Kun luulen, että meillä menee vihdoin hyvin, erehdynkin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos joku ulkopuolinen kysyisi, miten meillä menee miehen kanssa, niin olisin vastannut, että "välillä on ollut kyllä ongelmia, mutta nyt menee vihdoin taas tosi hyvin". Olen ollut hyvällä tuulella ja vähän ihastunut mieheeni uudestaan. Luulin siis meillä menevän hyvin. Mutta mies alkoikin karttaa seksiä ja on tosi apean oloinen ja ikäänkuin veto pois. Kysin mikä on ja hän sanoi, etten huomioi tarpeeksi.

Pointti on, että en ole koskaan ollut toisenlainen mielestäni eli huomioivampi. Edes treffailessa alussa, en ole sellainen tyyppinä. Mies on lisäksi halunnut seksiä silloinkin, kun on mennyt huonommin ja ollut paljon tarmokkaampi ja hyväntuulisempi.

Tämä on nyt tapahtunut tämä sama kuvio jo monta kertaa vuosien myötä ja aina yllätyn yhtä paljon. Mies siis vetäytyy ja vähentää seksiä ja alkaa valittaa huomion puutteesta nimenomaan silloin, kun olen luullut, että olen iloisin ja mukavin ja meillä on uudestaan asiat hyvin. Ei silloin, kun asiat ovat olleet mielestäni huonosti ja olen miettinyt jopa eroa.

Onko jotain, mitä en tajua, mutta joka on ilmeistä kaikille muille? Tuntuu että teen jotain väärin, enkä edes tajua sitä itse.

Entä jos vaan huomioisit miestäsi enemmän? Ihan se ja sama oletko "sellainen" vai et, anna miehellesi mitä hän kaipaa jos tosiaan haluat olla onnellisessa parisuhteessa. Mies sanoo sinulle suoraan mitä haluaa ja tarvii sinulta ja sinä kyselet av:lta että mitä ihmettä? Ei ihme että nykyään puolet avioliitoista päätyy eroon.

Normaali arki pitää riittää huomioksi. Normaali arki on sitä että keskitytään niihin juttuihin jotka tuottavat iloa, maksetaan laskut, peitto heiluu välillä ja että toiseen voi luottaa ja että toinen ei haudo yllätyksiä päässään jotka sitten sylkee toista päin.

Ei siitä tule mitään että alkaa toista tietoisesti miellyttämään, varsinkin kun toisen huomionkipeys on pelkkää itsekkyyttä.

(4)

En haukkuisi miestä itsekkäästi huomionkipeäksi vaan kaikkihan tarvitsevat parisuhteessa huomiointia, jotta ovat onnellisia. Mies on esim todella hyvä huomioimaan minua arjessa ja se tuntuu kivalta. Luonnollisestikin haluaisin olla parempi huomioimaan myös häntä.

Musta alkaa oikeastaan tuntua, että en ehkä ole kovin hyvä parisuhteeseen ylipäätään. Ehkä mulla ei ole parisuhdetaitoja. Ei se mene aina niin, että naiset olisivat taitavia ihmissuhteissa ja miehet huonoja. Oma mieheni on tosi pätevä ja jopa lahjakas tulemaan toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa, minulla se on taas selkeästi heikko puoli ja olen enemmän erakkotyyppiä. Eli vika voi olla oikeasti minussa tässä jutussa.

Ap

Nöyristely ja matelu toisen edessä ei ole ihissuhdetaito.

Mieheltäsi on itsekkyyttä olla hyväksymättä sinua sellaisena kuin olet.

Käyttäjä2079 kirjoitti:

Ymmärsinkö oikein? Sama tilanne on toistunut useita kertoja, mutta et ole opetellut huomioimaan miestäsi, vaikka hän on selvästi ilmaissut kaipaavansa huomiota? Kun sinulla menee hyvin tulkitset sen niin, että "teillä" menee hyvin, vaikka mies on silloin apea ja kaipaa huomiota? 

Ihminen ei ole mikään mekaaninen laite, joka raksuttaa samalla tavalla teinivuosien myllerryksistä hautaan. Mies tarvitsee lämpöä, tukea, kannustusta ihan siinä missä naisetkin. 

Jäin miettimään, että onko tämö oikein ilmaistu. Ehkä se on. Tosin luulin, että meillä meni hyvin, koska olin ihastunut mieheeni uudestaan ja luulin, että mies pitäisi siitä. Aiemmin mietin eroakin, koska olin niin tyytymätön suhteessa, ei ehkä kannata sotkea sitä keskustelua tähän sen enempää.

Ensimmäisen kerran miehen puhe huomion puutteesta ilmeni ensimmäisenä yhteisenä kesälomana. Silloin se veti maton eniten alta, koska luulin juuri silloin, että olimme erityisen paljon yhdessä, kun olimme vihdoin lomalla ja kävimme ulkona yhdessä joka päivä, mutta mies kokikin saman ajanjakson niin, että sihteessa on kriisi, koska en huomioinut tarpeeksi. Olin ihan järkyttynyt, että.olin arvioinut asian niin väärin.

Sittemmin on ollut varmasti krooninen ja pysyvä tilanne, että ihan oikeasti en ole huomioinut tarpeeksi. Kun siis välillä olen miettiinyt eroakin, niin ihan varmasti on ollut miehen kannalta näin. Se nyt vain yllätti taas, että tämä tilanne olikin miehen mielestä erityisen huono juuri silloin, kun luulin, että se oli muuttunut paremmaksi.

Ap

Tuota noin.. Ymmärsinkö oikein kun koet että teillä menee paremmin alkaa miehesi osoittaa päinvastaisia merkkejä?

Kun koet että tilanteenne on huono mies taas käyttäytyy "normaalisti" on huomioivampi?

Tässä ei välttämättä ole kyse samasta kuin omassa entisessä suhteessani oli, mutta kerron silti. Meillä tuon huomaaminen itselleni olisi pitänyt olla ensimmäisiä varoitusmerkkejä siitä mikä suhteessamme oli vialla, silloin en vain vielä ymmärtänyt kuviota. Selitin itselleni asian siten, että energiatasomme (joo aivan typerä ajatus) tai mitä ikinä eivät vain ikinä kulkeneet samoilla radoilla. Kun voin huonosti, mies voi hyin ja suhteemme samoin. Kun sain asioitani kuntoon ja koin että sitä kautta meillä meni paremmin, mies yhtäkkiä alkoi käyttäytyä kuin suhteessamme kaikki ei olisi hyvin. Ja tämä oli pitkä tie huomata, että tämä käytös kytkeytyi sellaiseen henkiseen väkivaltaan, jota en tuolloin vielä huomannut, koska keksin kaikelle selityksen.

Minusta tuntuu, että teille riittäisi joku parisuhdeleiri tai terapia, jos ette osaa itse puhua ja kuulla, mitä toinen puhuu. 

Minusta tuo kuulostaa siltä, että sitä voisi verrata tähän:

Teillä on hyvää seksiä. Molemmat ovat samaa mieltä. Sinä käännät selän ja nukahdat tyytyväisenä. Mies olisi halunnut pehmeän laskun kainalokkain ja jälkifiilistelyn. Hänelle jäi alun alkaen oikein hyvästä ja onnistuneesta jutusta tyhjä ja tyytymätön olo. Sinä taas et käsitä, mitä tapahtui. 

Vierailija kirjoitti:

Tuota noin.. Ymmärsinkö oikein kun koet että teillä menee paremmin alkaa miehesi osoittaa päinvastaisia merkkejä?

Kun koet että tilanteenne on huono mies taas käyttäytyy "normaalisti" on huomioivampi?

Tässä ei välttämättä ole kyse samasta kuin omassa entisessä suhteessani oli, mutta kerron silti. Meillä tuon huomaaminen itselleni olisi pitänyt olla ensimmäisiä varoitusmerkkejä siitä mikä suhteessamme oli vialla, silloin en vain vielä ymmärtänyt kuviota. Selitin itselleni asian siten, että energiatasomme (joo aivan typerä ajatus) tai mitä ikinä eivät vain ikinä kulkeneet samoilla radoilla. Kun voin huonosti, mies voi hyin ja suhteemme samoin. Kun sain asioitani kuntoon ja koin että sitä kautta meillä meni paremmin, mies yhtäkkiä alkoi käyttäytyä kuin suhteessamme kaikki ei olisi hyvin. Ja tämä oli pitkä tie huomata, että tämä käytös kytkeytyi sellaiseen henkiseen väkivaltaan, jota en tuolloin vielä huomannut, koska keksin kaikelle selityksen.

