Lue keskustelun säännöt.
Rakastan lastani niin paljon
14.05.2018 |
Rakastan lastani käsittämättömän paljon. Hän on koko elämäni ja lähes päivittäin mielessä käy kauhunsekaisia tunteita tajutessani, että parin vuoden päästä hän siirtyy toisen asteen koulutukseen ja muutamien vuosien päästä on aikuinen ainakin ikänsä puolesta. Pelkään päivää, kun hän muuttaa kotoa pois enkä näe häntä enää päivittäin.
Olen aina ollut yh ja on vaikeaa päästää lasta isälleen/kavereilleen viikkoa pidempään reissuun, koska tuntuu, että yhteinen aika kuluu muutenkin niin nopeasti. Ja tältä on tuntunut jo monia vuosia.
Toki mielessäni pyrin koko ajan kasvattamaan hänestä itsenäistä ja eteenpäin pyrkivää nuorta ja pyrin olemaan näyttämättä, kuinka riippuvainen hänestä oikeasti olen. En halua, että hän on huolissaan äidistään tai kokisi minut riippakivenä.
En usko, että rakkautta mitataan esim. viikko-viikko- systeemissä, mutta siihen liityvä ketju sai minut tästä kirjoittamaan. Tilanne ajaisi minut masennuksen partaalle. En silti halua eristää häntä isästään, vaan rohkaisen yhteydenpitoon ja heillä lämpimät välit.
En halua mennä "omia" menojani, vaikka sainkin lapseni teininä ja olen nuori äiti. En tarvitse " omaa aikaa" enkä ole juuri koskaan tarvinnut "lapsivapaata", koska laatuaika, jolloin lepään ja olen oma itseni täysin levollisena on aika, minkä saan lapseni kanssa viettää.
Huonot ajat, kuten työstä aiheutuva stressi tms. tuntuvat ajan hukalta, jonka olen käyttänyt turhiin asioihin lapseni sijaan enkä niitä aikoja saa enää takaisin. Siksi suunnittelen paljon tulevaa ja käytän vapaat ja rahat mielelläni yhteisiin juttuihin.
Lapseni on luonteeltaan hyvin rauhallinen, välittävä ja maanläheinen, joten hemmottelustakaan ei ole kyse. Puhtaasta rakkaudesta ja kunnioituksesta. Selvää on, että päivittäin keksin eri tapoja näyttää ja kertoa miten ylpeä hänestä olen ja miten hieno ihminen hän on. Olen aidosti kiinnostunut hänen asioistaan ja pyrin aina olemaan läsnä, jos hänellä suinkin olisi asiaa (ei yleensä ole, hymähtää vaan ja tietää äidin kyllä olevan läsnä :) ).
Muiden äitien läsnäollessa ymmärrän selvästi, että muut vanhemmat eivät usko, että minulla ei ole tarvetta valittaa "ikuisista harjoituksiin kuskaamisesta" tai "taas pitää ostaa uudet nappikset", "valvotaan myöhään", "taas pelataan liikaa, miten sitä voisi rajoittaa". Ihan aidosti nautin joka hetkestä enkä voisi valittaa mistään. Tuntuu, että muiden mielestä esitän. Mutta kun minulla on vain niin hyvä olo!
Tämä aloitus ei ole tarkoitettu vertailemaan äidinrakkautta tai arvostelemaan esim. viikko-viikko-systeemiä.
Haluaisin vaan tietää, tunteeko kukaan muu täydellistä hyvän olon tunnetta ja onnellisuutta lähes joka hetki lastensa kanssa? Tunnen tällä hetkellä, että olen epänormaali, kun en esim valita niinkuin monet äidit tekevät tai en tarvitse "omaa aikaa".
Onko teitä muita näin hurahtaneita?
Kommentit (17)
" Haluaisin vaan tietää, tunteeko kukaan muu täydellistä hyvän olon tunnetta ja onnellisuutta lähes joka hetki lastensa kanssa? Tunnen tällä hetkellä, että olen epänormaali, kun en esim valita niinkuin monet äidit tekevät tai en tarvitse "omaa aikaa".
Onko teitä muita näin hurahtaneita?"
Minä ainakin tunnen juuri samoin! Nautin joka hetkestä ja tavallaan pelkään tulevaa, tulevaisuutta, lapsen aikuistumista jne. Ihan viikata vasta pestyä pyykkiä ja järjestää hänen kaappeihin, tai katsella koulukirjojaan, vihkojaan mitä ovat tehneet, auttaa kokeisiin valmistautumisessa....laittaa ruokaa, kuskata harrastuksiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis vahinkolapsi, mutta olet noin omistautunut. No, ainakin pääset varhaisessa vaiheessa elämää rauhaan lapseltasi, kun hän muuttaa pois.
