Uusperheessä elävät NAISET jotka joudutte kestämään puolison lapsen hankalaa äitiä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edelleen lakimies on mielestäni viimeisin vaihtoehto, eikä myöskään ihan ilmaista. Mutta tottakai voi olla, että jossain vaiheessa ei muuta vaihtoehtoa ole. -ap

Jos teidän exällä on jotain persoonallisuushäiriön piirteitä- niin kalliiksi voi tulla. Voi riitauttaa aina asiat uudestaan, ja jos ei ole persoonallisuushäiriöihin erikoistunutta tuomaria, voi onnistua manipuloimaan vaikka mitä. Mut tietääkseni ennen sitä oikeutta on olemassa sovittelu, joka ei ole niin kallis. Mut siinäkin täytyy päästä sopimukseen. Mun miehen ei onneks tarvinnu mennä oikeuteen asti. Kun se kuitenkin oli yksi vaihtoehto, soitteli oikeusaputoimistoon ja kyseli asioita. Mutta sieltä oltiinkin jäävejä, eli hänen exänsä oli jo "varannut" oikeusaputoimiston itselleen- ja valmstautui siis siinä kiusaamisensa lomassa myös oikeustaisteluun. Sen sijaan et olis ihan vaan sopimut asioista. 

Lakimiehestä on kuitenkin se apu että turhat pulinat jää pois. Harva niitä oikeusjuttuja alkaa tehtailemaan uudestaan ja uudestaan. Jotkut, mutta ei useimmat.

Rajoja pitää asettaa myös itse. Mistä teillä ap riidellään? Jos ei ole kyse lapsen terveydestä/kouluasioista/asumisesta, niin miksi edes käytte mitään keskusteluja. Antakaa olla. Kukaan ei yksin jaksa räyhätä.

Minulla oli exä joka yritti puuttua esim. lapsen kampaajakäynteihin, vaatteisiin ja jopa siihen, että käymme joskus Mäkkärillä. En tiennyt nauraako vai itkeä. En reagoinut ja noin vuoden jälkeen nämä turhat yhteydenotot hiipuivat.

Useimmiten vääntö liittyy lapsen arjesta sopimiseen. Joskus siitä, jos otetaan esiin joku lapseen liittyvä huoli. Tiedän, ettei varmasti pitäisi reagoida esim., jos lapsen äiti laittaa meillä vietytyn ajan jälkeen täysin tarpeettoman syyttelevän viestin. Kai sitä on itsekin ollut vähän naiivi ja kuvitellut, että voisi olla avoin keskusteluyhteys puolin ja toisin. Minusta tuntuu myös vähän kurjalta ajatukselta, että äiti ei saisi tietää meillä vietetystä ajasta kuin lapsensa kautta. Ymmärrän myös äitiä siinä, ettei varmasti ole aina helppo olla erossa lapsestaan.

Olisi kiva, että voisi keskustella lasta koskevista havainnoista, ja kokea kasvatuskumppanuutta. Ennen kaikkea siis isän ja äidin välillä, me uudet kumppanit sitä kuviota tukien. Valitettavasti se menee vain lähes aina siihen, että vika löytyy meistä. Esim. lapsella huomattava määrä poissaoloja koulusta äitinsä luona ollessaan > johtuu etupäässä siitä, että me ei huolehdita lapsesta ja aina sairastuu. Todellisuudessa kyse taitaa olla siitä, että lapsen sairauteen vedoten on helppo itse olla poissa töistä. On useampia kertoja, kun on ihmetelty, kun lapsi ei kuulosta puhelimessa sairaalta. Pitkä tarina ja tiedän, että näin esitettynä voi kuulostaa mun puolelta katkeralta. Ihmisen työhistoria on kuitenkin hyvin katkonainen.

Alkaa tosiaan vaan olla aika raskasta, jos tuntuu, että itse yrittää olla asiallinen ja toinen silti käyttäytyy miten sattuu. Silloin tosiaan ei ehkä ole muita vaihtoehtoja kuin keskustella pelkästään käytännön asioista. Ei mitään havaintoja tai huolia esim. esiin. Lapsen parhaaksihan tuo ei varmasti ole mutta ei ole tämä tappelukaan. Käynyt mielessä sekin, olisiko parempi taipua "joka toinen viikonloppu" -systeemiin siksi että äiti ehkä pystyisi sitä tukemaan paremmin. Pelottaa miten vahingollista se voi olla, jos lapsi esim. kokee ettei saa iloita isällään vietetystä ajasta ja jos sanoin ja teoin koko ajan manipuloidaan lasta siihen, että äidin luona on parempi. Sitten taas kun on vilpittömästi sitä mieltä, että isä on hyvä kasvattaja ja lapselle tärkeä. On aika eri asia viettää kuukaudessa 4 päivää yhdessä kuin elää yhteistä arkea...