Nyt kun luin tarkemmin ap:n vastaukset, niin ap:lla taitaa sittenkin olla sama tilanne.

Miehesi käyttäytyy noin, koska sinun ei ole tarkoituskaan toimia oma-aloitteisesti. Kyse on kontrollinnista, kun syyllistyt siitä, että mies torjuukin sinut, se on miehelle voitto. Et voi koskaan antaa miehelle sitä mitä hän haluaa vaan mies on se joka antaa niin halutessaan.

Olet nappulana mieslapsen pelissä, jota et voi voittaa.

Miehellä voi olla taustalla joku trauma. Esimerkiksi kun teillä alkaa mennä paremmin, hänen alitajunnastaan voi nousta ajatus "mitä jos kohta eroamme/menee huonommin/mitä jos menetän hänet (kuten kävi tilanteessa x)." 

Mies tulee mielessään epäluuloiseksi vanhojen kokemustensa perusteella ja alkaa sitten kaivata enemmän huomiota, jotta "varmistelisit" että rakastat todella häntä ja että mikään ei mene vikaan ja et jätä.

Täysin epäloogista käyttäytymisen tasolla, mutta mielen tasolla ymmärrettävää ja johtunee asioista, joista mies ei ole tietoinen.

Kannattaisi jutella millaisia menettämisen kokemuksia miehellä on - esimerkiksi onnen menettämisen, parisuhteen menettämisen, läheisen ihmisen kuolema lapsuudessa tms...

Vika ei ole sinussa!

Mun mielestä ap vatvoo ja analysoi nyt ihan liikaa. Sen sijaan ap:n kannattaisi nyt vain antaa miehelle enemmän huomiota jos kerran mies on pyytänyt enemmän huomiota. Ja lisäksi hänen kannattaisi sanoa miehelle, että "oleppa hiljaa ja lopeta tuo" jos mies piilovittuilee. Eli aseta miehelle rajat ja anna miehelle sitä mitä mies suoraan pyytää. Helppoa. 

Kysy siltä mieheltä mitä hän ihan konkreettisesti haluaisi sun tekevän. "Huomio lisää", ei ole oikein riittävä, sillä et osaa lukea ajatuksia ja kun mielestäsi huomioit se ei välttämättä ole sitä, mitä mies haluaa. Olen ollut samassa tilanteessa ja se ratkesi vasta, kun istuttiin alas sohvalle ja oikeasti puhuttiin mikö kumpaakin nyt hiertää ja miten tämä korjataan. Mun miehellä se huomiointi, jota hän kaipasi oli enemmänkim sitä, että sen sijaan, että tekisin jotain todella monimutkaista ja aikaa vievää ruokaa tai imuroisin ja siivoaisin läjes joka ilta jotakin, tulisin vaan sohvalle kainaloon. Minä taas olin luullut, että koska mies tykkää sellaisesta ruuasta parasta huomiointia on tehdä sellaista ruokaa.

Toisin päin taas mies ajatteli, että mulle riittää huomioinniksi joku hieronta, mistä kyllä tykkäänkin, mutta minusta taas parasta olisi, että mies osallistuisi kodinhoitoon eikä mun tarvis pyörittää kaikkea, olisi enemmän aikaa ja mielenkiintoa tullakin iltaisin kainaloon sohvalle. Tämän keskustelun jälkeen kumpikin otti opikseen ja nyt meillä menee oikeasti hyvin. Minä hölläsin nutturaa ja mies osallistuu enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Tuota noin.. Ymmärsinkö oikein kun koet että teillä menee paremmin alkaa miehesi osoittaa päinvastaisia merkkejä?

Kun koet että tilanteenne on huono mies taas käyttäytyy "normaalisti" on huomioivampi?

Tässä ei välttämättä ole kyse samasta kuin omassa entisessä suhteessani oli, mutta kerron silti. Meillä tuon huomaaminen itselleni olisi pitänyt olla ensimmäisiä varoitusmerkkejä siitä mikä suhteessamme oli vialla, silloin en vain vielä ymmärtänyt kuviota. Selitin itselleni asian siten, että energiatasomme (joo aivan typerä ajatus) tai mitä ikinä eivät vain ikinä kulkeneet samoilla radoilla. Kun voin huonosti, mies voi hyin ja suhteemme samoin. Kun sain asioitani kuntoon ja koin että sitä kautta meillä meni paremmin, mies yhtäkkiä alkoi käyttäytyä kuin suhteessamme kaikki ei olisi hyvin. Ja tämä oli pitkä tie huomata, että tämä käytös kytkeytyi sellaiseen henkiseen väkivaltaan, jota en tuolloin vielä huomannut, koska keksin kaikelle selityksen.

Periaatteessa näin. Paitsi että olen oikeasti todella huono huomipimaan miestä, enkä tiedä, olisiko kukaan muu mieskään huomiointiini sen tyytyväisempi.

Lisäksi en pysty millään, mitenkään uskomaan, että mies tekisi näitä asioita tietoisesti tahallaan. Ei mitenkään mahdollista. Hänen tunteensa näyttävät kyllä ihan aidoilta.

Hän on kyllä hyvin kontrolloiva ja joskus airmmin on ilmennyt lievää henkistä väkivaltaa, mikä oli syy siihen, että mietin välillä eroa. Sitä ei ole ollut pitkään aikaan ja mies onnistui oikeasti muuttumaan ja kehittymään. Pikemminkin minä olen ollut se pahis liitossamme, ehkä noista johtuen ihastuin toiseen mieheen, vaikken ryhtynytkään pettämään tms suhteeseen.

Olin siis aiemmin jotenkin jumiutunut päässäni syyttämään miestä ongelmistamme, kunnes muutaman hyvän av-kommentin jälkeen tajusin, että minulla on aikuisena oikeasti omakin vastuu, joko lopultakin antaa anteeksi tai sitten erota. En voi vain syyllistää kaikesta toista.

Niinpä päätin antaa oikeasti anteeksi ja mielestäni se vaikutti heti parantavasti suhteesemme. Lisäksi se aikaansai, että ihastukseni toiseen mieheen hiipui ja ihastuin taas omaan mieheeni. Luulin, että meillä meni paremmin kuin pitkään aikaan. Sitten tuli nyt tämä, mistä tein aloituksen, että mies meni ihan masentuneen oloiseksi, eikä halua seksiä, kun en huomioi höntä tarpeeksi. Siis juuri nyt, ei silloin aiemmin, kun olin ihastunut toiseen ja hänellä olisi ollut siihen oikeasti kaikki syy.

Tuntuu, että suhteessamme menee koko ajan vain asioita pieleen, vaikka kumpikin yrittää. Koen myös oikeasti olevani aika huono ihmissuhteissa, siis aidosti, eikä tilanteesta voi syyttää yksin miestä. Tiedän, että huomioiminen on yksi isoimmista jutuista, joita pitäisi opetella. Ehkä minun nyt pitäisikin vain keskittyä siihen sen sijaan, että valitan asiasta palstalla. Ehkä välttelenki tässä valittamisessa itseasiassa sitä, että pitäisi vain kohdata se ja opetella huomioimaan, samoin kuin sitä välttelee esim vaikeiden projektien aloittamista.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuota noin.. Ymmärsinkö oikein kun koet että teillä menee paremmin alkaa miehesi osoittaa päinvastaisia merkkejä?

Kun koet että tilanteenne on huono mies taas käyttäytyy "normaalisti" on huomioivampi?

Tässä ei välttämättä ole kyse samasta kuin omassa entisessä suhteessani oli, mutta kerron silti. Meillä tuon huomaaminen itselleni olisi pitänyt olla ensimmäisiä varoitusmerkkejä siitä mikä suhteessamme oli vialla, silloin en vain vielä ymmärtänyt kuviota. Selitin itselleni asian siten, että energiatasomme (joo aivan typerä ajatus) tai mitä ikinä eivät vain ikinä kulkeneet samoilla radoilla. Kun voin huonosti, mies voi hyin ja suhteemme samoin. Kun sain asioitani kuntoon ja koin että sitä kautta meillä meni paremmin, mies yhtäkkiä alkoi käyttäytyä kuin suhteessamme kaikki ei olisi hyvin. Ja tämä oli pitkä tie huomata, että tämä käytös kytkeytyi sellaiseen henkiseen väkivaltaan, jota en tuolloin vielä huomannut, koska keksin kaikelle selityksen.

