Kun luulen, että meillä menee vihdoin hyvin, erehdynkin

Onko kellään näkemystä tähän?

Ehkä sen mielestä teillä ei mene hyvin ja se kokee sen, että sun mielestä teillä menee hyvin siten, ettet huomioi suhteen ongelmia tai hänen näkemystään suhteen tilasta. Ehkä siitä tuntuu, ettei tule kuulluksi. Ei voi tietää.

Usein kriisiin ajaudutaan parisuhteessa, kun toinen alkaa välittää itsestään hahmottaa tarpeitaan ja vuosikausia jatkuneita tyytymättömyyden tunteita. Teidän suhde on solmittu tiettyyn elämäntilanteeseen ja vaiheeseen sen motiivit ei enää täyty ja silta elää väistämättä ajan myötä, kun toinen pää alkaa elää, toisen on kasvettava mukana.

Vierailija kirjoitti:

Onko kellään näkemystä tähän?

Sinulla on aika pienet ongelmat.

Älä välitä puolison oikuttelusta. Älä huomio häntä enempää. Käännä huomio omaan vointiisi äläkä anna puolisosi pyörittää sinua.

Minun vaimoni tuli eilen tempomaan kuulokkeita korviltani kun hänelle tuli vimma alkaa syyttää minua ilman mitään syytä. Minä luulin myös että meillä meni paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kellään näkemystä tähän?

Sinulla on aika pienet ongelmat.

Älä välitä puolison oikuttelusta. Älä huomio häntä enempää. Käännä huomio omaan vointiisi äläkä anna puolisosi pyörittää sinua.

Minun vaimoni tuli eilen tempomaan kuulokkeita korviltani kun hänelle tuli vimma alkaa syyttää minua ilman mitään syytä. Minä luulin myös että meillä meni paremmin.

Nimenomaan SINÄ LUULIT. Kelaa sitä. Se on oma näkemyksesi asioista. Jos et kuuntele toista, niin älä väitä myöhemmin, että ”Tää ero tuli kyllä ihan puun takaa, huhhuh!”.

14 vuoden suhteessa ja peruspohja lienee vakaa. Ongelmia alkoi ilmetä 7 vuoden kohdalla ja sen jälkeen aikamoista ailahtelua ollut tämä suhde mutta erottu nyt ei olla kuitenkaan. Aina kun kuvittelen että menee paremmin niin ei menekkään. Mies alkaa käyttäytyä todella ilkeästi ja halveksuvasti. Se on outoa ja en uskalla enää kenellekkään sanoa että menee ihan ok, koska mies kiskaisee aina maton jalkojen alta ja taas menee huonommin kuin koskaan. Syytön en toki itsekään ole mutta en haasta riitaa enkä ilkeile enkä halveksu, päinvastoin. Mutta mikä siinä on että heti kun ajattelee että menee paremmin ja taas kokee syvää kiintymystä kumppaniinsa niin se kaikki katoaa vuorokaudessa ja mies alkaa käyttäytyä todella todella haastavasti :( 

enymmärrä kirjoitti:

14 vuoden suhteessa ja peruspohja lienee vakaa. Ongelmia alkoi ilmetä 7 vuoden kohdalla ja sen jälkeen aikamoista ailahtelua ollut tämä suhde mutta erottu nyt ei olla kuitenkaan. Aina kun kuvittelen että menee paremmin niin ei menekkään. Mies alkaa käyttäytyä todella ilkeästi ja halveksuvasti. Se on outoa ja en uskalla enää kenellekkään sanoa että menee ihan ok, koska mies kiskaisee aina maton jalkojen alta ja taas menee huonommin kuin koskaan. Syytön en toki itsekään ole mutta en haasta riitaa enkä ilkeile enkä halveksu, päinvastoin. Mutta mikä siinä on että heti kun ajattelee että menee paremmin ja taas kokee syvää kiintymystä kumppaniinsa niin se kaikki katoaa vuorokaudessa ja mies alkaa käyttäytyä todella todella haastavasti :( 

Se on sulle jostakin vihainen, mutta jos se ei kerro mistä on kyse, niin vaikeahan sille on mitään tehdä. Kerrot kuitenkin, että se ”haastaa riitaa” ja ”halveksuu”, eli varmaan siinä kuitenkin ilmenee joku aihe? Ei sillä, että sun pitäisi kertoa se, koska se on teidän asia, eikä kukaan muu voi kuitenkaan arvioida teidän suhdetta oikeasti.

