nuoruus jää elämättä jos saa lapsen liian varhain? (lehdessä luki)

No mutta noinhan se menee. Yritäpä lähteä kolmen kuukauden reppureissulle Kaakkois-Aasiaan, jos sinulla on kaksi pientä lasta. Mieheltä sellainen ehkä voitaisiin hyväksyä, mutta naiselta, äidiltä ei ikinä. 

Vierailija kirjoitti:

No mutta noinhan se menee. Yritäpä lähteä kolmen kuukauden reppureissulle Kaakkois-Aasiaan, jos sinulla on kaksi pientä lasta. Mieheltä sellainen ehkä voitaisiin hyväksyä, mutta naiselta, äidiltä ei ikinä. 

Tunnen yhden 3-vuotiaan lapsen isän, joka juuri lähti puoleksi vuodeksi reppureissaamaan ja toteuttamaan itseään. En tiedä, miten lapsen äiti toteuttaa itseään, varmaan siivoamalla ja kokkaamalla. Tosin nämä vanhemmat eivät edes ole erityisen nuoria.

Vierailija kirjoitti:

No mutta noinhan se menee. Yritäpä lähteä kolmen kuukauden reppureissulle Kaakkois-Aasiaan, jos sinulla on kaksi pientä lasta. Mieheltä sellainen ehkä voitaisiin hyväksyä, mutta naiselta, äidiltä ei ikinä. 

Hmm.... ja kolmen kuukauden reppureissu on ainoa oikea tapa elää, ja sen takuulla tekisi, jos niitä lapsia ei olisi? Minä en ole koskaan, ikinä enkä milloinkaan tajunnut tuota ajatusta, että elämä loppuu siihen, kun lapsi tulee ja tarvitaan lapsivapaita sun muita.

Tosin minä en käynyt sillä reppureissulla ennen lapsia. Kun ei mua sellainen ole koskaan houkuttanut. Että sikäli taidan olla omituinen, kun en millään muotoa koe, että nuoruus olisi jäänyt kokematta tai elämättä. Sen sijaan lasten kanssa on tullut reissattua jonkin verran, ja nyt kun lapset ovat isoja, on tullut käytyä kavereiden kanssa siellä sun täällä lyhyemmillä ja pidemmillä reissuilla.

Mitähän paitsi mä olen jäänyt kun pariuduin 19v j sain ekat lapseni 21v ja 23v?

Biletettiin 4v ennen tuota, vietettiin villiä nuoruutta ja matkustinkin vähän - ei siihen aikaan ollut varaa matkustaa joka vuosi tai lähteä reppureissulle. Aasia oli tosi kaukana, en tiedä ketään joka olisi siellä käynyt 70-80 -lukujen taitteessa.

Ajattelimme mieheni kanssa että otetaan asuntolaina ja tehdään lapset ja reissataan sitten kun on varaa. 28v lähtien reissattiinkin sitten 2-3 lapsen kanssa ympäri Eurooppaa kuukausi vuodessa.

Mitään en ole jäänyt kaipaamaan eikä ole tullut uutta "juoksuaikaa". Reissaan kyllä mieheni ja kaverinikin kanssa (4-6 vkoa vuodessa) mutta ei me rillutella aamuyölle jossain rantadiskossa edelleenkään. Mieluummin hyvää ruokaa ja viiniä ja nautiskelua ajan kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mutta noinhan se menee. Yritäpä lähteä kolmen kuukauden reppureissulle Kaakkois-Aasiaan, jos sinulla on kaksi pientä lasta. Mieheltä sellainen ehkä voitaisiin hyväksyä, mutta naiselta, äidiltä ei ikinä. 

Hmm.... ja kolmen kuukauden reppureissu on ainoa oikea tapa elää, ja sen takuulla tekisi, jos niitä lapsia ei olisi? Minä en ole koskaan, ikinä enkä milloinkaan tajunnut tuota ajatusta, että elämä loppuu siihen, kun lapsi tulee ja tarvitaan lapsivapaita sun muita.

Tosin minä en käynyt sillä reppureissulla ennen lapsia. Kun ei mua sellainen ole koskaan houkuttanut. Että sikäli taidan olla omituinen, kun en millään muotoa koe, että nuoruus olisi jäänyt kokematta tai elämättä. Sen sijaan lasten kanssa on tullut reissattua jonkin verran, ja nyt kun lapset ovat isoja, on tullut käytyä kavereiden kanssa siellä sun täällä lyhyemmillä ja pidemmillä reissuilla.

