Uusperheessä elävät NAISET jotka joudutte kestämään puolison lapsen hankalaa äitiä

Onko kellään kokemusta perhesovittelusta? Alkaa tuntua siltä, että pakko mennä hyväksyttämään kirjallinen sopimus lapsen huollosta lastenvalvojan pakeilla. Mutta jotenkin pelottaa, että järjestelmä on automaattisesti äidin puolella, vaikka siihen ei ole mitään syytä. -ap

Sovittelussa ei kokemukseni mukaan sanota kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Siellä keskitytään siihen, että kumpikin saa puhua rauhassa. Sitten kehutaan kuin pikkulapsia, että "tässä on kuulkaa paljon hyviäkin asioita, hienoa kuulla teidän tunteista .

Huoltajuusasiat kannattaa hoitaa asianajajan avulla. Ja todisteita pitää olla. Viestejä esimerkiksi ja pitkältä ajalta. Pitää olla myös näyttöä, että itse on asiallinen ja kuitenkin vetää rajan toisen kiusaamiselle.

Nuo ovat kuitenkin lapsen vanhempien asioita, joten olet vain sivustaseuraaja. Jaksamista!

Sovittelusta on jonkin verran kokemusta työn kautta mutta ei tällaisten asioiden kanssa. Ja tiedän hyvin, että asia on vanhempien välinen mutta jos äidin käytös jatkuvasti vaikuttaa meidän elämään ja siihen, mitä suunnitelmia esimerkiksi voidaan tehdä, on se väistämättä osa minunkin elämääni. Asianajaja-peliin ei haluaisi lähteä ellei ole pakko, lapsen parhaaksi kuitenkin varmasti se, että asioista voi sopia. Mutta kieltämättä alkaa uskoa horjua siinä, miten tämän toisen osapuolen kanssa asioista voi sopia...

Anyway, kiinnostaisi kuulla kohtalotovereiden kokemuksia. -ap

En joudu kestämään mitenkään. Kaupassa kerran miehen exä tuli sanomaan, että minä en ole mikään äiti lapselle. Sanoin etten tietenkään ole. Olen kaveri. Sanoin myös että kun suunnittelet kesä, talvi ja muita lomia, niin minä en kuulu sinun kalenteriisi. Hoidatte lomanne keskenään niin, että minua ei mainita ja minun venymisiä ei arvostella. Lapsi on oikein herttanen ja mukava. Viihdyn hänen seurassa ja on kiva että tulee meille usein.

Lapsi asuu pääsäntöisesti äidillään ja minulla ja miehellä ei ole yhteisiä lapsia.

Huonostihan sitä kiusantekoa jaksoi. Ehdollistuin jo miehen puhelimen soittoäänellekin, vatsaa alkoi vääntää. Myös minä sain osani häiriköinnistä. Poliisista ei ollut apua. Eivät suositelleet lähestymiskieltoa tms., koska johtaa yleensä vain koston kierteeseen. Ex yritti sabotoida kaikki tekemisemme. Milloin lapsia ei annettu jo sovitulle lomalle, milloin puhelin soi aamusta iltaan. Onneksi tuo vuosien myötä väheni, mutta raskaita vuosia olivat ja vaikuttivat ikävä kyllä myös lapsiin.

Minulla ei ole mitään tarvetta olla "äitipuoli" tai sekaantua lasta koskevien asioiden sopimiseen niiltä osin kun ne eivät vaikuta minun aikatauluihini ja elämääni. Olen mieheni uusi kumppani ja lapsen elämässä läsnäoleva aikuinen, en viemässä lasta äidiltään. Koska asumme yhdessä, on kuitenkin vieras ajatus, että ulkoistaisin täysin tuon osa-alueen elämästäni. Sanoisin stressaantuneelle miehelleni, joka käy taistelua lapsensa äidin kanssa esimerkiksi lomasuunnitelmista, että älä puhu asiasta mitään minulle, kun se ei minulle kuulu? Meni kolme vuotta ennen kuin ensimmäisen kerran aloin ottaa asioihin kantaa. Tämä sen jälkeen, kun minä aloin vilistä keskusteluissa yhä enemmän ja koin että minun sanomisiani käytettiin aseena. On mielestäni myös ala-arvoista jatkuvasti kyseenalaistaa toisen vanhemmuutta, kun siihen ei ole syytä. Voi olla, että olisi pitänyt antaa vain olla mutta kun sitä on kuunnellut tarpeeksi kauan, alkaa tuntua vastuuttomalta olla vain hiljaa.