Äiti siis provosoi ja te menette ansaan. Jättäkää nuo viestit omaan arvoonsa.

Olen itse ollut se kiusattu lähivanhempi ja asianajajasta löytyi apu. Ei tarvinnut edes mennä oikeuteen.

Kärjistetysti usein näin joo. Sanotaan, että 70 % kohkaamiseen ei mennä mukaan mutta 30 % joo. On vaikea selittää sitä, miten vaikeaa siitä on pysyä täysin erossa. Keskustelu saattaa lähteä liikkeelle ihan asiallisesti mutta sitten yhtäkkiä ääni muuttuu kellossa. Äiti on hyvin taitava kääntämään lähes kaiken meitä vastaan. Emme ole kovin suurituloisia, joten voi olla, ettei asianajajaa yksinkertaisesti ole varaa :/ En ole tosin selvittänyt vaihtoehtoja tuohon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aha. Ettekö saanu lapsivapaata lomaa?

Olisikin jostain tällaisesta kyse. Mutta ei, kyse on siitä, että myös isä haluaisi viettää kesällä aikaa lapsensa kanssa. Ennakkoon sovitusti, eikä silloin kun äidille sattuu sopimaan. Onhan meillä toki myös kahdenkeskinen elämä silloin kun lapsi on äidillään ja sitä haluaisimme suunnitella. Sehän onkin ihan kohtuutonta. Minusta kiusaamista on jo sekin, että tällaisiin asioihin vastaamiseen menee viikkokaupalla. Sitten kun kysyy ehdotuksen perään, on vastaus vain "ei käy" mutta ei mitään vastaehdotusta. Uusi ehdotus tehty, jossa huomioitiin äidin toiveita, ei käy. Ehdotuksessa lapsi äidillään n. 2/3 ajasta, isällä n. 1/3...Heillä on yhteishuoltajuus.

Kyseessä on sellainen ihminen, että mua aidosti pelottaa, mitä siitä tulisi jos lähdettäisi oikeudessa asiasta riitelemään. Ihminen on jo muutenkin osoittanut, ettei juurikaan osoita esimerkiksi häpeäntunnetta vaan on valmis tekemään lähes mitä vain, että saa tahtonsa läpi. Välillä tuntuu, että ihmiset vähän naiivisti luottaa tuomio-istuinten päätöksiin. Puhumattakaan siitä, miten raskaita ja hitaita nuo prosessit voivat olla. -ap

Oikeusjuttu etenee niin, että oikeuteen toimitetaan haastehakemus ja se lähetetään tiedoksi vastapuolelle joka lausuu asiassa. Sen jälkeen aika nopeasti tulee Follo-menettely ehdotus. Siihen ei kauaa mene. Kuten aiemmin totesin 75 % saadaan sovittua Follossa. Mikäli ei, niin vasta sitten palautuu oikeudenkäyntiin. Asiassa annetaan väliaikaismääräys, koska olosuhdeselvitys hankittava. Riippuu kaupungista kauanko siinä menee. Helsingissä menee noin 6 kk. Olosuhdeselvitys on pitkälti se, minkä perusteella oikeus päätöksensä tekee. Riippuu lasten iästä, kuinka paljon heitä kuullaan. Jos Follossa ratkaisu saadaan, niin aikaa menee noin 3 kk siitä, kun haastehakemus oikeuteen toimitettu. Jos ei, sitten menee enemmän.

F

Kiitos paljon näistä tiedoista! -ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edelleen lakimies on mielestäni viimeisin vaihtoehto, eikä myöskään ihan ilmaista. Mutta tottakai voi olla, että jossain vaiheessa ei muuta vaihtoehtoa ole. -ap

Jos teidän exällä on jotain persoonallisuushäiriön piirteitä- niin kalliiksi voi tulla. Voi riitauttaa aina asiat uudestaan, ja jos ei ole persoonallisuushäiriöihin erikoistunutta tuomaria, voi onnistua manipuloimaan vaikka mitä. Mut tietääkseni ennen sitä oikeutta on olemassa sovittelu, joka ei ole niin kallis. Mut siinäkin täytyy päästä sopimukseen. Mun miehen ei onneks tarvinnu mennä oikeuteen asti. Kun se kuitenkin oli yksi vaihtoehto, soitteli oikeusaputoimistoon ja kyseli asioita. Mutta sieltä oltiinkin jäävejä, eli hänen exänsä oli jo "varannut" oikeusaputoimiston itselleen- ja valmstautui siis siinä kiusaamisensa lomassa myös oikeustaisteluun. Sen sijaan et olis ihan vaan sopimut asioista. 

Lakimiehestä on kuitenkin se apu että turhat pulinat jää pois. Harva niitä oikeusjuttuja alkaa tehtailemaan uudestaan ja uudestaan. Jotkut, mutta ei useimmat.

