Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tunnetko ADHD-aikuisia tai oletko sellainen itse?
06.06.2018 |
Sain ADHD-diagnoosin nyt 34-vuotiaana ja olen melko järkyttynyt. Olin epäillyt jonkinlaista tarkkaavaisuushäiriötä, mutta olin ajatellut, että ADHD:ta esiintyy vain lapsilla tai nuorilla. Mielestäni en myöskään lapsena ollut mikään "häirikkö", vaikka vilkas lapsi olinkin. Pärjäsin kuitenkin koulussa hyvin, jaksoin harrastaa yms.
Minun mielestäni pahimmat ongelmat alkoivat vasta parikymppisenä, mutta kesti kauan, ennen kuin tajusin, mistä voisi olla kyse. Menin vuosien jahkailun jälkeen tutkimuksiin vasta, kun arjesta suoriutumisesta oli tullut lähes mahdotonta. Diagnoosi oli silti jonkinlainen yllätys.
Onko muita, jotka ovat saaneet ADHD-diagnoosin vasta aikuisena? Miten olette pärjänneet sen kanssa? Onko lääkitys auttanut? Miten se on muuttanut teitä/elämäänne?
Kommentit (14)
No, eihän tuo diagnoosi sinua miksikään muuta, joten mitäpä tuota järkyttymään. Eivät kaikki ADHD:t ole häiriköitä tai tuholaisia. Naisilla varsinkin ADD on yleisempi.
En ole päässyt itse tutkimuksiin, koska psykiatrini mielestä en vaikuta ADHD:ltä taikka ADD:ltä, kuitenkin testeistä vedän korkeat pisteet. Näillä mennään, pikkuhiljaa on oppinut luovimaan elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aikuisilla add on yleisempi mutta kyllä aikuisillakin on adhd:ta. Kaverillani on adhd mutta en tiedä hänen lääkkeistä. Ihan hyvin pärjää ainakin nykyisellään.
Luin jostakin, että useat taitavimmat sirkustaiteilijat ovat adhd diagnoosin omaavia. Pystyvät kumminkin keskittymään harjoitteluun 100% en tiedä onko totta sitten.
Miehelläni adhd. Rasittava tapaus. Saa jonkun idean ja miettimättä häseltää sen paskaksi.
Jos annan hänelle useamman neuvon, hän otta niistä yhden ja toteuttaa sitä yli-innokkaasti. :-D unohtaa asioita myös helposti, koska ei edes kuuntele. Itse saan raivareita hänelle päivittäin. :-D
Hän myös jotenkin hätääntyy, kun tajuaa tehneensä väärin.
Vierailija kirjoitti:
Luin jostakin, että useat taitavimmat sirkustaiteilijat ovat adhd diagnoosin omaavia. Pystyvät kumminkin keskittymään harjoitteluun 100% en tiedä onko totta sitten.
Miehelläni adhd. Rasittava tapaus. Saa jonkun idean ja miettimättä häseltää sen paskaksi.
Jos annan hänelle useamman neuvon, hän otta niistä yhden ja toteuttaa sitä yli-innokkaasti. :-D unohtaa asioita myös helposti, koska ei edes kuuntele. Itse saan raivareita hänelle päivittäin. :-D
Hän myös jotenkin hätääntyy, kun tajuaa tehneensä väärin.
Siinäpä se salaisuus onkin. Sitä kutsutaan "addin tähtihetkeksi"
Miksi loistavissa lumilautailijoissa, mäkihyppääjissä, extreme urheilijoissa tai sirkustaiteilijoissa on paljon addeja? Kun he keskittyvät johonkin äärimmäisen dopamiiniryöpyn tuomaan haasteeseen, niin he ovat siinä usein nenttejä loistavampia.
Mitä liitännäissairauksia teillä on, ja miten ne hoidetaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on jo teini-iältä diagnoosi. Elämä oli tuon takia aika kaoottista jonnekin kolmekymppiseksi asti: laskut jäi maksamatta vaikka olisi ollut rahaakin, avaimet ja puhelin aina kadoksissa, koti kuin kaatopaikka, töissä ei meinannut saada aikaiseksi aloitettua hommia ja keskityttyä kunnolla (olen koodari eli erittäin keskittymistä vaativa työ).
Mutta aloin kolmenkympin iässä saada itseäni jotenkin kuriin, uskon että aloittamani meditaatioharrastus, 2 kertaa päivässä 20 min, auttoi tähän. Nykyään pystyn ikään kuin komentamaan itseäni että nyt ei kohelleta, nyt keskitytään.
Minua kiinnostaa, miten teidän parisuhteet ovat menneet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minua kiinnostaa, miten teidän parisuhteet ovat menneet?
hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen monta. Itsellä ei ole diagnoosia. Epäilen, että äitini voisi olla ADHD, mutta eihän vanhala ihmisellä diagnoosia toki ole.