Kiitos kommenteista!

Tiedän, että mies haluaisi lisää huomiointia. Ymmärrän siis, että se on miehen mielestä vialla suhteessa.

Se mitä en tajua on, että miksi hän on energisempi ja haluaa seksiä enemmän silloin, kun minä olen mielestäni viileämpi ja etäisempi. Ja vastaavasti hän on apea ja ei halua seksiä silloin, kun olen omasta mielestäni enemmän orientoitunut suhteeseemme ja itse tosiaan kuvittelen olevani aikaisempaa huomioivampi.

Tulee sellainen olo, että mitä turhaan yrittää parantaa omaa toimintaa miehen toivomaan suuntaan, kun menee melkeinpä paremmin silloin, kun menee huonommin. Ja se tulee joka kerta niin yllätyksenä, että miehen mielestä meneekin huonosti silloin, kun minusta on slkanut mennä paremmin. Se saa kyseenalaistamaan oman havainto- ja arviointikyvynkin, että elänkö suorastaan pelottavasti jossain päänsisäisessäni kuplassa, enkä havainnoi muita ja ympäristöä ollenkaan oikein.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kommenteista!

Tiedän, että mies haluaisi lisää huomiointia. Ymmärrän siis, että se on miehen mielestä vialla suhteessa.

Se mitä en tajua on, että miksi hän on energisempi ja haluaa seksiä enemmän silloin, kun minä olen mielestäni viileämpi ja etäisempi. Ja vastaavasti hän on apea ja ei halua seksiä silloin, kun olen omasta mielestäni enemmän orientoitunut suhteeseemme ja itse tosiaan kuvittelen olevani aikaisempaa huomioivampi.

Tulee sellainen olo, että mitä turhaan yrittää parantaa omaa toimintaa miehen toivomaan suuntaan, kun menee melkeinpä paremmin silloin, kun menee huonommin. Ja se tulee joka kerta niin yllätyksenä, että miehen mielestä meneekin huonosti silloin, kun minusta on slkanut mennä paremmin. Se saa kyseenalaistamaan oman havainto- ja arviointikyvynkin, että elänkö suorastaan pelottavasti jossain päänsisäisessäni kuplassa, enkä havainnoi muita ja ympäristöä ollenkaan oikein.

Ap

No höh, älä ala luulla itseäsi hulluksi. Et selvästikään ole. Mutta tosi vaikea sanoa toisten suhteista mitään. Oletteko käyneet parisuhdeterapiassa?

enymmärrä kirjoitti:

14 vuoden suhteessa ja peruspohja lienee vakaa. Ongelmia alkoi ilmetä 7 vuoden kohdalla ja sen jälkeen aikamoista ailahtelua ollut tämä suhde mutta erottu nyt ei olla kuitenkaan. Aina kun kuvittelen että menee paremmin niin ei menekkään. Mies alkaa käyttäytyä todella ilkeästi ja halveksuvasti. Se on outoa ja en uskalla enää kenellekkään sanoa että menee ihan ok, koska mies kiskaisee aina maton jalkojen alta ja taas menee huonommin kuin koskaan. Syytön en toki itsekään ole mutta en haasta riitaa enkä ilkeile enkä halveksu, päinvastoin. Mutta mikä siinä on että heti kun ajattelee että menee paremmin ja taas kokee syvää kiintymystä kumppaniinsa niin se kaikki katoaa vuorokaudessa ja mies alkaa käyttäytyä todella todella haastavasti :( 