Rajoja pitää asettaa myös itse. Mistä teillä ap riidellään? Jos ei ole kyse lapsen terveydestä/kouluasioista/asumisesta, niin miksi edes käytte mitään keskusteluja. Antakaa olla. Kukaan ei yksin jaksa räyhätä.

Minulla oli exä joka yritti puuttua esim. lapsen kampaajakäynteihin, vaatteisiin ja jopa siihen, että käymme joskus Mäkkärillä. En tiennyt nauraako vai itkeä. En reagoinut ja noin vuoden jälkeen nämä turhat yhteydenotot hiipuivat.

Useimmiten vääntö liittyy lapsen arjesta sopimiseen. Joskus siitä, jos otetaan esiin joku lapseen liittyvä huoli. Tiedän, ettei varmasti pitäisi reagoida esim., jos lapsen äiti laittaa meillä vietytyn ajan jälkeen täysin tarpeettoman syyttelevän viestin. Kai sitä on itsekin ollut vähän naiivi ja kuvitellut, että voisi olla avoin keskusteluyhteys puolin ja toisin. Minusta tuntuu myös vähän kurjalta ajatukselta, että äiti ei saisi tietää meillä vietetystä ajasta kuin lapsensa kautta. Ymmärrän myös äitiä siinä, ettei varmasti ole aina helppo olla erossa lapsestaan.

Olisi kiva, että voisi keskustella lasta koskevista havainnoista, ja kokea kasvatuskumppanuutta. Ennen kaikkea siis isän ja äidin välillä, me uudet kumppanit sitä kuviota tukien. Valitettavasti se menee vain lähes aina siihen, että vika löytyy meistä. Esim. lapsella huomattava määrä poissaoloja koulusta äitinsä luona ollessaan > johtuu etupäässä siitä, että me ei huolehdita lapsesta ja aina sairastuu. Todellisuudessa kyse taitaa olla siitä, että lapsen sairauteen vedoten on helppo itse olla poissa töistä. On useampia kertoja, kun on ihmetelty, kun lapsi ei kuulosta puhelimessa sairaalta. Pitkä tarina ja tiedän, että näin esitettynä voi kuulostaa mun puolelta katkeralta. Ihmisen työhistoria on kuitenkin hyvin katkonainen.

Alkaa tosiaan vaan olla aika raskasta, jos tuntuu, että itse yrittää olla asiallinen ja toinen silti käyttäytyy miten sattuu. Silloin tosiaan ei ehkä ole muita vaihtoehtoja kuin keskustella pelkästään käytännön asioista. Ei mitään havaintoja tai huolia esim. esiin. Lapsen parhaaksihan tuo ei varmasti ole mutta ei ole tämä tappelukaan. Käynyt mielessä sekin, olisiko parempi taipua "joka toinen viikonloppu" -systeemiin siksi että äiti ehkä pystyisi sitä tukemaan paremmin. Pelottaa miten vahingollista se voi olla, jos lapsi esim. kokee ettei saa iloita isällään vietetystä ajasta ja jos sanoin ja teoin koko ajan manipuloidaan lasta siihen, että äidin luona on parempi. Sitten taas kun on vilpittömästi sitä mieltä, että isä on hyvä kasvattaja ja lapselle tärkeä. On aika eri asia viettää kuukaudessa 4 päivää yhdessä kuin elää yhteistä arkea...

Äiti siis provosoi ja te menette ansaan. Jättäkää nuo viestit omaan arvoonsa.

Olen itse ollut se kiusattu lähivanhempi ja asianajajasta löytyi apu. Ei tarvinnut edes mennä oikeuteen.

Kärjistetysti usein näin joo. Sanotaan, että 70 % kohkaamiseen ei mennä mukaan mutta 30 % joo. On vaikea selittää sitä, miten vaikeaa siitä on pysyä täysin erossa. Keskustelu saattaa lähteä liikkeelle ihan asiallisesti mutta sitten yhtäkkiä ääni muuttuu kellossa. Äiti on hyvin taitava kääntämään lähes kaiken meitä vastaan. Emme ole kovin suurituloisia, joten voi olla, ettei asianajajaa yksinkertaisesti ole varaa :/ En ole tosin selvittänyt vaihtoehtoja tuohon.

Mun miehen exä on samanlainen, kääntelee ja vääntelee, muuttaa yhtäkkiä mieltään jostain aiemmin sovitusta ja asiallinen keskustelu muuttuu helposti hänen huutamisekseen johon mies ei saa sanaa väliin. Useampi vuosi yritettiin hyvällä (eli tapeltiin säännöllisesti...), kunnes mies vaan yksinkertaisesti alkoi joko poistua paikalta tai sulkea puhelimen kun exällä alkoi kierrokset nousta. Totesi vaan että nyt alat olla asiaton, tämä ei vie tilannetta eteenpäin, keskustellaan kun olet rauhoittunut. Ei vastannut raivoviesteihin, sulki puhelimen jos ex soitteli asiattomia, jos jotain piti exältä kysyä niin viestillä vaan se yksi kysymys kerrallaan ja niin monta kertaa laittoi kysymyksen että tuli asiallinen vastaus.

