nuoruus jää elämättä jos saa lapsen liian varhain? (lehdessä luki)

Se varmasti riippuu siitä mitä nuoruudelta haluaa. Mutta tosiasia on se, että huoleton ja vastuuton elämä loppuu esikoisen syntymään. Sitä ei voi enää kokea kun lapset ovat isoja. Eiköhän jokainen elämäänsä ja valintoihinsa tyytyväinen koe eläneensä nuoruuden haluamallaan tavalla. Ne, jotka valitsivat väärin, katkeroituvat ja elävät sitä ”uutta nuoruutta” keski-iässä.

Tiedän kaksi naista, jotka saivat nuorena esikoisensa. Nyt 30+ ja toinen elää unelmaansa onnellisena edelleen ja toinen yrittää elää uutta nuoruutta. Ei vaan saa enää ketään mukaan kun iso osa lähipiiristä on pikkulapsivaiheessa.

Vierailija kirjoitti:

Ei niin mustavalkoista kirjoitti:

Itse tein ekan lapsen parikymppisenä, jonka jälkeen tuli ehkä pieni katumus. Kun sitten tulin uudelleen raskaaksi parin vuoden päästä ja kerrasta "viisastuneena" ja ilman tukiverkkoja päädyin aborttiin ja surin jollain tasolla "menetettyä nuoruutta". Kävikin niin, että tein virheen, jonka näen nyt vanhemmiten selvemmin. Lapsellani olisi sisarus pienellä ikäerolla, jos minua ei olisi aivopesty näillä jutuilla "menetetystä nuoruudesta" ja jos olisi ollut joku viisas silloin neuvomassa nuorta typerää minua, että miten toimia. Masentaa, johtuu ehkä edellämainitusta.

Mutta sinullahan oli jo lapsi, eli olit jo menettänyt elämäsi ja kaduitkin ihan ennakoitavasti. Eihän tuon toisen lapsen tilanne mitään auttanut. Olit jo nalkissa.

Olin alle 25. Aivotkaan ei olleet täysin valmiit. Olisin, näin jälkikäteen sanottuna, tarvinnut silloin jonkun luotettavan henkilön, jonka kanssa puhua ristiriitaisista tunteistani. Koin silloin, etten tulisi pärjäämään kahden lapsen kanssa vaikka nyt ajateltuna se oli vain irrationaalista pelkoa.

Mä en tiedä ketään nuoruuden etsijää, ainakaan sellaista jolta olisi jäänyt jotain välistä.

Ennemminkin niitä jotka jatkavat siitä mihin jäivät. Kukaan ei ole katkera.

Sain lapseni 22- ja 27-vuotiaana. Tuli vain sellainen ajatus, että bilettäminen riittää.

Meille aika oli sopiva. Ensimmäiseen viiteen vuoteen en käynyt yhtään kertaa missään. Sitten mentiin risteilylle, mutta en nauttinut siitäkään. Myöhemmin olemme matkustaneet paljonkin. Työelämässä nainen on parhaimmillaan 30 ja 40 välillä. Työnantajat taas ottavat nihkeästi töihin, jos on äitiysloma odotettavissa. Minun ohjeeni on, että hanki lapset ajoissa.

Vierailija kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksiartikkelit/201803292200824031_rk…

No, silloin on ainakin eri tilanteessa suhteessa lapsettomiin pariskuntiin ja sinkkuihin, jotka voivat keskittyä esimerkiksi yliopisto-opintoihin, omiin harrastuksiinsa tai viettää vain huoletonta aikaa kavereidensa kanssa ilman että siitä kukaan kärsisi.

Olisin varmasti karmea juoppo ja pyörisin epämääräisissä porukoissa, jos en olisi saanut lasta nuorena. Se pakotti aikuistumaan ja tekemään hyviä valintoja (ei aina).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäpä kerron miten meni, kun hankin liian nuorena lapsia. Olen aiemminkin kertonut joten kopsaan toisesta keskustelusta tämän:

En kadu sitä että tein lapsia, vaan sitä että tein lapsia aivan liian aikaisin. Olin 22 kun ensimmäinen lapseni syntyi ja silloin olin vauvakuumeisena niin varma että valinta oli oikea. Jälkeenpäin mietittynä olisi pitänyt odottaa vielä ainakin 6 vuotta, mieluummin jopa 8.

Koen menettäneeni parhaat nuoruusvuodet kokonaan. Pikkuhiljaa alkoi kaduttamaan kun kaikki ystäväni viettivät upeaa nuoruuttaan, matkustivat ympäri maailmaa, kävivät kaikenlaisilla hienoilla festareilla euroopassa, elivät boheemia ja spontaania elämää johon kuului kaikkia ainutlaatuisia ja uusia kokemuksia ja tapahtumaa ja suuret mielenkiintoiset piirit. Samalla itse istuin kotona lapsen kanssa.

Kun joskus harvoin pääsin viettämään ystävien kanssa aikaa esim. illanistujaisissa niin olin ainoa jolla ei ollut mitään upeita kertomuksia, en ollut reppureissannut aasiassa tai nähnyt etelä-amerikkaa, en ollut kokenut mitään hullua ja hassunhauskaa festarireissua tai mitään muutakaan jännittävää ja erikoista.

