Lue keskustelun säännöt.
nuoruus jää elämättä jos saa lapsen liian varhain? (lehdessä luki)
03.04.2018 |
Kommentit (81)
Musta täysin väärin sanoa että NUORUUS jää elämättä. Kuka sen määrittelee mikä on oikeanlainen nuoruus ollakseen nuoruutta? Mun unelmanuoruus oli olla äiti, ja tehtiinkin tietoisesti perheenlisäystä jo 19-vuotiaina. Nyt meillä 9- ja 15- vuotiaat ihanat lapset ja koen saaneeni elää sellaista elämää kuin halusinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle ei olisi sopineet lapset nuorena, koska taidan olla juurikin tuollainen geneerinen reppureissutyyppi. Lähdin Japaniin vuodeksi vaihtoon 17-vuotiaana ja vaihtovuoden jälkeen elämä oli enempi ja vähempi matkustelua. Lukion sain loppuun ja sen jälkeen olin au-pairina Italiassa ja tarjoilijana Australiassa ja rinkka selässä pitkin Kakkois-Aasiaa. 22-vuotiaana aloitin yliopisto-opinnot Skotlannissa ja sieltä löytyi mieskin. Opintojen jälkeen palasin pariksi vuodeksi Japaniin töihin, kunnes muutettiin miehen työn perässä Kanadaan. Ei siinä paljon lisääntymistä olisi ehtinyt miettimään :D
Riippuu paljon myös tukiverkostoista, jotta millaista elämää voi lapsen kanssa viettää ja löytyykö lapselle hoitajia lähipiiristä. Tai onko isä kuvioissa. Ja onko ylipäätään rahaa tehdä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Pohdiskelu puhdistaa kirjoitti:
No ei sitä niin vaan osallistuta illanistujaisiin tai lähdetä festareille, elokuviin tai risteilylle ennen kun on lapselle/lapsille hoitaja...ja vähän hankaloittaa jos on ainoa perheellinen piireissä niin muut eivät aikataulujaan aina halua perheellisen mukaan venkslata. Eli helposti jää "nuoruus" elämättä.
Sitten kun on "vapaa" eli lapset pärjäävät, ovat täysi ikäisiä niin huomaa että kaverit elää erilaista vaihetta (todennäköisesti nyt on niitä omia lapsia), itse haluaa ja pääsisi esim baareissa käymään tai reissaamaan mutta nyt heidän elämäntilanne ei anna myöte :D
Eli joko oltava yksin tai etsiä kavereita jotka ns samassa veneessä 🤔Iltaa voi istua lasten kanssa, festareille ja leffoihin lähtö vaatii usein sunnittelua, jne. Spontaanisti eläminen on oikeasti nykyisin vaikeaa kelle tahansa. Silti kaikki järjestyy kun järjestetään.
Minulla on lapset 10 v ikäerolla, ja aina on löytynyt samassa elämäntilanteessa olevia tuttuja ja sukulaisia, lapsille kavereita ja serkkuja.
Eikä kukaan istu sisällä kunnes lapsi on täysi-ikäinen. Käyhän nuoret vanhemmatkin viihteellä.
PS. Nyt 45- vuotiaana käyn kesätapahtumissa, kekoilla ja festareilla enemmän kuin koskaan, ja nautin täysillä. Joskus mukana on esim. nuorempi lapseni joka on kohta täysi-ikäinen, joskus mieheni, toisinaan yksin tai koko perheen voimin. Ei tarvitse metsästää seuraa, voi keskittyä olennaiseen.
Asiasta keskustelu on ihan naurettavaa. Mulle olisi ollut ihan painajainen, jos olisin saanut nuorena lapsia. Mä kiersin ympäri maailmaa, asuin monessa eri maassa, juoksin festareilla ja tein paljon vapaaehtoistöitä. Elämä oli ihanan vapaata ja spontaania, olin vastuussa vain itsestä ja sinkkuna ei tarvinnut kenellekään tehdä tiliä menemisistäni.