Ikävä kyllä joidenkin kanssa ne haaveet jostain jaetusta kasvatusvastuusta tai toimivasta uusperheestä jossa kaikki aikuiset yrittäisivät katsoa niitä asioita lasten kannalta saa heittää romukoppaan. Mahdollisimman vähän yhteydenpitoa ja vain asiasta niin on jonkinlaiset mahdollisuudet pärjätä tällaisten kanssa. Vähentää myös lasten altistumista typerien riitojen kuuntelijoiksi kun yhteydenpito aikuisten välissä on minimissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edelleen lakimies on mielestäni viimeisin vaihtoehto, eikä myöskään ihan ilmaista. Mutta tottakai voi olla, että jossain vaiheessa ei muuta vaihtoehtoa ole. -ap

Jos teidän exällä on jotain persoonallisuushäiriön piirteitä- niin kalliiksi voi tulla. Voi riitauttaa aina asiat uudestaan, ja jos ei ole persoonallisuushäiriöihin erikoistunutta tuomaria, voi onnistua manipuloimaan vaikka mitä. Mut tietääkseni ennen sitä oikeutta on olemassa sovittelu, joka ei ole niin kallis. Mut siinäkin täytyy päästä sopimukseen. Mun miehen ei onneks tarvinnu mennä oikeuteen asti. Kun se kuitenkin oli yksi vaihtoehto, soitteli oikeusaputoimistoon ja kyseli asioita. Mutta sieltä oltiinkin jäävejä, eli hänen exänsä oli jo "varannut" oikeusaputoimiston itselleen- ja valmstautui siis siinä kiusaamisensa lomassa myös oikeustaisteluun. Sen sijaan et olis ihan vaan sopimut asioista. 

Lakimiehestä on kuitenkin se apu että turhat pulinat jää pois. Harva niitä oikeusjuttuja alkaa tehtailemaan uudestaan ja uudestaan. Jotkut, mutta ei useimmat.

Rajoja pitää asettaa myös itse. Mistä teillä ap riidellään? Jos ei ole kyse lapsen terveydestä/kouluasioista/asumisesta, niin miksi edes käytte mitään keskusteluja. Antakaa olla. Kukaan ei yksin jaksa räyhätä.

Minulla oli exä joka yritti puuttua esim. lapsen kampaajakäynteihin, vaatteisiin ja jopa siihen, että käymme joskus Mäkkärillä. En tiennyt nauraako vai itkeä. En reagoinut ja noin vuoden jälkeen nämä turhat yhteydenotot hiipuivat.

Useimmiten vääntö liittyy lapsen arjesta sopimiseen. Joskus siitä, jos otetaan esiin joku lapseen liittyvä huoli. Tiedän, ettei varmasti pitäisi reagoida esim., jos lapsen äiti laittaa meillä vietytyn ajan jälkeen täysin tarpeettoman syyttelevän viestin. Kai sitä on itsekin ollut vähän naiivi ja kuvitellut, että voisi olla avoin keskusteluyhteys puolin ja toisin. Minusta tuntuu myös vähän kurjalta ajatukselta, että äiti ei saisi tietää meillä vietetystä ajasta kuin lapsensa kautta. Ymmärrän myös äitiä siinä, ettei varmasti ole aina helppo olla erossa lapsestaan.

Olisi kiva, että voisi keskustella lasta koskevista havainnoista, ja kokea kasvatuskumppanuutta. Ennen kaikkea siis isän ja äidin välillä, me uudet kumppanit sitä kuviota tukien. Valitettavasti se menee vain lähes aina siihen, että vika löytyy meistä. Esim. lapsella huomattava määrä poissaoloja koulusta äitinsä luona ollessaan > johtuu etupäässä siitä, että me ei huolehdita lapsesta ja aina sairastuu. Todellisuudessa kyse taitaa olla siitä, että lapsen sairauteen vedoten on helppo itse olla poissa töistä. On useampia kertoja, kun on ihmetelty, kun lapsi ei kuulosta puhelimessa sairaalta. Pitkä tarina ja tiedän, että näin esitettynä voi kuulostaa mun puolelta katkeralta. Ihmisen työhistoria on kuitenkin hyvin katkonainen.

