Valtataistelu anopin kanssa. Loppuuko se koskaan?

Mikä valtataistelu?

Taisteluun tarvitaan aina kaksi....Pidä rajasi ja omat arvosi äläkä lähde mihinkään taisteluun mukaan.

Jos haluat anoppiisi rehelliset välit, kerrot hänelle mitä tarvitset. Hän vastaa sitten mitä tykkää. Ei kaikkien ihmisten kanssa läheiset ja rehelliset suhteet onnistu, vaikka itse osaisi toimia oikein. Moni ei osaa, vaan näkee vikja toisessa ja itsensä hyväntekijänä. Ja vaikka osaisi, se toinen osapuoli ei välttämättä koskaan kykene. Oletko itse siis rehellinen, suora, vai pidätkö yllä pelejä ja valtataistelua? Anoppia et voi muuttaa, itse voit valtataistelut lopettaa vaikka tänään ja sitten sinulla ei ole anopin kanssa valtataistelua. Vain omaa käytöstään voi muuttaa ja se pakottaa myös toisen tekemään jotain toisin. 

Mun anoppi muuttui vasta kun sairastui vakavasti. Lopussa oli jo hyvinkin lämpimät välit.

Meillä loppui anopin yritykset hallinnoida poikansa perheen elämää siihen, että ollaan otettu anoppiin etäisyyttä. Paljon etäisyyttä. Nähdään enää max. neljä kertaa vuodessa. Edelleen anoppi yrittää määrätä meidän kodista, lasten kasvatuksesta, lomakohteista.... mutta yritykseksi jää.

Vierailija kirjoitti:

Mun anoppi muuttui vasta kun sairastui vakavasti. Lopussa oli jo hyvinkin lämpimät välit.

En nyt tarkoita pahalla, mutta voi helvetti että tällainen on ärsyttävää. Ensin ollaan hankalia vuosikymmeniä, mutta kun sairastutaan ja loppu lähestyy, aletaankin mielistelemään ja odotetaan palvelua. Ei ne ihmisen tekemiset ja tekemättä jättämiset mihinkään enää muutu, vaikka kuinka olisi sen viimeisen sairasvuotensa kuinka ystävällinen tahansa. 

Tiedän mistä puhut. Ei kannata vältellä ja yrittää jotenkin järjestää huomaamatta tilanteita niin että anopilla ei olisi "valtaa niihin", vaan opetella määrittämään omat henkilökohtaiset rajat selviksi ja näkyviksi, sekä lasten rajat myös. Yhdessä miehen kanssa määritätte perheenne rajat, ja se vaatii avointa keskustelua miehen kanssa anopin käytöksestä ja siitä mitä sinä toivot perhe-elämältä.

Jos anoppi on sellainen, että haluaisi jotenkin määrittää ja kontrolloida perheenne elämää (tai pahimmillaan tulla teidän ja lasten "väliin") niin tuolla tavalla väistellen ja varoen luot vain anopille optimaalista tilannetta siihen, kun lapset ovat jo isompia ja pitävät itse yhteyttä isovanhempiin. Sun pitää opettaa lapsillesi reippaan käytöksen avulla, että törppöä käytöstä ei pidä sietää ja oma perhe on oma perhe - kukaan ei kävele teidän vanhempien yli.

Jos haluat, niin kerro ihmeessä pahimmat tilanteet tänne. Kyllä täällä olla monillakin kokemusta aiheesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun anoppi muuttui vasta kun sairastui vakavasti. Lopussa oli jo hyvinkin lämpimät välit.

En nyt tarkoita pahalla, mutta voi helvetti että tällainen on ärsyttävää. Ensin ollaan hankalia vuosikymmeniä, mutta kun sairastutaan ja loppu lähestyy, aletaankin mielistelemään ja odotetaan palvelua. Ei ne ihmisen tekemiset ja tekemättä jättämiset mihinkään enää muutu, vaikka kuinka olisi sen viimeisen sairasvuotensa kuinka ystävällinen tahansa. 

