Lue keskustelun säännöt.
Kokemuksia parisuhteesta skitsofreniaa sairastavan kanssa?
31.03.2018 |
Sairaus on diagnosoitu miehellä viitisen vuotta sitten ja lääkityksellä hän on ainakin ihan työkykyinen (työskentelee vielä aika vaativassa työssä), enkä sairautta muutaman kuukauden tuntemisen perusteella olisi voinut arvata. Siksi tieto diagnoosista tulikin aikamoisena yllätyksenä ja vähän shokkinakin...
Täällä ei tietenkään kukaan voi ennustaa tulevaisuuteen, mutta haluaisin silti kuulla kokemuksia, jos niitä on. Erityisesti mietittää se, millä tavalla sairaus näkyisi arjessa, jos esimerkiksi muuttaisimme yhteen, voisiko sen silloinkin vielä olla "huomaamatta" kuten nytkin? Mies ei ole seurustellut vakavasti sairauden toteamisen jälkeen, kuulemme lähes poikkeuksetta kaikki katoavat kuultuaan hänen diagnoosistaan.
Kommentit (58)
Voisit kysellä mun mieheltäni. Itselläni tuo tauti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos viestistä! Saanko kysyä, onko miehelläsi koskaan ollut mitään harhaluuloja? "Minun tapauksessani" miehellä on sairauden akuuteissa vaiheissa kuulemma ollut sekä kuuloharhoja että harhaluuloja. Lääkitys on näihin auttanut ja enää oireet ovat hänen mukaansa vain lieviä ja pääosin elämää rajoittamattomia. Lääkitystä hän ei kuitenkaan voi todennäköisesti koskaan lopettaa.
ap
Kiitos viestistä kakkonen! Oletteko olleet kauan yhdessä? Olitko sairastunut jo ennen miehesi tapaamista vai vasta sen jälkeen?
ap
Vierailija kirjoitti:
Kiitos viestistä kakkonen! Oletteko olleet kauan yhdessä? Olitko sairastunut jo ennen miehesi tapaamista vai vasta sen jälkeen?
ap
Reilusti ennen tapaamista. Olen myös itse työelämässä mukana toistaiseksi. Itselläni oireet kausittain ja välissä vuosien oireettomia jaksoja...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos viestistä kakkonen! Oletteko olleet kauan yhdessä? Olitko sairastunut jo ennen miehesi tapaamista vai vasta sen jälkeen?
ap
Reilusti ennen tapaamista. Olen myös itse työelämässä mukana toistaiseksi. Itselläni oireet kausittain ja välissä vuosien oireettomia jaksoja...
Ja neljä vuotta olen ollut mieheni kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa ehkä kylmältä, mutta miettisin sitäkin haluatko lapsia joskus, ts. oletko etsimässä isää tuleville lapsillesi. Skitsofreenikkoa en tähän hommaan huolisi, valitettavasti. Skitsofrenia periytyy eikä siitä ole mitään takeita, että lääkkeet tehoavat tarpeeksi läpi elämän stressaavienkin vaiheiden aikana. Jotkut kai selviävät hyvinkin, mutta sitä ei voi tietää etukäteen. On minullakin kokemusta masennuksesta yms joten en ole tuomitsemassa kaikkia mielenterveysongelmia, mutta ehkä juuri oman kokemuksen myötä kun tietää miten rankkaa voi olla, en perustaisi perhettä miehen kanssa jolla kaikkein vakavimpia mt-ongelmia (skitsofrenia, kaksisuuntainen). Muuten skitsofreenikon kanssa voinee elää ihan tavallista mukavaa parisuhdearkea, jos kerran lääkkeet tehoavat. Poikkeuksellisista stressitilanteista ei sitten tiedä.
Ykkösvastaaja täällä. Harhaluuloja miehelläni ei tunnu olevan, vaikka onkin joskus kertonut sen verran hurjia juttuja menneisyydestään, että välillä epäilen niiden todenmukaisuutta. Mutta niitä en mene kyseenalaistamaan pelkällä mutulla, koska hirveitä asioita hänelle on ehdottomasti sattunut. Ei hän muuten olisi niin rikkinäinen. Ja maailmassahan tapahtuu hirveyksiä joka päivä. Jos on elänyt lapsuutensa pumpulissa kuten minä, se voi vaikeuttaa muiden ihmisten vastoinkäymisten ymmärtämistä tai uskomista. Kaikkien lapsuudet/nuoruudet eivät tietenkään ole samanlaisia kuin mitä olen itse tottunut näkemään. Mieheni on kaiken lisäksi elänyt lapsuutensa Yhdysvalloissa, missä on tunnetusti paljon väkivaltaa ja muuta pahuutta. Lääkitystä hänellä ei ole, koska pystyy elämään normaalia elämää. Paniikkikohtaukset (joita hän myös saa joskus) ovat toki harhaisuuden osalta asia erikseen, koska silloin oma todellisuudentaju tietyllä tavalla hämärtyy. Tiedän, koska saan stressaantuneena paniikkikohtauksia itsekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä olenko oikea henkilö vastaamaan mutta läheinen ystävä, jonka olen tuntenut melkein hiekkalaatikolta asti sairastaa skitsofreniaa. Tämä ystävyyskin on ajoittain todella raskasta niin en voisi kuvitellakaan minkälaista olisi asua yhdessä skitsofreenikon kanssa ja suunnitella yhdessä tulevaa.
Tämä nyt ehkä puhtaasti johtuen itsestäni, kaipaan tasapainoisen ja turvallisen kumppanin.
