Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Valtataistelu anopin kanssa. Loppuuko se koskaan?
01.04.2018 |
Minulla on hyvä, mutta hiukan jännitteinen suhde anoppiini. Lapset ovat vielä pieniä. Olen taitava väistelemään ristiriitatilanteita. Riitoja ei siis hirveästi ole, mutta varuillaan saa anopin seurassa olla.
Onko jollain täällä sellaista kokemusta, että tämä valtataistelu olisi loppunut johonkin? Esimerkiksi lasten kasvamiseen vähän vanhemmiksi yms.? Vai pitääkö minun asennoitua siten, että tälläisena tämä suhde anoppiin nyt näin lasten syntymän jälkeen tulee jatkumaan vuodesta toiseen?
Kommentit (500)
Vierailija kirjoitti:
Hitsi, itse olen vain kateellinen, että jollain on anoppi tai oma äiti, joka on kiinnostunut lapsenlapsista! Ällöttää, että lapsista pitää riidellä. Eikö asiaa voisi katsoa myös lapsen näkökulmasta? Mummin kanssakin olisi varmasti mukavaa viettää aikaa?
Tuota yhteistä aikaa vietetään silloin, kun se sopii myös lapsen vanhemmille. Päivänselvä asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitten kun Sinusta tulee anoppi, niin varmaan olet sitten maailman mukautuvin ymmärtäväisin ja ihanin anoppi koskaan.
Kyllä me anopit joudutaan luovimaan, minä ainakin, kolmen niin erilaisen miniän seurassa.
En puutu mihinkään ja pidän etäisyyttä. Elän omaa elämää. Syötän ja juotan vimpan päälle kun tulevat kyläilemään. Neuvoja en jakele. Minulle riittää hyvin se, että tulen omien lasteni kanssa hyvin toimeen, ikinä ollu mitään ongelmaa. He kunnioittavat minua heidän äitinään, se huokuu kaikessa. Varmaan kun en ole puuttunut heidän elämäänsä ja valintoihin, vaan tukenut ja kannustanut.
Ovatpahan miniät aina tänne minun kotiin vierailulle tulleet, en ole huomannut, että olisi pakkopullaa. Ja on pyydetty vastavuoroin heille ja ihan asiallista on ollut.
Anoppi vastaa kirjoitti:
Sitten kun Sinusta tulee anoppi, niin varmaan olet sitten maailman mukautuvin ymmärtäväisin ja ihanin anoppi koskaan.
Kyllä me anopit joudutaan luovimaan, minä ainakin, kolmen niin erilaisen miniän seurassa.
En puutu mihinkään ja pidän etäisyyttä. Elän omaa elämää. Syötän ja juotan vimpan päälle kun tulevat kyläilemään. Neuvoja en jakele. Minulle riittää hyvin se, että tulen omien lasteni kanssa hyvin toimeen, ikinä ollu mitään ongelmaa. He kunnioittavat minua heidän äitinään, se huokuu kaikessa. Varmaan kun en ole puuttunut heidän elämäänsä ja valintoihin, vaan tukenut ja kannustanut.
Ovatpahan miniät aina tänne minun kotiin vierailulle tulleet, en ole huomannut, että olisi pakkopullaa. Ja on pyydetty vastavuoroin heille ja ihan asiallista on ollut.
Normaali ihminen ei puutu muiden elämään.
Vierailija kirjoitti:
Paitsi silloin kun toinen alistuu tossuna, silloin se tosiaan on ohi. Mua hirvittää mennä tänään anoppilaan koska anoppi yrittää kyykyttää mua makean syömisellä niin että laatta melkein lentää. Kirjoitinkin siitä tänne ja jopa mieheni sanoi viime kerran jälkeen että omituista touhua. Kun olin viime kerralla väistänyt täysin ylivoimaisen isokokoisen munkkipossun syönnin laittamalla sen lapsen kanssa puoliksi ja tappelemalla puoliskan alas (syötyäni sitä ennen suuren määrän anopin makeita tarjottavia, ja yritettyäni kieltäytyä munkista), anoppi nousi mitään kysymättä ja kävi hakemassa pakastimesta jäätelötuutit sillä menetelmällä että ei ei ole vaihtoehto. Vielä tarkkaili ja kysyi että eikö olekin hyvää kun jouduin tuonkin syömään.