Alkaa tosiaan vaan olla aika raskasta, jos tuntuu, että itse yrittää olla asiallinen ja toinen silti käyttäytyy miten sattuu. Silloin tosiaan ei ehkä ole muita vaihtoehtoja kuin keskustella pelkästään käytännön asioista. Ei mitään havaintoja tai huolia esim. esiin. Lapsen parhaaksihan tuo ei varmasti ole mutta ei ole tämä tappelukaan. Käynyt mielessä sekin, olisiko parempi taipua "joka toinen viikonloppu" -systeemiin siksi että äiti ehkä pystyisi sitä tukemaan paremmin. Pelottaa miten vahingollista se voi olla, jos lapsi esim. kokee ettei saa iloita isällään vietetystä ajasta ja jos sanoin ja teoin koko ajan manipuloidaan lasta siihen, että äidin luona on parempi. Sitten taas kun on vilpittömästi sitä mieltä, että isä on hyvä kasvattaja ja lapselle tärkeä. On aika eri asia viettää kuukaudessa 4 päivää yhdessä kuin elää yhteistä arkea...

Äiti siis provosoi ja te menette ansaan. Jättäkää nuo viestit omaan arvoonsa.

Olen itse ollut se kiusattu lähivanhempi ja asianajajasta löytyi apu. Ei tarvinnut edes mennä oikeuteen.

Kärjistetysti usein näin joo. Sanotaan, että 70 % kohkaamiseen ei mennä mukaan mutta 30 % joo. On vaikea selittää sitä, miten vaikeaa siitä on pysyä täysin erossa. Keskustelu saattaa lähteä liikkeelle ihan asiallisesti mutta sitten yhtäkkiä ääni muuttuu kellossa. Äiti on hyvin taitava kääntämään lähes kaiken meitä vastaan. Emme ole kovin suurituloisia, joten voi olla, ettei asianajajaa yksinkertaisesti ole varaa :/ En ole tosin selvittänyt vaihtoehtoja tuohon.

Mun miehen exä on samanlainen, kääntelee ja vääntelee, muuttaa yhtäkkiä mieltään jostain aiemmin sovitusta ja asiallinen keskustelu muuttuu helposti hänen huutamisekseen johon mies ei saa sanaa väliin. Useampi vuosi yritettiin hyvällä (eli tapeltiin säännöllisesti...), kunnes mies vaan yksinkertaisesti alkoi joko poistua paikalta tai sulkea puhelimen kun exällä alkoi kierrokset nousta. Totesi vaan että nyt alat olla asiaton, tämä ei vie tilannetta eteenpäin, keskustellaan kun olet rauhoittunut. Ei vastannut raivoviesteihin, sulki puhelimen jos ex soitteli asiattomia, jos jotain piti exältä kysyä niin viestillä vaan se yksi kysymys kerrallaan ja niin monta kertaa laittoi kysymyksen että tuli asiallinen vastaus.

Ikävä kyllä joidenkin kanssa ne haaveet jostain jaetusta kasvatusvastuusta tai toimivasta uusperheestä jossa kaikki aikuiset yrittäisivät katsoa niitä asioita lasten kannalta saa heittää romukoppaan. Mahdollisimman vähän yhteydenpitoa ja vain asiasta niin on jonkinlaiset mahdollisuudet pärjätä tällaisten kanssa. Vähentää myös lasten altistumista typerien riitojen kuuntelijoiksi kun yhteydenpito aikuisten välissä on minimissä.

Jep, niin kuin sanoin olen tainnut olla aika naiivi. Kerta toisensa jälkeen olen yrittänyt ymmärtää ja antaa mahdollisuuden rakentavalle keskustelulle, ja kerta toisensa jälkeen päädyn kiroilemaan kuinka asiatonta - ja välillä suoraan sanoen tyhmä - toinen voi olla. Laajemminkin jaksaa kyllä säännöllisesti ihmetyttää aikuisten ihmisten toiminta. Helposti esim ajattelen, että jos ihminen on vaikka opettaja, hän haluaa lapsille hyvää vaikka eihän se valitettavasti niin aina mene. Ehkä sitä joku päivä vielä oppii...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edelleen lakimies on mielestäni viimeisin vaihtoehto, eikä myöskään ihan ilmaista. Mutta tottakai voi olla, että jossain vaiheessa ei muuta vaihtoehtoa ole. -ap

Jos teidän exällä on jotain persoonallisuushäiriön piirteitä- niin kalliiksi voi tulla. Voi riitauttaa aina asiat uudestaan, ja jos ei ole persoonallisuushäiriöihin erikoistunutta tuomaria, voi onnistua manipuloimaan vaikka mitä. Mut tietääkseni ennen sitä oikeutta on olemassa sovittelu, joka ei ole niin kallis. Mut siinäkin täytyy päästä sopimukseen. Mun miehen ei onneks tarvinnu mennä oikeuteen asti. Kun se kuitenkin oli yksi vaihtoehto, soitteli oikeusaputoimistoon ja kyseli asioita. Mutta sieltä oltiinkin jäävejä, eli hänen exänsä oli jo "varannut" oikeusaputoimiston itselleen- ja valmstautui siis siinä kiusaamisensa lomassa myös oikeustaisteluun. Sen sijaan et olis ihan vaan sopimut asioista. 