Skitsofreniasta on niin paljon eri asteita, ehkä miehesi ei ole vakavammasta päästä. Mutta ottaen huomioon, että tämä on elinikäinen sairaus ja tilanne voi vaihdella. Omalla ystävällänikin on rankkoja kokemuksia menneisyydestä, jonka pohjalta sairaus on osittain varmasti puhjennutkin mutta sitten aikuisiällä on myös "rankkoja kokemuksia", jotka ovat täysin harhaa. Sinun pitäisi olla se suhteen tukipilari ja varmistua siitä, että hän pystyy elämään vakaassa ympäristössä ja minimoiden kaikki stressitekijät. Voi olla, että miehesi sairaus pysyy kurissa ja elätte onnellisesti elämän loppuun asti mutta voi myös olla, että sairaus pahenee ja hän alkaa esim. sinua kohtaan kehittelemään harhoja.
Jos suhteeseen lähdet niin otat riskin ja ns. hyväksyt sen, että tulevaisuudesta ei tiedä ja sairaus voi pahentua. Jos sairaus pahenee ja näitä harhoja alkaa tulla, niin mikään "järkipuhe" ei siinä auta, vaan se on tällöin todella raskasta läheisille. Jos päätät ryhtyä suhteeseen niin ottaisin mahdollisimman paljon tietoa sairaudesta, olisin yhteydessä miehen perheeseen ja ehtona olisi, että mies olisi myös hoitokontaktissa.
Toisaalta kuka tahansa voi sairastua psyykkisesti, eli vaikka alkaisi suhteeseen mieleltään "terveen" ihmisen kanssa, ei ole mitään takuuta, että tämä toinen pysyy mieleltään terveenä koko suhteen ajan. Perimä vaikuttaa, mutta olosuhteilla on myös merkitystä. Itselläni on skitsofreniadagnoosi ja olen seurustellut muuta vakavaa psyykkistä sairautta sairastavan kanssa. Se, miten mikäkin sairaus kenelläkin ilmenee, on niin yksilöllistä, ettei minusta voi pelkän diagnoosin perusteella päättää, onko joku "parisuhdematskua".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos vastauksista, ne antoivat paljon ajattelemisen aihetta. Niinhän se on, ettei pelkän diagnoosin perusteella voi vielä sanoa juuta eikä jaata, ja tuossa sairaudessa ennusteen antaminen on ilmeisesti erityisen hankalaa. Mies itsekin sanoi tuosta stressistä, että koettaa välttää sitä parhaansa mukaan, eikä ole esim. matkustellut kovin kauas isojen aikaerojen vuoksi. Hoitokontakti hänellä on edelleen, vaikka käynnit ovatkin ilmeisesti aika harvakseltaan nykyään.
Enkä ole hakemassa "isää tuleville lapsilleni", joten siitä ei jäisi kiinni...
ap
Olitteko siis seurustelleet jo useamman kuukauden ennen kuin mies kertoi asiasta? Aikamoinen paljastus olisi minulle ainakin. Ei ihme jos tuolla taktiikalla aikaisemmat naiset ovat häipyneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Run Baby, Run !!!!
Skitso hommatkoon vaikka bipon, vai oletko itse ?
Emme suoranaisesti seurustelleet vaan tunteneet/tapailleet. Olisihan se ollut tietenkin "kiva" saada tietää asiasta jo aikaisemmin, mutta ymmärrän kyllä, että tuollaista on vaikea kertoa muutaman tapaamisen jälkeen. Meillä on vielä osittain yhteinen kaveripiiri, jossa ei miehen sairaudesta tiedä kuin pari ihmistä. En itsekään haluaisi tuollaisessa tilanteessa kertoa puolivieraalle kovin arkoja asioita, ettei kohta jokainen tuttava tiedä asiasta.
Ja ihan terve olen tietääkseni itse, 13.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nosto, josko kokemuksia tai muita ajatuksia vielä löytyisi.
ap
Älä ala suhteeseen. Sanoit, ettei hän voi olla ilman lääkkeitä, etkä voi tietää mitä tulevaisuus tuo, paheneeko sairaus, ottaako aina lääkkeensä jne.
Älä rupea suhteeseen. Skitsofrenia on vakava mielisairaus. Se voi periytyä. Sairaus tuo omat vaikeudet arkeen. Hän voi lihota lääkkeistä, tulla parkinsonismia. Lopeta juttu alkuunsa.
Huh, kauheeta nähdä miten ihmisillä on vielä ennakkoluuloja! Itse sanoisin että jos on lääkityksellä ja pystyy sen avulla käymään töissä, sairaus on hallinnassa ja hän itsekin haluaa pitää itsensä kunnossa. Ikinä ei voi tietää mitä tulevaisuudessa tulee. Ja hän kertoi vähän myöhään, mutta se on ymmärrettävää jos on aiemmin tullut hylätyksi.
Olen ollut mt-puolella kymmenen vuotta töissä ja en kyllä alkaisi suhteeseen skitsofreenikon kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut mt-puolella kymmenen vuotta töissä ja en kyllä alkaisi suhteeseen skitsofreenikon kanssa.
Siivoojana vai? Muuten sinun pitäisi tajuta että sairaudella on erilaisia ilmenemismuotoja, joillain pahempi kuin toisilla.
Mun mies on skitsofreenikko siinä mielessä että kuulee ahdistavia ihmismäisiä ääniä päänsä sisällä. Ei kuitenkaan ole harhainen, eli tiedostaa äänten olevan pelkkää omien aivojensa tuotosta. Tällaisen kanssa ei yhteiselämä ole ongelma ollenkaan, mutta oikeasti harhaluuloisen kanssa voisi olla vaikeampaa. En osaa kuvitella, miten kahdessa eri maailmassa asuvaa voisivat järjestää yhteistä elämää minkään varaan, mutta olisi mukava kuulla esimerkkejä jotka osoittavat luuloni vääriksi.