Lue keskustelun säännöt.
nuoruus jää elämättä jos saa lapsen liian varhain? (lehdessä luki)
03.04.2018 |
Kommentit (81)
Totta. Ja kaksinkertaisesti. Myös lapselta jää lapsuus väliin jos syntyy liian vastuuttomille ja epäkypsille vanhemmille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kai sillä ole mitään väliä mitä asioita ihminen minkäkin ikäisenä tekee ja kuinka elää.
Mitä se nuoruus sitten on?
Ihan samalla tavalla ajattelen ja tunnen näin 50-vuotiaana kuin aikanaan 20-vuotiaana.
Mitään mitä voi tehdä nuorempana ei voi tehdä vanhempana?
Lapsia puolestaan voi tehdä ainoastaan tietyn ikäisenä.
Vierailija kirjoitti:
No mutta noinhan se menee. Yritäpä lähteä kolmen kuukauden reppureissulle Kaakkois-Aasiaan, jos sinulla on kaksi pientä lasta. Mieheltä sellainen ehkä voitaisiin hyväksyä, mutta naiselta, äidiltä ei ikinä.
Miten reppureissu nuoruuteen liittyy? Sen voi tehdä melkein paremmin joskus kypsässä aikuisuudessa. Ainakin minä tekisin.
Nuorena halusin oman kodin ja normaalin elämän. Ne sain lapsen myötä. Joskus kävin viihteellä, alkoa tms ei kulu mutta muuten, esim festareilla. Mistään en jäänyt vaille.
Olenko teini- vai mummoäiti, sain lapsen 27-vuotiaana, loppututkinto ja vakityöpaikka (on sama työpaikka edelleen). Sitä ennen ehdin kyllä bailaamaan rajusti ja matkustelemaan ympäri maailmaa. Lapsen kanssa matkustellessa kohteet ulkomailla muuttui sitten lapsiystävällisemmiksi. Nyt 45-vuotiaana, lapsi on täysi-ikäinen ja tunnen olevani ihan nuori edelleen. Tuskin enää lähden sellaisille reissuille mitä nuorena tein, mutta ei se enää kiinnostakaan. Seuraavaksi odotan mummoilua, jos sellaista on joskus tullakseen. Mielestäni en ole menettänyt mitään ja vielä on aikaa paljon tehdä asioita. Niin ja saman miehenkin kanssa tässä vielä ollaan yhdessä, ettei sekään ole vaihtunut matkan varrella.
Vierailija kirjoitti:
Keski-iässä ne vanhemmat elävät uudelleen kadotettua nuoruuttaan. Se on nähty monet kerrat.
Hmmm... miksi ihmeessä ei saisi elää villisti ja vapaasti keski-iässä, jos silloin on siihen mahdollisuus? Mikä siinä on niin pahaa? Silloin vaan todennäköisesti siihen on vielä paremmin varaakin kuin koskaan aiemmin, jos lapsetkin on jo lentäneet pesästä.
Itse sain lapset 25-29 vuotiaana, enkä koe että olisi nuoruus jäänyt elämättä, mutta onhan tää nyt kivaa 40+ iässä olla vielä nuori ja virkeä ja voida mennä ja tulla miten tykkää, kun lapset jo osaa itse hoitaa harrastuksensa yms. asiat.
Ja kyllä musta olisi ihanaa tulla mummoksikin sellaisessa iässä, että siitä vielä ehtii nauttia ja nähdä niiden mahdollisten lastenlastenkin kasvavan.
Toki elämä olisi voinut mennä toisinkin, mutta ei tämäkään mikään huono ratkaisu ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harmi että Suomessa ei ole lastenhoitaja kulttuuria. Yhdysvalloissa on ihan normaalia että hankitaan lastenvahti ja lähdetään puolison kanssa ulos. Joillain on myös pysyvä lastenhoitaja, vähän au pairin kaltainen järjestely, paitsi siellä ne ovat yleensä maassa asuvia latinoja.