Lakimiehestä on kuitenkin se apu että turhat pulinat jää pois. Harva niitä oikeusjuttuja alkaa tehtailemaan uudestaan ja uudestaan. Jotkut, mutta ei useimmat.

Rajoja pitää asettaa myös itse. Mistä teillä ap riidellään? Jos ei ole kyse lapsen terveydestä/kouluasioista/asumisesta, niin miksi edes käytte mitään keskusteluja. Antakaa olla. Kukaan ei yksin jaksa räyhätä.

Minulla oli exä joka yritti puuttua esim. lapsen kampaajakäynteihin, vaatteisiin ja jopa siihen, että käymme joskus Mäkkärillä. En tiennyt nauraako vai itkeä. En reagoinut ja noin vuoden jälkeen nämä turhat yhteydenotot hiipuivat.

Useimmiten vääntö liittyy lapsen arjesta sopimiseen. Joskus siitä, jos otetaan esiin joku lapseen liittyvä huoli. Tiedän, ettei varmasti pitäisi reagoida esim., jos lapsen äiti laittaa meillä vietytyn ajan jälkeen täysin tarpeettoman syyttelevän viestin. Kai sitä on itsekin ollut vähän naiivi ja kuvitellut, että voisi olla avoin keskusteluyhteys puolin ja toisin. Minusta tuntuu myös vähän kurjalta ajatukselta, että äiti ei saisi tietää meillä vietetystä ajasta kuin lapsensa kautta. Ymmärrän myös äitiä siinä, ettei varmasti ole aina helppo olla erossa lapsestaan.

Olisi kiva, että voisi keskustella lasta koskevista havainnoista, ja kokea kasvatuskumppanuutta. Ennen kaikkea siis isän ja äidin välillä, me uudet kumppanit sitä kuviota tukien. Valitettavasti se menee vain lähes aina siihen, että vika löytyy meistä. Esim. lapsella huomattava määrä poissaoloja koulusta äitinsä luona ollessaan > johtuu etupäässä siitä, että me ei huolehdita lapsesta ja aina sairastuu. Todellisuudessa kyse taitaa olla siitä, että lapsen sairauteen vedoten on helppo itse olla poissa töistä. On useampia kertoja, kun on ihmetelty, kun lapsi ei kuulosta puhelimessa sairaalta. Pitkä tarina ja tiedän, että näin esitettynä voi kuulostaa mun puolelta katkeralta. Ihmisen työhistoria on kuitenkin hyvin katkonainen.

Alkaa tosiaan vaan olla aika raskasta, jos tuntuu, että itse yrittää olla asiallinen ja toinen silti käyttäytyy miten sattuu. Silloin tosiaan ei ehkä ole muita vaihtoehtoja kuin keskustella pelkästään käytännön asioista. Ei mitään havaintoja tai huolia esim. esiin. Lapsen parhaaksihan tuo ei varmasti ole mutta ei ole tämä tappelukaan. Käynyt mielessä sekin, olisiko parempi taipua "joka toinen viikonloppu" -systeemiin siksi että äiti ehkä pystyisi sitä tukemaan paremmin. Pelottaa miten vahingollista se voi olla, jos lapsi esim. kokee ettei saa iloita isällään vietetystä ajasta ja jos sanoin ja teoin koko ajan manipuloidaan lasta siihen, että äidin luona on parempi. Sitten taas kun on vilpittömästi sitä mieltä, että isä on hyvä kasvattaja ja lapselle tärkeä. On aika eri asia viettää kuukaudessa 4 päivää yhdessä kuin elää yhteistä arkea...

Äiti siis provosoi ja te menette ansaan. Jättäkää nuo viestit omaan arvoonsa.

Olen itse ollut se kiusattu lähivanhempi ja asianajajasta löytyi apu. Ei tarvinnut edes mennä oikeuteen.

Kärjistetysti usein näin joo. Sanotaan, että 70 % kohkaamiseen ei mennä mukaan mutta 30 % joo. On vaikea selittää sitä, miten vaikeaa siitä on pysyä täysin erossa. Keskustelu saattaa lähteä liikkeelle ihan asiallisesti mutta sitten yhtäkkiä ääni muuttuu kellossa. Äiti on hyvin taitava kääntämään lähes kaiken meitä vastaan. Emme ole kovin suurituloisia, joten voi olla, ettei asianajajaa yksinkertaisesti ole varaa :/ En ole tosin selvittänyt vaihtoehtoja tuohon.

Mun miehen exä on samanlainen, kääntelee ja vääntelee, muuttaa yhtäkkiä mieltään jostain aiemmin sovitusta ja asiallinen keskustelu muuttuu helposti hänen huutamisekseen johon mies ei saa sanaa väliin. Useampi vuosi yritettiin hyvällä (eli tapeltiin säännöllisesti...), kunnes mies vaan yksinkertaisesti alkoi joko poistua paikalta tai sulkea puhelimen kun exällä alkoi kierrokset nousta. Totesi vaan että nyt alat olla asiaton, tämä ei vie tilannetta eteenpäin, keskustellaan kun olet rauhoittunut. Ei vastannut raivoviesteihin, sulki puhelimen jos ex soitteli asiattomia, jos jotain piti exältä kysyä niin viestillä vaan se yksi kysymys kerrallaan ja niin monta kertaa laittoi kysymyksen että tuli asiallinen vastaus.

