Mikä ihme muoti tuo " voipi" , " ompi" -tyyli on?

ikivanha tapa rytmittää suomen kieltä.

Aina olen puhunut tuolla tavalla.



- se, jota siteerasit

Harkiten tietysti käytettävä ettei ala tökkiä.

esim Ljungo TUomaanpojan maanlainsuomennoksesta. Ja erityisesti niitä on käytetty runokielessä, jossa iletä yritetään rytmittää.



Mutta se kirjoitetaan oNpi, eikä ompi jne.

Itämurteisuus. Itse asiassa se on vanha alkuperäinen piirre.

ihmisten puheessa, jotka muuten puhuvat yleiskieltä. Nuo voipi ja saattaapi yms. ovat silkkaa savoa, ja minusta virkistäviä.

täytyy siis tunkea täytesanoja ja siis niinku sössöttää s-kirjaimet ja kaikki ei ollu siis niin ihquu ku nyt ja kaikki oli siis sairaan paljo siistimpää, niin käytettiin tuollaisia hassuja sanoja siis niinku voipi ja ompi.

Minusta siinä on selvä ero jos sanotaan esim. " Antaa pojan riehua" tai " Antaapa pojan riehua" . Jälkimmäiseen liittyy minusta ajatus, että homma ei pääty hyvin :-)



Ja " Saattaapi olla" on kriittisempi kuin pelkkä " Saattaa olla" .

KOTUS:



Suomen kieltä kirjoitetaan lähes – mutta vain lähes – samoin kuin äännetään. Kirjoitamme esimerkiksi sainpa ja sormenpää, mutta äännämme ”saimpa” ja ”sormempää”. Nenä-äänne n muuttuu toiseksi nenä-äänteeksi, m:ksi, kun se omaksuu seuraavan p:n yhden ominaisuuden, ääntymäpaikan; n ääntyy hammasvallissa, m ja p huulilla. Tällaista mukautumista jäljessä seuraavaan äänteeseen nimitetään osittaiseksi assimilaatioksi.



Juuri assimilaation vuoksi oikeinkirjoitus saattaa tuottaa harjaantumattomalle ongelmia liitepartikkelin sisältävissä muodoissa, sellaisissa kuin onpa, enpä, kunpa. Jopa ylioppilasaineissa näkee ääntämyksen mukaisia tarjokkaita ”ompa”, ”empä”, ”kumpa”.



Laulamme ”Kotimaani ompi Suomi” ja veisaamme ”Jumala ompi linnamme”. Runollinen verbimuoto sekä äännetään että kirjoitetaan ompi, ei ”onpi”. Ompi-sanan pi-pääte ei ole liitepartikkeli, vaan preesensin tunnus, sama kuin esimerkiksi muodoissa saapi, voipi. Ompi-sanan m periytyy muinaisesta ”oma”-asusta, josta sittemmin on kehittynyt myös nykyinen on-muoto.



Kirjoitusasu ”rakkainpamme” on tahaton, tietämättömyydestä tai huolimattomuudesta johtuva virhemuoto. Siinä tavoitellaan erheellisesti samaa oikeinkirjoitusta kuin esimerkiksi sanassa onpa. Superlatiivimuotoon sisältyvä pa ei kuitenkaan ole liitepartikkeli, joten pitää kirjoittaa aivan ääntämyksen mukaisesti rakkaimpamme.



http: //www. kotus. fi/index. phtml?s=1045