Suomessa alkaa heti syyllistäminen, jos et istu kotona paskavaippojen keskellä vaan haluat käydä ulkona kavereiden tai puolison kanssa.
Onneksi valitsin lapsettomuuden. Ehkä jos täälläkin olisi helposti saatavilla lastenhoitajia, olisin voinut valita toisin.
Vierailija kirjoitti:
Itsestäänselvää. On sulaa hulluutta hankkia lapsia nuorena. Jäävät opiskelutkin tekemättä, ja ne ovat sentään elämän tärkein asia. Seuraavaksi hulluinta on hankkia lapsia myöhemmin. Silloin menettää loppuelämänsä. Järkevintä on olla hankkimatta lapsia ollenkaan, jolloin voi elää jokaisen päivän mielekkäästi eikä tarvitse heittää tuhansia ja taas tuhansia päiviä elämästään hukkaan. Kuka voi sanoa, että haluaa olla jossain leikkipaikalla vapaaehtoisesti? Ei se ole ihmisarvoista hommaa. Kuten ei mikään lapsen kanssa häärääminen, paitsi vauvojen. Vauva-aika on ainoa järkevä aika lastenhankinnassa. Muu on elämänhaaskuuta. On suorastaan hirveää verrata lapsettomien ja perheellisten elämää. Ne ovat niin eriarvoiset.
Nyt en ymmärrä. Lapset eivät ole mikään este opiskelulle. Itsekin sain lapsen opiskeluaikana ja tunnen useita muitakin vastaavia ihmisiä. Miten lapsi voisi mitään estää? Itse opiskelin korkeakoulututkinnon vauvan kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en ole saanut lapsia (eikä sen puoleen en edes halua niitä), mutta kyllä mullakin on nuoruus jäänyt elämättä. Ikävuodet 19-26 mulla ei ollut minkäänlaisia ihmissuhteita. Elämäni oli vain töitä ja kotona nysväämistä. 26-vuotiaana sentään tajusin liittyä Tinderiin ja saan edes joskus seuraa miehistä treffien muodossa. Kaikki mies-sekoilut, dokaamiset, baareissa/konserteissa/muissa tapahtumissa käymiset ovat jääneet täysin pois sillä kavereita mulla ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Totta. Ja kaksinkertaisesti. Myös lapselta jää lapsuus väliin jos syntyy liian vastuuttomille ja epäkypsille vanhemmille.
Tai jos syntyy liian vanhoille vanhemmille, jotka on jo liian kulahtaneita pysymään lapsen tahdissa. Tai ovat niitä jotka elävät vain lasta varten=lapsi on projekti jonka täytyy täyttää vanhempien toiveet ja tarpeet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mutta noinhan se menee. Yritäpä lähteä kolmen kuukauden reppureissulle Kaakkois-Aasiaan, jos sinulla on kaksi pientä lasta. Mieheltä sellainen ehkä voitaisiin hyväksyä, mutta naiselta, äidiltä ei ikinä.
Hmm.... ja kolmen kuukauden reppureissu on ainoa oikea tapa elää, ja sen takuulla tekisi, jos niitä lapsia ei olisi? Minä en ole koskaan, ikinä enkä milloinkaan tajunnut tuota ajatusta, että elämä loppuu siihen, kun lapsi tulee ja tarvitaan lapsivapaita sun muita.
Tosin minä en käynyt sillä reppureissulla ennen lapsia. Kun ei mua sellainen ole koskaan houkuttanut. Että sikäli taidan olla omituinen, kun en millään muotoa koe, että nuoruus olisi jäänyt kokematta tai elämättä. Sen sijaan lasten kanssa on tullut reissattua jonkin verran, ja nyt kun lapset ovat isoja, on tullut käytyä kavereiden kanssa siellä sun täällä lyhyemmillä ja pidemmillä reissuilla.
