Valtataistelu anopin kanssa. Loppuuko se koskaan?

Vierailija kirjoitti:

Mi kä ih meen val ta taistelu? Minulla ei ole sellaista ollut ja kerran siskon kanssa jutel lessa todettiin, että eipä ole ollut hänelläkään. Sisko on kaiken lisäksi nai mi sissa ai noan lapsen kanssa, joten luulisi, että siellä jos missä olisi rii taa. Vaan eipä ole eikä sisko todellakaan ole mikään hiljainen hii ru lainen, vaan ter ve päi nen nainen. Meidän molempien mielestä anoppi saa soittaa pojalleen vaikka joka päivä, jos siltä tuntuu, ei ole meiltä pois. Se on kyllä huomattu, että jos miniä menee anopille kylään sillä mielellä, että "kuka tämänkin kaiken joutuu siivoamaan, kun kuo lette", niin tutus tumisen läh tökohta ei ole paras mahdollinen.

En väittänyt jokaisen anopin ja miniän välisen suhteen olevan valtataistelua. Vertaistukea pystyy antamaan vain sellainen, joka itsekin on joskus samassa veneessä ollut.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Meillä loppui anopin yritykset hallinnoida poikansa perheen elämää siihen, että ollaan otettu anoppiin etäisyyttä. Paljon etäisyyttä. Nähdään enää max. neljä kertaa vuodessa. Edelleen anoppi yrittää määrätä meidän kodista, lasten kasvatuksesta, lomakohteista.... mutta yritykseksi jää.

Meillä sama tilanne äitini kanssa.

Viimeisimmällä vierailulla käyttäytyi asiallisesti. Taitaa alkaa etäisyyden pitäminen toimimaan. Aika näyttää jaksaako jatkossa olla asiallinen vai pomppaako vanhat tavat pintaan.

Tuossa ylempänä joku sanoi, että riitaan tarvitaan kaksi. Rajattoman ihmisen kanssa ei kuitenkaan ole kyse riidasta. Kyse on vain siitä että yksi ihminen käyttäytyy kuin olisi joku keisari jolla määräysvalta muiden elämään.

Riita siitä tulee siinä vaiheessa kun keisarille laittaa rajoja.

Sitä voisi verrata vaikka siihen kun Venäjä valtaa Ukrainan ja väittää ettei ole mitään vallannut. Ukraina nyt vaan riitelee keskenään ja käyttäytyy aggressiivisesti.

Meillä on niistä rajoista taisteltu jo 20 vuotta. Kun toinen ei tajua niin ei se tajua. Mutta ei hänen silti voi antaa määrätä toisten elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mi kä ih meen val ta taistelu? Minulla ei ole sellaista ollut ja kerran siskon kanssa jutel lessa todettiin, että eipä ole ollut hänelläkään. Sisko on kaiken lisäksi nai mi sissa ai noan lapsen kanssa, joten luulisi, että siellä jos missä olisi rii taa. Vaan eipä ole eikä sisko todellakaan ole mikään hiljainen hii ru lainen, vaan ter ve päi nen nainen. Meidän molempien mielestä anoppi saa soittaa pojalleen vaikka joka päivä, jos siltä tuntuu, ei ole meiltä pois. Se on kyllä huomattu, että jos miniä menee anopille kylään sillä mielellä, että "kuka tämänkin kaiken joutuu siivoamaan, kun kuo lette", niin tutus tumisen läh tökohta ei ole paras mahdollinen.

En väittänyt jokaisen anopin ja miniän välisen suhteen olevan valtataistelua. Vertaistukea pystyy antamaan vain sellainen, joka itsekin on joskus samassa veneessä ollut.

Ap

Jos joku kertoo olevansa taitava vöistelemään riitoja, niin kyse ei ole valtataistelusta vaan siitä, että sinä pyrit riitatilanteisiin, joita sitten muka väistelet.