Mutta ei tuo ole mikään kaikkien unelma. Toisten mielestä parasta nuoruutta on se, että saa olla kotona puolison ja lapsen kanssa. Se on heidän unelma ja ihanaa, jos se toteutuu ihmisille ketkä sen haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Musta täysin väärin sanoa että NUORUUS jää elämättä. Kuka sen määrittelee mikä on oikeanlainen nuoruus ollakseen nuoruutta? Mun unelmanuoruus oli olla äiti, ja tehtiinkin tietoisesti perheenlisäystä jo 19-vuotiaina. Nyt meillä 9- ja 15- vuotiaat ihanat lapset ja koen saaneeni elää sellaista elämää kuin halusinkin.
Hyvä, niin minäkin.
Itse tein ekan lapsen parikymppisenä, jonka jälkeen tuli ehkä pieni katumus. Kun sitten tulin uudelleen raskaaksi parin vuoden päästä ja kerrasta "viisastuneena" ja ilman tukiverkkoja päädyin aborttiin ja surin jollain tasolla "menetettyä nuoruutta". Kävikin niin, että tein virheen, jonka näen nyt vanhemmiten selvemmin. Lapsellani olisi sisarus pienellä ikäerolla, jos minua ei olisi aivopesty näillä jutuilla "menetetystä nuoruudesta" ja jos olisi ollut joku viisas silloin neuvomassa nuorta typerää minua, että miten toimia. Masentaa, johtuu ehkä edellämainitusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta. Ja kaksinkertaisesti. Myös lapselta jää lapsuus väliin jos syntyy liian vastuuttomille ja epäkypsille vanhemmille.
Tai jos syntyy liian vanhoille vanhemmille, jotka on jo liian kulahtaneita pysymään lapsen tahdissa. Tai ovat niitä jotka elävät vain lasta varten=lapsi on projekti jonka täytyy täyttää vanhempien toiveet ja tarpeet.
Mieheni on tuollaisesta perheestä. Hän on sentään päässyt vähemmällä kuin varhaiseläkkeelle hökytetty vanhempi veljensä.
Poikamme syntyi kun hän oli 25. Tarkoituksella.
Se kiinnostaisi tietää, miten vain itselleen eläneet reppureissaajat sitten +30.v ikäisinä ovat onnistuneet lapsia saamaan, onko ollut ongelmia lapsensaannissa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäpä kerron miten meni, kun hankin liian nuorena lapsia. Olen aiemminkin kertonut joten kopsaan toisesta keskustelusta tämän:
En kadu sitä että tein lapsia, vaan sitä että tein lapsia aivan liian aikaisin. Olin 22 kun ensimmäinen lapseni syntyi ja silloin olin vauvakuumeisena niin varma että valinta oli oikea. Jälkeenpäin mietittynä olisi pitänyt odottaa vielä ainakin 6 vuotta, mieluummin jopa 8.
Koen menettäneeni parhaat nuoruusvuodet kokonaan. Pikkuhiljaa alkoi kaduttamaan kun kaikki ystäväni viettivät upeaa nuoruuttaan, matkustivat ympäri maailmaa, kävivät kaikenlaisilla hienoilla festareilla euroopassa, elivät boheemia ja spontaania elämää johon kuului kaikkia ainutlaatuisia ja uusia kokemuksia ja tapahtumaa ja suuret mielenkiintoiset piirit. Samalla itse istuin kotona lapsen kanssa.
Kun joskus harvoin pääsin viettämään ystävien kanssa aikaa esim. illanistujaisissa niin olin ainoa jolla ei ollut mitään upeita kertomuksia, en ollut reppureissannut aasiassa tai nähnyt etelä-amerikkaa, en ollut kokenut mitään hullua ja hassunhauskaa festarireissua tai mitään muutakaan jännittävää ja erikoista.