Mitä ihmettä mä just oikein luin? Etkö osaa sanoa, ettet syö ja olla syömättä? Jätät vaan siihen lautaselle koskematta, jos anoppi väkisin laittaa. Ja sitä ennen tietenkin sanot, ettet aio syödä. Sama jäätelötuutin kanssa, sano ettet syö ja jos anoppi silti tyrkyttää, voit edelleen sanoa ettet syö ja viedä sen takaisin pakastimeen tai suoraan roskiin.
Kyllä meilläkin anoppi aina tavan vuoksi yrittää tarjota kaikenlaista makeaa mikä ei kuulu meidän ruokavalioon, mutta osataan kyllä ihan sanoa ettei nyt oteta. Tai otetaan pieni nokare jos näyttää hyvältä. Ja ihan itse päätetään, niin kuin aikuiset ihmiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä loppui anopin yritykset hallinnoida poikansa perheen elämää siihen, että ollaan otettu anoppiin etäisyyttä. Paljon etäisyyttä. Nähdään enää max. neljä kertaa vuodessa. Edelleen anoppi yrittää määrätä meidän kodista, lasten kasvatuksesta, lomakohteista.... mutta yritykseksi jää.
Tästä mielipiteestä ei varmaankaan tykätä, mutta sanon sen silti. Nimittäin veikkaan, että aika monessa tapauksessa nämä "anoppi yrittää määrätä"-jutut on miniän omassa päässä sellaisiksi kääntämiä. Mullakin on anoppi, joka suorastaan pursuaa hyviä ehdotuksia siitä, mitä kaikessa kotona pitää tehdä ja miten - liedentauksen ja kaapinpäällisten putsaamisesta alushousujen silitykseen ja kukkien nyppimiseen. En silti koe, että anoppi yrittää määrätä. Hän vaan haluaa jakaa tietämystään. Olen saanut häneltä paljon erinomaisen toimivia vinkkejä vauvanhoitoon, mutta muu hössötys lähinnä ärsyttää/huvittaa. Koska mieheni suhtautuu niihen samalla tavoin, tilanteeni on onneksi ollut helppo kestää näiden vuosikymmenten aikana.
Heh.
Meilläkin tietämystä jaetaan oikein urakalla.
Haukutaan hulluksi ja huudetaan pää punaisena aina kun joku asia tehdään eri tavalla kuin anoppi.
Tai jos vaikka sohva on anopin mielestä väärässä paikassa. Sen sohvan takia "menee koko suvulta maine kun se on niin kummallisesti laitettu ihan väärälle seinustalle". Oikeasti anoppi pelkäsi, että hänellä menee maine perheeni sohvan takia.
On se suloista ja ihanaa kun niin kovasti välitetään meidän perheestä 🤗♥️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anoppi ei ole paha ja tarkoittaa hyvää. On kuitenkin vaikea unohtaa joitain kommentteja:
- purkakaa talo ja rakentakaa talopaketti ja ottakaa velkaa paljon
-lopettakaa kissa
-eikö teidän kannattaisi erota?
-onko lapsi vahinko?
-ei missään tapauksessa lapsia kannata hankkia
- lasten arvosteleminen
varmasti vikaa itsessäni koska sanon vastaan enkä ole nöyrä
Ap: älä kerro mummolle perheen yksityisasioita.