Ei se lopu edes anopin kuolemaan. Sen jälkeen mies jatkaa taistelua äitinsä puolesta, kun äiti oli niin hyvä ihminenja _sinä_ et koskaan ymmärtänyt äitiä jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtataisteluun tarvitaan kaksi

Paitsi silloin kun toinen alistuu tossuna, silloin se tosiaan on ohi. Mua hirvittää mennä tänään anoppilaan koska anoppi yrittää kyykyttää mua makean syömisellä niin että laatta melkein lentää. Kirjoitinkin siitä tänne ja jopa mieheni sanoi viime kerran jälkeen että omituista touhua. Kun olin viime kerralla väistänyt täysin ylivoimaisen isokokoisen munkkipossun syönnin laittamalla sen lapsen kanssa puoliksi ja tappelemalla puoliskan alas (syötyäni sitä ennen suuren määrän anopin makeita tarjottavia, ja yritettyäni kieltäytyä munkista), anoppi nousi mitään kysymättä ja kävi hakemassa pakastimesta jäätelötuutit sillä menetelmällä että ei ei ole vaihtoehto. Vielä tarkkaili ja kysyi että eikö olekin hyvää kun jouduin tuonkin syömään.

En ymmärrä ollenkaan ongelmaasi. Oletko täysin mykkä etkä saa sanotuksi, että et syö makeaa? No kirjoita se paperille! Tai jos olet niin umpinössö, että teet aina kaiken mitä toiset käskevät, niin opettele peilin edessä sanomaan selvästi ja reippaasti " EI KIITOS". Toista se niin monta kertaa, että tulee suoraan selkäytimestä , kun anoppi seuraavan kerran tyrkyttää jotain.

En ymmärrä myöskään 18:n ongelmaa anopin muuttuvista suunnitelmista. Jos on päätetty mennä pesemään mattoja, niin sitten mennään, ilman anoppia. Menköön anoppi itsekseen ostoksille jos tahtoo, ei se ole miniän ongelma.

En muutenkaan ymmärrä ongelmaa, vaikka minulla on kokemusta useammasta kuin yhdestä anopista. Ehkä se "ongelma" oli sitten anopin puolella.

Terveisin Kamala Miniä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän mistä puhut. Ei kannata vältellä ja yrittää jotenkin järjestää huomaamatta tilanteita niin että anopilla ei olisi "valtaa niihin", vaan opetella määrittämään omat henkilökohtaiset rajat selviksi ja näkyviksi, sekä lasten rajat myös. Yhdessä miehen kanssa määritätte perheenne rajat, ja se vaatii avointa keskustelua miehen kanssa anopin käytöksestä ja siitä mitä sinä toivot perhe-elämältä.

Jos anoppi on sellainen, että haluaisi jotenkin määrittää ja kontrolloida perheenne elämää (tai pahimmillaan tulla teidän ja lasten "väliin") niin tuolla tavalla väistellen ja varoen luot vain anopille optimaalista tilannetta siihen, kun lapset ovat jo isompia ja pitävät itse yhteyttä isovanhempiin. Sun pitää opettaa lapsillesi reippaan käytöksen avulla, että törppöä käytöstä ei pidä sietää ja oma perhe on oma perhe - kukaan ei kävele teidän vanhempien yli.

Jos haluat, niin kerro ihmeessä pahimmat tilanteet tänne. Kyllä täällä olla monillakin kokemusta aiheesta.

Onhan tässä kaikenlaisia isoja ja pieniä kiistoja välillä ollut. Tässä ihan tällainen lievä esimerkki siitä millaista vuorovaikutus anopin kanssa yleensä on:

Minä: "Viemme lapsen tähän tapahtumaan."

Anoppi: Hauska idea! Sinne me miehen kanssa lapsen viemmekin."

Minä: "Ei, vaan tämä on meidän perheen juttu. Haluamme tehdä lapsen kanssa kivoja asioita."

Anoppi: "Niin mekin. Siksi me lapsen viemmekin sinne."

Minä: "Ette vie. Me olemme vanhempia ja menemme tuonne lapsen kanssa."

Mies huutaa taka-alalla: "Älkää kinastelko. Voihan lapsen viedä tapahtumaan vaikka moneen kertaan."