Yksi ystävä sai diagnoosin n. 40-vuotiaana. Hän uupui, joutui osastohoitoon ja hänellä epäiltiin masennusta, sitten kaksisuuntaista. Lopulta tulivat siihen tulokseen, että ADHD se on. Hänellä on jonkinlainen lääkitys, ilmeisesti lähinnä uneen liittyen. Käy vertaisryhmässä ja on siitä tykännyt. On sitä mieltä, että saa enemmän valmista aikaiseksi ja tulee vähemmän myöhästymisiä ja sekaannuksia. Tämä henkilö ei ole semmoinen, jota itse pidän tyypillisenä. Parisuhteet ei kyllä ole toimineet ja kumppaneita on rasittanut sellainen ADHD-tyyppinen unohtelu/kaaos/keskenjäämiset.
Toinen tuttava sai diagnoosin n. 30-vuotiaana ja aluksi KELA korvasi lääkkeen, sitten korvauskuvio muuttui ja häneltä poistui se varsinainen ADHD-lääke. Lääkityksen aikana oli kuin eri ihminen, nyt taas "tättähäärä" jo kymmenisen vuotta. Hän on ihan oppikirja-ADHD, ensin tehdään ja sitten kalkuloidaan vauriot ja vammat. On kaiken lajin tapaturmaa murtumasta silmävammaan, tulipalosta kolariin. Kohta 50 mittarissa ja esim. ihan hiljattain ompeli koneella sormeensa. Sitä tuskitellessa törmäsi lasipöytään ja sääri auki kuuden tikin haavalle. Ja tätä lajia, ei varmasti viikkoakaan ilman jotakin actioniä.
Ja äitini... päivistä kolmannes kuluu erilaisten asioiden etsimiseen. Lompakko, avaimet, lasit, laukku, kaukosäädin, autonavaimet, ostoskori, taas avaimet, missäs se kori... Loputon, hengästyttävä ralli kuin koira jahtaisi häntäänsä. Ja hätäily; jonottaa ei voi yhtään. Tai odottaa sen enempää lääkäriä kuin bussiakaan. Jos on viisi minuuttia, kun pitöisi tapahtua jotakin, niin alkaa kauhea rumba. Tupakalle, pissalle, missäs se lompakko, käyn r-kioskilla, tupakalle, jäikö se lompakko vessaan vai autoon vai tupakkapaikalle. Ihan oikeasti, tätä jatkuvasti. Huh huh!!
Mulla on jotain siihen suuntaan. Vaikea keskittyä asioihin, jotka ei kiinnosta. Puhua pälpätän tauotta, välillä en osaa vetää rajoja pölinälleni. Asiat unohtuu ja olen hyvin usein saamaton. Arkiasioiden hoitaminen on kovin vaikeaa.
Silti olen työssäkäyvä, korkeasti koulutettu ja talouskin on nipin napin kunnossa. Luultavasti nämä piirteet on jääneet piiloon, koska olen pystynyt muilla lahjoilla ylittämään haasteeni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Diagnoosi tuli melkein 30- vuotiaana. Jos on vähääkään pärjännyt elämässä, päässyt ylioppilaaksi ja sen jälkeen korkeakouluun, ongelmaksi aika helposti muodostuu se ettei kukaan usko miten oikeasti elät täysin kaaoksen keskellä, oman pääsi sisällä. Itselläni ei ole ylivilkkautta tai impulsiivisuutta, olen ADD. Koko ikäni olen saanut kuulla miten olen vain laiska ja aikuisiällä kuulemma oireet helpottavat, kun söisin vähemmän sokeria. Kuitenkin lääkkeet saatuani, sain opinnot tehtyä ennätysajassa loppuun. Oikeastaan olisin voinut opiskelle koko valveillaoloajan, kun olin niin innostunut ja motivoitunut, kun kerrankin pystyin keskittymään ja saattamaan asioita loppuun.
Arjessa unohtelen, hävitän tavaroita ja aloitan tehtäviä mutta siirryn jatkuvasti tehtävästä toiseen. On myös aika vaarallista esim. laittaa hella päälle, kun hetken kuluttua huomaa tekevänsä jotakin muuta ja laittaneensa värään levyn päälle, jolloin levyllä ollut pakkauskääre on syttynyt palamaan. Sitten kun tällaisista voi selostaa jollekin niin vastauksena voi olla tyyliin "heh heh, mulla sama, mäki oon välillä vähän ADHD."
En ikinä aio ratsastaa tarkkaavaisuushäiriölläni ja se on oma tehtävä ottaa häiriö omissa toiminnoissani huomioon mutta välillä kuitenkin kaipaisi ymmärrystä. Valittettavasti se ADHD:n muotivillitys ja termin viljely arkikäytössä on vienyt uskottavuutta sen varsinaisilta kärsijöitä.
Ei ADHD kuitenkaan todellakaan pelkästään kärsimystä ole. Itse ehkä aika ajoin huomaan kärsiväni ahdistuksesta. Lääke on "sivutuotteena" auttanut siihenkin. Pystyn kanavoimaan sen keskittymisen johonkin tehtävään ja hyödylliseen, jolloin niille irrallisille ajatuksille jää vähemmän tilaa.
Alue: Aihe vapaa
Sain diagnoosin ja lääkityksen aikuisena. Koko siihenastinen elämä on ollut yhtä säätöä ja vasta lääkityksen avulla olen saanut asioita kunnolla raiteilleen.