Periaatteessa näin. Paitsi että olen oikeasti todella huono huomipimaan miestä, enkä tiedä, olisiko kukaan muu mieskään huomiointiini sen tyytyväisempi.

Lisäksi en pysty millään, mitenkään uskomaan, että mies tekisi näitä asioita tietoisesti tahallaan. Ei mitenkään mahdollista. Hänen tunteensa näyttävät kyllä ihan aidoilta.

Hän on kyllä hyvin kontrolloiva ja joskus airmmin on ilmennyt lievää henkistä väkivaltaa, mikä oli syy siihen, että mietin välillä eroa. Sitä ei ole ollut pitkään aikaan ja mies onnistui oikeasti muuttumaan ja kehittymään. Pikemminkin minä olen ollut se pahis liitossamme, ehkä noista johtuen ihastuin toiseen mieheen, vaikken ryhtynytkään pettämään tms suhteeseen.

Olin siis aiemmin jotenkin jumiutunut päässäni syyttämään miestä ongelmistamme, kunnes muutaman hyvän av-kommentin jälkeen tajusin, että minulla on aikuisena oikeasti omakin vastuu, joko lopultakin antaa anteeksi tai sitten erota. En voi vain syyllistää kaikesta toista.

Niinpä päätin antaa oikeasti anteeksi ja mielestäni se vaikutti heti parantavasti suhteesemme. Lisäksi se aikaansai, että ihastukseni toiseen mieheen hiipui ja ihastuin taas omaan mieheeni. Luulin, että meillä meni paremmin kuin pitkään aikaan. Sitten tuli nyt tämä, mistä tein aloituksen, että mies meni ihan masentuneen oloiseksi, eikä halua seksiä, kun en huomioi höntä tarpeeksi. Siis juuri nyt, ei silloin aiemmin, kun olin ihastunut toiseen ja hänellä olisi ollut siihen oikeasti kaikki syy.

Tuntuu, että suhteessamme menee koko ajan vain asioita pieleen, vaikka kumpikin yrittää. Koen myös oikeasti olevani aika huono ihmissuhteissa, siis aidosti, eikä tilanteesta voi syyttää yksin miestä. Tiedän, että huomioiminen on yksi isoimmista jutuista, joita pitäisi opetella. Ehkä minun nyt pitäisikin vain keskittyä siihen sen sijaan, että valitan asiasta palstalla. Ehkä välttelenki tässä valittamisessa itseasiassa sitä, että pitäisi vain kohdata se ja opetella huomioimaan, samoin kuin sitä välttelee esim vaikeiden projektien aloittamista.

Ap

Olin itse joskus vastaavassa tilaneessa ja sain apua tältä palastalta, mutta en ollut silloin vielä valmis ottamaan sitä vastaan, mutta se auttoi minua myöhemmin saamaan selvää kokonaiskuviosta.

Tunnistan itsestäni tuon, että koin olevani ihmissuhteissa huono ja etten pystynyt antamaan samanlaista vastinetta toiselle suhteessa. Kun erosin huomasin kuitenkin ettei se ollut totta. Toinen vain vei mahdollisuuden miellyttää.

Olisin kuitenkin halunnut ehkä silloin tilanteesaani tietää tietyt asiat kuten sen, että minulla on oikeus tunteisiini, eikä vika ole aina minussa. Mietin silloin myös paljon sitä kuinka tietoisesti toinen teki mitä teki, mutta sillä ei olisi pitänyt olla väliä. Sellainen suhde vain hajottaa, oli syyt mitkä tahansa.

Mutta niin, koska itsekkin etsin syitä itsestäni minun olisi pitänyt suhtautua omaan olooni ja tuntemuksiini vakavammin, jos sinulta löytyy edes osa näistä, niin kehoittaisin oikeasti miettimään haluatko vielä jatkaa:

* Epämääräiset syyllisyyden ja ahdistuksen tunteet

*Fyysiset oireet (runsas sairastelu, epämääräiset kivut, väsymys, ruoansulatusongelmat tms)

*Koet jatkuvasti tulevasi torjutuksi fyysisesti ja/tai henkisesti (mutta et välttämättä tiedä miksi)

* Elinpiirisi on pienentynyt, sosiaaliset suhteet vähentyneet/hävinneet

* Et koe saavasi tyydyttäviä vastauksia mihinkään (mutta voit kokea kohtuuttoman suurta helpotusta silloin kun saat minkä tahansa selityksen mille tahansa)

* Koet että jokin sinussa on muuttunut/erilaista kuin ennen suhdetta

*Epäilet tunteitasi/ haet jatkuvaa hyväksyntää/varmistusta tunteillesi ja ajatuksillesi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuota noin.. Ymmärsinkö oikein kun koet että teillä menee paremmin alkaa miehesi osoittaa päinvastaisia merkkejä?

Kun koet että tilanteenne on huono mies taas käyttäytyy "normaalisti" on huomioivampi?

Tässä ei välttämättä ole kyse samasta kuin omassa entisessä suhteessani oli, mutta kerron silti. Meillä tuon huomaaminen itselleni olisi pitänyt olla ensimmäisiä varoitusmerkkejä siitä mikä suhteessamme oli vialla, silloin en vain vielä ymmärtänyt kuviota. Selitin itselleni asian siten, että energiatasomme (joo aivan typerä ajatus) tai mitä ikinä eivät vain ikinä kulkeneet samoilla radoilla. Kun voin huonosti, mies voi hyin ja suhteemme samoin. Kun sain asioitani kuntoon ja koin että sitä kautta meillä meni paremmin, mies yhtäkkiä alkoi käyttäytyä kuin suhteessamme kaikki ei olisi hyvin. Ja tämä oli pitkä tie huomata, että tämä käytös kytkeytyi sellaiseen henkiseen väkivaltaan, jota en tuolloin vielä huomannut, koska keksin kaikelle selityksen.

Nyt kun luin tarkemmin ap:n vastaukset, niin ap:lla taitaa sittenkin olla sama tilanne.

Miehesi käyttäytyy noin, koska sinun ei ole tarkoituskaan toimia oma-aloitteisesti. Kyse on kontrollinnista, kun syyllistyt siitä, että mies torjuukin sinut, se on miehelle voitto. Et voi koskaan antaa miehelle sitä mitä hän haluaa vaan mies on se joka antaa niin halutessaan.

Olet nappulana mieslapsen pelissä, jota et voi voittaa.

Voisitko kuvata suhdettanne tarkemmin?

Olen huomannut aiemmin, että mies haluaa esim itse tehdä aloitteet seksiin, ei välttämättä pidä siitä, jos minä teen. Tai voin kuulemma tehdä aloitteen niin, että panostan ulkonäkööni, jolloin hän alkaa haluta. Aina hän ei ole huomannut sitä, yhteen aikaan pihtasi tahallaan ollessaan vihainen tms, vaikka laitoin ns seksikkään alusasun päälke, mutta pääsääntöisesti nöin.

Huomioinnissa mies kuitenkin aina sanoo, että hän haluaisi minun huomioivan nimenomaan oma-aloitteisesti, se oma-aloitteisuus on juuri se toiveen ydin, mikä on kyllä ymmärrettävä toive siinä.

Ap

se on sulle jostain vihanen,kommentti laittoi vaan miettimään sitä,että myös mies voi purkaa vihan tunnettaan puolisoon siksi koska on itse mokannut. Usein esim jos mies käy vieraissa niin hän saattaa siten purkaa oman häpeän tunteensa puolisoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuota noin.. Ymmärsinkö oikein kun koet että teillä menee paremmin alkaa miehesi osoittaa päinvastaisia merkkejä?

Kun koet että tilanteenne on huono mies taas käyttäytyy "normaalisti" on huomioivampi?