Kun vuorovaikutus on tätä, niin en hirveän usein anopin seurassa jaksa olla. Hän on taitava lasten kanssa, mutta kova neuvomaan ja päsmäröimään muita. En siis yleensä ole paikalla, jos hän lasten seurassa joskus hetken tahtoo olla.

Ap

Kyllä nyt miehesi on tuossa esimerkkitilanteessa suurin ongelma, eli aloittaisin hänen kanssaan keskustelun siitä, että ei ole ok ja normaalia että anoppi itse päättää mitä tekee lapsen kanssa ja milloin tekee. Jos tuo tilanne oli ihan todellinen, niin tietenkään lasta ei viedä samaan tapahtumaan useamman kerran, vain jotta isovanhemmat saisivat sen kokea. Mummolle ja lapsille voi keksiä jonkun toisen jutun, sellaisena ajankohtana, joka teille sopii.

Sinun pitää keskustella miehellesi erityisesti siitä, ettei hän voi sanoa anoppisi edessä sinun sanan ylitse. Jos jokin jää häntä vaivaamaan, niin hänen pitää ottaa se kahden kesken puheeksi. Sinä olet lastenne äiti, hän ei voi vesittää sinua lasten asioista päättämisen suhteen anoppisi mieliksi. Miten miehesi reagoi kun puhut tällaisesta hänelle?

Aivan viimeisin keino on sanoa miehelle, että jos äitinsä mielipide TEIDÄN lasten suhteen menee sinun (äidin) mielipiteen edelle, niin voi muuttaa äitinsä luo ja omalla lapsiviikonlopullaan/viikollaan voi sitten yhdessä äitinsä kanssa päättää niiden päivien ajan lasten menoista ja kasvatuksesta, mutta sinä et ala yhdessä anopin kanssa tällaisia päätöksiä tekemään. On radikaalia ja ei-suositeltavaa normaalissa tilanteessa, mutta voi olla se viimeinen keino millä herättää mies siihen, että sinä olet äiti ja hän on isä. Mummolla ei ole asiaa päättää sellaisista asioista mistä äiti ja isä päättävät, ja sen pitää olla mummollekin selvä asia.

Sitten kun saat miehen ymmärtämään, että kyllä hän on aina ensisijaisesti vastuussa päättämään lasten asiat sinun kanssa - ei äitinsä kanssa, niin alatte yhdessä miettimään miten hoidatte vastaavat tilanteet ja kuinka paljon etäisyyttä pitäisi ottaa mummoon, kun ei kerta ymmärrä ettei hän päätä lastenne menemisiä.

Älä tilitä sille anopille menojanne tai muitakaan perheenne asioita. Eikä mihinkään tuollaiseen juupas eipäs väittelyyn tarvitse lähteä mukaan. Teette asiat kuten perheenne kanssa parhaaksi näette. Ne asiat eivät kuulu anopille eikä kellekään muullekaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtataisteluun tarvitaan kaksi

Paitsi silloin kun toinen alistuu tossuna, silloin se tosiaan on ohi. Mua hirvittää mennä tänään anoppilaan koska anoppi yrittää kyykyttää mua makean syömisellä niin että laatta melkein lentää. Kirjoitinkin siitä tänne ja jopa mieheni sanoi viime kerran jälkeen että omituista touhua. Kun olin viime kerralla väistänyt täysin ylivoimaisen isokokoisen munkkipossun syönnin laittamalla sen lapsen kanssa puoliksi ja tappelemalla puoliskan alas (syötyäni sitä ennen suuren määrän anopin makeita tarjottavia, ja yritettyäni kieltäytyä munkista), anoppi nousi mitään kysymättä ja kävi hakemassa pakastimesta jäätelötuutit sillä menetelmällä että ei ei ole vaihtoehto. Vielä tarkkaili ja kysyi että eikö olekin hyvää kun jouduin tuonkin syömään.

Älä syö herranjumala! Mitä siinä tapahtuu jos et syö? Tiedät itsekin, ettei mitään.