Silloin vielä yritin lohduttautua että ”no mutta he eivät tiedä mitä menettävät kun heillä ei ole lasta eikä tätä erityistä yhteyttä mitä voi olla vain omaan lapseen, heillä ei ole näitä kokemuksia mitä minulla äitinä on” jne jne mutta arvatkaa miltä tuntui sitten kun nämä kaikki kaverit alkoivat siinä 28-30 ikäisinä niitä lapsia vihdoin hankkimaan - hehän saivat ne kaikki samat kokemukset kuin minäkin, nuoruusvuosien LISÄKSI! Koen, että valitsin väärin koska minä sain vain sen lapsiperhe-elämän ja he taas saivat KAIKEN mitä minäkin ja NIIN paljon enemmän.

Rakastan lapsiani yli kaiken, mutta jos voisin nyt valita toisin niin olisin ryhtynyt lapsia hankkimaan vasta lähempänä kolmeakymppiä. Olen nyt 36 ja nuorin lapseni on 11-vuotias. Toki minua yritetään aina lohduttaa että pääsen sitten toteuttamaan niitä menetettyjä kokemuksia kun lapset vähän vielä vanhenevat mutta eihän se nyt ole yli nelikymppisenä helvetti soikoon sama asia kuin nuorena, vetreänä, kauniina ja energisenä! Eikä silloin myöskään enää ole suurta, nuorta, vapaata ja energistä kaveriporukkaa jonka kanssa kokea kaikenlaista.

Kun tyttäreni tuosta vähän kasvaa ja vakisuhde ja lastenteko tulee ajankohtaiseksi, aion todellakin rehellisesti suositella odottamista jos ei sitä itse tajua. Ja mielelläni autan sen upean ja kokemusrikkaan nuoruuden rahoittamisessakin jos niikseen tulee. En missään nimessä toivo hänen menettävän elämästään yhtäkään upeaa kokemusta, hänelle haluan kaiken ja enemmän <3

Mikset hanki OMIA kokemuksia nyt? Olisitko saanut todella kaikesta niin paljon irti? Koen itse, että keski-iässä matkustelu antaa enemmän. Turha vouhotus ja vaikutteiden "ahmiminen" puuttuu, osaa oikeasti nauttia hetkestä.

Kaverisikin kuulostavat lievästi pinnallisilta, anteeksi vain.

Ihmettelen myös, mitä teit ennen lapsen syntymää, olihan siinä vuosia. 22-vuotias ei minun mittarillani ole "todella nuori" vaan parhaassa synnytysiässä oleva aikuinen.

Nuori kyllä, muttei enää mikään teini.

Öööh millä perusteella kaverini kuulostavat pinnallisilta? Aika röyhkeä oletus kirjoitukseni perusteella, jossa en kertonut kavereistani mitään muuta kuin että ovat nähneet paljon maailmaa ja perustaneet perheen vähän myöhemmin? :D

Ja niin, kun 21-vuotiaana raskaaksi pamahdin niin olin ollut lukiosta pihalla vasta alle 2 vuotta. Ei siinä ajassa paljoa ehdi tai ole varaakaan kun on just vastikään itsenäistynyt ja ryhtynyt oppimaan omillaan asumista jne.

Koen että minulta jäi jotain olennaista kokematta, koska olin teini ja sitten olinkin jo äiti. Kuka olisin ollut siinä välissä, nuorena vapaana aikuisena, jos olisin valinnut toisin ja olisin viettänyt edes muutaman vuoden itseäni etsien ja kehittäen, ihan itsenäisesti ja vain itselleni? Sitä en saa koskaan tietää.

Ei sillä että olisin nyt onneton. Katumaan tulen varmaan aina etten odottanut muutamaa vuotta, koska ei oikeasti ollut yhtäkään syytä ryhtyä äidiksi niin nuorena kun täysin saman tuloksen olisin saanut vaikka 27-28 vuotiaana kuten kaikki ystäväni. Mutta onhan minulla hyvä elämä ja ihana perhe silti. Jotain jäi puuttumaan nuoruudesta mutta olen toki kiitollinen kaikesta mitä minulla on nyt.

Siis koetko olleesi teini 21-vuotiaaksi asti? Minkä ikäisenä muutit pois kotoa? Mikä omillaan asumisessa oli vaikeaa?

(Olen tullut oloista, joissa kämäinen lähiö oli taivas maan päällä lämpimine vesineen jne, eikä muu ollut hankalaa kuin asumistuen kanssa säätäminen.)

Jos on kiinnostanut pelkkä minäminä ja minun matkustelu, vaikuttaa pinnalliselta ainakin lievästi.

En ole henkkoht kokenut lapsen saamista itseni kehittämisen esteeksi. Se on ollut jopa pakollista että hän voisi hyvin. Ja sitä tapahtui itsestään siinä sivussa.

Me olemme kaikki omia persooniamme, tietysti. En kyllä ymmärrä katkeruutta ja sitä ajatusta, ettei asioita voisi kokea niin kauan kuin henki pihisee. Aikuinen keski-ikäinen voi nauttia samoista asioista, mutta hän on järkevämpi ja siksi turvassa. Ainakin itse koen olevani samalla kun jatkan seikkailua ja etsimistä.

Ja olen se joka synnytti 18-vuotiaana. Verrattuna siihen että jouduin olemaan lapsen ja hänen ongelmaisen isänsä huoltajana ekat 2 vuotta, kaikki oli pelkkää juhlaa.

Muutin kotoa pari kk ennen 20v synttäreitä, suoraan mieheni kanssa yhteen. En tule vaikeista oloista kuten sinä, joten tietenkin tilanteeni oli erilainen.