Tässä ei välttämättä ole kyse samasta kuin omassa entisessä suhteessani oli, mutta kerron silti. Meillä tuon huomaaminen itselleni olisi pitänyt olla ensimmäisiä varoitusmerkkejä siitä mikä suhteessamme oli vialla, silloin en vain vielä ymmärtänyt kuviota. Selitin itselleni asian siten, että energiatasomme (joo aivan typerä ajatus) tai mitä ikinä eivät vain ikinä kulkeneet samoilla radoilla. Kun voin huonosti, mies voi hyin ja suhteemme samoin. Kun sain asioitani kuntoon ja koin että sitä kautta meillä meni paremmin, mies yhtäkkiä alkoi käyttäytyä kuin suhteessamme kaikki ei olisi hyvin. Ja tämä oli pitkä tie huomata, että tämä käytös kytkeytyi sellaiseen henkiseen väkivaltaan, jota en tuolloin vielä huomannut, koska keksin kaikelle selityksen.

Periaatteessa näin. Paitsi että olen oikeasti todella huono huomipimaan miestä, enkä tiedä, olisiko kukaan muu mieskään huomiointiini sen tyytyväisempi.

Lisäksi en pysty millään, mitenkään uskomaan, että mies tekisi näitä asioita tietoisesti tahallaan. Ei mitenkään mahdollista. Hänen tunteensa näyttävät kyllä ihan aidoilta.

Hän on kyllä hyvin kontrolloiva ja joskus airmmin on ilmennyt lievää henkistä väkivaltaa, mikä oli syy siihen, että mietin välillä eroa. Sitä ei ole ollut pitkään aikaan ja mies onnistui oikeasti muuttumaan ja kehittymään. Pikemminkin minä olen ollut se pahis liitossamme, ehkä noista johtuen ihastuin toiseen mieheen, vaikken ryhtynytkään pettämään tms suhteeseen.

Olin siis aiemmin jotenkin jumiutunut päässäni syyttämään miestä ongelmistamme, kunnes muutaman hyvän av-kommentin jälkeen tajusin, että minulla on aikuisena oikeasti omakin vastuu, joko lopultakin antaa anteeksi tai sitten erota. En voi vain syyllistää kaikesta toista.

Niinpä päätin antaa oikeasti anteeksi ja mielestäni se vaikutti heti parantavasti suhteesemme. Lisäksi se aikaansai, että ihastukseni toiseen mieheen hiipui ja ihastuin taas omaan mieheeni. Luulin, että meillä meni paremmin kuin pitkään aikaan. Sitten tuli nyt tämä, mistä tein aloituksen, että mies meni ihan masentuneen oloiseksi, eikä halua seksiä, kun en huomioi höntä tarpeeksi. Siis juuri nyt, ei silloin aiemmin, kun olin ihastunut toiseen ja hänellä olisi ollut siihen oikeasti kaikki syy.

Tuntuu, että suhteessamme menee koko ajan vain asioita pieleen, vaikka kumpikin yrittää. Koen myös oikeasti olevani aika huono ihmissuhteissa, siis aidosti, eikä tilanteesta voi syyttää yksin miestä. Tiedän, että huomioiminen on yksi isoimmista jutuista, joita pitäisi opetella. Ehkä minun nyt pitäisikin vain keskittyä siihen sen sijaan, että valitan asiasta palstalla. Ehkä välttelenki tässä valittamisessa itseasiassa sitä, että pitäisi vain kohdata se ja opetella huomioimaan, samoin kuin sitä välttelee esim vaikeiden projektien aloittamista.

Ap

Olin itse joskus vastaavassa tilaneessa ja sain apua tältä palastalta, mutta en ollut silloin vielä valmis ottamaan sitä vastaan, mutta se auttoi minua myöhemmin saamaan selvää kokonaiskuviosta.

Tunnistan itsestäni tuon, että koin olevani ihmissuhteissa huono ja etten pystynyt antamaan samanlaista vastinetta toiselle suhteessa. Kun erosin huomasin kuitenkin ettei se ollut totta. Toinen vain vei mahdollisuuden miellyttää.

Olisin kuitenkin halunnut ehkä silloin tilanteesaani tietää tietyt asiat kuten sen, että minulla on oikeus tunteisiini, eikä vika ole aina minussa. Mietin silloin myös paljon sitä kuinka tietoisesti toinen teki mitä teki, mutta sillä ei olisi pitänyt olla väliä. Sellainen suhde vain hajottaa, oli syyt mitkä tahansa.

Mutta niin, koska itsekkin etsin syitä itsestäni minun olisi pitänyt suhtautua omaan olooni ja tuntemuksiini vakavammin, jos sinulta löytyy edes osa näistä, niin kehoittaisin oikeasti miettimään haluatko vielä jatkaa:

* Epämääräiset syyllisyyden ja ahdistuksen tunteet

Kyllä

*Fyysiset oireet (runsas sairastelu, epämääräiset kivut, väsymys, ruoansulatusongelmat tms)

Oli jo aiemminkin, vaikea sanoa, onko lisääntynyt tai olisiko mennyt pois muuten. Olen henkisesti laiskistunut ja tyhmentynyt merkittävästi ja passivoitunut, en saa enää mitään aikaan ja minusta on tullut aika luuseri elämässä.

*Koet jatkuvasti tulevasi torjutuksi fyysisesti ja/tai henkisesti (mutta et välttämättä tiedä miksi)

En tiedä, en pysty analysoimaan kysymystä suhteessa mieheeni. Tiedän kuitenkin, että kaikista suurin lapsuudentraumani on pelko torjutuksi tulemisesta.

* Elinpiirisi on pienentynyt, sosiaaliset suhteet vähentyneet/hävinneet

.todellakin. ei kuitenkaan miehestä johtuen, hän koko ajan kannustaa lähtemään ulos ja tekemään asioita, vaan iin on köynyt jotenkin muuten vain passivoitumisen seurauksena.

* Et koe saavasi tyydyttäviä vastauksia mihinkään (mutta voit kokea kohtuuttoman suurta helpotusta silloin kun saat minkä tahansa selityksen mille tahansa)

Sksi vatvon asioita täälläkin nyt. Oikeastaan en uskalla mennä eees pariterapiaan tai yksilmterapiaan, olen alkanut epäillä, että saattaisin olla narsisti.

* Koet että jokin sinussa on muuttunut/erilaista kuin ennen suhdetta

Todellakin. En ole sama ihminen enää. Olen ajatellut kuitenkin niin päin, että ehkä parisuhde toimii peilinä ja minulla oli ennen harhainen ja epärealistinen kuva itsestäni.

*Epäilet tunteitasi/ haet jatkuvaa hyväksyntää/varmistusta tunteillesi ja ajatuksillesi

Epäilen tosiaan sitä, onko kösitykseni asioista oikea. Kuten juuri tuo, että luulin olevani aika mahtava ja älykäs ja hyvä tyyppi ennen ja kaunis jne. Nykyään huomaan, että niin ei ole ollut aina ja omakuvani on ollut epärealistinen oikeasti. Mietin sitä, että kumpi on parempi, olla muiden silmissä mukavampi ja omassa silmissä huonompi, vai omissa silmissä parempi ja muiden mielestä ikävämpi ihminen. Varmaan on loppupeleissä parempi olla edellämainittu.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuota noin.. Ymmärsinkö oikein kun koet että teillä menee paremmin alkaa miehesi osoittaa päinvastaisia merkkejä?

Kun koet että tilanteenne on huono mies taas käyttäytyy "normaalisti" on huomioivampi?

Tässä ei välttämättä ole kyse samasta kuin omassa entisessä suhteessani oli, mutta kerron silti. Meillä tuon huomaaminen itselleni olisi pitänyt olla ensimmäisiä varoitusmerkkejä siitä mikä suhteessamme oli vialla, silloin en vain vielä ymmärtänyt kuviota. Selitin itselleni asian siten, että energiatasomme (joo aivan typerä ajatus) tai mitä ikinä eivät vain ikinä kulkeneet samoilla radoilla. Kun voin huonosti, mies voi hyin ja suhteemme samoin. Kun sain asioitani kuntoon ja koin että sitä kautta meillä meni paremmin, mies yhtäkkiä alkoi käyttäytyä kuin suhteessamme kaikki ei olisi hyvin. Ja tämä oli pitkä tie huomata, että tämä käytös kytkeytyi sellaiseen henkiseen väkivaltaan, jota en tuolloin vielä huomannut, koska keksin kaikelle selityksen.