Ei tietenkään ole ainoa oikea tapa eikä kaikki halua reppureissuille lähteä ja se on täysin OK. Joku myös aidosti haluaa lapset parikymppisenä ja sekin on täysin OK, jos se on systeemin kaikkien osapuolten itse valitsema juttu. Jos tahtomattaan joutuu vanhemmaksi 20-vuotiaana, niin en yhtään ihmettele jos kokemus on, että nuoruus jäi elämättä. Onhan nyt joku risteilykin ihan toisesta maailmasta kahden leikki-ikäisen kanssa kuin pelkän puolison tai kaveriporukan kanssa. Ei lapsiperheellinen lähde yhdestä tekstarista afterworkeille baariin kavereiden kanssa tai vaihda lennosta makaronilaatikkoa kiinalaiseen noutoruokaan. Usein nuorina lisääntyneillä on sekin ongelma, että sitten kun omat lapset ovat jo vähän isompia ja pystyisi enemmän menemään ja harrastamaan, onkin kavereilla pikkulapset eikä samaa mahdollisuutta.
En näe suurtakaan eroa kiinalaisella ruualla ja makaronilaatikolla...sen ainoan myöhään lisääntyneen kaverin lapset on Amerikassa, niin että eipä haittaa.
No ystävä sai 19v lapsen ja kyllä kaipaa viihteelle ja reissuun jatkuvasti. Sitten syytetään lapsen olemassaoloa kun ei pääse yöelämään ja syytetään läheisiä jos eivät pääse hoitamaan. Hän vieläpä suunnitteli lapsen, ei ollut mikään vahinko
On se vaikeaa lähteä pidempään reissuun jos on lapset. Eikä sitä edes pidetä hyväksyttävänä. Sitäkin katsotaan pahasti jos äiti vie lapset hoitoon ja viettää iltaa baarissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pohdiskelu puhdistaa kirjoitti:
No ei sitä niin vaan osallistuta illanistujaisiin tai lähdetä festareille, elokuviin tai risteilylle ennen kun on lapselle/lapsille hoitaja...ja vähän hankaloittaa jos on ainoa perheellinen piireissä niin muut eivät aikataulujaan aina halua perheellisen mukaan venkslata. Eli helposti jää "nuoruus" elämättä.
Sitten kun on "vapaa" eli lapset pärjäävät, ovat täysi ikäisiä niin huomaa että kaverit elää erilaista vaihetta (todennäköisesti nyt on niitä omia lapsia), itse haluaa ja pääsisi esim baareissa käymään tai reissaamaan mutta nyt heidän elämäntilanne ei anna myöte :D
Eli joko oltava yksin tai etsiä kavereita jotka ns samassa veneessä 🤔
Iltaa voi istua lasten kanssa, festareille ja leffoihin lähtö vaatii usein sunnittelua, jne. Spontaanisti eläminen on oikeasti nykyisin vaikeaa kelle tahansa. Silti kaikki järjestyy kun järjestetään.
Minulla on lapset 10 v ikäerolla, ja aina on löytynyt samassa elämäntilanteessa olevia tuttuja ja sukulaisia, lapsille kavereita ja serkkuja.
Eikä kukaan istu sisällä kunnes lapsi on täysi-ikäinen. Käyhän nuoret vanhemmatkin viihteellä.
Vierailija kirjoitti:
Olenko teini- vai mummoäiti, sain lapsen 27-vuotiaana, loppututkinto ja vakityöpaikka (on sama työpaikka edelleen). Sitä ennen ehdin kyllä bailaamaan rajusti ja matkustelemaan ympäri maailmaa. Lapsen kanssa matkustellessa kohteet ulkomailla muuttui sitten lapsiystävällisemmiksi. Nyt 45-vuotiaana, lapsi on täysi-ikäinen ja tunnen olevani ihan nuori edelleen. Tuskin enää lähden sellaisille reissuille mitä nuorena tein, mutta ei se enää kiinnostakaan. Seuraavaksi odotan mummoilua, jos sellaista on joskus tullakseen. Mielestäni en ole menettänyt mitään ja vielä on aikaa paljon tehdä asioita. Niin ja saman miehenkin kanssa tässä vielä ollaan yhdessä, ettei sekään ole vaihtunut matkan varrella.
