Miksi ihmiset suhtautuvat kielteisesti epävarmaan käytökseen?

Koska on vaikeaa olla tekemisissä ihmisen kanssa, jota ei saa edes katsoa. Sosiaalisessa kanssakäymisessä toisen ihmisen ilmeet ja eleet ovat aivan yhtä tärkeitä kuin sanatkin. Sinua ei saa katsoa, joten toinen ei myöskään saa nähdä sanatonta viestintääsi. En itse ainakaan jaksaisi katsella kattoon tai lattiaan toisen seurassa. 

Ehkä siinä ärsyttää se, että asetut ikäänkuin heidän yläpuolelle, ihan kuin sinä tietäisit heitä paremmin mitä he ajattelevat sinusta.

Pitäisi varmaankin teeskennellä olevansa itsevarma ja niellä se häpeän tunne, joka tulee siitä, kun joku katsoo minua. Yleensä oletan, että olen universaalisti ruma, kuvottava ja vastenmielinen. Helposti ihastun sellaiseen ihmiseen, joka katsoo lempeästi mua hymyillen. Tosin harvemmin kohtaan sellaisia ihmisiä missään.

Vierailija kirjoitti:

Pitäisi varmaankin teeskennellä olevansa itsevarma ja niellä se häpeän tunne, joka tulee siitä, kun joku katsoo minua. Yleensä oletan, että olen universaalisti ruma, kuvottava ja vastenmielinen. Helposti ihastun sellaiseen ihmiseen, joka katsoo lempeästi mua hymyillen. Tosin harvemmin kohtaan sellaisia ihmisiä missään.

Ei tarvitse teeskennellä. Riittää, kun et sano sitä ääneen.  Jos joku katsoo mua tavallista pidempään, kyllä mäkin ekana ajattelen, onko mulla persiljaa hampaiden välissä, ketsuppia rinnuksilla tai farkuissa vetoketju auki, mutta en sano sitä ääneen. 

"Varmaankin ajattelet minusta asiaa x" kuulostaa siltä, että yrittäisit saada toisen väittämään vastaan. Itse koen todella ärsyttäväksi kehua jotakuta, jos hän vaikuttaa kalastelevan kehuja. En halua joutua ns. manipuloiduksi ja antaa toiselle sitä mitä hän epärehellisesti kierrellen haluaa. Muista en tiedä, mutta tämä olisi selitys omalla kohdallani. Mikähän psykologinen selitys tällaiselle on?

Ap, sun käytöksesi ei ole epävarmaa, vaan passiivisagressivista. Siksi siitä ei tykätä. OIKEASTI epävarmoihin tosiaan suhtaudutaan lempeästi.

He eivät kestä epävarmuutta itsessään ja pakenevat.

Voi olla tiedostamatonta.

"Varmaan pidät minua rumana ja tyhmänä."

"Ei, en pidä."

"Kyllä pidät, tiedän sen."

"Ei, ihan oikeasti en pidä, vaikutat oikein kivalta."

"Ei, kyllä pidän minua tyhmänä. Kaikki pitävät. Minua aina vihataan kaikkialla. Aina. Kaikkialla. Kaikki vihaavat. Aina. Näin se vaan menee."

"Aha."

"NO NIIN!!! ARVASINHAN MINÄ!!!!"

Mulla on ollut lapsesta lähtien joku angsti siitä, jos joku katsoo mua vakavin ilmein, sillä äidilläni oli tapana katsoa minua vihaisesti pitkään sanomatta mitään, jos käyttäydyin jotenkin "huonosti" julkisella paikalla lapsena (=en kätellyt aikuista tarpeeksi reippaasti tai muistanut sanoa sanaa "kiitos" jne.).

Oletan, että olen maan alin matonen ja häpeällinen luuseri, jos joku katsoo mua vihaisesti tai naama peruslukemilla. Äidilläni oli myös tapana haukkua ulkonäköäni ja naureskella heikkouksilleni ja virheilleni, joita tein lapsena.

Epävarmuus, niinkuin varmuuskin ja huono- ja hyväntuulisuus, tarttuvat. Kun vielä alat pyytää anteeksi kuvittelemiasi "vikoja", niin onhan se kiusaannuttavaa. Lisäksi se antaa sinusta itsekeskeisen kuvan: "kattokaa nyt Mua, enkö Mä olekin kaamee … Antakaa hei Mulle anteeks …" Tuollahan saat katkaistua minkä tahansa oleellisen keskustelun ja käännettyä huomion itseesi. 

Sopisiko tällainen selitys? 