Olisi vilpittömästi kiva voida arvostaa toista lapsen äitinä mutta se on hyvin vaikeaa, jos toinen käyttäytyy kuten käyttäytyy. Enkä ole edes ensimmäinen kumppani eron jälkeen ja myös äidillä on uusi kumppani. En ymmärrä, miten joku jaksaa olla noin katkera ja käyttää energiaa vaikeiluun, etenkin kun sillä ei voi olla mitään positiivisia vaikutuksia omaan lapseen. Olen yrittänyt miettiä, mistä hitosta tuo kumpuaa. Pakkohan sen on jotain irrationaalista pelkoa ja epävarmuutta olla.

Tiedän myös, että tämä asetelma on tosi latautunut ja moni teistäkin saattaa ajatella, että "v*tun wannabe äitipuoli, keskity siellä omaan elämääsi". On kuitenkin oikeasti raskasta, kun koettaa kaikesta huolimatta olla itse asiallinen ja kunnioittava ja toinen kerta toisensa jälkeen pilaa ne yritykset ja kaiken lisäksi syyttää tilanteen eskaloitumisesta aina muita. Yhtenä hetkenä esim. saattaa sanoa, ettei puhu enää mitään muuten kuin lastenvalvojan välityksellä, seuraavassa laittaa itse jonkin viestin. Uhkailee milloin milläkin. En viitsi täällä enempää esimerkkejä jaella mutta vastaukset ovat oikeasti olleet ihan _käsittämättömiä_ ja tilanteen eskaloitumisella tarkoitan sitä, kun on pakko sanoa, että parempi jättää keskustelu tähän. En ole koskaan lähtenyt riitelyyn mukaan mutta toisaalta kyllä sanonut suoraan, jos olen asioista eri mieltä ja kehotan miettimään myös omia toimintatapoja, kun olen ensin kuunnellut kuinka kyvytön mieheni on. -ap

Ihan oikeasti; hommatkaa lakimies joka laittaa kiusaajalle luun kurkkuun. Entisten kanssa ei tarvitse olla jatkuvasti yhteydessä. Tapaamiset paperille pilkuntarkasti ja sen jälkeen yhteydenpitoa vain tärkeissä, molempia vaativissa asioissa. Näitä on lapsen elämässä vain muutama (esim. koulu tai passiasiat).

Edelleen lakimies on mielestäni viimeisin vaihtoehto, eikä myöskään ihan ilmaista. Mutta tottakai voi olla, että jossain vaiheessa ei muuta vaihtoehtoa ole. -ap