Minulla sama juttu että alan luottamaan puolisoon, teen tämän kerta toisensa jälkeen. Olen ehkä naivein ihminen maan pällä. Eilen kun menin nikkumaan niin ajatelin että lyön olkkarin seinään 5 tuuman rautanaulan pustyyn muistutukseksi että kun puoliso tulee normaalina puhumaan niin tästä naulasta muistan että ei ole puolison hyvyys pysyvää ja että ei juuri kannata ottaa todesta.

(4)

Ihan ihmeellistä wt pohdintaa ja vatvomista. Kuka oikeesti analysoi koko ajan että nyt meillä menee hyvin, nyt huonosti, nyt taas paremmin, ohoh nyt taas huonosti.

Ei ole olemassakaan mitään ihmee huonosti menemistä tai hyvin menemistä. Ei se ”meneminen” ole kollektiivinen yhteinen ilmiö, eikä itsestä riippumaton olotila.

Ei ole siis ”menrmistä” lainkaan. On vain yksilöiden eri tahtiin tapahtuvia kasvukriisejä tai mielentiloja tai mielenterveyskausia.

Vierailija kirjoitti:

Ihan ihmeellistä wt pohdintaa ja vatvomista. Kuka oikeesti analysoi koko ajan että nyt meillä menee hyvin, nyt huonosti, nyt taas paremmin, ohoh nyt taas huonosti.

Ei ole olemassakaan mitään ihmee huonosti menemistä tai hyvin menemistä. Ei se ”meneminen” ole kollektiivinen yhteinen ilmiö, eikä itsestä riippumaton olotila.

Ei ole siis ”menrmistä” lainkaan. On vain yksilöiden eri tahtiin tapahtuvia kasvukriisejä tai mielentiloja tai mielenterveyskausia.

Itse ehkä arvioisin ”menemistä” siten, että miten hyvin ihminen tuntee olevansa yhteydessä toiseen. Jos parisuhde on tärkeä, niin se yhteys olisi hyvä säilyttää ja välillä arvioida asiaa, ettei tule jotain ”Se jätti mut yhtäkkiä, äää!”-tilanteita. Siinä olet kyllä oikeassa, ettei se ole mikään ”yhteinen ilmiö”.

Vierailija kirjoitti:

Jos joku ulkopuolinen kysyisi, miten meillä menee miehen kanssa, niin olisin vastannut, että "välillä on ollut kyllä ongelmia, mutta nyt menee vihdoin taas tosi hyvin". Olen ollut hyvällä tuulella ja vähän ihastunut mieheeni uudestaan. Luulin siis meillä menevän hyvin. Mutta mies alkoikin karttaa seksiä ja on tosi apean oloinen ja ikäänkuin veto pois. Kysin mikä on ja hän sanoi, etten huomioi tarpeeksi.

Pointti on, että en ole koskaan ollut toisenlainen mielestäni eli huomioivampi. Edes treffailessa alussa, en ole sellainen tyyppinä. Mies on lisäksi halunnut seksiä silloinkin, kun on mennyt huonommin ja ollut paljon tarmokkaampi ja hyväntuulisempi.

Tämä on nyt tapahtunut tämä sama kuvio jo monta kertaa vuosien myötä ja aina yllätyn yhtä paljon. Mies siis vetäytyy ja vähentää seksiä ja alkaa valittaa huomion puutteesta nimenomaan silloin, kun olen luullut, että olen iloisin ja mukavin ja meillä on uudestaan asiat hyvin. Ei silloin, kun asiat ovat olleet mielestäni huonosti ja olen miettinyt jopa eroa.

Onko jotain, mitä en tajua, mutta joka on ilmeistä kaikille muille? Tuntuu että teen jotain väärin, enkä edes tajua sitä itse.