Matkustelu ei tee kenestäkään pinnallista, päinvastoin, etenkin jos matkustaa seikkailuja ja uusia kulttuureja etsien, en nyt puhu mistään espanjan rantalöhölomasta. Itse en ole sattuneista syistä kovin paljoa päässyt reissaamaan mutta nämä maailmaa nähneet ystäväni ovat puhuneet miten rikastuttavaa on tutustua kunnolla täysin erilaisiin kulttuureihin, perehtyä vieraaseen elämäntapaan ja ajattelumalliin, ja nähdä omin silmin maailman henkeäsalpaavimmat luonnonihmeet ja historialliset näyt, haastaa itsensä selviytymään uusissa olosuhteissa vieraissa paikoissa.

Ja ehkä se tietynlainen itsekkyys nimenomaan kuuluukin siihen paljon puhuttuun nuoruuteen. Ei sitä saa olla itsekäs koskaan muulloin, varsinkaan äitinä. En näe sellaisessa nuoruuden itsekkyydessä mitään väärää, hyväähän se tekee elää edes joskus vain itseään varten, kunhan ei muita vahingoita.

Vierailija kirjoitti:

Se varmasti riippuu siitä mitä nuoruudelta haluaa. Mutta tosiasia on se, että huoleton ja vastuuton elämä loppuu esikoisen syntymään. Sitä ei voi enää kokea kun lapset ovat isoja. Eiköhän jokainen elämäänsä ja valintoihinsa tyytyväinen koe eläneensä nuoruuden haluamallaan tavalla. Ne, jotka valitsivat väärin, katkeroituvat ja elävät sitä ”uutta nuoruutta” keski-iässä.

Tiedän kaksi naista, jotka saivat nuorena esikoisensa. Nyt 30+ ja toinen elää unelmaansa onnellisena edelleen ja toinen yrittää elää uutta nuoruutta. Ei vaan saa enää ketään mukaan kun iso osa lähipiiristä on pikkulapsivaiheessa.

En ole koskaan halunnut olla vastuuton. Sen sijaan olen ollut hyvinkin huoleton eri vaiheissa aikuisuuttani. Aina ei ole mistä stressata. 31-vuotias nainen on parhaimmillaan.

Koen huolettomuuden lisääntyvän pitkästä aikaa, kun liki 30 vuoden puurtaminen alkaa olla paketissa ja kuopus aikuistuu.

Myös vanhemman lapsen leikki-ikä oli huoletonta. Nuorempi oli työläs jutikka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäpä kerron miten meni, kun hankin liian nuorena lapsia. Olen aiemminkin kertonut joten kopsaan toisesta keskustelusta tämän:

En kadu sitä että tein lapsia, vaan sitä että tein lapsia aivan liian aikaisin. Olin 22 kun ensimmäinen lapseni syntyi ja silloin olin vauvakuumeisena niin varma että valinta oli oikea. Jälkeenpäin mietittynä olisi pitänyt odottaa vielä ainakin 6 vuotta, mieluummin jopa 8.

Koen menettäneeni parhaat nuoruusvuodet kokonaan. Pikkuhiljaa alkoi kaduttamaan kun kaikki ystäväni viettivät upeaa nuoruuttaan, matkustivat ympäri maailmaa, kävivät kaikenlaisilla hienoilla festareilla euroopassa, elivät boheemia ja spontaania elämää johon kuului kaikkia ainutlaatuisia ja uusia kokemuksia ja tapahtumaa ja suuret mielenkiintoiset piirit. Samalla itse istuin kotona lapsen kanssa.

Kun joskus harvoin pääsin viettämään ystävien kanssa aikaa esim. illanistujaisissa niin olin ainoa jolla ei ollut mitään upeita kertomuksia, en ollut reppureissannut aasiassa tai nähnyt etelä-amerikkaa, en ollut kokenut mitään hullua ja hassunhauskaa festarireissua tai mitään muutakaan jännittävää ja erikoista.

Silloin vielä yritin lohduttautua että ”no mutta he eivät tiedä mitä menettävät kun heillä ei ole lasta eikä tätä erityistä yhteyttä mitä voi olla vain omaan lapseen, heillä ei ole näitä kokemuksia mitä minulla äitinä on” jne jne mutta arvatkaa miltä tuntui sitten kun nämä kaikki kaverit alkoivat siinä 28-30 ikäisinä niitä lapsia vihdoin hankkimaan - hehän saivat ne kaikki samat kokemukset kuin minäkin, nuoruusvuosien LISÄKSI! Koen, että valitsin väärin koska minä sain vain sen lapsiperhe-elämän ja he taas saivat KAIKEN mitä minäkin ja NIIN paljon enemmän.

Rakastan lapsiani yli kaiken, mutta jos voisin nyt valita toisin niin olisin ryhtynyt lapsia hankkimaan vasta lähempänä kolmeakymppiä. Olen nyt 36 ja nuorin lapseni on 11-vuotias. Toki minua yritetään aina lohduttaa että pääsen sitten toteuttamaan niitä menetettyjä kokemuksia kun lapset vähän vielä vanhenevat mutta eihän se nyt ole yli nelikymppisenä helvetti soikoon sama asia kuin nuorena, vetreänä, kauniina ja energisenä! Eikä silloin myöskään enää ole suurta, nuorta, vapaata ja energistä kaveriporukkaa jonka kanssa kokea kaikenlaista.