No ethän sinä mikään nuori äiti ollutkaan kun lähempänä kolmeakymppiä ryhdyit lapsia tekemään. Tässä tarkoitettiin niitä, jotka hankki lapsia jo tyyliin 19-22 v ja sen takia jäi parikymppinen nuoruus kokonaan kokematta, eli juuri se kultainen aika jolloin on aikuinen ja itsenäinen, mutta silti nuori ja vapaa. Ne ~19-25 ikävuodet on juuri sitä aikaa kun ihminen kehittyy ja muuttuu eniten, eikä yleisesti ottaen ole suositeltavaa hypätä heti teini-iästä suoraan ”aikuis-aikuiseksi” eli vanhemmiksi ja jättää kokonaan kokematta se ainutlaatuinen vapaa nuoruus jonka voi kokea vain täysi-ikäisyyden jälkeen. Miksi valita vain toisin, kun voi valita molemmat (villi vapaa kokemusrikas nuoruus JA lapsiperhe-elämä) jos vain tekee ne lapset muutama vuosi myöhemmin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No ystävä sai 19v lapsen ja kyllä kaipaa viihteelle ja reissuun jatkuvasti. Sitten syytetään lapsen olemassaoloa kun ei pääse yöelämään ja syytetään läheisiä jos eivät pääse hoitamaan. Hän vieläpä suunnitteli lapsen, ei ollut mikään vahinko
On se vaikeaa lähteä pidempään reissuun jos on lapset. Eikä sitä edes pidetä hyväksyttävänä. Sitäkin katsotaan pahasti jos äiti vie lapset hoitoon ja viettää iltaa baarissa.
Niin kuka katsoo? Mistä sitä tietää, kenellä baarissa olijalla on lapsia? Miten se kuuluu kenellekään?
Se matkoille haikailija on tietysti väsynyt niin kuin kaikki vanhemmat joskus, ja hänet pitäisi päästää välillä "iltalomille" kuten kenet tahansa. Jo pari tuntia riittää, vaikka leffassa tai kahvilla käynti. Oletteko tarjonneet apuanne?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olenko teini- vai mummoäiti, sain lapsen 27-vuotiaana, loppututkinto ja vakityöpaikka (on sama työpaikka edelleen). Sitä ennen ehdin kyllä bailaamaan rajusti ja matkustelemaan ympäri maailmaa. Lapsen kanssa matkustellessa kohteet ulkomailla muuttui sitten lapsiystävällisemmiksi. Nyt 45-vuotiaana, lapsi on täysi-ikäinen ja tunnen olevani ihan nuori edelleen. Tuskin enää lähden sellaisille reissuille mitä nuorena tein, mutta ei se enää kiinnostakaan. Seuraavaksi odotan mummoilua, jos sellaista on joskus tullakseen. Mielestäni en ole menettänyt mitään ja vielä on aikaa paljon tehdä asioita. Niin ja saman miehenkin kanssa tässä vielä ollaan yhdessä, ettei sekään ole vaihtunut matkan varrella.
No ethän sinä mikään nuori äiti ollutkaan kun lähempänä kolmeakymppiä ryhdyit lapsia tekemään. Tässä tarkoitettiin niitä, jotka hankki lapsia jo tyyliin 19-22 v ja sen takia jäi parikymppinen nuoruus kokonaan kokematta, eli juuri se kultainen aika jolloin on aikuinen ja itsenäinen, mutta silti nuori ja vapaa. Ne ~19-25 ikävuodet on juuri sitä aikaa kun ihminen kehittyy ja muuttuu eniten, eikä yleisesti ottaen ole suositeltavaa hypätä heti teini-iästä suoraan ”aikuis-aikuiseksi” eli vanhemmiksi ja jättää kokonaan kokematta se ainutlaatuinen vapaa nuoruus jonka voi kokea vain täysi-ikäisyyden jälkeen. Miksi valita vain toisin, kun voi valita molemmat (villi vapaa kokemusrikas nuoruus JA lapsiperhe-elämä) jos vain tekee ne lapset muutama vuosi myöhemmin?