Huh. Kokemusta on. Täysin perseestä koko puuha. Suhteen ensimmäiset vuodet meni siitä huolto-ja tapaamissopimuksesta tappelemisen varjossa. Oli kamalaa, ja rikkoi paljon myös mun ja miehen väliltä, kun hän yritti tietysti jotenkin säilyttää suhteen lapsiinsa sen kusipään touhusta huolimatta ja minä taas en kestänyt sitä törkeää, epäkunnioittavaa, kenenkään mistään rajoista piittaamatonta touhua. Mistään lastenvalvojista tai muista ei ollut mitään apua, täysin turha ammattikunta.  En ymmärrä edes millä koulutuksella siihen pääsee, hyvä että luku- ja kirjoitustaitoa edes löytyi. Tilannetajusta ei tietoakaan. Sopimus järjestyi vasta kun mies sanoi että luopuu sitten lapsistaan, jos ei mitään sopimusta ole (Ja tästä äiti jaksoikin muistuttaa- että mies tapaa lapsiaan vain jos hänntä huvittaa antaa- kun sitä sopparia ei ollut- siis todella törkeää kiusaamista ja kontrollointia äidin puolelta) . Sitten mies sai sopimuksen ja muutama kostotempaus siitä seurasi. Monet kerrat mietin, että pitäskö erota, että pääsis siitä kiusaajaidiootista eroon. Sääliks kävi miestäkin. Olis kannattanu miettiä kahdesti sitä perheenperustusta aikanaan, kun ei se ex koskaan vissiin kovin kukkea ja suloinen ollut edes ollut. Mutta sillehän ei mitään enää voi. Mutta tuosta selvittiin. Toinen asia on sitten lapset. Mun ja exän käsitys kasvatuksesta, elämäntaidoista, siisteydestä jne poikkeaa toisistaan täysin. En viiti tässä sen kummemmin avata, mutta sekä siisteyspuolella että kasvatuspuolella on tullut aika paljon tyrmistyttäviä ylläreitä, semmoisia, joita ei luulis edes olevan. MInua ex vihaa yli kaiken, olen pari kertaa yrittänyt olla jossain yhteydessä lähinnä noista lasten asioista, mutta sieltä on tullut semmoinen lasti saastaa ja halveksuntaa ettei ole tarvetta edes yrittää enää. Miehellä ja hänellä ei ole juur mitään puhevälejä myöskään. Eikä tähän jää, kaikenlaista harmia on ollut. Puhumattakaan siitä, kuinka kauheaa niillä lapsilla on kaikkien vihojen ja jännitteiden keskellä. Me olemme päättäneet keskittää kaiken huomiomme yhteisiin hyviin asioihin ja siihen, että lapsilla olis asiat oksti kun meidän kanssa ovat. Kaikkea turhaa kanssakäymistä exän kanssa vältetään, jos jotain on, niin mies hoitaa viesteillä. Olemme myös tulleet siihen tulokseen, että eksällä on joku joko mielentereysongelma tai sitten persoonallisuushäiriö- ihan sama meille. Emme oleta, että hänen kanssaan voi muodostaa tasavertaista saati luottamuksellista suhdetta. Hänen kaikki yrityksen kontrolloida tai käyttää valtaa on lopetettu lyhyeen. Lasten siteen ollaan valppaana, jos jotain erityistä heillä näkyy. MUt äitiä ei voi vaihtaa vaikka kuinka haluaisi, ja ilmeisesti siellä omissa oloissaan ihan kohttllisesti pystyy äidinvelvoitteensa hoitamaan. Ja kun tuo tapaamissopimus oli jo ihan persiistä, ajatus esim. huoltajuustaistelusta ei paljoo houkuta, ei jäis lapsista jäljille varmaan mitään. Huh- miten hyvää teki avautua tästä. Ap;lle vastaukseksi, että paljon riippuu siitä kuinka mies osaa laittaa rajoja exälle ja "suojella" teidän perhettä siltä kiusaamiselta. Kannattaa ainakin lukea paljon uusperheen kehitysvaiheista ylipäätään, ja vaalia sitä yhteistä hyvää. Exälle voi oikeasti laittaa rajat ja hyväksyä sen että hän on mikälie häiriintynyt surkimus. Siis pieni reppana joka ei parempaan pysty. Mut sen se vaatii, että se parisuhde on hyvä ja siinä tarvittavat taidot niin parisuhteeseen kuin uusperheeseenkin. Tsemppiä, tässä vielä minäkin viimeisiä ailahteluja menneiden kurjuuksien jälkeen tutkailen, mut näyttää siltä, että yhdessä voimme jatkaa. Ja kannattaa hakea tukea parisuhteelle, jos siltä tuntuu. Uusperhe ei ole ydinperhe, vaan paljon haavoittuvaisempi ja monimutkaisempi yhtälö ilman idioottiexääkin. Ja varsinkin idioottiexällä. 