Kun tyttäreni tuosta vähän kasvaa ja vakisuhde ja lastenteko tulee ajankohtaiseksi, aion todellakin rehellisesti suositella odottamista jos ei sitä itse tajua. Ja mielelläni autan sen upean ja kokemusrikkaan nuoruuden rahoittamisessakin jos niikseen tulee. En missään nimessä toivo hänen menettävän elämästään yhtäkään upeaa kokemusta, hänelle haluan kaiken ja enemmän <3

Mikset hanki OMIA kokemuksia nyt? Olisitko saanut todella kaikesta niin paljon irti? Koen itse, että keski-iässä matkustelu antaa enemmän. Turha vouhotus ja vaikutteiden "ahmiminen" puuttuu, osaa oikeasti nauttia hetkestä.

Kaverisikin kuulostavat lievästi pinnallisilta, anteeksi vain.

Ihmettelen myös, mitä teit ennen lapsen syntymää, olihan siinä vuosia. 22-vuotias ei minun mittarillani ole "todella nuori" vaan parhaassa synnytysiässä oleva aikuinen.

Nuori kyllä, muttei enää mikään teini.

Öööh millä perusteella kaverini kuulostavat pinnallisilta? Aika röyhkeä oletus kirjoitukseni perusteella, jossa en kertonut kavereistani mitään muuta kuin että ovat nähneet paljon maailmaa ja perustaneet perheen vähän myöhemmin? :D

Ja niin, kun 21-vuotiaana raskaaksi pamahdin niin olin ollut lukiosta pihalla vasta alle 2 vuotta. Ei siinä ajassa paljoa ehdi tai ole varaakaan kun on just vastikään itsenäistynyt ja ryhtynyt oppimaan omillaan asumista jne.

Koen että minulta jäi jotain olennaista kokematta, koska olin teini ja sitten olinkin jo äiti. Kuka olisin ollut siinä välissä, nuorena vapaana aikuisena, jos olisin valinnut toisin ja olisin viettänyt edes muutaman vuoden itseäni etsien ja kehittäen, ihan itsenäisesti ja vain itselleni? Sitä en saa koskaan tietää.

Ei sillä että olisin nyt onneton. Katumaan tulen varmaan aina etten odottanut muutamaa vuotta, koska ei oikeasti ollut yhtäkään syytä ryhtyä äidiksi niin nuorena kun täysin saman tuloksen olisin saanut vaikka 27-28 vuotiaana kuten kaikki ystäväni. Mutta onhan minulla hyvä elämä ja ihana perhe silti. Jotain jäi puuttumaan nuoruudesta mutta olen toki kiitollinen kaikesta mitä minulla on nyt.

Siis koetko olleesi teini 21-vuotiaaksi asti? Minkä ikäisenä muutit pois kotoa? Mikä omillaan asumisessa oli vaikeaa?

(Olen tullut oloista, joissa kämäinen lähiö oli taivas maan päällä lämpimine vesineen jne, eikä muu ollut hankalaa kuin asumistuen kanssa säätäminen.)

Jos on kiinnostanut pelkkä minäminä ja minun matkustelu, vaikuttaa pinnalliselta ainakin lievästi.

En ole henkkoht kokenut lapsen saamista itseni kehittämisen esteeksi. Se on ollut jopa pakollista että hän voisi hyvin. Ja sitä tapahtui itsestään siinä sivussa.

Me olemme kaikki omia persooniamme, tietysti. En kyllä ymmärrä katkeruutta ja sitä ajatusta, ettei asioita voisi kokea niin kauan kuin henki pihisee. Aikuinen keski-ikäinen voi nauttia samoista asioista, mutta hän on järkevämpi ja siksi turvassa. Ainakin itse koen olevani samalla kun jatkan seikkailua ja etsimistä.

Ja olen se joka synnytti 18-vuotiaana. Verrattuna siihen että jouduin olemaan lapsen ja hänen ongelmaisen isänsä huoltajana ekat 2 vuotta, kaikki oli pelkkää juhlaa.

Muutin kotoa pari kk ennen 20v synttäreitä, suoraan mieheni kanssa yhteen. En tule vaikeista oloista kuten sinä, joten tietenkin tilanteeni oli erilainen.

Matkustelu ei tee kenestäkään pinnallista, päinvastoin, etenkin jos matkustaa seikkailuja ja uusia kulttuureja etsien, en nyt puhu mistään espanjan rantalöhölomasta. Itse en ole sattuneista syistä kovin paljoa päässyt reissaamaan mutta nämä maailmaa nähneet ystäväni ovat puhuneet miten rikastuttavaa on tutustua kunnolla täysin erilaisiin kulttuureihin, perehtyä vieraaseen elämäntapaan ja ajattelumalliin, ja nähdä omin silmin maailman henkeäsalpaavimmat luonnonihmeet ja historialliset näyt, haastaa itsensä selviytymään uusissa olosuhteissa vieraissa paikoissa.

Ja ehkä se tietynlainen itsekkyys nimenomaan kuuluukin siihen paljon puhuttuun nuoruuteen. Ei sitä saa olla itsekäs koskaan muulloin, varsinkaan äitinä. En näe sellaisessa nuoruuden itsekkyydessä mitään väärää, hyväähän se tekee elää edes joskus vain itseään varten, kunhan ei muita vahingoita.

Hmm, alan ymmärtää mitä ajat takaa.

Kuinka syvällisesti elämää näkemätön downshiftaaja, pallon paremmalta puolelta, sitten kokee kulttuurin kun katselee sitä turistina hetken, on eri asia. Toki henkilökohtainen juttu jokaiselle.