Tuo tyrkyttävän anopin miniä. Älä syö mitään, mitä et halua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtataisteluun tarvitaan kaksi
Paitsi silloin kun toinen alistuu tossuna, silloin se tosiaan on ohi. Mua hirvittää mennä tänään anoppilaan koska anoppi yrittää kyykyttää mua makean syömisellä niin että laatta melkein lentää. Kirjoitinkin siitä tänne ja jopa mieheni sanoi viime kerran jälkeen että omituista touhua. Kun olin viime kerralla väistänyt täysin ylivoimaisen isokokoisen munkkipossun syönnin laittamalla sen lapsen kanssa puoliksi ja tappelemalla puoliskan alas (syötyäni sitä ennen suuren määrän anopin makeita tarjottavia, ja yritettyäni kieltäytyä munkista), anoppi nousi mitään kysymättä ja kävi hakemassa pakastimesta jäätelötuutit sillä menetelmällä että ei ei ole vaihtoehto. Vielä tarkkaili ja kysyi että eikö olekin hyvää kun jouduin tuonkin syömään.
Mun oma äiti on hirveä tuputtaja. Hänen tapansa osoittaa rakkautta on syöttää ihmisiä, ja sitä hän sitten todella tekee. Hän syöttää minua, lapsiani jotka nyt ovat jo aikuisia, veljeäni ja hnen vvaimoaan ja lapsiaan, omaa puolisoani... Exäni oli äitini unelmavävy, koska hänellä oli pohjaton vatsa ja söi kaikkea ja paljon.
Mulla kesti elää 50-vuotiaaksi ennen kuin sain koottua sisuani sen verran että nykyään vain jätän syömättä sen jäätelöannoksen jota en ole pyytänyt ja jota en jaksa syödä. Tuntuu aivan kauhealta, koska tiedän että äiti raukka yrittää parastaan, ja syömättä jättäminen tuntuu hänestä torjunnalta. Yritän saada hänet istumaan ja juttelemaan, niin hän vaan touhottaa keittiön ja ruokapöydän väliä ja kantaa pöydälle yhä uusia lautasia ja tarjottimia. Sääliksi käy. Mutta en taida voida auttaa tilannetta.
Vierailija kirjoitti:
Anoppi ei ole paha ja tarkoittaa hyvää. On kuitenkin vaikea unohtaa joitain kommentteja:
- purkakaa talo ja rakentakaa talopaketti ja ottakaa velkaa paljon
-lopettakaa kissa
-eikö teidän kannattaisi erota?
-onko lapsi vahinko?
-ei missään tapauksessa lapsia kannata hankkia
- lasten arvosteleminenvarmasti vikaa itsessäni koska sanon vastaan enkä ole nöyrä
Olen törmännyt usein tilanteisiin, missä jonkun anoppi käskee lopettamaan lemmikin, koiran/kissan. Mikähän tuossa on taustalla? Lemmikit ovat olleet hyvinhoidettuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paitsi silloin kun toinen alistuu tossuna, silloin se tosiaan on ohi. Mua hirvittää mennä tänään anoppilaan koska anoppi yrittää kyykyttää mua makean syömisellä niin että laatta melkein lentää. Kirjoitinkin siitä tänne ja jopa mieheni sanoi viime kerran jälkeen että omituista touhua. Kun olin viime kerralla väistänyt täysin ylivoimaisen isokokoisen munkkipossun syönnin laittamalla sen lapsen kanssa puoliksi ja tappelemalla puoliskan alas (syötyäni sitä ennen suuren määrän anopin makeita tarjottavia, ja yritettyäni kieltäytyä munkista), anoppi nousi mitään kysymättä ja kävi hakemassa pakastimesta jäätelötuutit sillä menetelmällä että ei ei ole vaihtoehto. Vielä tarkkaili ja kysyi että eikö olekin hyvää kun jouduin tuonkin syömään.
Mitä ihmettä mä just oikein luin? Etkö osaa sanoa, ettet syö ja olla syömättä? Jätät vaan siihen lautaselle koskematta, jos anoppi väkisin laittaa. Ja sitä ennen tietenkin sanot, ettet aio syödä. Sama jäätelötuutin kanssa, sano ettet syö ja jos anoppi silti tyrkyttää, voit edelleen sanoa ettet syö ja viedä sen takaisin pakastimeen tai suoraan roskiin.