Totta. En mä kuitenkaan anopin loukkauksia koskaan unohda, mutta oli ihan mukavaa huomata sen inhimillinenkin puoli.

Valtataisteluun tarvitaan kaksi

Mikä valtataistelu? Eihän tuossa ole kerrottu mistään taisteluista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun anoppi muuttui vasta kun sairastui vakavasti. Lopussa oli jo hyvinkin lämpimät välit.

En nyt tarkoita pahalla, mutta voi helvetti että tällainen on ärsyttävää. Ensin ollaan hankalia vuosikymmeniä, mutta kun sairastutaan ja loppu lähestyy, aletaankin mielistelemään ja odotetaan palvelua. Ei ne ihmisen tekemiset ja tekemättä jättämiset mihinkään enää muutu, vaikka kuinka olisi sen viimeisen sairasvuotensa kuinka ystävällinen tahansa. 

Totta. En mä kuitenkaan anopin loukkauksia koskaan unohda, mutta oli ihan mukavaa huomata sen inhimillinenkin puoli.

Mun anoppi on loukannut mua niin pahasti, että en todellakaan aio häntä auttaa, kun omat voimat, osaaminen ja jaksaminen ei enää meinaa riittää asumiseen epäkäytännöllisessä, remontin tarpeessa olevassa rintamamiestalossa. Kuolinvuoteella voisin ehkä käydä, kuiskaisin korvaan, kuinka hän oikein odotan, että saan harteiltani anopin aiheuttaman muutaman tonnin taakan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun anoppi muuttui vasta kun sairastui vakavasti. Lopussa oli jo hyvinkin lämpimät välit.

En nyt tarkoita pahalla, mutta voi helvetti että tällainen on ärsyttävää. Ensin ollaan hankalia vuosikymmeniä, mutta kun sairastutaan ja loppu lähestyy, aletaankin mielistelemään ja odotetaan palvelua. Ei ne ihmisen tekemiset ja tekemättä jättämiset mihinkään enää muutu, vaikka kuinka olisi sen viimeisen sairasvuotensa kuinka ystävällinen tahansa. 

Totta. En mä kuitenkaan anopin loukkauksia koskaan unohda, mutta oli ihan mukavaa huomata sen inhimillinenkin puoli.

Mun anoppi on loukannut mua niin pahasti, että en todellakaan aio häntä auttaa, kun omat voimat, osaaminen ja jaksaminen ei enää meinaa riittää asumiseen epäkäytännöllisessä, remontin tarpeessa olevassa rintamamiestalossa. Kuolinvuoteella voisin ehkä käydä, kuiskaisin korvaan, kuinka hän oikein odotan, että saan harteiltani anopin aiheuttaman muutaman tonnin taakan.

Oi voi. Sua on ilmeisesti loukattu todella verisesti.

Vierailija kirjoitti:

Valtataisteluun tarvitaan kaksi

Paitsi silloin kun toinen alistuu tossuna, silloin se tosiaan on ohi. Mua hirvittää mennä tänään anoppilaan koska anoppi yrittää kyykyttää mua makean syömisellä niin että laatta melkein lentää. Kirjoitinkin siitä tänne ja jopa mieheni sanoi viime kerran jälkeen että omituista touhua. Kun olin viime kerralla väistänyt täysin ylivoimaisen isokokoisen munkkipossun syönnin laittamalla sen lapsen kanssa puoliksi ja tappelemalla puoliskan alas (syötyäni sitä ennen suuren määrän anopin makeita tarjottavia, ja yritettyäni kieltäytyä munkista), anoppi nousi mitään kysymättä ja kävi hakemassa pakastimesta jäätelötuutit sillä menetelmällä että ei ei ole vaihtoehto. Vielä tarkkaili ja kysyi että eikö olekin hyvää kun jouduin tuonkin syömään.