Ikävä kyllä joidenkin kanssa ne haaveet jostain jaetusta kasvatusvastuusta tai toimivasta uusperheestä jossa kaikki aikuiset yrittäisivät katsoa niitä asioita lasten kannalta saa heittää romukoppaan. Mahdollisimman vähän yhteydenpitoa ja vain asiasta niin on jonkinlaiset mahdollisuudet pärjätä tällaisten kanssa. Vähentää myös lasten altistumista typerien riitojen kuuntelijoiksi kun yhteydenpito aikuisten välissä on minimissä.

Lohdullista kuulla näitä vertaiskertomuksia. Oon ajatellu et toi " meidän perheen exä" on harvinaisen pimee. Mut heitä on näköjään enemmänkin. Ja hienoo huomata et on miehiä jotka osaa laittaa sille sekopääexälle rajoja.

Perhesovittelusta on kokemusta sen verran, että suhteemme alussa mies kävi exänsä kanssa jonkun kertaa yrittäessään sopia lasten tapaamisista hyvässä hengessä. Ex ei kuitenkaan halunnut sopia mistään mitään vaan jaaritella omia tuntojaan ja miehen vikoja. Joten mies lopetti. Noista " neuvotteluista" meni 2 vuotta ennen ku suostu nimen paperiin laittamaan. Sovittelun hyöty oli siis nolla.

Täällä vaan neuvotaan menemään oikeuteen. Minä mietin, että mistä asiasta he oikeuteen menisivät? Puuttuuko tapaamissopimus vai? En nähnyt mitään sellaista tekstissä, etyä oikeuden aikaa pitäisi haaskata..

Minulla ex-miehen nykyinen on hankala. On sopimukset lasten tapaamisista ja loma- ajoista. Uus muori kun tuli kuvioon ja muutti miehen luo, niin johan alkoi säätöyritys, että lasten tapaamiset pitää hänen elikkä uuden misun työvuorojen mukaan alkaa sopimaan. Kun ei halua että vkl hänen työpäivinä on muksut nurkissa.. en alkanut sovitteleen ja turha luulo, että lasten pitää koko elämä jonkun tulokkaan mielen mukaan muuttaa. Ja että ei ole reilua että lapset on exän loman ajan siellä. Ja tämä on vuosia ollut exän toive.

Yritettiin. Oikeudessa puitiin. Lapsi jäi ilman toista vanhempaa.

Toivottavasti känkkä on ylpeä itsestään.

Kaikkea ei tarvitse sietää.

Vierailija kirjoitti:

Yritettiin. Oikeudessa puitiin. Lapsi jäi ilman toista vanhempaa.

Toivottavasti känkkä on ylpeä itsestään.

Kaikkea ei tarvitse sietää.

Ja voitte kuvitella ettei ollut helppo ratkaisu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritettiin. Oikeudessa puitiin. Lapsi jäi ilman toista vanhempaa.

Toivottavasti känkkä on ylpeä itsestään.

Kaikkea ei tarvitse sietää.

Ja voitte kuvitella ettei ollut helppo ratkaisu.

Täh? Eli eikä isä tapaa enää lapsiaan, kun exä on känkkäränkkä? Isä kostaa lapsille?

Vierailija kirjoitti:

Täällä vaan neuvotaan menemään oikeuteen. Minä mietin, että mistä asiasta he oikeuteen menisivät? Puuttuuko tapaamissopimus vai? En nähnyt mitään sellaista tekstissä, etyä oikeuden aikaa pitäisi haaskata..

Minulla ex-miehen nykyinen on hankala. On sopimukset lasten tapaamisista ja loma- ajoista. Uus muori kun tuli kuvioon ja muutti miehen luo, niin johan alkoi säätöyritys, että lasten tapaamiset pitää hänen elikkä uuden misun työvuorojen mukaan alkaa sopimaan. Kun ei halua että vkl hänen työpäivinä on muksut nurkissa.. en alkanut sovitteleen ja turha luulo, että lasten pitää koko elämä jonkun tulokkaan mielen mukaan muuttaa. Ja että ei ole reilua että lapset on exän loman ajan siellä. Ja tämä on vuosia ollut exän toive.

Tapaamiset ovat se yleisin huoltokiusaamisen muoto, joten usein niissä tapauksissa tapaamissopimusta ei saada aikaiseksi ilman tuomioistuinta.