Kyllä meilläkin anoppi aina tavan vuoksi yrittää tarjota kaikenlaista makeaa mikä ei kuulu meidän ruokavalioon, mutta osataan kyllä ihan sanoa ettei nyt oteta. Tai otetaan pieni nokare jos näyttää hyvältä. Ja ihan itse päätetään, niin kuin aikuiset ihmiset.
On helppo sanoa että jätä vaan se tuutti avamattomana siihen lautaselle sulamaan, mutta musta tuntuu että siinä kohtaa menee tavallaan jotain rikki. Noin tekemällä yksinkertaisesti nolaan anopin ja siirrytään edes jotenkin normaalista kanssakäymisestä avoimeen riitelyyn. Anoppi saa mehevän jutun kertoakseen sukulaisille, ei yhtä jäätelöä voinut syödä. Ja niin edelleen. Haluan vain elää sovussa. Mutta koetan nyt pitää paremmin pääni tällä kertaa jos tuota taas esiintyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppi ei ole paha ja tarkoittaa hyvää. On kuitenkin vaikea unohtaa joitain kommentteja:
- purkakaa talo ja rakentakaa talopaketti ja ottakaa velkaa paljon
-lopettakaa kissa
-eikö teidän kannattaisi erota?
-onko lapsi vahinko?
-ei missään tapauksessa lapsia kannata hankkia
- lasten arvosteleminenvarmasti vikaa itsessäni koska sanon vastaan enkä ole nöyrä
Olen törmännyt usein tilanteisiin, missä jonkun anoppi käskee lopettamaan lemmikin, koiran/kissan. Mikähän tuossa on taustalla? Lemmikit ovat olleet hyvinhoidettuja.
Mä en ole ketään käskenyt lopettamaan lemmikkiä. Mutta usein olen ajatellut että noillekin olisi kyllä parempi kun lopettaisivat toin koiran. Kun näkee, että nuori pari on muutenkin ihan umpiuupunut, kiireinen, stressaantunut töistä, lapsille äyskitään, kotitöistä riidellään ja sitten on vielä se koira. Siitäkin välillä riidellään että kuka ulkoiluttaa sitä ja kenen vuoro on tulla heti töistä/koulusta kotiin ja hoitaa koira. Vanhempana ihmisenä tajuaa että noilla on joo liikaa kaikkea, ja kyllä se koiran lopetus jollain lailla on kumminkin helpompi asia kuin lapsesta luopuminen, tai avioero.
Olen luojan kiitos koirille allerginen, joten minä en ole se joka ottaa koiran viikoksi kun perhe lähtee reissulle. Siitäkin tietysti tulee perheelle stressiä, että mihin se koira nyt taas tungetaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtataisteluun tarvitaan kaksi
Paitsi silloin kun toinen alistuu tossuna, silloin se tosiaan on ohi. Mua hirvittää mennä tänään anoppilaan koska anoppi yrittää kyykyttää mua makean syömisellä niin että laatta melkein lentää. Kirjoitinkin siitä tänne ja jopa mieheni sanoi viime kerran jälkeen että omituista touhua. Kun olin viime kerralla väistänyt täysin ylivoimaisen isokokoisen munkkipossun syönnin laittamalla sen lapsen kanssa puoliksi ja tappelemalla puoliskan alas (syötyäni sitä ennen suuren määrän anopin makeita tarjottavia, ja yritettyäni kieltäytyä munkista), anoppi nousi mitään kysymättä ja kävi hakemassa pakastimesta jäätelötuutit sillä menetelmällä että ei ei ole vaihtoehto. Vielä tarkkaili ja kysyi että eikö olekin hyvää kun jouduin tuonkin syömään.