Mutta miksi sä et ala pistää itseäsi kuntoon ja suunnittele omaa matkaasi? Yllättävän nopeasti nuorinkin lapsesi on iso. Nyt olisi hyvää aikaa valmistautua oman elämäsi kokemukseen.

Jos koko ajan venaa,milloin lapsi olisi iso, voi huomata jonain päivänä surevansa sitä kun lapsi on jo iso ja lapsuus takanapäin.

Hm, toivottavasti jokainen tekee jatkossakin niin kuin parhaaksi näkee, oman elämäntilanteensa ja tavoitteidensa mukaisesti eikä lehtijuttujen mukaan. Aiemmin tällaisessa ketjussa joku kommentoi, että kaiken voi saada, muttei kerralla. Itse olen vähän samoilla linjoilla. Minä halusin ainakin perheen, vaikka kaikki muu menisi metsään, joten sitä kohti tähdättiin. Nyt olen lähestymässä neljääkymppiä, isolla vedenjakajalla, jossa lapsen kasvatus ja ensimmäinen ura on takana, edessä itsensä toteuttaminen ja aika kaksin puolison kanssa. Meille kävi niin, että siinä lasta kasvattaessa (se kuitenkin kestää sen parikymmentä vuotta) kerettiin tehdä töitä ja viettää paikallaanpysyvää kunnon kansalaisen elämää, joten nyt ei ole enää työelämään kiire; mies on jo ulkona ja minäkin puoliksi. Siispä downshiftaamaan, tosin ei repun vaan asuntoauton kanssa. Kunhan polkaisen gradun valmiiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäpä kerron miten meni, kun hankin liian nuorena lapsia. Olen aiemminkin kertonut joten kopsaan toisesta keskustelusta tämän:

En kadu sitä että tein lapsia, vaan sitä että tein lapsia aivan liian aikaisin. Olin 22 kun ensimmäinen lapseni syntyi ja silloin olin vauvakuumeisena niin varma että valinta oli oikea. Jälkeenpäin mietittynä olisi pitänyt odottaa vielä ainakin 6 vuotta, mieluummin jopa 8.

Koen menettäneeni parhaat nuoruusvuodet kokonaan. Pikkuhiljaa alkoi kaduttamaan kun kaikki ystäväni viettivät upeaa nuoruuttaan, matkustivat ympäri maailmaa, kävivät kaikenlaisilla hienoilla festareilla euroopassa, elivät boheemia ja spontaania elämää johon kuului kaikkia ainutlaatuisia ja uusia kokemuksia ja tapahtumaa ja suuret mielenkiintoiset piirit. Samalla itse istuin kotona lapsen kanssa.

Kun joskus harvoin pääsin viettämään ystävien kanssa aikaa esim. illanistujaisissa niin olin ainoa jolla ei ollut mitään upeita kertomuksia, en ollut reppureissannut aasiassa tai nähnyt etelä-amerikkaa, en ollut kokenut mitään hullua ja hassunhauskaa festarireissua tai mitään muutakaan jännittävää ja erikoista.

Silloin vielä yritin lohduttautua että ”no mutta he eivät tiedä mitä menettävät kun heillä ei ole lasta eikä tätä erityistä yhteyttä mitä voi olla vain omaan lapseen, heillä ei ole näitä kokemuksia mitä minulla äitinä on” jne jne mutta arvatkaa miltä tuntui sitten kun nämä kaikki kaverit alkoivat siinä 28-30 ikäisinä niitä lapsia vihdoin hankkimaan - hehän saivat ne kaikki samat kokemukset kuin minäkin, nuoruusvuosien LISÄKSI! Koen, että valitsin väärin koska minä sain vain sen lapsiperhe-elämän ja he taas saivat KAIKEN mitä minäkin ja NIIN paljon enemmän.

Rakastan lapsiani yli kaiken, mutta jos voisin nyt valita toisin niin olisin ryhtynyt lapsia hankkimaan vasta lähempänä kolmeakymppiä. Olen nyt 36 ja nuorin lapseni on 11-vuotias. Toki minua yritetään aina lohduttaa että pääsen sitten toteuttamaan niitä menetettyjä kokemuksia kun lapset vähän vielä vanhenevat mutta eihän se nyt ole yli nelikymppisenä helvetti soikoon sama asia kuin nuorena, vetreänä, kauniina ja energisenä! Eikä silloin myöskään enää ole suurta, nuorta, vapaata ja energistä kaveriporukkaa jonka kanssa kokea kaikenlaista.

Kun tyttäreni tuosta vähän kasvaa ja vakisuhde ja lastenteko tulee ajankohtaiseksi, aion todellakin rehellisesti suositella odottamista jos ei sitä itse tajua. Ja mielelläni autan sen upean ja kokemusrikkaan nuoruuden rahoittamisessakin jos niikseen tulee. En missään nimessä toivo hänen menettävän elämästään yhtäkään upeaa kokemusta, hänelle haluan kaiken ja enemmän <3

Mikset hanki OMIA kokemuksia nyt? Olisitko saanut todella kaikesta niin paljon irti? Koen itse, että keski-iässä matkustelu antaa enemmän. Turha vouhotus ja vaikutteiden "ahmiminen" puuttuu, osaa oikeasti nauttia hetkestä.

Kaverisikin kuulostavat lievästi pinnallisilta, anteeksi vain.