Periaatteessa näin. Paitsi että olen oikeasti todella huono huomipimaan miestä, enkä tiedä, olisiko kukaan muu mieskään huomiointiini sen tyytyväisempi.

Lisäksi en pysty millään, mitenkään uskomaan, että mies tekisi näitä asioita tietoisesti tahallaan. Ei mitenkään mahdollista. Hänen tunteensa näyttävät kyllä ihan aidoilta.

Hän on kyllä hyvin kontrolloiva ja joskus airmmin on ilmennyt lievää henkistä väkivaltaa, mikä oli syy siihen, että mietin välillä eroa. Sitä ei ole ollut pitkään aikaan ja mies onnistui oikeasti muuttumaan ja kehittymään. Pikemminkin minä olen ollut se pahis liitossamme, ehkä noista johtuen ihastuin toiseen mieheen, vaikken ryhtynytkään pettämään tms suhteeseen.

Olin siis aiemmin jotenkin jumiutunut päässäni syyttämään miestä ongelmistamme, kunnes muutaman hyvän av-kommentin jälkeen tajusin, että minulla on aikuisena oikeasti omakin vastuu, joko lopultakin antaa anteeksi tai sitten erota. En voi vain syyllistää kaikesta toista.

Niinpä päätin antaa oikeasti anteeksi ja mielestäni se vaikutti heti parantavasti suhteesemme. Lisäksi se aikaansai, että ihastukseni toiseen mieheen hiipui ja ihastuin taas omaan mieheeni. Luulin, että meillä meni paremmin kuin pitkään aikaan. Sitten tuli nyt tämä, mistä tein aloituksen, että mies meni ihan masentuneen oloiseksi, eikä halua seksiä, kun en huomioi höntä tarpeeksi. Siis juuri nyt, ei silloin aiemmin, kun olin ihastunut toiseen ja hänellä olisi ollut siihen oikeasti kaikki syy.

Tuntuu, että suhteessamme menee koko ajan vain asioita pieleen, vaikka kumpikin yrittää. Koen myös oikeasti olevani aika huono ihmissuhteissa, siis aidosti, eikä tilanteesta voi syyttää yksin miestä. Tiedän, että huomioiminen on yksi isoimmista jutuista, joita pitäisi opetella. Ehkä minun nyt pitäisikin vain keskittyä siihen sen sijaan, että valitan asiasta palstalla. Ehkä välttelenki tässä valittamisessa itseasiassa sitä, että pitäisi vain kohdata se ja opetella huomioimaan, samoin kuin sitä välttelee esim vaikeiden projektien aloittamista.

Ap

Sinä tiedät itsekin, että olet huono huomioimaan. Teidän pitäisi etsiä teitä molempia tyydyttävä tapa toimia ja sinun kertoa miehelle, mistä mies huomaa sinun välittävän. Vai välitätkö, jos et edes huomioi?

Onko miehellä epäilys tai oletus, ettei riitä? Hän haluaa valloittaa kun olet kylmempi ja kun olet lämmin niin ajattelee, että et ole niin arvokas valloitettavaksi ja kokee sut pliisuna.

Mies tuskin muuttuu ilman terapiaa, jos sittenkään. Vika persoonassaan.

Yleensä keskenkasvuisilla tuota ja sitten niillä, joilla tunne-elämän häiriö.

Itse kartan miehiä, joilla ongelmainen psyyke.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuota noin.. Ymmärsinkö oikein kun koet että teillä menee paremmin alkaa miehesi osoittaa päinvastaisia merkkejä?

Kun koet että tilanteenne on huono mies taas käyttäytyy "normaalisti" on huomioivampi?

Tässä ei välttämättä ole kyse samasta kuin omassa entisessä suhteessani oli, mutta kerron silti. Meillä tuon huomaaminen itselleni olisi pitänyt olla ensimmäisiä varoitusmerkkejä siitä mikä suhteessamme oli vialla, silloin en vain vielä ymmärtänyt kuviota. Selitin itselleni asian siten, että energiatasomme (joo aivan typerä ajatus) tai mitä ikinä eivät vain ikinä kulkeneet samoilla radoilla. Kun voin huonosti, mies voi hyin ja suhteemme samoin. Kun sain asioitani kuntoon ja koin että sitä kautta meillä meni paremmin, mies yhtäkkiä alkoi käyttäytyä kuin suhteessamme kaikki ei olisi hyvin. Ja tämä oli pitkä tie huomata, että tämä käytös kytkeytyi sellaiseen henkiseen väkivaltaan, jota en tuolloin vielä huomannut, koska keksin kaikelle selityksen.

Nyt kun luin tarkemmin ap:n vastaukset, niin ap:lla taitaa sittenkin olla sama tilanne.

Miehesi käyttäytyy noin, koska sinun ei ole tarkoituskaan toimia oma-aloitteisesti. Kyse on kontrollinnista, kun syyllistyt siitä, että mies torjuukin sinut, se on miehelle voitto. Et voi koskaan antaa miehelle sitä mitä hän haluaa vaan mies on se joka antaa niin halutessaan.

Olet nappulana mieslapsen pelissä, jota et voi voittaa.

Voisitko kuvata suhdettanne tarkemmin?

Olen huomannut aiemmin, että mies haluaa esim itse tehdä aloitteet seksiin, ei välttämättä pidä siitä, jos minä teen. Tai voin kuulemma tehdä aloitteen niin, että panostan ulkonäkööni, jolloin hän alkaa haluta. Aina hän ei ole huomannut sitä, yhteen aikaan pihtasi tahallaan ollessaan vihainen tms, vaikka laitoin ns seksikkään alusasun päälke, mutta pääsääntöisesti nöin.

Huomioinnissa mies kuitenkin aina sanoo, että hän haluaisi minun huomioivan nimenomaan oma-aloitteisesti, se oma-aloitteisuus on juuri se toiveen ydin, mikä on kyllä ymmärrettävä toive siinä.

Ap

Laitoin tuonne aiemmin omia fiiliksiäni suhteen aikana, mutta miehen käytöksestä vielä.

Ihan yksin kertaisimmillaan kun yritin vaikka halata miestä, mies torjui. Kun yritin yllättää miehen jollakin mukavalla tavalla- mies torjui.

Ja jotenkin aina ymmärsin nämä, vaikka tuntuikin pahalta, aina ei vaan nappaa jne.

Toisaalta huomasin että minulla ei ollut oikeutta torjua miestä. Mies saattoi suunnitella "kaikkea mukavaa" juuri sellaiseen saumaan kun olisi pitänyt tehdä jotakin muuta tai olin yksinkertaisesti todella väsynyt.

Huomasin olevani aina tilanteessa jossa en voinut tehdä "oikein", jos torjuin miehen aiheutti se outoa syyllisyyden ja ahdistuksen tunnetta tai jos valitsin leikkiä mukana olevani miehen "kivoissa jutuissa" alkoi se olla kokoajan enemmän oman terveyteni ja elämäni kustannuksella. Lopulta huomasin, ettei mikään mitä mies antoi ollut "ilmaista", vaan olin päätynyt johinkin kummalliseen rangaistus/palkkio-järjestelmään.

Mies myös toivoi että huomioisin enemmän. Tein sen kuitenkin aina väärin tai väärään aikaan. Aina. Lopulta ymmärsin, ettei se edes ollut miehen tarkoituksena. Kun annoin huomiota aina väärällä tavalla, mies itseoikeutetusti oli aina se, joka huomioi ja yllätti mukavalla tavalla. Minä en ikinä. Se oli aika vaikeaa kuitenkin huomata, juuri tuolla ylempänä olevasta syystä, koska ymmärsin sen, että aina ei vain jaksa toista kiinnostaa. Se sai tuntumaan siltä, että en todellakaan osannut/jaksanut tehdä tarpeeksi, mutta jälkeenpäin sitä huomasi, että itseasiasaa minulla ei ollut koskaan tilaa osoittaa kiintymystäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuota noin.. Ymmärsinkö oikein kun koet että teillä menee paremmin alkaa miehesi osoittaa päinvastaisia merkkejä?

Kun koet että tilanteenne on huono mies taas käyttäytyy "normaalisti" on huomioivampi?