Mun oma äiti on hirveä tuputtaja. Hänen tapansa osoittaa rakkautta on syöttää ihmisiä, ja sitä hän sitten todella tekee. Hän syöttää minua, lapsiani jotka nyt ovat jo aikuisia, veljeäni ja hnen vvaimoaan ja lapsiaan, omaa puolisoani... Exäni oli äitini unelmavävy, koska hänellä oli pohjaton vatsa ja söi kaikkea ja paljon.
Mulla kesti elää 50-vuotiaaksi ennen kuin sain koottua sisuani sen verran että nykyään vain jätän syömättä sen jäätelöannoksen jota en ole pyytänyt ja jota en jaksa syödä. Tuntuu aivan kauhealta, koska tiedän että äiti raukka yrittää parastaan, ja syömättä jättäminen tuntuu hänestä torjunnalta. Yritän saada hänet istumaan ja juttelemaan, niin hän vaan touhottaa keittiön ja ruokapöydän väliä ja kantaa pöydälle yhä uusia lautasia ja tarjottimia. Sääliksi käy. Mutta en taida voida auttaa tilannetta.
En halua kaapata ketjua tämän tuputusjuttuni kanssa mutta se vielä että anopin ja minun välillä kyse ei oikeasti ole mistään hyväntahtoisesta tarkoituksesta. Anoppi ei tee tuota samalla lailla muille. Viime kerran jälkeen en itse ottanut puheeksi asiaa mieheni kanssa vaan kotona mieheni sanoi oma-aloitteisesti että mitä hittoa se pullan tuputtaminen oikein oli. Eli ei ole vain minun päässäni tämä juttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtataisteluun tarvitaan kaksi
Paitsi silloin kun toinen alistuu tossuna, silloin se tosiaan on ohi. Mua hirvittää mennä tänään anoppilaan koska anoppi yrittää kyykyttää mua makean syömisellä niin että laatta melkein lentää. Kirjoitinkin siitä tänne ja jopa mieheni sanoi viime kerran jälkeen että omituista touhua. Kun olin viime kerralla väistänyt täysin ylivoimaisen isokokoisen munkkipossun syönnin laittamalla sen lapsen kanssa puoliksi ja tappelemalla puoliskan alas (syötyäni sitä ennen suuren määrän anopin makeita tarjottavia, ja yritettyäni kieltäytyä munkista), anoppi nousi mitään kysymättä ja kävi hakemassa pakastimesta jäätelötuutit sillä menetelmällä että ei ei ole vaihtoehto. Vielä tarkkaili ja kysyi että eikö olekin hyvää kun jouduin tuonkin syömään.
Mun oma äiti on hirveä tuputtaja. Hänen tapansa osoittaa rakkautta on syöttää ihmisiä, ja sitä hän sitten todella tekee. Hän syöttää minua, lapsiani jotka nyt ovat jo aikuisia, veljeäni ja hnen vvaimoaan ja lapsiaan, omaa puolisoani... Exäni oli äitini unelmavävy, koska hänellä oli pohjaton vatsa ja söi kaikkea ja paljon.
Mulla kesti elää 50-vuotiaaksi ennen kuin sain koottua sisuani sen verran että nykyään vain jätän syömättä sen jäätelöannoksen jota en ole pyytänyt ja jota en jaksa syödä. Tuntuu aivan kauhealta, koska tiedän että äiti raukka yrittää parastaan, ja syömättä jättäminen tuntuu hänestä torjunnalta. Yritän saada hänet istumaan ja juttelemaan, niin hän vaan touhottaa keittiön ja ruokapöydän väliä ja kantaa pöydälle yhä uusia lautasia ja tarjottimia. Sääliksi käy. Mutta en taida voida auttaa tilannetta.
En halua kaapata ketjua tämän tuputusjuttuni kanssa mutta se vielä että anopin ja minun välillä kyse ei oikeasti ole mistään hyväntahtoisesta tarkoituksesta. Anoppi ei tee tuota samalla lailla muille. Viime kerran jälkeen en itse ottanut puheeksi asiaa mieheni kanssa vaan kotona mieheni sanoi oma-aloitteisesti että mitä hittoa se pullan tuputtaminen oikein oli. Eli ei ole vain minun päässäni tämä juttu.