Jos voisit vähän hellittää alemmuuskompleksistasi ja kiinnostua itsesi sijaan tai lisäksi maailmasta ympärilläsi, kohtaisit varmasti vähemmän vihamielisyyttä. Ainakaan itseään haukkumalla ja uhriutumalla ei lempeyttä saa. Sitä saa mm. sillä, että ponnistelee esteistä huolimatta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitäisi varmaankin teeskennellä olevansa itsevarma ja niellä se häpeän tunne, joka tulee siitä, kun joku katsoo minua. Yleensä oletan, että olen universaalisti ruma, kuvottava ja vastenmielinen. Helposti ihastun sellaiseen ihmiseen, joka katsoo lempeästi mua hymyillen. Tosin harvemmin kohtaan sellaisia ihmisiä missään.

Ei tarvitse teeskennellä. Riittää, kun et sano sitä ääneen.  Jos joku katsoo mua tavallista pidempään, kyllä mäkin ekana ajattelen, onko mulla persiljaa hampaiden välissä, ketsuppia rinnuksilla tai farkuissa vetoketju auki, mutta en sano sitä ääneen. 

Kiva ruokavalio sulla, hyi vittu!

Käyttäjä2079 kirjoitti:

Epävarmuus, niinkuin varmuuskin ja huono- ja hyväntuulisuus, tarttuvat. Kun vielä alat pyytää anteeksi kuvittelemiasi "vikoja", niin onhan se kiusaannuttavaa. Lisäksi se antaa sinusta itsekeskeisen kuvan: "kattokaa nyt Mua, enkö Mä olekin kaamee … Antakaa hei Mulle anteeks …" Tuollahan saat katkaistua minkä tahansa oleellisen keskustelun ja käännettyä huomion itseesi. 

Sopisiko tällainen selitys? 

Jos voisit vähän hellittää alemmuuskompleksistasi ja kiinnostua itsesi sijaan tai lisäksi maailmasta ympärilläsi, kohtaisit varmasti vähemmän vihamielisyyttä. Ainakaan itseään haukkumalla ja uhriutumalla ei lempeyttä saa. Sitä saa mm. sillä, että ponnistelee esteistä huolimatta. 

Kieltämättä häntä häiritsi se egosentrisyyteni tuolloin. Ja hän vaikutti yllättyneen hämmentyneeltä hieman. Olen ehkä liian kömpelö ilmaisemaan ajatuksiani ja olin hieman ahdistunut siinä tilanteessa, joten koetin saada jotain myötätuntoa kommenteillani. En saanut myötätuntoa kuitenkaan, vaan hän muuttui vieläkin epäluuloisemmaksi jotenkin. :/

Eli et halunnut hänen sanovan toteamukseesi "kyllä, olet oikeassa", joten miksi siis edes sanoa "pidät minua varmaan tyhmänä"?

Kun oikeasti tarkoitit "ethän pidä minua tyhmänä".

Vierailija kirjoitti:

Eli et halunnut hänen sanovan toteamukseesi "kyllä, olet oikeassa", joten miksi siis edes sanoa "pidät minua varmaan tyhmänä"?

Kun oikeasti tarkoitit "ethän pidä minua tyhmänä".

Olet oikeassa. Mun olisi pitänyt sanoa näin: "Pelkään, etten kelpaa sinulle. Pelkään, että pidät minua tylsänä/rumana/nolona. Olet minulle rakas ja arvokas, joten unelmissani tietenkin haluaisin, että vastaisit tunteisiini edes jollain tasolla."

T. Ap, nainen, joka on surkea ihmissuhteissa

Vierailija kirjoitti:

Ap, sun käytöksesi ei ole epävarmaa, vaan passiivisagressivista. Siksi siitä ei tykätä. OIKEASTI epävarmoihin tosiaan suhtaudutaan lempeästi.

Minä olen tästä eri mieltä. Ennemminkin heihin, jotka osaavat sopivan hellyttävästi esittää epävarmaa, suhtaudutaan lempeästi. Mutta jos ihminen on oikeasti epävarma ja ahdistunut, hänestä ei pidetä vaan häntä kohdellaan niin, että hän tulee vielä epävarmemmaksi ja ahdistuneemmaksi.

Ikäkin on yksi tekijä. Lapsille ja nuorille vielä sallitaan epävarmuus, miksei myös kauniille nuorelle naiselle. Miehille ja aikuisille ihmisille ei. Jos keski-ikäinen on epävarma ja ujo, häntä poljetaan säälittä.