Vierailija kirjoitti:

Edelleen lakimies on mielestäni viimeisin vaihtoehto, eikä myöskään ihan ilmaista. Mutta tottakai voi olla, että jossain vaiheessa ei muuta vaihtoehtoa ole. -ap

Jos teidän exällä on jotain persoonallisuushäiriön piirteitä- niin kalliiksi voi tulla. Voi riitauttaa aina asiat uudestaan, ja jos ei ole persoonallisuushäiriöihin erikoistunutta tuomaria, voi onnistua manipuloimaan vaikka mitä. Mut tietääkseni ennen sitä oikeutta on olemassa sovittelu, joka ei ole niin kallis. Mut siinäkin täytyy päästä sopimukseen. Mun miehen ei onneks tarvinnu mennä oikeuteen asti. Kun se kuitenkin oli yksi vaihtoehto, soitteli oikeusaputoimistoon ja kyseli asioita. Mutta sieltä oltiinkin jäävejä, eli hänen exänsä oli jo "varannut" oikeusaputoimiston itselleen- ja valmstautui siis siinä kiusaamisensa lomassa myös oikeustaisteluun. Sen sijaan et olis ihan vaan sopimut asioista. 

Mulla aivan samanlaisia kokemuksia kuin numero 9:llä. Kun alettiin miehen kanssa seurustelemaan (olivat silloin jo eronneet, enkä liity eroon millään lailla), ex ilmoitti, että tulee tekemään kaiken mahdollisimman vaikeaksi ja näin on myös tehnyt.

Mistään ei käytännössä pystytä sopimaan ilman riitaa. Sen seurauksena mies piti huolen, että kaikki mahdollinen on kirjattu tapaamissopimukseen ja sen mukaan mennään tiukasti. Kaikki yhteydenpito minimissä ja keskitytään meidän omaan elämään.

Lapset on kivoja ja ovat meidän luona mielellään.

Kurjaa että tilanne on tällainen, mutta minkäs teet. Itse olen päättänyt, että en anna minkään säälittävän sekopään pilata elämääni.

Aha. Ettekö saanu lapsivapaata lomaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edelleen lakimies on mielestäni viimeisin vaihtoehto, eikä myöskään ihan ilmaista. Mutta tottakai voi olla, että jossain vaiheessa ei muuta vaihtoehtoa ole. -ap

Jos teidän exällä on jotain persoonallisuushäiriön piirteitä- niin kalliiksi voi tulla. Voi riitauttaa aina asiat uudestaan, ja jos ei ole persoonallisuushäiriöihin erikoistunutta tuomaria, voi onnistua manipuloimaan vaikka mitä. Mut tietääkseni ennen sitä oikeutta on olemassa sovittelu, joka ei ole niin kallis. Mut siinäkin täytyy päästä sopimukseen. Mun miehen ei onneks tarvinnu mennä oikeuteen asti. Kun se kuitenkin oli yksi vaihtoehto, soitteli oikeusaputoimistoon ja kyseli asioita. Mutta sieltä oltiinkin jäävejä, eli hänen exänsä oli jo "varannut" oikeusaputoimiston itselleen- ja valmstautui siis siinä kiusaamisensa lomassa myös oikeustaisteluun. Sen sijaan et olis ihan vaan sopimut asioista. 

Lakimiehestä on kuitenkin se apu että turhat pulinat jää pois. Harva niitä oikeusjuttuja alkaa tehtailemaan uudestaan ja uudestaan. Jotkut, mutta ei useimmat.

Rajoja pitää asettaa myös itse. Mistä teillä ap riidellään? Jos ei ole kyse lapsen terveydestä/kouluasioista/asumisesta, niin miksi edes käytte mitään keskusteluja. Antakaa olla. Kukaan ei yksin jaksa räyhätä.

Minulla oli exä joka yritti puuttua esim. lapsen kampaajakäynteihin, vaatteisiin ja jopa siihen, että käymme joskus Mäkkärillä. En tiennyt nauraako vai itkeä. En reagoinut ja noin vuoden jälkeen nämä turhat yhteydenotot hiipuivat.