Ihmettelen myös, mitä teit ennen lapsen syntymää, olihan siinä vuosia. 22-vuotias ei minun mittarillani ole "todella nuori" vaan parhaassa synnytysiässä oleva aikuinen.

Nuori kyllä, muttei enää mikään teini.

Öööh millä perusteella kaverini kuulostavat pinnallisilta? Aika röyhkeä oletus kirjoitukseni perusteella, jossa en kertonut kavereistani mitään muuta kuin että ovat nähneet paljon maailmaa ja perustaneet perheen vähän myöhemmin? :D

Ja niin, kun 21-vuotiaana raskaaksi pamahdin niin olin ollut lukiosta pihalla vasta alle 2 vuotta. Ei siinä ajassa paljoa ehdi tai ole varaakaan kun on just vastikään itsenäistynyt ja ryhtynyt oppimaan omillaan asumista jne.

Koen että minulta jäi jotain olennaista kokematta, koska olin teini ja sitten olinkin jo äiti. Kuka olisin ollut siinä välissä, nuorena vapaana aikuisena, jos olisin valinnut toisin ja olisin viettänyt edes muutaman vuoden itseäni etsien ja kehittäen, ihan itsenäisesti ja vain itselleni? Sitä en saa koskaan tietää.

Ei sillä että olisin nyt onneton. Katumaan tulen varmaan aina etten odottanut muutamaa vuotta, koska ei oikeasti ollut yhtäkään syytä ryhtyä äidiksi niin nuorena kun täysin saman tuloksen olisin saanut vaikka 27-28 vuotiaana kuten kaikki ystäväni. Mutta onhan minulla hyvä elämä ja ihana perhe silti. Jotain jäi puuttumaan nuoruudesta mutta olen toki kiitollinen kaikesta mitä minulla on nyt.

Siis koetko olleesi teini 21-vuotiaaksi asti? Minkä ikäisenä muutit pois kotoa? Mikä omillaan asumisessa oli vaikeaa?

(Olen tullut oloista, joissa kämäinen lähiö oli taivas maan päällä lämpimine vesineen jne, eikä muu ollut hankalaa kuin asumistuen kanssa säätäminen.)

Jos on kiinnostanut pelkkä minäminä ja minun matkustelu, vaikuttaa pinnalliselta ainakin lievästi.

En ole henkkoht kokenut lapsen saamista itseni kehittämisen esteeksi. Se on ollut jopa pakollista että hän voisi hyvin. Ja sitä tapahtui itsestään siinä sivussa.

Me olemme kaikki omia persooniamme, tietysti. En kyllä ymmärrä katkeruutta ja sitä ajatusta, ettei asioita voisi kokea niin kauan kuin henki pihisee. Aikuinen keski-ikäinen voi nauttia samoista asioista, mutta hän on järkevämpi ja siksi turvassa. Ainakin itse koen olevani samalla kun jatkan seikkailua ja etsimistä.

Ja olen se joka synnytti 18-vuotiaana. Verrattuna siihen että jouduin olemaan lapsen ja hänen ongelmaisen isänsä huoltajana ekat 2 vuotta, kaikki oli pelkkää juhlaa.

Muutin kotoa pari kk ennen 20v synttäreitä, suoraan mieheni kanssa yhteen. En tule vaikeista oloista kuten sinä, joten tietenkin tilanteeni oli erilainen.

Matkustelu ei tee kenestäkään pinnallista, päinvastoin, etenkin jos matkustaa seikkailuja ja uusia kulttuureja etsien, en nyt puhu mistään espanjan rantalöhölomasta. Itse en ole sattuneista syistä kovin paljoa päässyt reissaamaan mutta nämä maailmaa nähneet ystäväni ovat puhuneet miten rikastuttavaa on tutustua kunnolla täysin erilaisiin kulttuureihin, perehtyä vieraaseen elämäntapaan ja ajattelumalliin, ja nähdä omin silmin maailman henkeäsalpaavimmat luonnonihmeet ja historialliset näyt, haastaa itsensä selviytymään uusissa olosuhteissa vieraissa paikoissa.

Ja ehkä se tietynlainen itsekkyys nimenomaan kuuluukin siihen paljon puhuttuun nuoruuteen. Ei sitä saa olla itsekäs koskaan muulloin, varsinkaan äitinä. En näe sellaisessa nuoruuden itsekkyydessä mitään väärää, hyväähän se tekee elää edes joskus vain itseään varten, kunhan ei muita vahingoita.

Hmm, alan ymmärtää mitä ajat takaa.

Kuinka syvällisesti elämää näkemätön downshiftaaja, pallon paremmalta puolelta, sitten kokee kulttuurin kun katselee sitä turistina hetken, on eri asia. Toki henkilökohtainen juttu jokaiselle.

Mutta miksi sä et ala pistää itseäsi kuntoon ja suunnittele omaa matkaasi? Yllättävän nopeasti nuorinkin lapsesi on iso. Nyt olisi hyvää aikaa valmistautua oman elämäsi kokemukseen.