Tuohan on yksi tapa osoittaa muille, että olet hieman itsekäs ja luulet olevasi tärkeämpi kuin kukaan muu, joka vastaan tulee. Suurin osa ihmisistä kun tietää sen tosiasian, että vastaantulija ei yleensä ajattele toista mitenkään erikoisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli et halunnut hänen sanovan toteamukseesi "kyllä, olet oikeassa", joten miksi siis edes sanoa "pidät minua varmaan tyhmänä"?

Kun oikeasti tarkoitit "ethän pidä minua tyhmänä".

Olet oikeassa. Mun olisi pitänyt sanoa näin: "Pelkään, etten kelpaa sinulle. Pelkään, että pidät minua tylsänä/rumana/nolona. Olet minulle rakas ja arvokas, joten unelmissani tietenkin haluaisin, että vastaisit tunteisiini edes jollain tasolla."

T. Ap, nainen, joka on surkea ihmissuhteissa

Ei, sinun pitää antaa toisen osapuolen tehdä sinusta ihan itse johtopäätöksensä ja arvostella sinua omasta aloitteestaan, niin halutessaan. Asenteesi on marttyyrimainen ja johdattelet toista alentuvasti kohottamaan itsetuntoasi. On täysin mahdollista, ettet kelpaa, ja sinun täytyy hyväksyä tämä mahdollisuus. Ainoa, kuka on velvollinen sietämään seuraasi, olet sinä itse.

En usko, että olet ollenkaan niin sietämätön, kuin mitä kuvittelet. Viihdytkö itseksesi? Mitä haluaisit tehdä tuon tyypin kanssa? Voisitko keskittyä hänen kanssaan keskustelmaan kiinnostuksenkohteistanne, muista kuin sinusta ja hänestä siis?

Vierailija kirjoitti:

Itselleni tulee todella helposti sellainen olo, että ihmiset halveksivat tai vihaavat mua, jos he katsovat neutraalisti pitkään tai jos he katsovat vaatteitani, kasvonpiirteitäni tai vartaloani. Tuolloin saatan pahoitella ulkoista olemustani tai sanoa, että "Anteeksi, että olen tällainen/ruma/tyylittömästi pukeutunut. Varmastikin inhoat mua oikeasti." Miksi ihmiset suhtautuvat sellaiseen kielteisesti? Jos siis pahoittelen sitä, että olen ruma ja nolo ihmisen irvikuva, niin sen sijaan että he olisivat lempeitä, he muuttuvatkin vihaisiksi ja ilkeiksi sekä alkavat vältellä. Miksi?

Siis sinä käytännössä sanot ihmisille, että he ajattelevat sinusta ilkeästi, eli ovat ilkeitä, ja ihmettelet että he suuttuvat siitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitäisi varmaankin teeskennellä olevansa itsevarma ja niellä se häpeän tunne, joka tulee siitä, kun joku katsoo minua. Yleensä oletan, että olen universaalisti ruma, kuvottava ja vastenmielinen. Helposti ihastun sellaiseen ihmiseen, joka katsoo lempeästi mua hymyillen. Tosin harvemmin kohtaan sellaisia ihmisiä missään.

Ei tarvitse teeskennellä. Riittää, kun et sano sitä ääneen.  Jos joku katsoo mua tavallista pidempään, kyllä mäkin ekana ajattelen, onko mulla persiljaa hampaiden välissä, ketsuppia rinnuksilla tai farkuissa vetoketju auki, mutta en sano sitä ääneen. 

Kiva ruokavalio sulla, hyi vittu!

Mulla taitaa olla outo huumorintaju kun nauroin ääneen tälle persiljaketsuppidieetille vaikka kaikki muut olivat alapeukuttaneet.

Pakonomainen hyväksynnän hakeminen on kiusallista. Mielipide henkilöstä muodostuu siksi kuin muodostuu, ja yleensä se ei ole niin yltiöpositiivinen kuin mitä epävarma ihminen tarvitsisi jotta voi rauhoittua. Tuskin epävarma itsekään pitää varauksetta kaikista?

Epävarmalle pitäisi siis valehdella omista fiiliksistä, ja tässä suhteessa epävarma "vaatii" erityiskohtelua jota muut eivät. Kypsän ihmisen pitäisi osata olla ympäristössä, jossa kaikkien välit eivät ole yltiölämpimät ja jossa esiintyy toisinaan ristiriitoja. Jos ihmiset ovat kovin epävarmoja, koko kanssakäymisestä tulee valheellista ja asioita ei puhuta suoraan vaikka harmittaisi.