Vierailija kirjoitti:

Aha. Ettekö saanu lapsivapaata lomaa?

Olisikin jostain tällaisesta kyse. Mutta ei, kyse on siitä, että myös isä haluaisi viettää kesällä aikaa lapsensa kanssa. Ennakkoon sovitusti, eikä silloin kun äidille sattuu sopimaan. Onhan meillä toki myös kahdenkeskinen elämä silloin kun lapsi on äidillään ja sitä haluaisimme suunnitella. Sehän onkin ihan kohtuutonta. Minusta kiusaamista on jo sekin, että tällaisiin asioihin vastaamiseen menee viikkokaupalla. Sitten kun kysyy ehdotuksen perään, on vastaus vain "ei käy" mutta ei mitään vastaehdotusta. Uusi ehdotus tehty, jossa huomioitiin äidin toiveita, ei käy. Ehdotuksessa lapsi äidillään n. 2/3 ajasta, isällä n. 1/3...Heillä on yhteishuoltajuus.

Kyseessä on sellainen ihminen, että mua aidosti pelottaa, mitä siitä tulisi jos lähdettäisi oikeudessa asiasta riitelemään. Ihminen on jo muutenkin osoittanut, ettei juurikaan osoita esimerkiksi häpeäntunnetta vaan on valmis tekemään lähes mitä vain, että saa tahtonsa läpi. Välillä tuntuu, että ihmiset vähän naiivisti luottaa tuomio-istuinten päätöksiin. Puhumattakaan siitä, miten raskaita ja hitaita nuo prosessit voivat olla. -ap

Nyt tietenkin ajatellaan, että asianajajana puhun asianajajien puolesta, mutta niin teenkin :) Lastenvalvojalla käynti edellyttää sitä, että on edellytyksiä sopia niistä asioista keskenään ja jos edellytyksiä ei ole, niin ei se lv voi asialle mitään. Paras ratkaisu ehdottomasti on kääntyä asianajajan puoleen tilanteessa, missä edellytyksiä sopia ja yhteisymmärrystä ei ole saavutettavissa. Tiedän hyvin, että moni ajattelee kustannuksia, mutta se ns. kertarykäisy ja asiat hoituvat jatkossa hyvin (yleensä). Mieluummin varmaan niin kuin, että vuosia stressataan asioilla ja omat hermot menee.

15 vuotta tehnyt lapsiasioita ja ei ne aina oikeuteen asti mene. Monesti riittää, että asianajaja liittyy kuvioihin ja kertoo faktat kirjallisesti toiselle osapuolelle ja tekee valmiin sopimuksen, jonka sitten lv vahvistaa. Mutta vaikka se ei toimisikaan niin, niin aina oikeus tarjoaa ensin follo eli sovittelumenettelyä oikeudessa ja siellä saadaan paremmin asiat sovittua. Follossa mukana puheenjohtajana lapsiasioihin erikoistunut käräjätuomari, lapsiasioiden psykologi, vanhemmat ja yleensä heidän juristit. Noin 75 % käymistäni folloista saadaan siellä ratkottua. Jos ei saada, vasta sitten asia palautetaan normaaliin oikeudenkäyntiin.

Suosittelen ottamaan asianajajan. Helpottaa elämää huomattavasti.

F

Tässä keskustelussa on se syy miksi aiemmat lapset varustettuna exällä on miehessä täydellinen no-no. 

N39

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edelleen lakimies on mielestäni viimeisin vaihtoehto, eikä myöskään ihan ilmaista. Mutta tottakai voi olla, että jossain vaiheessa ei muuta vaihtoehtoa ole. -ap

Jos teidän exällä on jotain persoonallisuushäiriön piirteitä- niin kalliiksi voi tulla. Voi riitauttaa aina asiat uudestaan, ja jos ei ole persoonallisuushäiriöihin erikoistunutta tuomaria, voi onnistua manipuloimaan vaikka mitä. Mut tietääkseni ennen sitä oikeutta on olemassa sovittelu, joka ei ole niin kallis. Mut siinäkin täytyy päästä sopimukseen. Mun miehen ei onneks tarvinnu mennä oikeuteen asti. Kun se kuitenkin oli yksi vaihtoehto, soitteli oikeusaputoimistoon ja kyseli asioita. Mutta sieltä oltiinkin jäävejä, eli hänen exänsä oli jo "varannut" oikeusaputoimiston itselleen- ja valmstautui siis siinä kiusaamisensa lomassa myös oikeustaisteluun. Sen sijaan et olis ihan vaan sopimut asioista. 