Ei vahinkolapsi ( enpä ollut aikoihin tuota ehdotusta kuullutkaan, mutta kyllähän sitä usein nuorempana kysyttiin), vaan kaksi, kolme vuotta vauvakuumetta poteneen teinin lapsi. Rohkea, uhkarohkeakin päätös. Jo teini-iässä haaveilin hänestä ja nyt hän on ollut puolet elämästäni minulla ja on kaikki kaikessa edelleen.
En silti usko, että rakkaus olisi jotenkin enemmän/vähemmän vahingon/suunnitellun/hoidolla saadun lapsen kohdalla. Ja siitä ei tässä ollutkaan kysymys.
Hienoa että tunnet noin.
Minä olen se toisenlainen äiti joka ajoittain tuskastuu ja väsyy lapsiinsa ja tarvitsee aikaa olla aivan yksin vaikka heitä rakastankin ja kaiken mahdollisen tekisin heidän vuokseen.
Ymmärrän, itsestänikin tuntuu etten tarvitse lapsivapasta aikaa vaan viihdyn ja haluan viettää aikaa lasteni kanssa. Ovat mukavaa seuraa ja haluan pysyä kartalla heidän elämästään. Eivät kuitenkaan ole koko ajan halukkaita olemaan meidän vanhempien seurassa, joten nautin vielä kun voin. Ja tunnistan tuon että mielummin olisin kotona ihan lastenkin vuoksi, kuin töissä (vaikka minulla onkin mielenkiintoinen ja haaskata työ).
Meillä on kolme 13-19v lasta ja kaikki asuvat vielä kotona. Vielä vuosi sitten olin kauhuissani että miten tyhjältä tuntuu kun lapset muuttavat pian kotoa pois, paitsi se nuorin jää onneksi vielä vuosiksi. Nyt viime aikoina olen tosin suunnitellut että mitä voimme tehdä miehen kanssa kaksinkin, eli yritän varmaan sopeutua omalla tavallani vähitellen. Enää se lasten pois muuttaminen ei tunnu niin lohduttomalta ajatukselta, mutta kyllä koti voi tuntua siltikin oudon tyhjältä.
Parasta aikaa on viettää perheen kanssa yhdessä. Mielelläni vietän aikaa myös esikoisen tyttöystävänkin kanssa ja heidän kaverinsakin kanssa (ollut mukana reissussa ja meillä suht paljonkin). Nuo nuoret ovat mukavaa seuraa.
Vierailija kirjoitti:
Hienoa että tunnet noin.
Minä olen se toisenlainen äiti joka ajoittain tuskastuu ja väsyy lapsiinsa ja tarvitsee aikaa olla aivan yksin vaikka heitä rakastankin ja kaiken mahdollisen tekisin heidän vuokseen.
Mutta ymmärsit kuitenkin asian yhden ytimen eli sen, että yhtä hyvää rakkautta on monenlaista :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
" Haluaisin vaan tietää, tunteeko kukaan muu täydellistä hyvän olon tunnetta ja onnellisuutta lähes joka hetki lastensa kanssa? Tunnen tällä hetkellä, että olen epänormaali, kun en esim valita niinkuin monet äidit tekevät tai en tarvitse "omaa aikaa".
Onko teitä muita näin hurahtaneita?"Minä ainakin tunnen juuri samoin! Nautin joka hetkestä ja tavallaan pelkään tulevaa, tulevaisuutta, lapsen aikuistumista jne. Ihan viikata vasta pestyä pyykkiä ja järjestää hänen kaappeihin, tai katsella koulukirjojaan, vihkojaan mitä ovat tehneet, auttaa kokeisiin valmistautumisessa....laittaa ruokaa, kuskata harrastuksiin.
Juuri tätä tunnetta tarkoitan! Arjen pienet asiatkin tuntuvat luksukselta vähän kuin kaiken aikaa, kun saan tehdä ne lapsen vuoksi ja hänen kanssaan.
On ihana laittaa uudet lakanat sänkyyn, kun tietää miten mukava lapsen on niihin raikkaisiin vaatteisiin kömpiä illalla.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän, itsestänikin tuntuu etten tarvitse lapsivapasta aikaa vaan viihdyn ja haluan viettää aikaa lasteni kanssa. Ovat mukavaa seuraa ja haluan pysyä kartalla heidän elämästään. Eivät kuitenkaan ole koko ajan halukkaita olemaan meidän vanhempien seurassa, joten nautin vielä kun voin. Ja tunnistan tuon että mielummin olisin kotona ihan lastenkin vuoksi, kuin töissä (vaikka minulla onkin mielenkiintoinen ja haaskata työ).