Jos on hankalaa, niin mistä se johtuu? Eihän kaikki ihmiset sydänystäviä voi olla keskenään, mutta asialliset välit on hyvä olla. Minä olen ihan ok väleissä anoppini kanssa, vaikka joskus on ollut vaikeaa. Eniten on suututtanut se, että hän puolustelee aina poikaansa, olipa tämä tehnyt mitä tahansa. Toinen minua ärsyttävä asia on se, että hänen suunnitelmansa muuttuvat jatkuvasti. Jos hän sanoo tulevansa meille pääsiäislauantaina, on todennäköistä, että hän ilmoittaa suunnitelmien muuttumisesta vähän ennen ja tuleekin esim. maanantaina tai seuraavana viikonloppuna. Viimeksi viime kesänä hän luopui autosta dramaattisin elkein ja ilmoitti siirtyvänsä bussimatkustajaksi lopuksi elämäänsä. Minä hain hänet autolla meille kylään, ajoin useamman sata km vapaapäivänä, kun bussit kulki vähän huonosti viikonloppuisin. Yhtäkkiä hän parin viikon päästä osti auton, kun sattui olemaan niin edullisesti vähän ajettu. Hän muuttaa suunnitelmiaan myös kesken päivän. Sen takia hänen kanssaan on raskasta viettää pidemmälti aikaa yhdessä. Jos aamulla on puhuttu, että pestään mattoja yhdessä, aika varmasti päivän kulku muuttuu, esim. kauppareissuksi tai pitää lähteä palauttamaan kirjoja kirjastoon ja pulloja kauppaan. Olen itse sokea omille huonoille piirteilleni, joten olen yrittänyt sopeutua siihen, että anopilla on nuo huonot piirteet ja yritän tulla toimeen niistä huolimatta. Ehkä hän ajattelee minusta myös samoin.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän mistä puhut. Ei kannata vältellä ja yrittää jotenkin järjestää huomaamatta tilanteita niin että anopilla ei olisi "valtaa niihin", vaan opetella määrittämään omat henkilökohtaiset rajat selviksi ja näkyviksi, sekä lasten rajat myös. Yhdessä miehen kanssa määritätte perheenne rajat, ja se vaatii avointa keskustelua miehen kanssa anopin käytöksestä ja siitä mitä sinä toivot perhe-elämältä.

Jos anoppi on sellainen, että haluaisi jotenkin määrittää ja kontrolloida perheenne elämää (tai pahimmillaan tulla teidän ja lasten "väliin") niin tuolla tavalla väistellen ja varoen luot vain anopille optimaalista tilannetta siihen, kun lapset ovat jo isompia ja pitävät itse yhteyttä isovanhempiin. Sun pitää opettaa lapsillesi reippaan käytöksen avulla, että törppöä käytöstä ei pidä sietää ja oma perhe on oma perhe - kukaan ei kävele teidän vanhempien yli.

Jos haluat, niin kerro ihmeessä pahimmat tilanteet tänne. Kyllä täällä olla monillakin kokemusta aiheesta.

Onhan tässä kaikenlaisia isoja ja pieniä kiistoja välillä ollut. Tässä ihan tällainen lievä esimerkki siitä millaista vuorovaikutus anopin kanssa yleensä on:

Minä: "Viemme lapsen tähän tapahtumaan."

Anoppi: Hauska idea! Sinne me miehen kanssa lapsen viemmekin."

Minä: "Ei, vaan tämä on meidän perheen juttu. Haluamme tehdä lapsen kanssa kivoja asioita."

Anoppi: "Niin mekin. Siksi me lapsen viemmekin sinne."

Minä: "Ette vie. Me olemme vanhempia ja menemme tuonne lapsen kanssa."

Mies huutaa taka-alalla: "Älkää kinastelko. Voihan lapsen viedä tapahtumaan vaikka moneen kertaan."