Näin minäkin sanoisin jos joku tällaista kertoisi mutta ne tilanteet on niin painostavia. Anoppi sanoo että tuossa on jokaiselle munkki, syökää, on tosi hyviä. Sanon kohteliaasti että kiitos mutta on niin runsaat tarjottavat että joudun jättämään väliin. Anoppi aloittaa saarnan siitä miten älyttömän, spesiaalin hyviä munkit on, kieltäydyn ystävällisesti toisen kerran, tuputus jatkuu, kolmas kerta, lisää tuputusta. Sitä haluais vain viettää normaalin kahvihetken mutta jos en myönny, anoppi menettää kasvonsa.

Ihmetyttää lähinnä nämä, jotka käyttäytyvät kuin olisivat jotenkin tilivelvollisia selittämään kaikki perheen asiat anopille. Silloin voi jo syyttää itseään, jos anoppi tuntuu puuttuvan liikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän mistä puhut. Ei kannata vältellä ja yrittää jotenkin järjestää huomaamatta tilanteita niin että anopilla ei olisi "valtaa niihin", vaan opetella määrittämään omat henkilökohtaiset rajat selviksi ja näkyviksi, sekä lasten rajat myös. Yhdessä miehen kanssa määritätte perheenne rajat, ja se vaatii avointa keskustelua miehen kanssa anopin käytöksestä ja siitä mitä sinä toivot perhe-elämältä.

Jos anoppi on sellainen, että haluaisi jotenkin määrittää ja kontrolloida perheenne elämää (tai pahimmillaan tulla teidän ja lasten "väliin") niin tuolla tavalla väistellen ja varoen luot vain anopille optimaalista tilannetta siihen, kun lapset ovat jo isompia ja pitävät itse yhteyttä isovanhempiin. Sun pitää opettaa lapsillesi reippaan käytöksen avulla, että törppöä käytöstä ei pidä sietää ja oma perhe on oma perhe - kukaan ei kävele teidän vanhempien yli.

Jos haluat, niin kerro ihmeessä pahimmat tilanteet tänne. Kyllä täällä olla monillakin kokemusta aiheesta.

Onhan tässä kaikenlaisia isoja ja pieniä kiistoja välillä ollut. Tässä ihan tällainen lievä esimerkki siitä millaista vuorovaikutus anopin kanssa yleensä on:

Minä: "Viemme lapsen tähän tapahtumaan."

Anoppi: Hauska idea! Sinne me miehen kanssa lapsen viemmekin."

Minä: "Ei, vaan tämä on meidän perheen juttu. Haluamme tehdä lapsen kanssa kivoja asioita."

Anoppi: "Niin mekin. Siksi me lapsen viemmekin sinne."

Minä: "Ette vie. Me olemme vanhempia ja menemme tuonne lapsen kanssa."

Mies huutaa taka-alalla: "Älkää kinastelko. Voihan lapsen viedä tapahtumaan vaikka moneen kertaan."

Kun vuorovaikutus on tätä, niin en hirveän usein anopin seurassa jaksa olla. Hän on taitava lasten kanssa, mutta kova neuvomaan ja päsmäröimään muita. En siis yleensä ole paikalla, jos hän lasten seurassa joskus hetken tahtoo olla.

Ap

Riita poikki ja voita väliin. Voisitte mennä yhdessä? Olisko ihan älytön ajatus, että tekisitte isona perheenä jotain kivaa myös?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtataisteluun tarvitaan kaksi

Paitsi silloin kun toinen alistuu tossuna, silloin se tosiaan on ohi. Mua hirvittää mennä tänään anoppilaan koska anoppi yrittää kyykyttää mua makean syömisellä niin että laatta melkein lentää. Kirjoitinkin siitä tänne ja jopa mieheni sanoi viime kerran jälkeen että omituista touhua. Kun olin viime kerralla väistänyt täysin ylivoimaisen isokokoisen munkkipossun syönnin laittamalla sen lapsen kanssa puoliksi ja tappelemalla puoliskan alas (syötyäni sitä ennen suuren määrän anopin makeita tarjottavia, ja yritettyäni kieltäytyä munkista), anoppi nousi mitään kysymättä ja kävi hakemassa pakastimesta jäätelötuutit sillä menetelmällä että ei ei ole vaihtoehto. Vielä tarkkaili ja kysyi että eikö olekin hyvää kun jouduin tuonkin syömään.