Entä jos vaan huomioisit miestäsi enemmän? Ihan se ja sama oletko "sellainen" vai et, anna miehellesi mitä hän kaipaa jos tosiaan haluat olla onnellisessa parisuhteessa. Mies sanoo sinulle suoraan mitä haluaa ja tarvii sinulta ja sinä kyselet av:lta että mitä ihmettä? Ei ihme että nykyään puolet avioliitoista päätyy eroon.

enymmärrä kirjoitti:

14 vuoden suhteessa ja peruspohja lienee vakaa. Ongelmia alkoi ilmetä 7 vuoden kohdalla ja sen jälkeen aikamoista ailahtelua ollut tämä suhde mutta erottu nyt ei olla kuitenkaan. Aina kun kuvittelen että menee paremmin niin ei menekkään. Mies alkaa käyttäytyä todella ilkeästi ja halveksuvasti. Se on outoa ja en uskalla enää kenellekkään sanoa että menee ihan ok, koska mies kiskaisee aina maton jalkojen alta ja taas menee huonommin kuin koskaan. Syytön en toki itsekään ole mutta en haasta riitaa enkä ilkeile enkä halveksu, päinvastoin. Mutta mikä siinä on että heti kun ajattelee että menee paremmin ja taas kokee syvää kiintymystä kumppaniinsa niin se kaikki katoaa vuorokaudessa ja mies alkaa käyttäytyä todella todella haastavasti :( 

Me ollaan oltu yhdessä lyhyemmän aikaa, mutta peruskuvio muistuttaa vähän tuota.

Ja eilenkin tosiaan kiinnitin silloin tällöin huomiota siihen, että mies ikäänkuin piilovlttuili mulle jostain asioista päivän aikana ja välillä puhui ärtyneesti, vaikka ei ollut mitään syytä sellaiseen. Sitten nukkumaan mennessä taas oli ihan ilmat pois-tyypoisen apea ja väsynyt, eikä halunnut seksiä.

Minusta kaikilla on oikeus erilaisiin tunteisiin, eikä tarkpitukseni ole vähätellä miehen kokemia tunteita ja ongelmia. En vain aina ihan loogisesti ymmärrä näitä miehen tunteita ja siksi ne yllättävät ja saavat kelaamaan ja miettimään, että mikä tilanne oikeasti on ja olenko erehtynyt suhteemme tilasta jne. Siitä tämä aloituskin. Ajattelin, että ulkopuolinen näkökulma olisi hyväksi.

Ap

Ja voihan hyvää päivää. Että huomiota tuollaiselle lapselle. Mutsi nyt ei mene hyvin meillä, tissi esiin ja huomio tänne. Et sitten normaalia miestä saanut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos joku ulkopuolinen kysyisi, miten meillä menee miehen kanssa, niin olisin vastannut, että "välillä on ollut kyllä ongelmia, mutta nyt menee vihdoin taas tosi hyvin". Olen ollut hyvällä tuulella ja vähän ihastunut mieheeni uudestaan. Luulin siis meillä menevän hyvin. Mutta mies alkoikin karttaa seksiä ja on tosi apean oloinen ja ikäänkuin veto pois. Kysin mikä on ja hän sanoi, etten huomioi tarpeeksi.

Pointti on, että en ole koskaan ollut toisenlainen mielestäni eli huomioivampi. Edes treffailessa alussa, en ole sellainen tyyppinä. Mies on lisäksi halunnut seksiä silloinkin, kun on mennyt huonommin ja ollut paljon tarmokkaampi ja hyväntuulisempi.

Tämä on nyt tapahtunut tämä sama kuvio jo monta kertaa vuosien myötä ja aina yllätyn yhtä paljon. Mies siis vetäytyy ja vähentää seksiä ja alkaa valittaa huomion puutteesta nimenomaan silloin, kun olen luullut, että olen iloisin ja mukavin ja meillä on uudestaan asiat hyvin. Ei silloin, kun asiat ovat olleet mielestäni huonosti ja olen miettinyt jopa eroa.