No sitä suuremmalla syyllä et syö. Ja mitä pelkäät, jos tilanne ei nytkään ole normaali? Ja voit kokeilla sitäkin, ettet lähde anopille mukaan. Ei sinun ole pakko mitään suhdetta häneen ylläpitää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hitsi, itse olen vain kateellinen, että jollain on anoppi tai oma äiti, joka on kiinnostunut lapsenlapsista! Ällöttää, että lapsista pitää riidellä. Eikö asiaa voisi katsoa myös lapsen näkökulmasta? Mummin kanssakin olisi varmasti mukavaa viettää aikaa?
Eiköhän lapsen näkökulmasta ole tärkeintä, että myös vanhempien kanssa tehdään niitä kivoja juttuja oman perheen kesken. Ei kaikkea täydy jakaa isovanhemmille. Vanhemmat ovat lapselle tärkeimmät ihmiset elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Anoppi vastaa kirjoitti:
Sitten kun Sinusta tulee anoppi, niin varmaan olet sitten maailman mukautuvin ymmärtäväisin ja ihanin anoppi koskaan.
Kyllä me anopit joudutaan luovimaan, minä ainakin, kolmen niin erilaisen miniän seurassa.
En puutu mihinkään ja pidän etäisyyttä. Elän omaa elämää. Syötän ja juotan vimpan päälle kun tulevat kyläilemään. Neuvoja en jakele. Minulle riittää hyvin se, että tulen omien lasteni kanssa hyvin toimeen, ikinä ollu mitään ongelmaa. He kunnioittavat minua heidän äitinään, se huokuu kaikessa. Varmaan kun en ole puuttunut heidän elämäänsä ja valintoihin, vaan tukenut ja kannustanut.
Ovatpahan miniät aina tänne minun kotiin vierailulle tulleet, en ole huomannut, että olisi pakkopullaa. Ja on pyydetty vastavuoroin heille ja ihan asiallista on ollut.
Normaali ihminen ei puutu muiden elämään.
Totta, miniä ei ryhdy selittämään anopille, että siirrä tavarat pois lapsen ulottuvilta vaan hyväksyy sen, että normaali ihminen ei puutu muiden elämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun anoppi muuttui vasta kun sairastui vakavasti. Lopussa oli jo hyvinkin lämpimät välit.
En nyt tarkoita pahalla, mutta voi helvetti että tällainen on ärsyttävää. Ensin ollaan hankalia vuosikymmeniä, mutta kun sairastutaan ja loppu lähestyy, aletaankin mielistelemään ja odotetaan palvelua. Ei ne ihmisen tekemiset ja tekemättä jättämiset mihinkään enää muutu, vaikka kuinka olisi sen viimeisen sairasvuotensa kuinka ystävällinen tahansa.
Totta. En mä kuitenkaan anopin loukkauksia koskaan unohda, mutta oli ihan mukavaa huomata sen inhimillinenkin puoli.
Mun anoppi on loukannut mua niin pahasti, että en todellakaan aio häntä auttaa, kun omat voimat, osaaminen ja jaksaminen ei enää meinaa riittää asumiseen epäkäytännöllisessä, remontin tarpeessa olevassa rintamamiestalossa. Kuolinvuoteella voisin ehkä käydä, kuiskaisin korvaan, kuinka hän oikein odotan, että saan harteiltani anopin aiheuttaman muutaman tonnin taakan.
Oi voi. Sua on ilmeisesti loukattu todella verisesti.
Ilmeisesti anoppi ei lähtenyt takaamaan remonttilainaa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hitsi, itse olen vain kateellinen, että jollain on anoppi tai oma äiti, joka on kiinnostunut lapsenlapsista! Ällöttää, että lapsista pitää riidellä. Eikö asiaa voisi katsoa myös lapsen näkökulmasta? Mummin kanssakin olisi varmasti mukavaa viettää aikaa?