Lakimiehestä on kuitenkin se apu että turhat pulinat jää pois. Harva niitä oikeusjuttuja alkaa tehtailemaan uudestaan ja uudestaan. Jotkut, mutta ei useimmat.

Rajoja pitää asettaa myös itse. Mistä teillä ap riidellään? Jos ei ole kyse lapsen terveydestä/kouluasioista/asumisesta, niin miksi edes käytte mitään keskusteluja. Antakaa olla. Kukaan ei yksin jaksa räyhätä.

Minulla oli exä joka yritti puuttua esim. lapsen kampaajakäynteihin, vaatteisiin ja jopa siihen, että käymme joskus Mäkkärillä. En tiennyt nauraako vai itkeä. En reagoinut ja noin vuoden jälkeen nämä turhat yhteydenotot hiipuivat.

Useimmiten vääntö liittyy lapsen arjesta sopimiseen. Joskus siitä, jos otetaan esiin joku lapseen liittyvä huoli. Tiedän, ettei varmasti pitäisi reagoida esim., jos lapsen äiti laittaa meillä vietytyn ajan jälkeen täysin tarpeettoman syyttelevän viestin. Kai sitä on itsekin ollut vähän naiivi ja kuvitellut, että voisi olla avoin keskusteluyhteys puolin ja toisin. Minusta tuntuu myös vähän kurjalta ajatukselta, että äiti ei saisi tietää meillä vietetystä ajasta kuin lapsensa kautta. Ymmärrän myös äitiä siinä, ettei varmasti ole aina helppo olla erossa lapsestaan.

Olisi kiva, että voisi keskustella lasta koskevista havainnoista, ja kokea kasvatuskumppanuutta. Ennen kaikkea siis isän ja äidin välillä, me uudet kumppanit sitä kuviota tukien. Valitettavasti se menee vain lähes aina siihen, että vika löytyy meistä. Esim. lapsella huomattava määrä poissaoloja koulusta äitinsä luona ollessaan > johtuu etupäässä siitä, että me ei huolehdita lapsesta ja aina sairastuu. Todellisuudessa kyse taitaa olla siitä, että lapsen sairauteen vedoten on helppo itse olla poissa töistä. On useampia kertoja, kun on ihmetelty, kun lapsi ei kuulosta puhelimessa sairaalta. Pitkä tarina ja tiedän, että näin esitettynä voi kuulostaa mun puolelta katkeralta. Ihmisen työhistoria on kuitenkin hyvin katkonainen.

Alkaa tosiaan vaan olla aika raskasta, jos tuntuu, että itse yrittää olla asiallinen ja toinen silti käyttäytyy miten sattuu. Silloin tosiaan ei ehkä ole muita vaihtoehtoja kuin keskustella pelkästään käytännön asioista. Ei mitään havaintoja tai huolia esim. esiin. Lapsen parhaaksihan tuo ei varmasti ole mutta ei ole tämä tappelukaan. Käynyt mielessä sekin, olisiko parempi taipua "joka toinen viikonloppu" -systeemiin siksi että äiti ehkä pystyisi sitä tukemaan paremmin. Pelottaa miten vahingollista se voi olla, jos lapsi esim. kokee ettei saa iloita isällään vietetystä ajasta ja jos sanoin ja teoin koko ajan manipuloidaan lasta siihen, että äidin luona on parempi. Sitten taas kun on vilpittömästi sitä mieltä, että isä on hyvä kasvattaja ja lapselle tärkeä. On aika eri asia viettää kuukaudessa 4 päivää yhdessä kuin elää yhteistä arkea...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edelleen lakimies on mielestäni viimeisin vaihtoehto, eikä myöskään ihan ilmaista. Mutta tottakai voi olla, että jossain vaiheessa ei muuta vaihtoehtoa ole. -ap