Onko jotain, mitä en tajua, mutta joka on ilmeistä kaikille muille? Tuntuu että teen jotain väärin, enkä edes tajua sitä itse.

Entä jos vaan huomioisit miestäsi enemmän? Ihan se ja sama oletko "sellainen" vai et, anna miehellesi mitä hän kaipaa jos tosiaan haluat olla onnellisessa parisuhteessa. Mies sanoo sinulle suoraan mitä haluaa ja tarvii sinulta ja sinä kyselet av:lta että mitä ihmettä? Ei ihme että nykyään puolet avioliitoista päätyy eroon.

Yritän oppia huomioimaan enemmän, se on vaikeaa, kun se ei ole luontaista.

Ongelma on se, että juuri kun LUULEN olleeni huomioivampi, niin mies muuttuu apeaksi ja karttaa läheisyyttä ja valittaa huomion puutteesta. Silloin kun en ole mielestäni huomioinut, mies on energisempi ja haluaa seksiäkin. Joten luonnollisesti alan epäillä, että enkö esim. pysty arvioimaan omaa huomioivaa käytöstäni ja miehen kokemusta siitä luotettavasti, jotainhan tässä menee pieleen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos joku ulkopuolinen kysyisi, miten meillä menee miehen kanssa, niin olisin vastannut, että "välillä on ollut kyllä ongelmia, mutta nyt menee vihdoin taas tosi hyvin". Olen ollut hyvällä tuulella ja vähän ihastunut mieheeni uudestaan. Luulin siis meillä menevän hyvin. Mutta mies alkoikin karttaa seksiä ja on tosi apean oloinen ja ikäänkuin veto pois. Kysin mikä on ja hän sanoi, etten huomioi tarpeeksi.

Pointti on, että en ole koskaan ollut toisenlainen mielestäni eli huomioivampi. Edes treffailessa alussa, en ole sellainen tyyppinä. Mies on lisäksi halunnut seksiä silloinkin, kun on mennyt huonommin ja ollut paljon tarmokkaampi ja hyväntuulisempi.

Tämä on nyt tapahtunut tämä sama kuvio jo monta kertaa vuosien myötä ja aina yllätyn yhtä paljon. Mies siis vetäytyy ja vähentää seksiä ja alkaa valittaa huomion puutteesta nimenomaan silloin, kun olen luullut, että olen iloisin ja mukavin ja meillä on uudestaan asiat hyvin. Ei silloin, kun asiat ovat olleet mielestäni huonosti ja olen miettinyt jopa eroa.

Onko jotain, mitä en tajua, mutta joka on ilmeistä kaikille muille? Tuntuu että teen jotain väärin, enkä edes tajua sitä itse.

Entä jos vaan huomioisit miestäsi enemmän? Ihan se ja sama oletko "sellainen" vai et, anna miehellesi mitä hän kaipaa jos tosiaan haluat olla onnellisessa parisuhteessa. Mies sanoo sinulle suoraan mitä haluaa ja tarvii sinulta ja sinä kyselet av:lta että mitä ihmettä? Ei ihme että nykyään puolet avioliitoista päätyy eroon.

Normaali arki pitää riittää huomioksi. Normaali arki on sitä että keskitytään niihin juttuihin jotka tuottavat iloa, maksetaan laskut, peitto heiluu välillä ja että toiseen voi luottaa ja että toinen ei haudo yllätyksiä päässään jotka sitten sylkee toista päin.

Ei siitä tule mitään että alkaa toista tietoisesti miellyttämään, varsinkin kun toisen huomionkipeys on pelkkää itsekkyyttä.

(4)

Muuta pois ja anna mieslapsi seuraavalle ehdokkaalle. Oikeasti, kyllä joku nöyrtyy palvomaan 24/7. Joku on aina niin epätoivoinen.