Lisäksi noissa voi täyttyä vainoamisen tai kunnianloukkauksen, miksei kotirauhanhäirinnänkin tunnusmerkit. Siinä voi punnita, onko lapsen parempi asua tällaisen kiusaajan epätasapainoisessa kodissa vai kenties toisen vanhemman luona.

Ei kukaan täysjärkinen oikeuteen halua, mutta tietynlaisten ihmisten kanssa se on ainoa toimiva keino. Ja joku kysyi että hylkääkö känkkäränkät omat lapsensa. Niin ikävä kyllä. Lapset ei tunnu merkitsevän mitään. Kunhan saa purettua omaa pahaa oloaan muihin ja käydä valtapeliä.

Meillä miehen ex on kiusannut joka suuntaan. Että jos asiat ei mene niinkuin hän haluaa, tai häntä vaaditaan vastuuseen tekemistään törkeyksistä, niin ei yritä sitten enää mitään, eli "hylkää lapsensa". Seuraavassa hetkessä taistelee kynsin hampain siitä, ettei isällä ole mitään oikeuksia, eikä mitään tapaamisoikeuksia kirjoiteta. Sitten taas ulvoo kun isä on hylännyt lapsensa. Ja sen jälkeen etteivät lapset saa tulla meille jos ei sitä ja tätä koska olemme niin kamalia ihmisiä jnejne. Ihan koko ympyrä on pyörähtänyt, koskaan ei tiedä mistä seuraavaks tuulee.  Lasten parastakin toitottaa- mikähän se tuossa mahtaa olla, hänen mielestään, ei hajuakaan. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä miehen ex on kiusannut joka suuntaan. Että jos asiat ei mene niinkuin hän haluaa, tai häntä vaaditaan vastuuseen tekemistään törkeyksistä, niin ei yritä sitten enää mitään, eli "hylkää lapsensa". Seuraavassa hetkessä taistelee kynsin hampain siitä, ettei isällä ole mitään oikeuksia, eikä mitään tapaamisoikeuksia kirjoiteta. Sitten taas ulvoo kun isä on hylännyt lapsensa. Ja sen jälkeen etteivät lapset saa tulla meille jos ei sitä ja tätä koska olemme niin kamalia ihmisiä jnejne. Ihan koko ympyrä on pyörähtänyt, koskaan ei tiedä mistä seuraavaks tuulee.  Lasten parastakin toitottaa- mikähän se tuossa mahtaa olla, hänen mielestään, ei hajuakaan. 

Mulla käynyt välillä mielessä sekin ajatus, etten ihmettele vaikka lapsen äiti haluaisi joka toinen viikonloppu -systeemin siksikin että voisi sitten taivastella kuinka rankkaa melkein yksinhuoltajana on. Siis niinkin kierosti, että häntä ikään kuin kyrsii, kun isä haluaa olla aktiivisesti läsnä lapsen arjessa. Nyt on vaikeampi keksiä syitä, miksi isä on huono ja hän niin erinomainen kasvattaja...

Jos exän kanssa ei saa purettua elämää normaaleihin uomiinsa, eikä muodostettua tasavertaista ihmissuhdetta, kannattaa tehdä oma osuutensa tästä kuitenkin. Siis yrittää tunnistaa itsessään ne omat "koukut" miksi asiat raivostuttaa, ja myöntää, että sillä omalla tavalla reagoida on osuutensa siihen miksi ex niin paljon häiritsee. Ja antaa anteeksi itselle, ja yrittää myös exälle. Ja valita, kuinka paljon omasta elämäsään antaa aikaa, tunteita ja ajatuksia exälle- koska se on oma valinta pidemmän päälle. Toista ei voi muuttaa, voi ainoastaan huolehtia rajoistaan ja kieltää vastaanottamasta asiatonta käytöstä. Nämä oivallukset ovat oman "pelastumiseni" takana. MIehen ex on häiriintynyt, mustamaalaava, idiootti, eikä siitä taida muuksi muuttua. Hän yrittää pitää yllä valtaansa myös  miehen sukulaisiin. Mut minä ja mies ei välitetä siitä enää yhtään. Ei mennä mihinkään peliin mukaan, ja puhutaan rehellisesti asioista sellaisina kuin ne on. MInä en aio pilata elämääni siksi, että mies on erehtynyt lisääntymään ääliön kanssa. Aika paljon on siis itsestä ja omista tunnetaidoista kiinni, miten asiat kuormittavat. Ja on pitkälle omaa valintaa jos antaa exän typeryyden tulla jatkuvasti ajatuksiin, tai päästää omia negatiivisia tunteita valloilleen. Meillä ex riehuu ja uhkailee milloin mitäkin, ei vastata mihinkään mitenkään. Jos joskus joku viranomainen todella ottaa yhteyttä epäillen meitä jostakin, niin sitten kohdataan sekin asia. Mut koska meillä pitäis asioiden olla kunnossa, miks ahdistua jonkun sekopään kiusaamisesta.