Älä syö herranjumala! Mitä siinä tapahtuu jos et syö? Tiedät itsekin, ettei mitään.

Näin minäkin sanoisin jos joku tällaista kertoisi mutta ne tilanteet on niin painostavia. Anoppi sanoo että tuossa on jokaiselle munkki, syökää, on tosi hyviä. Sanon kohteliaasti että kiitos mutta on niin runsaat tarjottavat että joudun jättämään väliin. Anoppi aloittaa saarnan siitä miten älyttömän, spesiaalin hyviä munkit on, kieltäydyn ystävällisesti toisen kerran, tuputus jatkuu, kolmas kerta, lisää tuputusta. Sitä haluais vain viettää normaalin kahvihetken mutta jos en myönny, anoppi menettää kasvonsa.

Sanot kiitos ei ja et syö. Tuputtamiseen ei tarvitse edes reagoida.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtataisteluun tarvitaan kaksi

Paitsi silloin kun toinen alistuu tossuna, silloin se tosiaan on ohi. Mua hirvittää mennä tänään anoppilaan koska anoppi yrittää kyykyttää mua makean syömisellä niin että laatta melkein lentää. Kirjoitinkin siitä tänne ja jopa mieheni sanoi viime kerran jälkeen että omituista touhua. Kun olin viime kerralla väistänyt täysin ylivoimaisen isokokoisen munkkipossun syönnin laittamalla sen lapsen kanssa puoliksi ja tappelemalla puoliskan alas (syötyäni sitä ennen suuren määrän anopin makeita tarjottavia, ja yritettyäni kieltäytyä munkista), anoppi nousi mitään kysymättä ja kävi hakemassa pakastimesta jäätelötuutit sillä menetelmällä että ei ei ole vaihtoehto. Vielä tarkkaili ja kysyi että eikö olekin hyvää kun jouduin tuonkin syömään.

En tiedä onko se teillä tahallista, mutta joillakin vanhemmilla ihmisillä tuo ruuan tuputus on välittämistä. Halutaan olla avuksi jollain tapaa, mutta ei keksitä mitään muuta kuin ruuan ja herkkujen tuputtaminen.

Minulle tuo on hyvin tuttua isovanhempien osalta. Joskus on lautaselle laitettu lisää ruokaa kesken syömisen ja jälkkäriksi voi olla pullan, kakun ja keksin jälkeen vielä 1/4 L jäätelöä. Siihen ei oikeasti auta muuta kuin kieltäytyä sanomalla, että haluaa, että on hyvä olo syömisen jälkeen tms. Ja pysyä siinä, vaikka kuinka jätskit sulaisivat pöydälle. Ollaan huomattu, että kyllä se vanhakin oppii.

Mun keinot:

-tapaan vain kolmesti vuodessa

-en soita tai viestittele ollenkaan vuoden aikana

- olen teflonia ja vaihdan puheenaihetta. Vakkari puheenaiheeni:

-kylläpäs on lunta/sadetta/hellettä

-kylläpäs on pijan männyt kasvanut/perennapenkki komea

-kylläpäs on hyvät tarjoilut ja mikäs tämä resepti onkaan

-en koskaan puhu mistään lapsiin liittyvästä, työstä, parisuhteesta, lomamatkoista, talosta jne.

-jos puheen aihe näistä vastaan vain suoraan kysymykseen käyttäen "ihan hyvää" ja "samaa vanhaa"

- näillä menty 15v ja testattu että toimii!