Silloin vielä yritin lohduttautua että ”no mutta he eivät tiedä mitä menettävät kun heillä ei ole lasta eikä tätä erityistä yhteyttä mitä voi olla vain omaan lapseen, heillä ei ole näitä kokemuksia mitä minulla äitinä on” jne jne mutta arvatkaa miltä tuntui sitten kun nämä kaikki kaverit alkoivat siinä 28-30 ikäisinä niitä lapsia vihdoin hankkimaan - hehän saivat ne kaikki samat kokemukset kuin minäkin, nuoruusvuosien LISÄKSI! Koen, että valitsin väärin koska minä sain vain sen lapsiperhe-elämän ja he taas saivat KAIKEN mitä minäkin ja NIIN paljon enemmän.Rakastan lapsiani yli kaiken, mutta jos voisin nyt valita toisin niin olisin ryhtynyt lapsia hankkimaan vasta lähempänä kolmeakymppiä. Olen nyt 36 ja nuorin lapseni on 11-vuotias. Toki minua yritetään aina lohduttaa että pääsen sitten toteuttamaan niitä menetettyjä kokemuksia kun lapset vähän vielä vanhenevat mutta eihän se nyt ole yli nelikymppisenä helvetti soikoon sama asia kuin nuorena, vetreänä, kauniina ja energisenä! Eikä silloin myöskään enää ole suurta, nuorta, vapaata ja energistä kaveriporukkaa jonka kanssa kokea kaikenlaista.
Kun tyttäreni tuosta vähän kasvaa ja vakisuhde ja lastenteko tulee ajankohtaiseksi, aion todellakin rehellisesti suositella odottamista jos ei sitä itse tajua. Ja mielelläni autan sen upean ja kokemusrikkaan nuoruuden rahoittamisessakin jos niikseen tulee. En missään nimessä toivo hänen menettävän elämästään yhtäkään upeaa kokemusta, hänelle haluan kaiken ja enemmän <3
Mikset hanki OMIA kokemuksia nyt? Olisitko saanut todella kaikesta niin paljon irti? Koen itse, että keski-iässä matkustelu antaa enemmän. Turha vouhotus ja vaikutteiden "ahmiminen" puuttuu, osaa oikeasti nauttia hetkestä.
Kaverisikin kuulostavat lievästi pinnallisilta, anteeksi vain.
Ihmettelen myös, mitä teit ennen lapsen syntymää, olihan siinä vuosia. 22-vuotias ei minun mittarillani ole "todella nuori" vaan parhaassa synnytysiässä oleva aikuinen.
Nuori kyllä, muttei enää mikään teini.
Öööh millä perusteella kaverini kuulostavat pinnallisilta? Aika röyhkeä oletus kirjoitukseni perusteella, jossa en kertonut kavereistani mitään muuta kuin että ovat nähneet paljon maailmaa ja perustaneet perheen vähän myöhemmin? :D
Ja niin, kun 21-vuotiaana raskaaksi pamahdin niin olin ollut lukiosta pihalla vasta alle 2 vuotta. Ei siinä ajassa paljoa ehdi tai ole varaakaan kun on just vastikään itsenäistynyt ja ryhtynyt oppimaan omillaan asumista jne.
Koen että minulta jäi jotain olennaista kokematta, koska olin teini ja sitten olinkin jo äiti. Kuka olisin ollut siinä välissä, nuorena vapaana aikuisena, jos olisin valinnut toisin ja olisin viettänyt edes muutaman vuoden itseäni etsien ja kehittäen, ihan itsenäisesti ja vain itselleni? Sitä en saa koskaan tietää.
Ei sillä että olisin nyt onneton. Katumaan tulen varmaan aina etten odottanut muutamaa vuotta, koska ei oikeasti ollut yhtäkään syytä ryhtyä äidiksi niin nuorena kun täysin saman tuloksen olisin saanut vaikka 27-28 vuotiaana kuten kaikki ystäväni. Mutta onhan minulla hyvä elämä ja ihana perhe silti. Jotain jäi puuttumaan nuoruudesta mutta olen toki kiitollinen kaikesta mitä minulla on nyt.
Vierailija kirjoitti:
Se kiinnostaisi tietää, miten vain itselleen eläneet reppureissaajat sitten +30.v ikäisinä ovat onnistuneet lapsia saamaan, onko ollut ongelmia lapsensaannissa?