Voi kyllä, olet ihan oikeassa että äkkiähän ne lapset loppujen lopuksi kasvaa. Meillä onkin jo miehen kanssa alkanut säästäminen, sitten kun muutaman vuoden päästä uskaltaa lähteä ilman lapsia pariksi-kolmeksi viikoksi pois niin meillä on suuri unelma mennä Etelä-Amerikkaan ja nähdä ainakin Machu Picchu ja Amazonin sademetsää. Yksi harmittava juttu jota ei enää myöhemmin pääse näkemään on Australian Great Barrier Reef, se kun on jo nyt lähes kokonaan valkaistunut ja kuollut ja on varsin epätodennäköistä että parin vuoden päästä siellä on enää mitään nähtävää tai että sinne edes päästettäisiin turisteja näkemään. Mutta kaikkea ei voi saada! Ei meidän elämä suinkaan loppu tai ohi ole vaikka nuoruus menikin ohi :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ystävä sai 19v lapsen ja kyllä kaipaa viihteelle ja reissuun jatkuvasti. Sitten syytetään lapsen olemassaoloa kun ei pääse yöelämään ja syytetään läheisiä jos eivät pääse hoitamaan. Hän vieläpä suunnitteli lapsen, ei ollut mikään vahinko

On se vaikeaa lähteä pidempään reissuun jos on lapset. Eikä sitä edes pidetä hyväksyttävänä. Sitäkin katsotaan pahasti jos äiti vie lapset hoitoon ja viettää iltaa baarissa.

Niin kuka katsoo? Mistä sitä tietää, kenellä baarissa olijalla on lapsia? Miten se kuuluu kenellekään?

Se matkoille haikailija on tietysti väsynyt niin kuin kaikki vanhemmat joskus, ja hänet pitäisi päästää välillä "iltalomille" kuten kenet tahansa. Jo pari tuntia riittää, vaikka leffassa tai kahvilla käynti. Oletteko tarjonneet apuanne?

Ei ole minun velvollisuuteni hoitaa lasta jos sen äiti haluaa lähteä ryyppäämään. Minä en ole lasta halunnut. Voin kyllä lasta vahtia jos äiti haluaa lähteä vaikka kylpylään tai jotain muuta mutte päihteiden käyttöä minä en tue. Sehän tässä on se pointti että ei hanki lapsia ellei kykene luopumaan tuollaisista nuoruuden villityksistä, kyllä nyt joskus saa mennä ottamaan mutta sen ei kuulu olla sitä että lähdetään viikonlopuksi viroon ryyppäämään ja jätetään lapsi hoitoon, varsinkin kun pienestä lapsesta on kyse! todella törkeää alkaa syyttämään läheisiä tässä, en minä ole sitä lasta hankkinut vaan tämä kaveri ihan itse sen halusi koska se olisi "söpö ja sille olis kiva ostaa söpöjä vaatteita", kyllä nämä olivat hänen motiivinsa.. Roikkui raskausaikanakin baarissa. Jos se on vastuullista vanhemmuutta niin morjes.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ystävä sai 19v lapsen ja kyllä kaipaa viihteelle ja reissuun jatkuvasti. Sitten syytetään lapsen olemassaoloa kun ei pääse yöelämään ja syytetään läheisiä jos eivät pääse hoitamaan. Hän vieläpä suunnitteli lapsen, ei ollut mikään vahinko

On se vaikeaa lähteä pidempään reissuun jos on lapset. Eikä sitä edes pidetä hyväksyttävänä. Sitäkin katsotaan pahasti jos äiti vie lapset hoitoon ja viettää iltaa baarissa.

Niin kuka katsoo? Mistä sitä tietää, kenellä baarissa olijalla on lapsia? Miten se kuuluu kenellekään?

Se matkoille haikailija on tietysti väsynyt niin kuin kaikki vanhemmat joskus, ja hänet pitäisi päästää välillä "iltalomille" kuten kenet tahansa. Jo pari tuntia riittää, vaikka leffassa tai kahvilla käynti. Oletteko tarjonneet apuanne?

Ei ole minun velvollisuuteni hoitaa lasta jos sen äiti haluaa lähteä ryyppäämään. Minä en ole lasta halunnut. Voin kyllä lasta vahtia jos äiti haluaa lähteä vaikka kylpylään tai jotain muuta mutte päihteiden käyttöä minä en tue. Sehän tässä on se pointti että ei hanki lapsia ellei kykene luopumaan tuollaisista nuoruuden villityksistä, kyllä nyt joskus saa mennä ottamaan mutta sen ei kuulu olla sitä että lähdetään viikonlopuksi viroon ryyppäämään ja jätetään lapsi hoitoon, varsinkin kun pienestä lapsesta on kyse! todella törkeää alkaa syyttämään läheisiä tässä, en minä ole sitä lasta hankkinut vaan tämä kaveri ihan itse sen halusi koska se olisi "söpö ja sille olis kiva ostaa söpöjä vaatteita", kyllä nämä olivat hänen motiivinsa.. Roikkui raskausaikanakin baarissa. Jos se on vastuullista vanhemmuutta niin morjes.

Laske höyryä hyvä ihminen! Minä puhuin elokuvaillasta!

Ja jos haluaa viettää yhden baari-illan joskus, niin so what?!

Vierailija kirjoitti:

Asiasta keskustelu on ihan naurettavaa. Mulle olisi ollut ihan painajainen, jos olisin saanut nuorena lapsia. Mä kiersin ympäri maailmaa, asuin monessa eri maassa, juoksin festareilla ja tein paljon vapaaehtoistöitä. Elämä oli ihanan vapaata ja spontaania, olin vastuussa vain itsestä ja sinkkuna ei tarvinnut kenellekään tehdä tiliä menemisistäni.

Mutta ei tuo ole mikään kaikkien unelma. Toisten mielestä parasta nuoruutta on se, että saa olla kotona puolison ja lapsen kanssa. Se on heidän unelma ja ihanaa, jos se toteutuu ihmisille ketkä sen haluaa.