Tässä ei välttämättä ole kyse samasta kuin omassa entisessä suhteessani oli, mutta kerron silti. Meillä tuon huomaaminen itselleni olisi pitänyt olla ensimmäisiä varoitusmerkkejä siitä mikä suhteessamme oli vialla, silloin en vain vielä ymmärtänyt kuviota. Selitin itselleni asian siten, että energiatasomme (joo aivan typerä ajatus) tai mitä ikinä eivät vain ikinä kulkeneet samoilla radoilla. Kun voin huonosti, mies voi hyin ja suhteemme samoin. Kun sain asioitani kuntoon ja koin että sitä kautta meillä meni paremmin, mies yhtäkkiä alkoi käyttäytyä kuin suhteessamme kaikki ei olisi hyvin. Ja tämä oli pitkä tie huomata, että tämä käytös kytkeytyi sellaiseen henkiseen väkivaltaan, jota en tuolloin vielä huomannut, koska keksin kaikelle selityksen.

Periaatteessa näin. Paitsi että olen oikeasti todella huono huomipimaan miestä, enkä tiedä, olisiko kukaan muu mieskään huomiointiini sen tyytyväisempi.

Lisäksi en pysty millään, mitenkään uskomaan, että mies tekisi näitä asioita tietoisesti tahallaan. Ei mitenkään mahdollista. Hänen tunteensa näyttävät kyllä ihan aidoilta.

Hän on kyllä hyvin kontrolloiva ja joskus airmmin on ilmennyt lievää henkistä väkivaltaa, mikä oli syy siihen, että mietin välillä eroa. Sitä ei ole ollut pitkään aikaan ja mies onnistui oikeasti muuttumaan ja kehittymään. Pikemminkin minä olen ollut se pahis liitossamme, ehkä noista johtuen ihastuin toiseen mieheen, vaikken ryhtynytkään pettämään tms suhteeseen.

Olin siis aiemmin jotenkin jumiutunut päässäni syyttämään miestä ongelmistamme, kunnes muutaman hyvän av-kommentin jälkeen tajusin, että minulla on aikuisena oikeasti omakin vastuu, joko lopultakin antaa anteeksi tai sitten erota. En voi vain syyllistää kaikesta toista.

Niinpä päätin antaa oikeasti anteeksi ja mielestäni se vaikutti heti parantavasti suhteesemme. Lisäksi se aikaansai, että ihastukseni toiseen mieheen hiipui ja ihastuin taas omaan mieheeni. Luulin, että meillä meni paremmin kuin pitkään aikaan. Sitten tuli nyt tämä, mistä tein aloituksen, että mies meni ihan masentuneen oloiseksi, eikä halua seksiä, kun en huomioi höntä tarpeeksi. Siis juuri nyt, ei silloin aiemmin, kun olin ihastunut toiseen ja hänellä olisi ollut siihen oikeasti kaikki syy.

Tuntuu, että suhteessamme menee koko ajan vain asioita pieleen, vaikka kumpikin yrittää. Koen myös oikeasti olevani aika huono ihmissuhteissa, siis aidosti, eikä tilanteesta voi syyttää yksin miestä. Tiedän, että huomioiminen on yksi isoimmista jutuista, joita pitäisi opetella. Ehkä minun nyt pitäisikin vain keskittyä siihen sen sijaan, että valitan asiasta palstalla. Ehkä välttelenki tässä valittamisessa itseasiassa sitä, että pitäisi vain kohdata se ja opetella huomioimaan, samoin kuin sitä välttelee esim vaikeiden projektien aloittamista.

Ap

Olin itse joskus vastaavassa tilaneessa ja sain apua tältä palastalta, mutta en ollut silloin vielä valmis ottamaan sitä vastaan, mutta se auttoi minua myöhemmin saamaan selvää kokonaiskuviosta.

Tunnistan itsestäni tuon, että koin olevani ihmissuhteissa huono ja etten pystynyt antamaan samanlaista vastinetta toiselle suhteessa. Kun erosin huomasin kuitenkin ettei se ollut totta. Toinen vain vei mahdollisuuden miellyttää.

Olisin kuitenkin halunnut ehkä silloin tilanteesaani tietää tietyt asiat kuten sen, että minulla on oikeus tunteisiini, eikä vika ole aina minussa. Mietin silloin myös paljon sitä kuinka tietoisesti toinen teki mitä teki, mutta sillä ei olisi pitänyt olla väliä. Sellainen suhde vain hajottaa, oli syyt mitkä tahansa.

Mutta niin, koska itsekkin etsin syitä itsestäni minun olisi pitänyt suhtautua omaan olooni ja tuntemuksiini vakavammin, jos sinulta löytyy edes osa näistä, niin kehoittaisin oikeasti miettimään haluatko vielä jatkaa:

* Epämääräiset syyllisyyden ja ahdistuksen tunteet

Kyllä

*Fyysiset oireet (runsas sairastelu, epämääräiset kivut, väsymys, ruoansulatusongelmat tms)

Oli jo aiemminkin, vaikea sanoa, onko lisääntynyt tai olisiko mennyt pois muuten. Olen henkisesti laiskistunut ja tyhmentynyt merkittävästi ja passivoitunut, en saa enää mitään aikaan ja minusta on tullut aika luuseri elämässä.

*Koet jatkuvasti tulevasi torjutuksi fyysisesti ja/tai henkisesti (mutta et välttämättä tiedä miksi)

En tiedä, en pysty analysoimaan kysymystä suhteessa mieheeni. Tiedän kuitenkin, että kaikista suurin lapsuudentraumani on pelko torjutuksi tulemisesta.

* Elinpiirisi on pienentynyt, sosiaaliset suhteet vähentyneet/hävinneet

.todellakin. ei kuitenkaan miehestä johtuen, hän koko ajan kannustaa lähtemään ulos ja tekemään asioita, vaan iin on köynyt jotenkin muuten vain passivoitumisen seurauksena.

* Et koe saavasi tyydyttäviä vastauksia mihinkään (mutta voit kokea kohtuuttoman suurta helpotusta silloin kun saat minkä tahansa selityksen mille tahansa)

Sksi vatvon asioita täälläkin nyt. Oikeastaan en uskalla mennä eees pariterapiaan tai yksilmterapiaan, olen alkanut epäillä, että saattaisin olla narsisti.

* Koet että jokin sinussa on muuttunut/erilaista kuin ennen suhdetta

Todellakin. En ole sama ihminen enää. Olen ajatellut kuitenkin niin päin, että ehkä parisuhde toimii peilinä ja minulla oli ennen harhainen ja epärealistinen kuva itsestäni.

*Epäilet tunteitasi/ haet jatkuvaa hyväksyntää/varmistusta tunteillesi ja ajatuksillesi

Epäilen tosiaan sitä, onko kösitykseni asioista oikea. Kuten juuri tuo, että luulin olevani aika mahtava ja älykäs ja hyvä tyyppi ennen ja kaunis jne. Nykyään huomaan, että niin ei ole ollut aina ja omakuvani on ollut epärealistinen oikeasti. Mietin sitä, että kumpi on parempi, olla muiden silmissä mukavampi ja omassa silmissä huonompi, vai omissa silmissä parempi ja muiden mielestä ikävämpi ihminen. Varmaan on loppupeleissä parempi olla edellämainittu.

Ap

Ihan klassisia oireita silloin kun olet persoonallisuushöiriöisen vaikutuspiirissä.

Silloin kun itse avauduin tänne, sain kanssa noita "mieslapsi"kommentteja jne. Ja ne eivät jotenkin tuntuneet ihan oikeilta, jotenkin syyllistyin myös entistä enemmän ja tunsin jollakin oudolla tavalla olevani vastuussa. Jälkeen päin on ollut kipeä paikka myöntää niiden kommenttien todenperäisyys.

Olet edelleen vaiheessa, jossa etsit syytä itsessäsi ja epäilet jatkuvasti itseäsi. Se on normaalia, niin toimii empatiakykyinen ihminen, joka haluaa ratkaista ongelmat.

Mutta tässä tilanteessa et voi muuten kuin lähtemällä.

Peilaat nyt itseäsi ja parisuhdettasi ihmiseen, joka on häiriintynyt. Sellainen ihminen on huono peili, koska saa siltä sellaista reaktiota, joka pätee suurimman osan kanssa, se on se mikä saa sinut epäilemään järkeäsi.