Synnytin 18 v, enkä silloin kaivannut minkäänlaista sekoilua. Päinvastoin. Muutamaa vuotta myöhemmin kävin jokusen kerran vuodessa tanssimassa- löysin diskosta nykyisen hyvän miehenikin-, kerran kesässä jollain festareilla ja laivalla silloin tällöin. Ja kyllä, siinä tuli koettua muutama ihmissuhde ja pistettyä jalalla koreasti. Ilman viinaksia. Lapsi ei kärsinyt mistään, hän oli mummolassa niin kuin kaikki muutkin lapset joskus.
Vapautta oli asua omassa asunnossa, osata hoitaa lapsi ja arki, määrätä omasta elämästään.
Minäpä kerron miten meni, kun hankin liian nuorena lapsia. Olen aiemminkin kertonut joten kopsaan toisesta keskustelusta tämän:
En kadu sitä että tein lapsia, vaan sitä että tein lapsia aivan liian aikaisin. Olin 22 kun ensimmäinen lapseni syntyi ja silloin olin vauvakuumeisena niin varma että valinta oli oikea. Jälkeenpäin mietittynä olisi pitänyt odottaa vielä ainakin 6 vuotta, mieluummin jopa 8.
Koen menettäneeni parhaat nuoruusvuodet kokonaan. Pikkuhiljaa alkoi kaduttamaan kun kaikki ystäväni viettivät upeaa nuoruuttaan, matkustivat ympäri maailmaa, kävivät kaikenlaisilla hienoilla festareilla euroopassa, elivät boheemia ja spontaania elämää johon kuului kaikkia ainutlaatuisia ja uusia kokemuksia ja tapahtumaa ja suuret mielenkiintoiset piirit. Samalla itse istuin kotona lapsen kanssa.
Kun joskus harvoin pääsin viettämään ystävien kanssa aikaa esim. illanistujaisissa niin olin ainoa jolla ei ollut mitään upeita kertomuksia, en ollut reppureissannut aasiassa tai nähnyt etelä-amerikkaa, en ollut kokenut mitään hullua ja hassunhauskaa festarireissua tai mitään muutakaan jännittävää ja erikoista.
Silloin vielä yritin lohduttautua että ”no mutta he eivät tiedä mitä menettävät kun heillä ei ole lasta eikä tätä erityistä yhteyttä mitä voi olla vain omaan lapseen, heillä ei ole näitä kokemuksia mitä minulla äitinä on” jne jne mutta arvatkaa miltä tuntui sitten kun nämä kaikki kaverit alkoivat siinä 28-30 ikäisinä niitä lapsia vihdoin hankkimaan - hehän saivat ne kaikki samat kokemukset kuin minäkin, nuoruusvuosien LISÄKSI! Koen, että valitsin väärin koska minä sain vain sen lapsiperhe-elämän ja he taas saivat KAIKEN mitä minäkin ja NIIN paljon enemmän.
Rakastan lapsiani yli kaiken, mutta jos voisin nyt valita toisin niin olisin ryhtynyt lapsia hankkimaan vasta lähempänä kolmeakymppiä. Olen nyt 36 ja nuorin lapseni on 11-vuotias. Toki minua yritetään aina lohduttaa että pääsen sitten toteuttamaan niitä menetettyjä kokemuksia kun lapset vähän vielä vanhenevat mutta eihän se nyt ole yli nelikymppisenä helvetti soikoon sama asia kuin nuorena, vetreänä, kauniina ja energisenä! Eikä silloin myöskään enää ole suurta, nuorta, vapaata ja energistä kaveriporukkaa jonka kanssa kokea kaikenlaista.