Kertalaakista raskaaksi 33-vuotiaana ja imetyksestä huolimatta 35-vuotiaana. Reppureissauksesta huolimatta ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsestäänselvää. On sulaa hulluutta hankkia lapsia nuorena. Jäävät opiskelutkin tekemättä, ja ne ovat sentään elämän tärkein asia. Seuraavaksi hulluinta on hankkia lapsia myöhemmin. Silloin menettää loppuelämänsä. Järkevintä on olla hankkimatta lapsia ollenkaan, jolloin voi elää jokaisen päivän mielekkäästi eikä tarvitse heittää tuhansia ja taas tuhansia päiviä elämästään hukkaan. Kuka voi sanoa, että haluaa olla jossain leikkipaikalla vapaaehtoisesti? Ei se ole ihmisarvoista hommaa. Kuten ei mikään lapsen kanssa häärääminen, paitsi vauvojen. Vauva-aika on ainoa järkevä aika lastenhankinnassa. Muu on elämänhaaskuuta. On suorastaan hirveää verrata lapsettomien ja perheellisten elämää. Ne ovat niin eriarvoiset.
Nyt en ymmärrä. Lapset eivät ole mikään este opiskelulle. Itsekin sain lapsen opiskeluaikana ja tunnen useita muitakin vastaavia ihmisiä. Miten lapsi voisi mitään estää? Itse opiskelin korkeakoulututkinnon vauvan kanssa.
Mulla oli jo 3 lasta kun lähdin opiskelemaan 30+ ikäisenä:) Ei ollut tosiaan mikään este, vähän rankkaa tosin kun lukemiset jäi yöaikaan.
Hassu keskustelu. Olen reppureissannut myös lasten kanssa. Ei kannata mennä mukaan siihen ajatukseen lokeroelämästä jossa aivan kaikki tulee tehdä just tietyssä ajassa tietyllä tavalla. Kannattaa elää se oma elämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäpä kerron miten meni, kun hankin liian nuorena lapsia. Olen aiemminkin kertonut joten kopsaan toisesta keskustelusta tämän:
En kadu sitä että tein lapsia, vaan sitä että tein lapsia aivan liian aikaisin. Olin 22 kun ensimmäinen lapseni syntyi ja silloin olin vauvakuumeisena niin varma että valinta oli oikea. Jälkeenpäin mietittynä olisi pitänyt odottaa vielä ainakin 6 vuotta, mieluummin jopa 8.
Koen menettäneeni parhaat nuoruusvuodet kokonaan. Pikkuhiljaa alkoi kaduttamaan kun kaikki ystäväni viettivät upeaa nuoruuttaan, matkustivat ympäri maailmaa, kävivät kaikenlaisilla hienoilla festareilla euroopassa, elivät boheemia ja spontaania elämää johon kuului kaikkia ainutlaatuisia ja uusia kokemuksia ja tapahtumaa ja suuret mielenkiintoiset piirit. Samalla itse istuin kotona lapsen kanssa.
Kun joskus harvoin pääsin viettämään ystävien kanssa aikaa esim. illanistujaisissa niin olin ainoa jolla ei ollut mitään upeita kertomuksia, en ollut reppureissannut aasiassa tai nähnyt etelä-amerikkaa, en ollut kokenut mitään hullua ja hassunhauskaa festarireissua tai mitään muutakaan jännittävää ja erikoista.
Silloin vielä yritin lohduttautua että ”no mutta he eivät tiedä mitä menettävät kun heillä ei ole lasta eikä tätä erityistä yhteyttä mitä voi olla vain omaan lapseen, heillä ei ole näitä kokemuksia mitä minulla äitinä on” jne jne mutta arvatkaa miltä tuntui sitten kun nämä kaikki kaverit alkoivat siinä 28-30 ikäisinä niitä lapsia vihdoin hankkimaan - hehän saivat ne kaikki samat kokemukset kuin minäkin, nuoruusvuosien LISÄKSI! Koen, että valitsin väärin koska minä sain vain sen lapsiperhe-elämän ja he taas saivat KAIKEN mitä minäkin ja NIIN paljon enemmän.Rakastan lapsiani yli kaiken, mutta jos voisin nyt valita toisin niin olisin ryhtynyt lapsia hankkimaan vasta lähempänä kolmeakymppiä. Olen nyt 36 ja nuorin lapseni on 11-vuotias. Toki minua yritetään aina lohduttaa että pääsen sitten toteuttamaan niitä menetettyjä kokemuksia kun lapset vähän vielä vanhenevat mutta eihän se nyt ole yli nelikymppisenä helvetti soikoon sama asia kuin nuorena, vetreänä, kauniina ja energisenä! Eikä silloin myöskään enää ole suurta, nuorta, vapaata ja energistä kaveriporukkaa jonka kanssa kokea kaikenlaista.