Eiköhän lapsen näkökulmasta ole tärkeintä, että myös vanhempien kanssa tehdään niitä kivoja juttuja oman perheen kesken. Ei kaikkea täydy jakaa isovanhemmille. Vanhemmat ovat lapselle tärkeimmät ihmiset elämässä.
Nimenomaan, kaikkea ei täydy jakaa eli kertoa niille mummoille. Miksi ap alunperin edes kertoi tapahtumasta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppi ei ole paha ja tarkoittaa hyvää. On kuitenkin vaikea unohtaa joitain kommentteja:
- purkakaa talo ja rakentakaa talopaketti ja ottakaa velkaa paljon
-lopettakaa kissa
-eikö teidän kannattaisi erota?
-onko lapsi vahinko?
-ei missään tapauksessa lapsia kannata hankkia
- lasten arvosteleminenvarmasti vikaa itsessäni koska sanon vastaan enkä ole nöyrä
Olen törmännyt usein tilanteisiin, missä jonkun anoppi käskee lopettamaan lemmikin, koiran/kissan. Mikähän tuossa on taustalla? Lemmikit ovat olleet hyvinhoidettuja.
Mä en ole ketään käskenyt lopettamaan lemmikkiä. Mutta usein olen ajatellut että noillekin olisi kyllä parempi kun lopettaisivat toin koiran. Kun näkee, että nuori pari on muutenkin ihan umpiuupunut, kiireinen, stressaantunut töistä, lapsille äyskitään, kotitöistä riidellään ja sitten on vielä se koira. Siitäkin välillä riidellään että kuka ulkoiluttaa sitä ja kenen vuoro on tulla heti töistä/koulusta kotiin ja hoitaa koira. Vanhempana ihmisenä tajuaa että noilla on joo liikaa kaikkea, ja kyllä se koiran lopetus jollain lailla on kumminkin helpompi asia kuin lapsesta luopuminen, tai avioero.
Olen luojan kiitos koirille allerginen, joten minä en ole se joka ottaa koiran viikoksi kun perhe lähtee reissulle. Siitäkin tietysti tulee perheelle stressiä, että mihin se koira nyt taas tungetaan...
Meillä on sama ongelma eli pojan perheessä on 2 koiraa, minä olen koirille allerginen. Pojan perheessä on jatkuvaa kinaa ja sanailua siitä,kenen tehtävä on ulkoiluttaa koirat, kuka hankkii loman ajaksi koiravahdin jne. Olen kuunnellut sitä ihan hiljaa (eilenkin kahvipöydässä) ja mietin, että joku toinen kuulisi miniän puheessa selkeitä vihjeitä siihen suuntaan, että minä en anoppina ole tarpeeksi apuna. Pari kertaa miniä on huokaillut, että allergioihin on siedätyshoidot,mutta en ole tähän tarttunut.
Kun on työt, harrastukset, lapset ja koirat, niin päivät ovat täysiä. Silti ei suostuta luopumaan mistään vaan oletetaan, että jos ei anoppi itse ota koiria, niin ainakin maksaa niiden kennelhoidot. Lapsiperheessä kun on raha tiukilla ja anoppi olisi luontainen ilmainen hoitaja.
Voi helv näitä anoppeja, jotka yrittävät hallita aikuisen lapsensa elämää. Luulis että tulee tyhmä olo itselleenkin. Vähän kuin naapurikyylä, jolla ei ole muuta harrastusta kuin kytätä naapureitaan. Noloa.
Alue: Aihe vapaa
Mulla sama tyyli, mutta koen sen raskaaksi. Koko ajan pitää varoa ettei vahingossa sano mitään omia asioita, ja vahtia ettei lapset puhu mistään perheen suunnitelmista.
Yleensä kun sitä ihmisten kanssa keskustellessa puhuu myös niistä omista asioista, tyyliin "mennään ensi viikolla käymään siellä xxxx tapahtumassa - siinähän kävit siellä viime vuonna ..."