Meillä on kolme 13-19v lasta ja kaikki asuvat vielä kotona. Vielä vuosi sitten olin kauhuissani että miten tyhjältä tuntuu kun lapset muuttavat pian kotoa pois, paitsi se nuorin jää onneksi vielä vuosiksi. Nyt viime aikoina olen tosin suunnitellut että mitä voimme tehdä miehen kanssa kaksinkin, eli yritän varmaan sopeutua omalla tavallani vähitellen. Enää se lasten pois muuttaminen ei tunnu niin lohduttomalta ajatukselta, mutta kyllä koti voi tuntua siltikin oudon tyhjältä.
Parasta aikaa on viettää perheen kanssa yhdessä. Mielelläni vietän aikaa myös esikoisen tyttöystävänkin kanssa ja heidän kaverinsakin kanssa (ollut mukana reissussa ja meillä suht paljonkin). Nuo nuoret ovat mukavaa seuraa.
Rauhoittavaa kuulla, että olet saanut työstettyä lohduttomuuden ajatuksia. Toivottavasti itsekin pääsen niihin jotenkin käsiksi lähitulevaisuudessa. En ole ikinä elänyt elämäni "yksin" aikuisena, koska koko aikuisuuteni olen ollut äiti. Ehkä voisin yrittää nähdä siellä jotain tulevaisuutta itsellenikin.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
" Haluaisin vaan tietää, tunteeko kukaan muu täydellistä hyvän olon tunnetta ja onnellisuutta lähes joka hetki lastensa kanssa? Tunnen tällä hetkellä, että olen epänormaali, kun en esim valita niinkuin monet äidit tekevät tai en tarvitse "omaa aikaa".
Onko teitä muita näin hurahtaneita?"Minä ainakin tunnen juuri samoin! Nautin joka hetkestä ja tavallaan pelkään tulevaa, tulevaisuutta, lapsen aikuistumista jne. Ihan viikata vasta pestyä pyykkiä ja järjestää hänen kaappeihin, tai katsella koulukirjojaan, vihkojaan mitä ovat tehneet, auttaa kokeisiin valmistautumisessa....laittaa ruokaa, kuskata harrastuksiin.
Juuri tätä tunnetta tarkoitan! Arjen pienet asiatkin tuntuvat luksukselta vähän kuin kaiken aikaa, kun saan tehdä ne lapsen vuoksi ja hänen kanssaan.
On ihana laittaa uudet lakanat sänkyyn, kun tietää miten mukava lapsen on niihin raikkaisiin vaatteisiin kömpiä illalla.
Ihana aloitus ap. En siis ole ainoa. Olen kahden lapsen yh ja vaikka työtä ja tekemistä on paljon, olen aivan hurahtanut lapsiini ja äitiyteen. Ikävöin lapsia jo työpäivän jälkeen enkä voisi kuvitella että olisin pitkiä aikoja heistä erossa. On tosi hauskaa juuri silloin kun saan olla lasteni kanssa. Nautin kyllä omasta ajasta silloin tällöin, mutta en kaipaa paljon ns. omaa aikaa. Olen aivan superonnessani juuri kun saan laittaa puhtaat lakanat lasten sänkyyn tai kokattua heidän lempiruokaansa. Nykyään tällaista ei saa ääneen sanoa. Tulee nopeasti tuomituksi. Mutta ainakin itselleni lapset ovat ehdottomasti elämän tärkein ja paras asia, ja ihmettelen ihan joka päivä sitä, miten erikoisen onnekas olen ollut kun sain kaksi noin täydellisen ihanaa lasta. Ja ne yöt kun lapset ovat kotona. Nukun onnessani kuullen lasten tuhinan ja aina iltaisin toivon, että saataisiinpa taas yksi levollinen yö viettää. Kiitos elämä näistä rakkaista lapsista 🙏
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
" Haluaisin vaan tietää, tunteeko kukaan muu täydellistä hyvän olon tunnetta ja onnellisuutta lähes joka hetki lastensa kanssa? Tunnen tällä hetkellä, että olen epänormaali, kun en esim valita niinkuin monet äidit tekevät tai en tarvitse "omaa aikaa".
Onko teitä muita näin hurahtaneita?"Minä ainakin tunnen juuri samoin! Nautin joka hetkestä ja tavallaan pelkään tulevaa, tulevaisuutta, lapsen aikuistumista jne. Ihan viikata vasta pestyä pyykkiä ja järjestää hänen kaappeihin, tai katsella koulukirjojaan, vihkojaan mitä ovat tehneet, auttaa kokeisiin valmistautumisessa....laittaa ruokaa, kuskata harrastuksiin.
Juuri tätä tunnetta tarkoitan! Arjen pienet asiatkin tuntuvat luksukselta vähän kuin kaiken aikaa, kun saan tehdä ne lapsen vuoksi ja hänen kanssaan.