Kun tyttäreni tuosta vähän kasvaa ja vakisuhde ja lastenteko tulee ajankohtaiseksi, aion todellakin rehellisesti suositella odottamista jos ei sitä itse tajua. Ja mielelläni autan sen upean ja kokemusrikkaan nuoruuden rahoittamisessakin jos niikseen tulee. En missään nimessä toivo hänen menettävän elämästään yhtäkään upeaa kokemusta, hänelle haluan kaiken ja enemmän <3
Mikset hanki OMIA kokemuksia nyt? Olisitko saanut todella kaikesta niin paljon irti? Koen itse, että keski-iässä matkustelu antaa enemmän. Turha vouhotus ja vaikutteiden "ahmiminen" puuttuu, osaa oikeasti nauttia hetkestä.
Kaverisikin kuulostavat lievästi pinnallisilta, anteeksi vain.
Ihmettelen myös, mitä teit ennen lapsen syntymää, olihan siinä vuosia. 22-vuotias ei minun mittarillani ole "todella nuori" vaan parhaassa synnytysiässä oleva aikuinen.
Nuori kyllä, muttei enää mikään teini.Öööh millä perusteella kaverini kuulostavat pinnallisilta? Aika röyhkeä oletus kirjoitukseni perusteella, jossa en kertonut kavereistani mitään muuta kuin että ovat nähneet paljon maailmaa ja perustaneet perheen vähän myöhemmin? :D
Ja niin, kun 21-vuotiaana raskaaksi pamahdin niin olin ollut lukiosta pihalla vasta alle 2 vuotta. Ei siinä ajassa paljoa ehdi tai ole varaakaan kun on just vastikään itsenäistynyt ja ryhtynyt oppimaan omillaan asumista jne.
Koen että minulta jäi jotain olennaista kokematta, koska olin teini ja sitten olinkin jo äiti. Kuka olisin ollut siinä välissä, nuorena vapaana aikuisena, jos olisin valinnut toisin ja olisin viettänyt edes muutaman vuoden itseäni etsien ja kehittäen, ihan itsenäisesti ja vain itselleni? Sitä en saa koskaan tietää.
Ei sillä että olisin nyt onneton. Katumaan tulen varmaan aina etten odottanut muutamaa vuotta, koska ei oikeasti ollut yhtäkään syytä ryhtyä äidiksi niin nuorena kun täysin saman tuloksen olisin saanut vaikka 27-28 vuotiaana kuten kaikki ystäväni. Mutta onhan minulla hyvä elämä ja ihana perhe silti. Jotain jäi puuttumaan nuoruudesta mutta olen toki kiitollinen kaikesta mitä minulla on nyt.
Siis koetko olleesi teini 21-vuotiaaksi asti? Minkä ikäisenä muutit pois kotoa? Mikä omillaan asumisessa oli vaikeaa?
(Olen tullut oloista, joissa kämäinen lähiö oli taivas maan päällä lämpimine vesineen jne, eikä muu ollut hankalaa kuin asumistuen kanssa säätäminen.)
Jos on kiinnostanut pelkkä minäminä ja minun matkustelu, vaikuttaa pinnalliselta ainakin lievästi.
En ole henkkoht kokenut lapsen saamista itseni kehittämisen esteeksi. Se on ollut jopa pakollista että hän voisi hyvin. Ja sitä tapahtui itsestään siinä sivussa.
Me olemme kaikki omia persooniamme, tietysti. En kyllä ymmärrä katkeruutta ja sitä ajatusta, ettei asioita voisi kokea niin kauan kuin henki pihisee. Aikuinen keski-ikäinen voi nauttia samoista asioista, mutta hän on järkevämpi ja siksi turvassa. Ainakin itse koen olevani samalla kun jatkan seikkailua ja etsimistä.