Ei tietenkään ole ainoa oikea tapa eikä kaikki halua reppureissuille lähteä ja se on täysin OK. Joku myös aidosti haluaa lapset parikymppisenä ja sekin on täysin OK, jos se on systeemin kaikkien osapuolten itse valitsema juttu. Jos tahtomattaan joutuu vanhemmaksi 20-vuotiaana, niin en yhtään ihmettele jos kokemus on, että nuoruus jäi elämättä. Onhan nyt joku risteilykin ihan toisesta maailmasta kahden leikki-ikäisen kanssa kuin pelkän puolison tai kaveriporukan kanssa. Ei lapsiperheellinen lähde yhdestä tekstarista afterworkeille baariin kavereiden kanssa tai vaihda lennosta makaronilaatikkoa kiinalaiseen noutoruokaan. Usein nuorina lisääntyneillä on sekin ongelma, että sitten kun omat lapset ovat jo vähän isompia ja pystyisi enemmän menemään ja harrastamaan, onkin kavereilla pikkulapset eikä samaa mahdollisuutta. 

No ei sitä niin vaan osallistuta illanistujaisiin tai lähdetä festareille, elokuviin tai risteilylle ennen kun on lapselle/lapsille hoitaja...ja vähän hankaloittaa jos on ainoa perheellinen piireissä niin muut eivät aikataulujaan aina halua perheellisen mukaan venkslata. Eli helposti jää "nuoruus" elämättä.

Sitten kun on "vapaa" eli lapset pärjäävät, ovat täysi ikäisiä niin huomaa että kaverit elää erilaista vaihetta (todennäköisesti nyt on niitä omia lapsia), itse haluaa ja pääsisi esim baareissa käymään tai reissaamaan mutta nyt heidän elämäntilanne ei anna myöte :D

Eli joko oltava yksin tai etsiä kavereita jotka ns samassa veneessä 🤔

Kyllä minä kolmen lapsen äitinä olen lähtenyt afterworkeille ja vaihtanut lennosta makaronilaatikon kiinalaiseen. Ei perhe tuollaisia valintoja estä, jos ei ole yksinhuoltaja.

Mutta silti voin sanoa, että lasten jälkeen elämä on peruuttamattomasti erilaista. Ei todellakaan huonompaa, mutta erilaista.

-34-vuotiaana esikoisensa saanut.

Mä en saanut lapsia nuorena, mutta en minä ehtinyt sitä ennen mitään reppureissailla, kun tein töitä ja opiskelin. Baareissa kävin opiskeluaikana muutaman kerran porukan mukana, mutta ei sen isommin kiinnostanut. Festareilla en ole käynyt ikinä, eikä sillä ole mitään sen tekemistä, ettei ole lapsia. Järvenpään buistobluesissa kävin kerran piipahtamassa lähinnä ja silloin oli jo kouluikäiset lapset mukana. En minä tiedä, miten se nuoruus olisi pitänyt sitten elää. Muut ilmeisesti määrittelevät sen, miten pitää olla.

Omalla kohdallani siis olisi ollut ihan sama, vaikka lapset olisi tulleet paljonkin aikaisemmin, mutta ei ollut miestä. Opiskelin sitten toisen alan jo äitinä, huomattavasti normivauhtia nopeammin ja rajana nopeudelle oli vain se, että osaa kursseista ei järjestetty joka vuosi ja jotkut vaativat tietyn pohjan ennen kuin niille sai osallistua. Mä en koe, että mulla olisi ollut mitenkään huono nuoruus, vaikka se oli työntäyteinen.

Mä ainakin elin tarpeeksi pitkän ja villin nuoruuden 13-23v ennen raskaaksi tuloa, joka oli tietoinen valinta koska ryypätty ja festaroitu jo ihan tarpeeksi. Nykyään kun ei nuorten anneta olla nuoria ja joku 16-vuotias on muka vielä lapsi, niin eihän se ole kumma jos perhekin perustetaan vasta kolmekymppisenä että siinä välissä ehtii jopa elää. Siinä iässä voi vaan jäädä jo lapsihaaveet haaveiksi jos huonompi tuuri käy ja suurempaa perhettä olisi toivonut, varsinkin jos ihmissuhdepuolellakin on vain pidetty hauskaa vakavampia suhteita karttaen.

Se riippuu ihan siitä, mitä pitää nuoruutena.

Minä valmistuin ammattikorkeakoulusta ja mieheni on käynyt yliopiston. Olemme  27-vuotiaita ja minusta tuntuu, että mieheni on kokenut  paljon enemmän "nuoruutta", esim. itse en amkissa kokenut niitä "hurjia" bileitä yms.