Kun vuorovaikutus on tätä, niin en hirveän usein anopin seurassa jaksa olla. Hän on taitava lasten kanssa, mutta kova neuvomaan ja päsmäröimään muita. En siis yleensä ole paikalla, jos hän lasten seurassa joskus hetken tahtoo olla.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtataisteluun tarvitaan kaksi

Paitsi silloin kun toinen alistuu tossuna, silloin se tosiaan on ohi. Mua hirvittää mennä tänään anoppilaan koska anoppi yrittää kyykyttää mua makean syömisellä niin että laatta melkein lentää. Kirjoitinkin siitä tänne ja jopa mieheni sanoi viime kerran jälkeen että omituista touhua. Kun olin viime kerralla väistänyt täysin ylivoimaisen isokokoisen munkkipossun syönnin laittamalla sen lapsen kanssa puoliksi ja tappelemalla puoliskan alas (syötyäni sitä ennen suuren määrän anopin makeita tarjottavia, ja yritettyäni kieltäytyä munkista), anoppi nousi mitään kysymättä ja kävi hakemassa pakastimesta jäätelötuutit sillä menetelmällä että ei ei ole vaihtoehto. Vielä tarkkaili ja kysyi että eikö olekin hyvää kun jouduin tuonkin syömään.

En nyt tarkoita loukata, mutta kannattaisikohan sinun jutella ihan psykologin tmv. kanssa, kuinka vetää rajat suhteessa muihin ihmisiin. Anoppisi kuulostaa oudolta, mutta ei ole normaalia alistua tuolla tavalla, että pahoinvoinnista huolimatta syö ties monennen tarjotun jälkiruuan. Ei varmasti ole ihan hyvä malli lapsellekaan, että kaikki tarjotut herkut pitää syödä. Tsemppiä joka tapauksessa!

Ap opettele että et kerro menoistanne että suunnitelmista. Ei anopin tarvitse tietää minne olette lasta viemässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtataisteluun tarvitaan kaksi

Paitsi silloin kun toinen alistuu tossuna, silloin se tosiaan on ohi. Mua hirvittää mennä tänään anoppilaan koska anoppi yrittää kyykyttää mua makean syömisellä niin että laatta melkein lentää. Kirjoitinkin siitä tänne ja jopa mieheni sanoi viime kerran jälkeen että omituista touhua. Kun olin viime kerralla väistänyt täysin ylivoimaisen isokokoisen munkkipossun syönnin laittamalla sen lapsen kanssa puoliksi ja tappelemalla puoliskan alas (syötyäni sitä ennen suuren määrän anopin makeita tarjottavia, ja yritettyäni kieltäytyä munkista), anoppi nousi mitään kysymättä ja kävi hakemassa pakastimesta jäätelötuutit sillä menetelmällä että ei ei ole vaihtoehto. Vielä tarkkaili ja kysyi että eikö olekin hyvää kun jouduin tuonkin syömään.

Älä syö herranjumala! Mitä siinä tapahtuu jos et syö? Tiedät itsekin, ettei mitään.

Mi kä ih meen val ta taistelu? Minulla ei ole sellaista ollut ja kerran siskon kanssa jutel lessa todettiin, että eipä ole ollut hänelläkään. Sisko on kaiken lisäksi nai mi sissa ai noan lapsen kanssa, joten luulisi, että siellä jos missä olisi rii taa. Vaan eipä ole eikä sisko todellakaan ole mikään hiljainen hii ru lainen, vaan ter ve päi nen nainen. Meidän molempien mielestä anoppi saa soittaa pojalleen vaikka joka päivä, jos siltä tuntuu, ei ole meiltä pois. Se on kyllä huomattu, että jos miniä menee anopille kylään sillä mielellä, että "kuka tämänkin kaiken joutuu siivoamaan, kun kuo lette", niin tutus tumisen läh tökohta ei ole paras mahdollinen.

Nämä valtataistelut ovat mielenkiintoisia. Meillä miniä on minulle vihainen, kun en päästä häntä ullakolle. Joka kerta kiukuttelee, että siellä voi olla jotain kivoja sisustusesineitä ja minä intän vastaan, että mene kirppikselle ja osta sieltä. Kyllä, valtataistelu tässä on menossa ja se kestää tasan niin kauan kun olen elossa ja asun tässä talossa.