Omassa kaveripiirissäni kävi näin. Yksi teki lapset tarkoituksella 19-21-vuotiaana. Haukkui meidät kaikki muut, koska ei haluttu nuorena lapsia. Itse reissasin ympäri maailmaa, kävin lukion ja yliopiston, nautin opiskelijaelämästä ja vapaudesta. Puolisokin löytyi. Nyt 30+ me kaikki muut kaveriporukasta ollaan pieniin päin, tämä yksi jolla lapset jo kohta teini-ikäisiä himoitsee baariin ja kännäämään. Sosiaalisessa mediassa käyttäytyy, kun mikäkin teini -> lesoilee, että arkena kännissä ja työt hoitamatta. Kouluja ei käynyt ja sossun rahoilla elänyt lähes kokoajan. Surettaa, kun kiva tyyppi oli nuorempana.
Mutta jokainen tyylillään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäpä kerron miten meni, kun hankin liian nuorena lapsia. Olen aiemminkin kertonut joten kopsaan toisesta keskustelusta tämän:
En kadu sitä että tein lapsia, vaan sitä että tein lapsia aivan liian aikaisin. Olin 22 kun ensimmäinen lapseni syntyi ja silloin olin vauvakuumeisena niin varma että valinta oli oikea. Jälkeenpäin mietittynä olisi pitänyt odottaa vielä ainakin 6 vuotta, mieluummin jopa 8.
Koen menettäneeni parhaat nuoruusvuodet kokonaan. Pikkuhiljaa alkoi kaduttamaan kun kaikki ystäväni viettivät upeaa nuoruuttaan, matkustivat ympäri maailmaa, kävivät kaikenlaisilla hienoilla festareilla euroopassa, elivät boheemia ja spontaania elämää johon kuului kaikkia ainutlaatuisia ja uusia kokemuksia ja tapahtumaa ja suuret mielenkiintoiset piirit. Samalla itse istuin kotona lapsen kanssa.
Kun joskus harvoin pääsin viettämään ystävien kanssa aikaa esim. illanistujaisissa niin olin ainoa jolla ei ollut mitään upeita kertomuksia, en ollut reppureissannut aasiassa tai nähnyt etelä-amerikkaa, en ollut kokenut mitään hullua ja hassunhauskaa festarireissua tai mitään muutakaan jännittävää ja erikoista.
Silloin vielä yritin lohduttautua että ”no mutta he eivät tiedä mitä menettävät kun heillä ei ole lasta eikä tätä erityistä yhteyttä mitä voi olla vain omaan lapseen, heillä ei ole näitä kokemuksia mitä minulla äitinä on” jne jne mutta arvatkaa miltä tuntui sitten kun nämä kaikki kaverit alkoivat siinä 28-30 ikäisinä niitä lapsia vihdoin hankkimaan - hehän saivat ne kaikki samat kokemukset kuin minäkin, nuoruusvuosien LISÄKSI! Koen, että valitsin väärin koska minä sain vain sen lapsiperhe-elämän ja he taas saivat KAIKEN mitä minäkin ja NIIN paljon enemmän.Rakastan lapsiani yli kaiken, mutta jos voisin nyt valita toisin niin olisin ryhtynyt lapsia hankkimaan vasta lähempänä kolmeakymppiä. Olen nyt 36 ja nuorin lapseni on 11-vuotias. Toki minua yritetään aina lohduttaa että pääsen sitten toteuttamaan niitä menetettyjä kokemuksia kun lapset vähän vielä vanhenevat mutta eihän se nyt ole yli nelikymppisenä helvetti soikoon sama asia kuin nuorena, vetreänä, kauniina ja energisenä! Eikä silloin myöskään enää ole suurta, nuorta, vapaata ja energistä kaveriporukkaa jonka kanssa kokea kaikenlaista.