-valtataisteluita ei enää siis ole! Jee!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtataisteluun tarvitaan kaksi

Paitsi silloin kun toinen alistuu tossuna, silloin se tosiaan on ohi. Mua hirvittää mennä tänään anoppilaan koska anoppi yrittää kyykyttää mua makean syömisellä niin että laatta melkein lentää. Kirjoitinkin siitä tänne ja jopa mieheni sanoi viime kerran jälkeen että omituista touhua. Kun olin viime kerralla väistänyt täysin ylivoimaisen isokokoisen munkkipossun syönnin laittamalla sen lapsen kanssa puoliksi ja tappelemalla puoliskan alas (syötyäni sitä ennen suuren määrän anopin makeita tarjottavia, ja yritettyäni kieltäytyä munkista), anoppi nousi mitään kysymättä ja kävi hakemassa pakastimesta jäätelötuutit sillä menetelmällä että ei ei ole vaihtoehto. Vielä tarkkaili ja kysyi että eikö olekin hyvää kun jouduin tuonkin syömään.

Älä syö herranjumala! Mitä siinä tapahtuu jos et syö? Tiedät itsekin, ettei mitään.

Näin minäkin sanoisin jos joku tällaista kertoisi mutta ne tilanteet on niin painostavia. Anoppi sanoo että tuossa on jokaiselle munkki, syökää, on tosi hyviä. Sanon kohteliaasti että kiitos mutta on niin runsaat tarjottavat että joudun jättämään väliin. Anoppi aloittaa saarnan siitä miten älyttömän, spesiaalin hyviä munkit on, kieltäydyn ystävällisesti toisen kerran, tuputus jatkuu, kolmas kerta, lisää tuputusta. Sitä haluais vain viettää normaalin kahvihetken mutta jos en myönny, anoppi menettää kasvonsa.

Sitten anoppi menettää kasvonsa. Sinä mieluummin melkein oksennat kuin annat anopin menettää kasvonsa?

Ei, mutta osat vaihtuu siinä vaiheessa kun itse olet anoppi. Luin tosin vain pelkän otsikon, mutta näin se aina menee.

Vierailija kirjoitti:

Meillä loppui anopin yritykset hallinnoida poikansa perheen elämää siihen, että ollaan otettu anoppiin etäisyyttä. Paljon etäisyyttä. Nähdään enää max. neljä kertaa vuodessa. Edelleen anoppi yrittää määrätä meidän kodista, lasten kasvatuksesta, lomakohteista.... mutta yritykseksi jää.

Tästä mielipiteestä ei varmaankaan tykätä, mutta sanon sen silti. Nimittäin veikkaan, että aika monessa tapauksessa nämä "anoppi yrittää määrätä"-jutut on miniän omassa päässä sellaisiksi kääntämiä. Mullakin on anoppi, joka suorastaan pursuaa hyviä ehdotuksia siitä, mitä kaikessa kotona pitää tehdä ja miten - liedentauksen ja kaapinpäällisten putsaamisesta alushousujen silitykseen ja kukkien nyppimiseen. En silti koe, että anoppi yrittää määrätä. Hän vaan haluaa jakaa tietämystään. Olen saanut häneltä paljon erinomaisen toimivia vinkkejä vauvanhoitoon, mutta muu hössötys lähinnä ärsyttää/huvittaa.  Koska mieheni suhtautuu niihen samalla tavoin, tilanteeni on onneksi ollut helppo kestää näiden vuosikymmenten aikana.

Hitsi, itse olen vain kateellinen, että jollain on anoppi tai oma äiti, joka on kiinnostunut lapsenlapsista! Ällöttää, että lapsista pitää riidellä. Eikö asiaa voisi katsoa myös lapsen näkökulmasta? Mummin kanssakin olisi varmasti mukavaa viettää aikaa?

Avioeroon tai anopin kuolemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtataisteluun tarvitaan kaksi

Paitsi silloin kun toinen alistuu tossuna, silloin se tosiaan on ohi. Mua hirvittää mennä tänään anoppilaan koska anoppi yrittää kyykyttää mua makean syömisellä niin että laatta melkein lentää. Kirjoitinkin siitä tänne ja jopa mieheni sanoi viime kerran jälkeen että omituista touhua. Kun olin viime kerralla väistänyt täysin ylivoimaisen isokokoisen munkkipossun syönnin laittamalla sen lapsen kanssa puoliksi ja tappelemalla puoliskan alas (syötyäni sitä ennen suuren määrän anopin makeita tarjottavia, ja yritettyäni kieltäytyä munkista), anoppi nousi mitään kysymättä ja kävi hakemassa pakastimesta jäätelötuutit sillä menetelmällä että ei ei ole vaihtoehto. Vielä tarkkaili ja kysyi että eikö olekin hyvää kun jouduin tuonkin syömään.