Tiedän että se on vaikeaa, mutta harkitse vakavasti että otat etäisyyttä, se yleensä auttaa näkemään selkeämmin. Yritä ympäröidä itsesi "normaaleilla" ihmisillä, koska tietyn tyyyppisen ihmisen vaikutuspiirissä käsitys normaalista alkaa hämärtyä. Kun saat osaksesi sellaisia reaktioita ja kohtelua mikä on jokseenkin odotettavaa auttaa se pikku hiljaa selkiyttämään kuvaa omasta itsestäsikin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuota noin.. Ymmärsinkö oikein kun koet että teillä menee paremmin alkaa miehesi osoittaa päinvastaisia merkkejä?

Kun koet että tilanteenne on huono mies taas käyttäytyy "normaalisti" on huomioivampi?

Tässä ei välttämättä ole kyse samasta kuin omassa entisessä suhteessani oli, mutta kerron silti. Meillä tuon huomaaminen itselleni olisi pitänyt olla ensimmäisiä varoitusmerkkejä siitä mikä suhteessamme oli vialla, silloin en vain vielä ymmärtänyt kuviota. Selitin itselleni asian siten, että energiatasomme (joo aivan typerä ajatus) tai mitä ikinä eivät vain ikinä kulkeneet samoilla radoilla. Kun voin huonosti, mies voi hyin ja suhteemme samoin. Kun sain asioitani kuntoon ja koin että sitä kautta meillä meni paremmin, mies yhtäkkiä alkoi käyttäytyä kuin suhteessamme kaikki ei olisi hyvin. Ja tämä oli pitkä tie huomata, että tämä käytös kytkeytyi sellaiseen henkiseen väkivaltaan, jota en tuolloin vielä huomannut, koska keksin kaikelle selityksen.

Nyt kun luin tarkemmin ap:n vastaukset, niin ap:lla taitaa sittenkin olla sama tilanne.

Miehesi käyttäytyy noin, koska sinun ei ole tarkoituskaan toimia oma-aloitteisesti. Kyse on kontrollinnista, kun syyllistyt siitä, että mies torjuukin sinut, se on miehelle voitto. Et voi koskaan antaa miehelle sitä mitä hän haluaa vaan mies on se joka antaa niin halutessaan.

Olet nappulana mieslapsen pelissä, jota et voi voittaa.

Voisitko kuvata suhdettanne tarkemmin?

Olen huomannut aiemmin, että mies haluaa esim itse tehdä aloitteet seksiin, ei välttämättä pidä siitä, jos minä teen. Tai voin kuulemma tehdä aloitteen niin, että panostan ulkonäkööni, jolloin hän alkaa haluta. Aina hän ei ole huomannut sitä, yhteen aikaan pihtasi tahallaan ollessaan vihainen tms, vaikka laitoin ns seksikkään alusasun päälke, mutta pääsääntöisesti nöin.

Huomioinnissa mies kuitenkin aina sanoo, että hän haluaisi minun huomioivan nimenomaan oma-aloitteisesti, se oma-aloitteisuus on juuri se toiveen ydin, mikä on kyllä ymmärrettävä toive siinä.

Ap

Laitoin tuonne aiemmin omia fiiliksiäni suhteen aikana, mutta miehen käytöksestä vielä.

Ihan yksin kertaisimmillaan kun yritin vaikka halata miestä, mies torjui. Kun yritin yllättää miehen jollakin mukavalla tavalla- mies torjui.

Ja jotenkin aina ymmärsin nämä, vaikka tuntuikin pahalta, aina ei vaan nappaa jne.

Toisaalta huomasin että minulla ei ollut oikeutta torjua miestä. Mies saattoi suunnitella "kaikkea mukavaa" juuri sellaiseen saumaan kun olisi pitänyt tehdä jotakin muuta tai olin yksinkertaisesti todella väsynyt.

Huomasin olevani aina tilanteessa jossa en voinut tehdä "oikein", jos torjuin miehen aiheutti se outoa syyllisyyden ja ahdistuksen tunnetta tai jos valitsin leikkiä mukana olevani miehen "kivoissa jutuissa" alkoi se olla kokoajan enemmän oman terveyteni ja elämäni kustannuksella. Lopulta huomasin, ettei mikään mitä mies antoi ollut "ilmaista", vaan olin päätynyt johinkin kummalliseen rangaistus/palkkio-järjestelmään.

Mies myös toivoi että huomioisin enemmän. Tein sen kuitenkin aina väärin tai väärään aikaan. Aina. Lopulta ymmärsin, ettei se edes ollut miehen tarkoituksena. Kun annoin huomiota aina väärällä tavalla, mies itseoikeutetusti oli aina se, joka huomioi ja yllätti mukavalla tavalla. Minä en ikinä. Se oli aika vaikeaa kuitenkin huomata, juuri tuolla ylempänä olevasta syystä, koska ymmärsin sen, että aina ei vain jaksa toista kiinnostaa. Se sai tuntumaan siltä, että en todellakaan osannut/jaksanut tehdä tarpeeksi, mutta jälkeenpäin sitä huomasi, että itseasiasaa minulla ei ollut koskaan tilaa osoittaa kiintymystäni.

Kuulostaa siltä, että miehesi olisi tehnyt noita asioita tietoisesti ja suunnitelmallisesti. Vai uskotko sen olleen tiedostamatonta ja alitajuista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuota noin.. Ymmärsinkö oikein kun koet että teillä menee paremmin alkaa miehesi osoittaa päinvastaisia merkkejä?

Kun koet että tilanteenne on huono mies taas käyttäytyy "normaalisti" on huomioivampi?

Tässä ei välttämättä ole kyse samasta kuin omassa entisessä suhteessani oli, mutta kerron silti. Meillä tuon huomaaminen itselleni olisi pitänyt olla ensimmäisiä varoitusmerkkejä siitä mikä suhteessamme oli vialla, silloin en vain vielä ymmärtänyt kuviota. Selitin itselleni asian siten, että energiatasomme (joo aivan typerä ajatus) tai mitä ikinä eivät vain ikinä kulkeneet samoilla radoilla. Kun voin huonosti, mies voi hyin ja suhteemme samoin. Kun sain asioitani kuntoon ja koin että sitä kautta meillä meni paremmin, mies yhtäkkiä alkoi käyttäytyä kuin suhteessamme kaikki ei olisi hyvin. Ja tämä oli pitkä tie huomata, että tämä käytös kytkeytyi sellaiseen henkiseen väkivaltaan, jota en tuolloin vielä huomannut, koska keksin kaikelle selityksen.

Nyt kun luin tarkemmin ap:n vastaukset, niin ap:lla taitaa sittenkin olla sama tilanne.

Miehesi käyttäytyy noin, koska sinun ei ole tarkoituskaan toimia oma-aloitteisesti. Kyse on kontrollinnista, kun syyllistyt siitä, että mies torjuukin sinut, se on miehelle voitto. Et voi koskaan antaa miehelle sitä mitä hän haluaa vaan mies on se joka antaa niin halutessaan.

Olet nappulana mieslapsen pelissä, jota et voi voittaa.

Voisitko kuvata suhdettanne tarkemmin?

Olen huomannut aiemmin, että mies haluaa esim itse tehdä aloitteet seksiin, ei välttämättä pidä siitä, jos minä teen. Tai voin kuulemma tehdä aloitteen niin, että panostan ulkonäkööni, jolloin hän alkaa haluta. Aina hän ei ole huomannut sitä, yhteen aikaan pihtasi tahallaan ollessaan vihainen tms, vaikka laitoin ns seksikkään alusasun päälke, mutta pääsääntöisesti nöin.

Huomioinnissa mies kuitenkin aina sanoo, että hän haluaisi minun huomioivan nimenomaan oma-aloitteisesti, se oma-aloitteisuus on juuri se toiveen ydin, mikä on kyllä ymmärrettävä toive siinä.

Ap

Laitoin tuonne aiemmin omia fiiliksiäni suhteen aikana, mutta miehen käytöksestä vielä.

Ihan yksin kertaisimmillaan kun yritin vaikka halata miestä, mies torjui. Kun yritin yllättää miehen jollakin mukavalla tavalla- mies torjui.