Kun tyttäreni tuosta vähän kasvaa ja vakisuhde ja lastenteko tulee ajankohtaiseksi, aion todellakin rehellisesti suositella odottamista jos ei sitä itse tajua. Ja mielelläni autan sen upean ja kokemusrikkaan nuoruuden rahoittamisessakin jos niikseen tulee. En missään nimessä toivo hänen menettävän elämästään yhtäkään upeaa kokemusta, hänelle haluan kaiken ja enemmän <3
Mikset hanki OMIA kokemuksia nyt? Olisitko saanut todella kaikesta niin paljon irti? Koen itse, että keski-iässä matkustelu antaa enemmän. Turha vouhotus ja vaikutteiden "ahmiminen" puuttuu, osaa oikeasti nauttia hetkestä.
Kaverisikin kuulostavat lievästi pinnallisilta, anteeksi vain.
Ihmettelen myös, mitä teit ennen lapsen syntymää, olihan siinä vuosia. 22-vuotias ei minun mittarillani ole "todella nuori" vaan parhaassa synnytysiässä oleva aikuinen.
Nuori kyllä, muttei enää mikään teini.Öööh millä perusteella kaverini kuulostavat pinnallisilta? Aika röyhkeä oletus kirjoitukseni perusteella, jossa en kertonut kavereistani mitään muuta kuin että ovat nähneet paljon maailmaa ja perustaneet perheen vähän myöhemmin? :D
Ja niin, kun 21-vuotiaana raskaaksi pamahdin niin olin ollut lukiosta pihalla vasta alle 2 vuotta. Ei siinä ajassa paljoa ehdi tai ole varaakaan kun on just vastikään itsenäistynyt ja ryhtynyt oppimaan omillaan asumista jne.
Koen että minulta jäi jotain olennaista kokematta, koska olin teini ja sitten olinkin jo äiti. Kuka olisin ollut siinä välissä, nuorena vapaana aikuisena, jos olisin valinnut toisin ja olisin viettänyt edes muutaman vuoden itseäni etsien ja kehittäen, ihan itsenäisesti ja vain itselleni? Sitä en saa koskaan tietää.
Ei sillä että olisin nyt onneton. Katumaan tulen varmaan aina etten odottanut muutamaa vuotta, koska ei oikeasti ollut yhtäkään syytä ryhtyä äidiksi niin nuorena kun täysin saman tuloksen olisin saanut vaikka 27-28 vuotiaana kuten kaikki ystäväni. Mutta onhan minulla hyvä elämä ja ihana perhe silti. Jotain jäi puuttumaan nuoruudesta mutta olen toki kiitollinen kaikesta mitä minulla on nyt.
Siis koetko olleesi teini 21-vuotiaaksi asti? Minkä ikäisenä muutit pois kotoa? Mikä omillaan asumisessa oli vaikeaa?
(Olen tullut oloista, joissa kämäinen lähiö oli taivas maan päällä lämpimine vesineen jne, eikä muu ollut hankalaa kuin asumistuen kanssa säätäminen.)
Jos on kiinnostanut pelkkä minäminä ja minun matkustelu, vaikuttaa pinnalliselta ainakin lievästi.
En ole henkkoht kokenut lapsen saamista itseni kehittämisen esteeksi. Se on ollut jopa pakollista että hän voisi hyvin. Ja sitä tapahtui itsestään siinä sivussa.
Me olemme kaikki omia persooniamme, tietysti. En kyllä ymmärrä katkeruutta ja sitä ajatusta, ettei asioita voisi kokea niin kauan kuin henki pihisee. Aikuinen keski-ikäinen voi nauttia samoista asioista, mutta hän on järkevämpi ja siksi turvassa. Ainakin itse koen olevani samalla kun jatkan seikkailua ja etsimistä.
Ja olen se joka synnytti 18-vuotiaana. Verrattuna siihen että jouduin olemaan lapsen ja hänen ongelmaisen isänsä huoltajana ekat 2 vuotta, kaikki oli pelkkää juhlaa.