Kun tyttäreni tuosta vähän kasvaa ja vakisuhde ja lastenteko tulee ajankohtaiseksi, aion todellakin rehellisesti suositella odottamista jos ei sitä itse tajua. Ja mielelläni autan sen upean ja kokemusrikkaan nuoruuden rahoittamisessakin jos niikseen tulee. En missään nimessä toivo hänen menettävän elämästään yhtäkään upeaa kokemusta, hänelle haluan kaiken ja enemmän <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olenko teini- vai mummoäiti, sain lapsen 27-vuotiaana, loppututkinto ja vakityöpaikka (on sama työpaikka edelleen). Sitä ennen ehdin kyllä bailaamaan rajusti ja matkustelemaan ympäri maailmaa. Lapsen kanssa matkustellessa kohteet ulkomailla muuttui sitten lapsiystävällisemmiksi. Nyt 45-vuotiaana, lapsi on täysi-ikäinen ja tunnen olevani ihan nuori edelleen. Tuskin enää lähden sellaisille reissuille mitä nuorena tein, mutta ei se enää kiinnostakaan. Seuraavaksi odotan mummoilua, jos sellaista on joskus tullakseen. Mielestäni en ole menettänyt mitään ja vielä on aikaa paljon tehdä asioita. Niin ja saman miehenkin kanssa tässä vielä ollaan yhdessä, ettei sekään ole vaihtunut matkan varrella.
No ethän sinä mikään nuori äiti ollutkaan kun lähempänä kolmeakymppiä ryhdyit lapsia tekemään. Tässä tarkoitettiin niitä, jotka hankki lapsia jo tyyliin 19-22 v ja sen takia jäi parikymppinen nuoruus kokonaan kokematta, eli juuri se kultainen aika jolloin on aikuinen ja itsenäinen, mutta silti nuori ja vapaa. Ne ~19-25 ikävuodet on juuri sitä aikaa kun ihminen kehittyy ja muuttuu eniten, eikä yleisesti ottaen ole suositeltavaa hypätä heti teini-iästä suoraan ”aikuis-aikuiseksi” eli vanhemmiksi ja jättää kokonaan kokematta se ainutlaatuinen vapaa nuoruus jonka voi kokea vain täysi-ikäisyyden jälkeen. Miksi valita vain toisin, kun voi valita molemmat (villi vapaa kokemusrikas nuoruus JA lapsiperhe-elämä) jos vain tekee ne lapset muutama vuosi myöhemmin?
Lapsia ei tehdä, vaan ne saadaan.
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole saanut lapsia (eikä sen puoleen en edes halua niitä), mutta kyllä mullakin on nuoruus jäänyt elämättä. Ikävuodet 19-26 mulla ei ollut minkäänlaisia ihmissuhteita. Elämäni oli vain töitä ja kotona nysväämistä. 26-vuotiaana sentään tajusin liittyä Tinderiin ja saan edes joskus seuraa miehistä treffien muodossa. Kaikki mies-sekoilut, dokaamiset, baareissa/konserteissa/muissa tapahtumissa käymiset ovat jääneet täysin pois sillä kavereita mulla ei ole.
Mikset lähtenyt baanalle etsimään niitä kavereita? En ole omista kotinurkistani löytänyt yhtään. Sensijaan omin päin tehty baarireissu muutti elämäni, löysin miehen.
Dokannut en ole koskaan, ei kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Minäpä kerron miten meni, kun hankin liian nuorena lapsia. Olen aiemminkin kertonut joten kopsaan toisesta keskustelusta tämän:
En kadu sitä että tein lapsia, vaan sitä että tein lapsia aivan liian aikaisin. Olin 22 kun ensimmäinen lapseni syntyi ja silloin olin vauvakuumeisena niin varma että valinta oli oikea. Jälkeenpäin mietittynä olisi pitänyt odottaa vielä ainakin 6 vuotta, mieluummin jopa 8.
Koen menettäneeni parhaat nuoruusvuodet kokonaan. Pikkuhiljaa alkoi kaduttamaan kun kaikki ystäväni viettivät upeaa nuoruuttaan, matkustivat ympäri maailmaa, kävivät kaikenlaisilla hienoilla festareilla euroopassa, elivät boheemia ja spontaania elämää johon kuului kaikkia ainutlaatuisia ja uusia kokemuksia ja tapahtumaa ja suuret mielenkiintoiset piirit. Samalla itse istuin kotona lapsen kanssa.