Ja jotenkin aina ymmärsin nämä, vaikka tuntuikin pahalta, aina ei vaan nappaa jne.

Toisaalta huomasin että minulla ei ollut oikeutta torjua miestä. Mies saattoi suunnitella "kaikkea mukavaa" juuri sellaiseen saumaan kun olisi pitänyt tehdä jotakin muuta tai olin yksinkertaisesti todella väsynyt.

Huomasin olevani aina tilanteessa jossa en voinut tehdä "oikein", jos torjuin miehen aiheutti se outoa syyllisyyden ja ahdistuksen tunnetta tai jos valitsin leikkiä mukana olevani miehen "kivoissa jutuissa" alkoi se olla kokoajan enemmän oman terveyteni ja elämäni kustannuksella. Lopulta huomasin, ettei mikään mitä mies antoi ollut "ilmaista", vaan olin päätynyt johinkin kummalliseen rangaistus/palkkio-järjestelmään.

Mies myös toivoi että huomioisin enemmän. Tein sen kuitenkin aina väärin tai väärään aikaan. Aina. Lopulta ymmärsin, ettei se edes ollut miehen tarkoituksena. Kun annoin huomiota aina väärällä tavalla, mies itseoikeutetusti oli aina se, joka huomioi ja yllätti mukavalla tavalla. Minä en ikinä. Se oli aika vaikeaa kuitenkin huomata, juuri tuolla ylempänä olevasta syystä, koska ymmärsin sen, että aina ei vain jaksa toista kiinnostaa. Se sai tuntumaan siltä, että en todellakaan osannut/jaksanut tehdä tarpeeksi, mutta jälkeenpäin sitä huomasi, että itseasiasaa minulla ei ollut koskaan tilaa osoittaa kiintymystäni.

Kuulostaa siltä, että miehesi olisi tehnyt noita asioita tietoisesti ja suunnitelmallisesti. Vai uskotko sen olleen tiedostamatonta ja alitajuista?

Se on asia josta en koskaan ole saanut varmuutta, ehkä sekä että.

Tavallaan entisen mieheni persoona ja puheet olivat niin totaalisen ristiriidassa, että siitä oli vaikea saada kiinni.

Juuri se tietämättömyys oli yksi niistä syistä, että jaksoin niinkin pitkään. Pyrin ikään kuin erottamaan miehen käytöksen sen persoonasta sen sijaan, että olisin vetänyt yhtäläisyysmerkin niiden väliin.

Mutta siis kirjoitettuna siitä tietenkin tulee sellainen olo, että käytös oli tietoista. Mutta itse tilanteissa tahallisuudesta ei ollut mitään sellaista järkevää viitettä, jonka voisi jonkun muun kohdalla saada.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuota noin.. Ymmärsinkö oikein kun koet että teillä menee paremmin alkaa miehesi osoittaa päinvastaisia merkkejä?

Kun koet että tilanteenne on huono mies taas käyttäytyy "normaalisti" on huomioivampi?

Tässä ei välttämättä ole kyse samasta kuin omassa entisessä suhteessani oli, mutta kerron silti. Meillä tuon huomaaminen itselleni olisi pitänyt olla ensimmäisiä varoitusmerkkejä siitä mikä suhteessamme oli vialla, silloin en vain vielä ymmärtänyt kuviota. Selitin itselleni asian siten, että energiatasomme (joo aivan typerä ajatus) tai mitä ikinä eivät vain ikinä kulkeneet samoilla radoilla. Kun voin huonosti, mies voi hyin ja suhteemme samoin. Kun sain asioitani kuntoon ja koin että sitä kautta meillä meni paremmin, mies yhtäkkiä alkoi käyttäytyä kuin suhteessamme kaikki ei olisi hyvin. Ja tämä oli pitkä tie huomata, että tämä käytös kytkeytyi sellaiseen henkiseen väkivaltaan, jota en tuolloin vielä huomannut, koska keksin kaikelle selityksen.

Nyt kun luin tarkemmin ap:n vastaukset, niin ap:lla taitaa sittenkin olla sama tilanne.

Miehesi käyttäytyy noin, koska sinun ei ole tarkoituskaan toimia oma-aloitteisesti. Kyse on kontrollinnista, kun syyllistyt siitä, että mies torjuukin sinut, se on miehelle voitto. Et voi koskaan antaa miehelle sitä mitä hän haluaa vaan mies on se joka antaa niin halutessaan.

Olet nappulana mieslapsen pelissä, jota et voi voittaa.

Voisitko kuvata suhdettanne tarkemmin?

Olen huomannut aiemmin, että mies haluaa esim itse tehdä aloitteet seksiin, ei välttämättä pidä siitä, jos minä teen. Tai voin kuulemma tehdä aloitteen niin, että panostan ulkonäkööni, jolloin hän alkaa haluta. Aina hän ei ole huomannut sitä, yhteen aikaan pihtasi tahallaan ollessaan vihainen tms, vaikka laitoin ns seksikkään alusasun päälke, mutta pääsääntöisesti nöin.

Huomioinnissa mies kuitenkin aina sanoo, että hän haluaisi minun huomioivan nimenomaan oma-aloitteisesti, se oma-aloitteisuus on juuri se toiveen ydin, mikä on kyllä ymmärrettävä toive siinä.

Ap

Laitoin tuonne aiemmin omia fiiliksiäni suhteen aikana, mutta miehen käytöksestä vielä.

Ihan yksin kertaisimmillaan kun yritin vaikka halata miestä, mies torjui. Kun yritin yllättää miehen jollakin mukavalla tavalla- mies torjui.

Ja jotenkin aina ymmärsin nämä, vaikka tuntuikin pahalta, aina ei vaan nappaa jne.

Toisaalta huomasin että minulla ei ollut oikeutta torjua miestä. Mies saattoi suunnitella "kaikkea mukavaa" juuri sellaiseen saumaan kun olisi pitänyt tehdä jotakin muuta tai olin yksinkertaisesti todella väsynyt.

Huomasin olevani aina tilanteessa jossa en voinut tehdä "oikein", jos torjuin miehen aiheutti se outoa syyllisyyden ja ahdistuksen tunnetta tai jos valitsin leikkiä mukana olevani miehen "kivoissa jutuissa" alkoi se olla kokoajan enemmän oman terveyteni ja elämäni kustannuksella. Lopulta huomasin, ettei mikään mitä mies antoi ollut "ilmaista", vaan olin päätynyt johinkin kummalliseen rangaistus/palkkio-järjestelmään.

Mies myös toivoi että huomioisin enemmän. Tein sen kuitenkin aina väärin tai väärään aikaan. Aina. Lopulta ymmärsin, ettei se edes ollut miehen tarkoituksena. Kun annoin huomiota aina väärällä tavalla, mies itseoikeutetusti oli aina se, joka huomioi ja yllätti mukavalla tavalla. Minä en ikinä. Se oli aika vaikeaa kuitenkin huomata, juuri tuolla ylempänä olevasta syystä, koska ymmärsin sen, että aina ei vain jaksa toista kiinnostaa. Se sai tuntumaan siltä, että en todellakaan osannut/jaksanut tehdä tarpeeksi, mutta jälkeenpäin sitä huomasi, että itseasiasaa minulla ei ollut koskaan tilaa osoittaa kiintymystäni.

Kuulostaa siltä, että miehesi olisi tehnyt noita asioita tietoisesti ja suunnitelmallisesti. Vai uskotko sen olleen tiedostamatonta ja alitajuista?

Se on asia josta en koskaan ole saanut varmuutta, ehkä sekä että.

Tavallaan entisen mieheni persoona ja puheet olivat niin totaalisen ristiriidassa, että siitä oli vaikea saada kiinni.

Juuri se tietämättömyys oli yksi niistä syistä, että jaksoin niinkin pitkään. Pyrin ikään kuin erottamaan miehen käytöksen sen persoonasta sen sijaan, että olisin vetänyt yhtäläisyysmerkin niiden väliin.

Mutta siis kirjoitettuna siitä tietenkin tulee sellainen olo, että käytös oli tietoista. Mutta itse tilanteissa tahallisuudesta ei ollut mitään sellaista järkevää viitettä, jonka voisi jonkun muun kohdalla saada.

*Siis totaalisen ristiriidassa käytöksen kanssa