Vierailija kirjoitti:
Omassa kaveripiirissäni kävi näin. Yksi teki lapset tarkoituksella 19-21-vuotiaana. Haukkui meidät kaikki muut, koska ei haluttu nuorena lapsia. Itse reissasin ympäri maailmaa, kävin lukion ja yliopiston, nautin opiskelijaelämästä ja vapaudesta. Puolisokin löytyi. Nyt 30+ me kaikki muut kaveriporukasta ollaan pieniin päin, tämä yksi jolla lapset jo kohta teini-ikäisiä himoitsee baariin ja kännäämään. Sosiaalisessa mediassa käyttäytyy, kun mikäkin teini -> lesoilee, että arkena kännissä ja työt hoitamatta. Kouluja ei käynyt ja sossun rahoilla elänyt lähes kokoajan. Surettaa, kun kiva tyyppi oli nuorempana.
Mutta jokainen tyylillään.
Just, eipä ole minun tyylini.
Ei niin mustavalkoista kirjoitti:
Itse tein ekan lapsen parikymppisenä, jonka jälkeen tuli ehkä pieni katumus. Kun sitten tulin uudelleen raskaaksi parin vuoden päästä ja kerrasta "viisastuneena" ja ilman tukiverkkoja päädyin aborttiin ja surin jollain tasolla "menetettyä nuoruutta". Kävikin niin, että tein virheen, jonka näen nyt vanhemmiten selvemmin. Lapsellani olisi sisarus pienellä ikäerolla, jos minua ei olisi aivopesty näillä jutuilla "menetetystä nuoruudesta" ja jos olisi ollut joku viisas silloin neuvomassa nuorta typerää minua, että miten toimia. Masentaa, johtuu ehkä edellämainitusta.
Mutta sinullahan oli jo lapsi, eli olit jo menettänyt elämäsi ja kaduitkin ihan ennakoitavasti. Eihän tuon toisen lapsen tilanne mitään auttanut. Olit jo nalkissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsestäänselvää. On sulaa hulluutta hankkia lapsia nuorena. Jäävät opiskelutkin tekemättä, ja ne ovat sentään elämän tärkein asia. Seuraavaksi hulluinta on hankkia lapsia myöhemmin. Silloin menettää loppuelämänsä. Järkevintä on olla hankkimatta lapsia ollenkaan, jolloin voi elää jokaisen päivän mielekkäästi eikä tarvitse heittää tuhansia ja taas tuhansia päiviä elämästään hukkaan. Kuka voi sanoa, että haluaa olla jossain leikkipaikalla vapaaehtoisesti? Ei se ole ihmisarvoista hommaa. Kuten ei mikään lapsen kanssa häärääminen, paitsi vauvojen. Vauva-aika on ainoa järkevä aika lastenhankinnassa. Muu on elämänhaaskuuta. On suorastaan hirveää verrata lapsettomien ja perheellisten elämää. Ne ovat niin eriarvoiset.
Nyt en ymmärrä. Lapset eivät ole mikään este opiskelulle. Itsekin sain lapsen opiskeluaikana ja tunnen useita muitakin vastaavia ihmisiä. Miten lapsi voisi mitään estää? Itse opiskelin korkeakoulututkinnon vauvan kanssa.
Mulla oli jo 3 lasta kun lähdin opiskelemaan 30+ ikäisenä:) Ei ollut tosiaan mikään este, vähän rankkaa tosin kun lukemiset jäi yöaikaan.
45 v, ja ensi vuonna aion heittäytyä täysillä opiskelemaan. Aikuislukiota lukuunottamatta olen aina opiskellut käytännön tasolla, nyt kiinnostaa uppoutua teoriaan.
Mikset hanki OMIA kokemuksia nyt? Olisitko saanut todella kaikesta niin paljon irti? Koen itse, että keski-iässä matkustelu antaa enemmän. Turha vouhotus ja vaikutteiden "ahmiminen" puuttuu, osaa oikeasti nauttia hetkestä.
Kaverisikin kuulostavat lievästi pinnallisilta, anteeksi vain.
Ihmettelen myös, mitä teit ennen lapsen syntymää, olihan siinä vuosia. 22-vuotias ei minun mittarillani ole "todella nuori" vaan parhaassa synnytysiässä oleva aikuinen.
Nuori kyllä, muttei enää mikään teini.