Ymmärsinkö oikein? Sama tilanne on toistunut useita kertoja, mutta et ole opetellut huomioimaan miestäsi, vaikka hän on selvästi ilmaissut kaipaavansa huomiota? Kun sinulla menee hyvin tulkitset sen niin, että "teillä" menee hyvin, vaikka mies on silloin apea ja kaipaa huomiota? 

Ihminen ei ole mikään mekaaninen laite, joka raksuttaa samalla tavalla teinivuosien myllerryksistä hautaan. Mies tarvitsee lämpöä, tukea, kannustusta ihan siinä missä naisetkin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos joku ulkopuolinen kysyisi, miten meillä menee miehen kanssa, niin olisin vastannut, että "välillä on ollut kyllä ongelmia, mutta nyt menee vihdoin taas tosi hyvin". Olen ollut hyvällä tuulella ja vähän ihastunut mieheeni uudestaan. Luulin siis meillä menevän hyvin. Mutta mies alkoikin karttaa seksiä ja on tosi apean oloinen ja ikäänkuin veto pois. Kysin mikä on ja hän sanoi, etten huomioi tarpeeksi.

Pointti on, että en ole koskaan ollut toisenlainen mielestäni eli huomioivampi. Edes treffailessa alussa, en ole sellainen tyyppinä. Mies on lisäksi halunnut seksiä silloinkin, kun on mennyt huonommin ja ollut paljon tarmokkaampi ja hyväntuulisempi.

Tämä on nyt tapahtunut tämä sama kuvio jo monta kertaa vuosien myötä ja aina yllätyn yhtä paljon. Mies siis vetäytyy ja vähentää seksiä ja alkaa valittaa huomion puutteesta nimenomaan silloin, kun olen luullut, että olen iloisin ja mukavin ja meillä on uudestaan asiat hyvin. Ei silloin, kun asiat ovat olleet mielestäni huonosti ja olen miettinyt jopa eroa.

Onko jotain, mitä en tajua, mutta joka on ilmeistä kaikille muille? Tuntuu että teen jotain väärin, enkä edes tajua sitä itse.

Entä jos vaan huomioisit miestäsi enemmän? Ihan se ja sama oletko "sellainen" vai et, anna miehellesi mitä hän kaipaa jos tosiaan haluat olla onnellisessa parisuhteessa. Mies sanoo sinulle suoraan mitä haluaa ja tarvii sinulta ja sinä kyselet av:lta että mitä ihmettä? Ei ihme että nykyään puolet avioliitoista päätyy eroon.

Normaali arki pitää riittää huomioksi. Normaali arki on sitä että keskitytään niihin juttuihin jotka tuottavat iloa, maksetaan laskut, peitto heiluu välillä ja että toiseen voi luottaa ja että toinen ei haudo yllätyksiä päässään jotka sitten sylkee toista päin.

Ei siitä tule mitään että alkaa toista tietoisesti miellyttämään, varsinkin kun toisen huomionkipeys on pelkkää itsekkyyttä.

(4)

En haukkuisi miestä itsekkäästi huomionkipeäksi vaan kaikkihan tarvitsevat parisuhteessa huomiointia, jotta ovat onnellisia. Mies on esim todella hyvä huomioimaan minua arjessa ja se tuntuu kivalta. Luonnollisestikin haluaisin olla parempi huomioimaan myös häntä.

Musta alkaa oikeastaan tuntua, että en ehkä ole kovin hyvä parisuhteeseen ylipäätään. Ehkä mulla ei ole parisuhdetaitoja. Ei se mene aina niin, että naiset olisivat taitavia ihmissuhteissa ja miehet huonoja. Oma mieheni on tosi pätevä ja jopa lahjakas tulemaan toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa, minulla se on taas selkeästi heikko puoli ja olen enemmän erakkotyyppiä. Eli vika voi olla oikeasti minussa tässä jutussa.

Ap