Jos teidän exällä on jotain persoonallisuushäiriön piirteitä- niin kalliiksi voi tulla. Voi riitauttaa aina asiat uudestaan, ja jos ei ole persoonallisuushäiriöihin erikoistunutta tuomaria, voi onnistua manipuloimaan vaikka mitä. Mut tietääkseni ennen sitä oikeutta on olemassa sovittelu, joka ei ole niin kallis. Mut siinäkin täytyy päästä sopimukseen. Mun miehen ei onneks tarvinnu mennä oikeuteen asti. Kun se kuitenkin oli yksi vaihtoehto, soitteli oikeusaputoimistoon ja kyseli asioita. Mutta sieltä oltiinkin jäävejä, eli hänen exänsä oli jo "varannut" oikeusaputoimiston itselleen- ja valmstautui siis siinä kiusaamisensa lomassa myös oikeustaisteluun. Sen sijaan et olis ihan vaan sopimut asioista. 

Lakimiehestä on kuitenkin se apu että turhat pulinat jää pois. Harva niitä oikeusjuttuja alkaa tehtailemaan uudestaan ja uudestaan. Jotkut, mutta ei useimmat.

Rajoja pitää asettaa myös itse. Mistä teillä ap riidellään? Jos ei ole kyse lapsen terveydestä/kouluasioista/asumisesta, niin miksi edes käytte mitään keskusteluja. Antakaa olla. Kukaan ei yksin jaksa räyhätä.

Minulla oli exä joka yritti puuttua esim. lapsen kampaajakäynteihin, vaatteisiin ja jopa siihen, että käymme joskus Mäkkärillä. En tiennyt nauraako vai itkeä. En reagoinut ja noin vuoden jälkeen nämä turhat yhteydenotot hiipuivat.

Useimmiten vääntö liittyy lapsen arjesta sopimiseen. Joskus siitä, jos otetaan esiin joku lapseen liittyvä huoli. Tiedän, ettei varmasti pitäisi reagoida esim., jos lapsen äiti laittaa meillä vietytyn ajan jälkeen täysin tarpeettoman syyttelevän viestin. Kai sitä on itsekin ollut vähän naiivi ja kuvitellut, että voisi olla avoin keskusteluyhteys puolin ja toisin. Minusta tuntuu myös vähän kurjalta ajatukselta, että äiti ei saisi tietää meillä vietetystä ajasta kuin lapsensa kautta. Ymmärrän myös äitiä siinä, ettei varmasti ole aina helppo olla erossa lapsestaan.

Olisi kiva, että voisi keskustella lasta koskevista havainnoista, ja kokea kasvatuskumppanuutta. Ennen kaikkea siis isän ja äidin välillä, me uudet kumppanit sitä kuviota tukien. Valitettavasti se menee vain lähes aina siihen, että vika löytyy meistä. Esim. lapsella huomattava määrä poissaoloja koulusta äitinsä luona ollessaan > johtuu etupäässä siitä, että me ei huolehdita lapsesta ja aina sairastuu. Todellisuudessa kyse taitaa olla siitä, että lapsen sairauteen vedoten on helppo itse olla poissa töistä. On useampia kertoja, kun on ihmetelty, kun lapsi ei kuulosta puhelimessa sairaalta. Pitkä tarina ja tiedän, että näin esitettynä voi kuulostaa mun puolelta katkeralta. Ihmisen työhistoria on kuitenkin hyvin katkonainen.