Kun joskus harvoin pääsin viettämään ystävien kanssa aikaa esim. illanistujaisissa niin olin ainoa jolla ei ollut mitään upeita kertomuksia, en ollut reppureissannut aasiassa tai nähnyt etelä-amerikkaa, en ollut kokenut mitään hullua ja hassunhauskaa festarireissua tai mitään muutakaan jännittävää ja erikoista.
Silloin vielä yritin lohduttautua että ”no mutta he eivät tiedä mitä menettävät kun heillä ei ole lasta eikä tätä erityistä yhteyttä mitä voi olla vain omaan lapseen, heillä ei ole näitä kokemuksia mitä minulla äitinä on” jne jne mutta arvatkaa miltä tuntui sitten kun nämä kaikki kaverit alkoivat siinä 28-30 ikäisinä niitä lapsia vihdoin hankkimaan - hehän saivat ne kaikki samat kokemukset kuin minäkin, nuoruusvuosien LISÄKSI! Koen, että valitsin väärin koska minä sain vain sen lapsiperhe-elämän ja he taas saivat KAIKEN mitä minäkin ja NIIN paljon enemmän.Rakastan lapsiani yli kaiken, mutta jos voisin nyt valita toisin niin olisin ryhtynyt lapsia hankkimaan vasta lähempänä kolmeakymppiä. Olen nyt 36 ja nuorin lapseni on 11-vuotias. Toki minua yritetään aina lohduttaa että pääsen sitten toteuttamaan niitä menetettyjä kokemuksia kun lapset vähän vielä vanhenevat mutta eihän se nyt ole yli nelikymppisenä helvetti soikoon sama asia kuin nuorena, vetreänä, kauniina ja energisenä! Eikä silloin myöskään enää ole suurta, nuorta, vapaata ja energistä kaveriporukkaa jonka kanssa kokea kaikenlaista.
Kun tyttäreni tuosta vähän kasvaa ja vakisuhde ja lastenteko tulee ajankohtaiseksi, aion todellakin rehellisesti suositella odottamista jos ei sitä itse tajua. Ja mielelläni autan sen upean ja kokemusrikkaan nuoruuden rahoittamisessakin jos niikseen tulee. En missään nimessä toivo hänen menettävän elämästään yhtäkään upeaa kokemusta, hänelle haluan kaiken ja enemmän <3
Kaikesta voi halutessaan olla katkera. Olisit kiitollinen terveestä lapsesta. Osa havahtuu liian myöhään lapsentekoon ja voi olla aika pudotus, jos lapsen onnistuu saamaan, kun on elänyt vuosikymmeniä vain itselleen. Toiset jäävät vastentahtoaan lapsettomaksi, jos ei löydy esim.sopivaa miestä.
En ymmärrä tuota vahvistettua kommenttia?
Meillä on lapset syöneet aina paikallista ruokaa ulkomailla ollessa, ei ikinä ranskalaisia ja nakkeja edes kotimaan ravintoloissa:) Kiinalainen oli ihan peruskamaa jo 80 -luvulla:D Vain kerran olemme näiden 36 lapsiperhevuoden aikana käyneet ulkomailla hampurilaisilla. Sekin Italian ja Ranskan rajavuoristossa kun ei ollut kylää lähimainkaan ja huoltsikalla ainoa lämmin ruoka hampurilainen. Yllättävää koska yleensä niissä on ihan hyvää ruokaa.
Työtilaisuuksissa tai vaikka niillä aw:llä on voinut hyvin käydä kun toinen vanhemmista on silloin lasten kanssa. Samoin työmatkoilla, niitä on ollut meillä molemmilla "aina". Samoin harrastukset, vuorotellen. Kumpikaan ei luopunut mistään, harvensi ehkä vähän vauvavuosina.
Risteilyllä olemme käyneet viimeksi 13v sitten kun mies täytti 40v. Sekin vain Tallinnaan koska inhoamme Ruotsin risteilyjä. Lapsilla hoitaja sen reilun vuorokauden