Lue keskustelun säännöt.
Kavereiden/perheen näkemisen jälkeen "darramorkkis" - siis juomatta
16.05.2018 |
Minua kuvaillaan erittäin sosiaaliseksi, avoimeksi, helposti lähestyttäväksi ja energiseksi.
Oma kokemukseni on toisenlainen. En koskaan kerro avoimesti kenellekään ongelmistani, en luota ihmisiin ennen kuin olen tutustunut heihin erittäin hyvin ja olen jatkuvasti todella väsynyt enkä saa lähes mitään aikaiseksi.
Kotona tai yhden ihmisen seurassa kotioloissa olen rauhallinen, iloinen ja puhelias. Julkisilla paikoilla tai isommissa porukoissa alan välittömästi käymään ylikierroksilla, häsellän, puhun kyllä paljon mutten mitään asiaa, en pysty rauhottumaan.
Kotiin tullessa, riippumatta siitä olenko ollut kaverin luona rauhallisesti vai isossa porukassa kaupungilla, tulee ihan ihmeellinen morkkis, vaikka mitään ei olis tapahtunut. Tiedän olevani pidetty ihminen ja minulla on aina ollut paljon kavereita ja ystäviä. Kotiin päästessäni koen itseni todella huonoksi ihmiseksi, kunnes pääsen kunnolla rauhoittumaan.
Onko kenelläkään muulla samaa? Oletteko löytäneet syytä, mikä tässä on taustalla? Entä oletteko keksineet jotain helpotusta tähän?
Tuntuu välillä, etten halua edes lähteä mihinkään, kun kotiin palatessa on hirveä morkkis ja ahdistus, vaikka kaikki on mennyt hyvin eikä alkoholia tai muita päihteitä ole nautittu tippaakaan.
Kommentit (8)
Koet itsesi huonoksi ihmiseksi ihmisten tapaamisen jälkeen? Mulla taas on vain häpeä ja kuumottava nolotus kaikesta vähänkin typerästä mitä olen sanonut, ja lupailen itselleni olla seuraavalla kerralla vähemmän nolo (en ole). Koen etten ole ollut oma itseni aidosti. Osaatko selittää tarkemmin, mitä tarkoitat tuolla, että koet itsesi huonoksi ihmiseksi, ja mistä se voisi johtua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama täällä. En tiedä mistä johtuu ja mikä siihen auttaisi, mutta tulee kummallinen paha olo ihmisten tapaamisesta, vaikka kaikki olisi mennyt hyvin. Ja oikeasti siis haluan olla näiden ihmisten kanssa tekemisissä. En tiedä silti miksi se tuntuu niin pahalta aina jälkikäteen, vaikka olisi ollut kuinka hauskaa. Menen kierroksille ja mehut menee täysin.
Itselläni introverttiys + OCD ja tuttua on tuo, että yhden ihmisen kanssa on tosi helppo olla ja olla puhelias. Samoin monesti sosiaalisen kanssakäymisen jälkeen ensin on hyvä fiilis, mutta väsynyt ja aivot alkaa kelailla, oliko se ja se lause tyhmästi sanottu, sanoiko kaveri sen lauseen jotenkin oudolla äänensävyllä tai sanoinko minä jotakin oudolla äänen sävyllä niin että loukkasin jotakuta jne. Olen myös aika saamaton kotioloissa, mitä ei töissä arvaisi.
Lue Doris Lessingiä.
Hän kuvailee jotain tuontapaista varhaisten vaiheiden kirjoissaan. Että on iloinen ja mukamas sosiaalinen mutta samalla introvertti, väkevä, toisenlainen kuin luomansa kuva. Ja niinhän hän sitten mursikin karsinansa.
Tuttu tunne. Jännitys ja epävarmuus itsestä vievät suoritusmoodiin noissa tilanteissa mikä vie ylikierroksille. Jotkut tilanteet vievät väsyneenä voimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lue Doris Lessingiä.
Hän kuvailee jotain tuontapaista varhaisten vaiheiden kirjoissaan. Että on iloinen ja mukamas sosiaalinen mutta samalla introvertti, väkevä, toisenlainen kuin luomansa kuva. Ja niinhän hän sitten mursikin karsinansa.
Offtopic, mutta voitko suositella jotain tiettyä teosta, jossa kyseinen teema erityisesti tulee esille?
Tämä on ihan tavallista eikä mikään epänormaalius. Tulee tunne että hölötti ja avautui liikaa ja talloi toisten mielipiteitä vaikka aivot sanovat että näin ei tapahtunut. Tavallista on.
up