Vierailija kirjoitti:

Mä ainakin elin tarpeeksi pitkän ja villin nuoruuden 13-23v ennen raskaaksi tuloa, joka oli tietoinen valinta koska ryypätty ja festaroitu jo ihan tarpeeksi. Nykyään kun ei nuorten anneta olla nuoria ja joku 16-vuotias on muka vielä lapsi, niin eihän se ole kumma jos perhekin perustetaan vasta kolmekymppisenä että siinä välissä ehtii jopa elää. Siinä iässä voi vaan jäädä jo lapsihaaveet haaveiksi jos huonompi tuuri käy ja suurempaa perhettä olisi toivonut, varsinkin jos ihmissuhdepuolellakin on vain pidetty hauskaa vakavampia suhteita karttaen.

Neuvoisitko lapsiasikin aloittamaan "villin nuoruuden" 13-vuotiaana?

En ole elänyt villiä nuoruutta vaikka minulla ei ole lapsia. En ole halunnut elää villiä nuoruutta, miksi pitäisi? Ei meillä kaikilla ole samat haaveet.

Minun kaveri sai lapset hyvin nuorena, eli aika paljon neljän seinän sisällä kun lasten kanssa oli vaikea päästä minnekään ja niitä syntyi vuosien mittaan useampi. Hyvin perhekeskeistä elämää eli mikä hyvä juttu koska itse halusi niin elää.

Itse elin huoletonta kaverikeskeistä elämää, ei tarvinu muiden mukaan elää, sain opiskeltua ja käytyä töissä. Baareissa kävin aika ahkeraan kunnes tajusin että ei tää oo minun juttu yhtään.

Nyt sillä perheellisellä kaverilla hirveä menojalka, nyt ois aikaa mennä ja tulla kaikkialle. Itsellä ei.. hirveet riidat saatu aikaan ku hän haluaa baariin ja minä haluan olla omassa kodissa rauhassa. Haluaa reissata mutta minä en koe häntä niin läheiseksi että haluaisin lähteä, etenkään yli yön reissuun :( paha mieli koko ajan kun molempien haluamiset ei kohtaa.. enkä väkisin haluu lähteä minnekään

Mitähän kaikkea minulta on jäänyt väliin, kun olen saanut lapset 20-, 28- ja 35-vuotiaana? Varmaan nuoruuden lisäksi myös aikuisikä?

Kaverini halusi ison perheen nuorena (koska haluaa olla nuori vielä silloinkin kun lapset ovat aikuisia). 19-vuotiaana heti naimisiin ja lapset tulille. Lapsilla ei edes ikäeroa yhtä kokonaista vuotta, vaan heti tehty seuraavaa.

No sittenhän se kohtalon iva iski peliin, eli viimeisin lapsi on erityislapsi, eikä olla varmoja, että tulee edes koskaan elämään itsenäisesti. Paljon vapaa-aikaa menee tuon erityislapsen hoitoihin. Nyt äiti on poikki ja masentunut, opiskelut katkolla lapsen tilanteen takia ja rahatilanne heikko (työt eivät masentuneena luonnistu).

Eipä tuo minusta kovin kadehdittavalta kuulosta.

T. N24

Vanhuus jää elämättä, jos lapsen hankkii liian myöhään. Aina se on jostain pois.

Vierailija kirjoitti:

Vanhuus jää elämättä, jos lapsen hankkii liian myöhään. Aina se on jostain pois.

Eikä ehdi nauttia "mummoudesta". Itse tuskin koskaan tulen olemaan mummo, mutta pitipähän mainita. Kolmekymppisenä on työuran muodostus kriittisessä vaiheessa, joten se on huono aika saada lapsia. Ei se koskaan ole hyvä aika.

Keski-iässä ne vanhemmat elävät uudelleen kadotettua nuoruuttaan. Se on nähty monet kerrat.

Itsestäänselvää. On sulaa hulluutta hankkia lapsia nuorena. Jäävät opiskelutkin tekemättä, ja ne ovat sentään elämän tärkein asia. Seuraavaksi hulluinta on hankkia lapsia myöhemmin. Silloin menettää loppuelämänsä. Järkevintä on olla hankkimatta lapsia ollenkaan, jolloin voi elää jokaisen päivän mielekkäästi eikä tarvitse heittää tuhansia ja taas tuhansia päiviä elämästään hukkaan. Kuka voi sanoa, että haluaa olla jossain leikkipaikalla vapaaehtoisesti? Ei se ole ihmisarvoista hommaa. Kuten ei mikään lapsen kanssa häärääminen, paitsi vauvojen. Vauva-aika on ainoa järkevä aika lastenhankinnassa. Muu on elämänhaaskuuta. On suorastaan hirveää verrata lapsettomien ja perheellisten elämää. Ne ovat niin eriarvoiset.

Nuoruus tarkoittaa kaikille eri asiaa. Ei se kaikille ole reppureissausta tai baareissa juoksemista.