuori, jota tuskin tässä tilanteessa saan selätettyä ennen lomaa. Tai sitä lomaviikkoa, joka kai nyt on peruttu. Kaiken lisäksi koen huonoa omatuntoa: tästä itsesäälistä ja itsekkyydestä, siitä etten ole kyennyt olemaan murheiden painaessa tarpeeksi läsnä rakkaimmilleni.
Tsempiä! Täällä toinen perheenäiti, jolla kaikki maailman paska kaatuu niskaan...
Mutta me selvitään näistäkin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Surullista. :( Olet kuitenkin vasta kuullut uutisen joten ymmärrän että järkytys on suuri. Toivottavasti saat pidettyä itsesi kasassa palaverin ajan, koita ajatella että kunhan ensijärkytys laantuu, voi hyvinkin olla että jäljellä on vähintään kuukausia. Jokainen hetki sun tulevaisuudessa ei ole tätä ylle hyökyvää surua ja henkistä pahoinvointia, kunhan saatte tietoa lisää ja asia asettuu arkeenne, mielesi saa taas lepoa. Tämän asian kanssa opitte elämään, oli sen vakavuus sitten mikä hyvänsä. Koitan vain saada sinut pysymään rauhallisena, koska rauhoitut kuitenkin tämänkin uutisen kanssa jossain vaiheessa, siitä huolimatta miltä nyt tuntuu. :)
Toivon myös, että saisit mieheltäsi tukea. Ehkä hän ei osaa juuri nyt, ehkä surusi/shokkisi tuntuu liian suurelta eikä hänellä ole työkaluja käsitellä sitä. Isältäsi tukea tuskin kannattaa edes odottaa, höh.
Mut me ollaan täällä, toivomassa sulle ja äidillesi hyvää! <3 Koita jaksaa!
Kuinka ap sun päivä meni eilen? Miten tänään voit?
Voi halaus ap! Yritä jaksaa hetki kerrallaan.