On ihana laittaa uudet lakanat sänkyyn, kun tietää miten mukava lapsen on niihin raikkaisiin vaatteisiin kömpiä illalla.Ihana aloitus ap. En siis ole ainoa. Olen kahden lapsen yh ja vaikka työtä ja tekemistä on paljon, olen aivan hurahtanut lapsiini ja äitiyteen. Ikävöin lapsia jo työpäivän jälkeen enkä voisi kuvitella että olisin pitkiä aikoja heistä erossa. On tosi hauskaa juuri silloin kun saan olla lasteni kanssa. Nautin kyllä omasta ajasta silloin tällöin, mutta en kaipaa paljon ns. omaa aikaa. Olen aivan superonnessani juuri kun saan laittaa puhtaat lakanat lasten sänkyyn tai kokattua heidän lempiruokaansa. Nykyään tällaista ei saa ääneen sanoa. Tulee nopeasti tuomituksi. Mutta ainakin itselleni lapset ovat ehdottomasti elämän tärkein ja paras asia, ja ihmettelen ihan joka päivä sitä, miten erikoisen onnekas olen ollut kun sain kaksi noin täydellisen ihanaa lasta. Ja ne yöt kun lapset ovat kotona. Nukun onnessani kuullen lasten tuhinan ja aina iltaisin toivon, että saataisiinpa taas yksi levollinen yö viettää. Kiitos elämä näistä rakkaista lapsista 🙏
Näköjään meitä hurahtaneita on, joille ihan konkreettisesti Joka Päivä tuntuu tältä. Iltaisin ennen omaa nukkumaan menoani käyn silittelemässä vielä hiukset pois nukkuvan lapsen kasvoilta.
En muualla kuin täällä edes viitsisi ääneen sanoa :) :D
Vaikutan luultavasti yhteisöissä, missä minua ei tunneta hiukan viileältä, vaikkakin sosiaaliset taidot omaavalta uraansa keskittyneeltä naiselta ja sisältä oikeasti tälläinen löllö :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse tunsin myös noin. Vaarana on se, että rakkautesi saa lapsesi palaamaan luoksesi silloinkin, kun hänen pitäisi selvitä itse. Muista tämä, ettei suhteenne tule joskus kärsimään siitä, että aikuinen lapsi nojaa sinuun liikaa.
Kaikella hyvällä varoitan : )
Minä olen samanmoinen, illalla alan herkistelemään. Minusta on ihana laittaa lapsi puhtaana nukkumaan. Tuulettaa makuuhuone, asettaa pieni pyyhe tyynylle jos hiukset on vielä kosteat. Puhdas koti tekee samoja fiiliksiä. Jotenkin se tulee omasta lapsuudesta, elän jo toistamiseen samaa. Joku trauman vastakohta johon tuudittautua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi miten hyvälle tuulelle tulin tästä ketjusta :) Lapsenne ovat varmasti onnellisia
Vierailija kirjoitti:
Itse tunsin myös noin. Vaarana on se, että rakkautesi saa lapsesi palaamaan luoksesi silloinkin, kun hänen pitäisi selvitä itse. Muista tämä, ettei suhteenne tule joskus kärsimään siitä, että aikuinen lapsi nojaa sinuun liikaa.
Kaikella hyvällä varoitan : )
Ymmärrän. Lapseni on hyvin empaattinen, enkä haluaisi että hän joutuisi ikinä miettimään esim sitä, miten äiti pärjää ilman häntä.
Ymmärrän olevani myös itsekäs, joten tietoisesti "peittelen" fiiliksiäni ja "ajan" häntä itsenäisyyteen.
Pointtisi siitä, että lapsi kuitenkin tietää, että minuun voi nojata aina (ja jopa toivon sitä itsekkyydessäni), voisi ehkä ajaa hänet tilanteeseen, jossa pitäisi selvitä itse, mutta on helpompi paeta äidin helmoihin on olemassa.
Jään siis mietiskelemään tätä, koska haluan lapselleni parasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin rakastan lastani enemmän kuin mitään tai ketään maailmassa.
Tunnen kaikkein suurinta onnen tunnetta hänen läsnäolostaan.
Hänkin muutaman vuoden päästä toivottavasti omillaan, minuun sattuu jo mutta en näytä sitä hänelle.
Opetan itseäni olemaan onnellinen myös hänen aikuistumisestaan.
Täällä myös yksi hurahtanut. Olipa mukava tietää että kaltaisiani on muitakin :)
Millainen olit ennen lasta, oletko aina halunnut lapsia?
Siis vahinkolapsi, mutta olet noin omistautunut. No, ainakin pääset varhaisessa vaiheessa elämää rauhaan lapseltasi, kun hän muuttaa pois.