Älä syö herranjumala! Mitä siinä tapahtuu jos et syö? Tiedät itsekin, ettei mitään.

Näin minäkin sanoisin jos joku tällaista kertoisi mutta ne tilanteet on niin painostavia. Anoppi sanoo että tuossa on jokaiselle munkki, syökää, on tosi hyviä. Sanon kohteliaasti että kiitos mutta on niin runsaat tarjottavat että joudun jättämään väliin. Anoppi aloittaa saarnan siitä miten älyttömän, spesiaalin hyviä munkit on, kieltäydyn ystävällisesti toisen kerran, tuputus jatkuu, kolmas kerta, lisää tuputusta. Sitä haluais vain viettää normaalin kahvihetken mutta jos en myönny, anoppi menettää kasvonsa.

Sitten anoppi menettää kasvonsa. Sinä mieluummin melkein oksennat kuin annat anopin menettää kasvonsa?

Kyllä, koska joudun elämään tuon ihmisen kanssa vielä jatkossakin. Mietin tässä että jos tuota on taas tänään niin katkaisen sen vaikka vessaan menolla. Ja ymmärrän välittämisaspektin ja sitäkin kyllä on että välitetään ruoan avulla, mutta trust me, tässä ei ole kyse siitä. Muille perheenjäsenille on sallittua sanoa ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän mistä puhut. Ei kannata vältellä ja yrittää jotenkin järjestää huomaamatta tilanteita niin että anopilla ei olisi "valtaa niihin", vaan opetella määrittämään omat henkilökohtaiset rajat selviksi ja näkyviksi, sekä lasten rajat myös. Yhdessä miehen kanssa määritätte perheenne rajat, ja se vaatii avointa keskustelua miehen kanssa anopin käytöksestä ja siitä mitä sinä toivot perhe-elämältä.

Jos anoppi on sellainen, että haluaisi jotenkin määrittää ja kontrolloida perheenne elämää (tai pahimmillaan tulla teidän ja lasten "väliin") niin tuolla tavalla väistellen ja varoen luot vain anopille optimaalista tilannetta siihen, kun lapset ovat jo isompia ja pitävät itse yhteyttä isovanhempiin. Sun pitää opettaa lapsillesi reippaan käytöksen avulla, että törppöä käytöstä ei pidä sietää ja oma perhe on oma perhe - kukaan ei kävele teidän vanhempien yli.

Jos haluat, niin kerro ihmeessä pahimmat tilanteet tänne. Kyllä täällä olla monillakin kokemusta aiheesta.

Onhan tässä kaikenlaisia isoja ja pieniä kiistoja välillä ollut. Tässä ihan tällainen lievä esimerkki siitä millaista vuorovaikutus anopin kanssa yleensä on:

Minä: "Viemme lapsen tähän tapahtumaan."

Anoppi: Hauska idea! Sinne me miehen kanssa lapsen viemmekin."

Minä: "Ei, vaan tämä on meidän perheen juttu. Haluamme tehdä lapsen kanssa kivoja asioita."

Anoppi: "Niin mekin. Siksi me lapsen viemmekin sinne."

Minä: "Ette vie. Me olemme vanhempia ja menemme tuonne lapsen kanssa."

Mies huutaa taka-alalla: "Älkää kinastelko. Voihan lapsen viedä tapahtumaan vaikka moneen kertaan."

Kun vuorovaikutus on tätä, niin en hirveän usein anopin seurassa jaksa olla. Hän on taitava lasten kanssa, mutta kova neuvomaan ja päsmäröimään muita. En siis yleensä ole paikalla, jos hän lasten seurassa joskus hetken tahtoo olla.

Ap

Riita poikki ja voita väliin. Voisitte mennä yhdessä? Olisko ihan älytön ajatus, että tekisitte isona perheenä jotain kivaa myös?

Todella huono neuvo ap:n tilanteeseen.