Alkaa tosiaan vaan olla aika raskasta, jos tuntuu, että itse yrittää olla asiallinen ja toinen silti käyttäytyy miten sattuu. Silloin tosiaan ei ehkä ole muita vaihtoehtoja kuin keskustella pelkästään käytännön asioista. Ei mitään havaintoja tai huolia esim. esiin. Lapsen parhaaksihan tuo ei varmasti ole mutta ei ole tämä tappelukaan. Käynyt mielessä sekin, olisiko parempi taipua "joka toinen viikonloppu" -systeemiin siksi että äiti ehkä pystyisi sitä tukemaan paremmin. Pelottaa miten vahingollista se voi olla, jos lapsi esim. kokee ettei saa iloita isällään vietetystä ajasta ja jos sanoin ja teoin koko ajan manipuloidaan lasta siihen, että äidin luona on parempi. Sitten taas kun on vilpittömästi sitä mieltä, että isä on hyvä kasvattaja ja lapselle tärkeä. On aika eri asia viettää kuukaudessa 4 päivää yhdessä kuin elää yhteistä arkea...

Äiti siis provosoi ja te menette ansaan. Jättäkää nuo viestit omaan arvoonsa.

Olen itse ollut se kiusattu lähivanhempi ja asianajajasta löytyi apu. Ei tarvinnut edes mennä oikeuteen.

Vierailija kirjoitti:

Tässä keskustelussa on se syy miksi aiemmat lapset varustettuna exällä on miehessä täydellinen no-no. 

N39

Kieltämättä käynyt mielessä tämäkin. Ymmärrän todellakin naisia, jotka eivät tähän kuvioon lähde. Mutta helpommin sanottu kuin tehty siinä vaiheessa kun rakastuu. -ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aha. Ettekö saanu lapsivapaata lomaa?

Olisikin jostain tällaisesta kyse. Mutta ei, kyse on siitä, että myös isä haluaisi viettää kesällä aikaa lapsensa kanssa. Ennakkoon sovitusti, eikä silloin kun äidille sattuu sopimaan. Onhan meillä toki myös kahdenkeskinen elämä silloin kun lapsi on äidillään ja sitä haluaisimme suunnitella. Sehän onkin ihan kohtuutonta. Minusta kiusaamista on jo sekin, että tällaisiin asioihin vastaamiseen menee viikkokaupalla. Sitten kun kysyy ehdotuksen perään, on vastaus vain "ei käy" mutta ei mitään vastaehdotusta. Uusi ehdotus tehty, jossa huomioitiin äidin toiveita, ei käy. Ehdotuksessa lapsi äidillään n. 2/3 ajasta, isällä n. 1/3...Heillä on yhteishuoltajuus.

Kyseessä on sellainen ihminen, että mua aidosti pelottaa, mitä siitä tulisi jos lähdettäisi oikeudessa asiasta riitelemään. Ihminen on jo muutenkin osoittanut, ettei juurikaan osoita esimerkiksi häpeäntunnetta vaan on valmis tekemään lähes mitä vain, että saa tahtonsa läpi. Välillä tuntuu, että ihmiset vähän naiivisti luottaa tuomio-istuinten päätöksiin. Puhumattakaan siitä, miten raskaita ja hitaita nuo prosessit voivat olla. -ap

Oikeusjuttu etenee niin, että oikeuteen toimitetaan haastehakemus ja se lähetetään tiedoksi vastapuolelle joka lausuu asiassa. Sen jälkeen aika nopeasti tulee Follo-menettely ehdotus. Siihen ei kauaa mene. Kuten aiemmin totesin 75 % saadaan sovittua Follossa. Mikäli ei, niin vasta sitten palautuu oikeudenkäyntiin. Asiassa annetaan väliaikaismääräys, koska olosuhdeselvitys hankittava. Riippuu kaupungista kauanko siinä menee. Helsingissä menee noin 6 kk. Olosuhdeselvitys on pitkälti se, minkä perusteella oikeus päätöksensä tekee. Riippuu lasten iästä, kuinka paljon heitä kuullaan. Jos Follossa ratkaisu saadaan, niin aikaa menee noin 3 kk siitä, kun haastehakemus oikeuteen toimitettu. Jos ei, sitten menee enemmän.

F