Näin juuri! Harva reppureissaaja ymmärtää, että sellainen elämä vain ei ole kaikkia varten.

Sain omat lapseni 21v ja 23v. Joskus 25v tienoilla ajattelin, että en ole päässyt reissailemaan jne. Mutta kun aikani pohdin asiaa, tajusin että vaikka en olisi lapsia tehnyt, niin en olisi silti mennyt spontaanisti missään vain reppu selässäni. Olisin joka tapauksessa istunut kotona puikot kädessä.

Totuushan on, että teki niitä lapsiaan sitten minkä ikäisenä tahansa, niin seuraavat 18 vuotta eteenpäin on tietyllä tavalla vapaus menetetty. Olet kasvatusvastuussa, ja siihen kuuluu tietyt kuviot, joista joudut vastaamaan lapsesi hyvinvoinnin taataksesi.

Villiä biletyselämäähän voit viettää, jos tahdot, sillä sehän on vain järjestelyjuttu, mutta se, että haluatko sellaista elämää enää lapsesi saatuasi viettää, onkin jo toinen juttu.

Mutta kaikenkaikkiaan, onhan tosiasia sekin, että vapaana kuljeskeleminen ilman vastuuta omasta lapsestasi, on vallan erilaista viettää nuorella iällä kuin vasta yli nelikymppisenä tai vieläkin iäkkäämpänä, jos väännät monta lasta jo nuoresta iästä lähtien.  Ei ne tanssijalat, eivätkä vaellusjalat enää niin nopsaan nouse astelemaan vanhana kuin nuorena likkana.

Mielestäni nuoruus kuuluu viettää ajallaan ja tutustua itseensä sekä muihin ikätovereihinsa yhteisten harrastusten ja rientojen merkeissä ilman kantovastuuta pienestä ihmislapsestaan.

Vierailija kirjoitti:

Totuushan on, että teki niitä lapsiaan sitten minkä ikäisenä tahansa, niin seuraavat 18 vuotta eteenpäin on tietyllä tavalla vapaus menetetty. Olet kasvatusvastuussa, ja siihen kuuluu tietyt kuviot, joista joudut vastaamaan lapsesi hyvinvoinnin taataksesi.

Villiä biletyselämäähän voit viettää, jos tahdot, sillä sehän on vain järjestelyjuttu, mutta se, että haluatko sellaista elämää enää lapsesi saatuasi viettää, onkin jo toinen juttu.

Mutta kaikenkaikkiaan, onhan tosiasia sekin, että vapaana kuljeskeleminen ilman vastuuta omasta lapsestasi, on vallan erilaista viettää nuorella iällä kuin vasta yli nelikymppisenä tai vieläkin iäkkäämpänä, jos väännät monta lasta jo nuoresta iästä lähtien.  Ei ne tanssijalat, eivätkä vaellusjalat enää niin nopsaan nouse astelemaan vanhana kuin nuorena likkana.

Mielestäni nuoruus kuuluu viettää ajallaan ja tutustua itseensä sekä muihin ikätovereihinsa yhteisten harrastusten ja rientojen merkeissä ilman kantovastuuta pienestä ihmislapsestaan.

Vanhempana se voi olla jopa hauskempaa. Työ on jo tehty ja aikaa on koko loppuelämä. Raskaaksi tuleminen, ihmissuhdepelit, rahojen loppuminen jne ei uhkaa. Tietenkin joku antaa rahansa ja henkensä, mutta se liittyy luonteeseen eikä ikään.

Kuka sitten vaeltaa kuinka kauaksi, ei kaikkien tarvitse käydä kaikkialla.

Onhan sitä muitakin sitovia asioita kuten työ, sukulaiset, lemmikit ja asunto. Ei kukaan voi häipyä nykyään mihin vain koska vain.

Vierailija kirjoitti:

No mutta noinhan se menee. Yritäpä lähteä kolmen kuukauden reppureissulle Kaakkois-Aasiaan, jos sinulla on kaksi pientä lasta. Mieheltä sellainen ehkä voitaisiin hyväksyä, mutta naiselta, äidiltä ei ikinä. 

Tämäkö on se oikeanlainen nuoruus? Reppureissailu? Oikeasti omaan korvaan kuulostaa todella tylsältä. :D 

Kuka ihme määrittelee sen, minkälaisen nuoruuden yhtäkkiä ihan kaikkien pitäisi elää? Todella putkiaivoista ajattelua...

Miten sen nyt ottaa. Nuoruus voi jäädä elämättä muistakin syistä. Esimerkiksi minä itse olin jossain määrin koulukiusattu, ja sosiaalisten tilanteiden pelon takia piileskelin vuosia kotona enkä uskaltanut lähteä minnekään. Kyllä minulla oli jonkin verran kavereita ja tein toisinaan normaaleja nuorten juttuja, mutta näin jälkeenpäin minusta tuntuu, että henkisesti elin osittain säästöliekillä ja jäin monesta asiasta paitsi, koska olin hylkiö. Masennus vie tehokkaasti ilon elämästä. 

Toisaalta olen kyllä kuullut muilta (ihan normaaleilta, tavallisilta ja henkisesti terveiltä ihmisiltä), että teini- ja opiskeluvuodet olivat heidän mielestään ahdistavaa ja epävarmaa aikaa. Moni on helpottunut, kun ne ajat ovat ohi.