Kokemuksia parisuhteesta skitsofreniaa sairastavan kanssa?
Sairaus on diagnosoitu miehellä viitisen vuotta sitten ja lääkityksellä hän on ainakin ihan työkykyinen (työskentelee vielä aika vaativassa työssä), enkä sairautta muutaman kuukauden tuntemisen perusteella olisi voinut arvata. Siksi tieto diagnoosista tulikin aikamoisena yllätyksenä ja vähän shokkinakin...
Täällä ei tietenkään kukaan voi ennustaa tulevaisuuteen, mutta haluaisin silti kuulla kokemuksia, jos niitä on. Erityisesti mietittää se, millä tavalla sairaus näkyisi arjessa, jos esimerkiksi muuttaisimme yhteen, voisiko sen silloinkin vielä olla "huomaamatta" kuten nytkin? Mies ei ole seurustellut vakavasti sairauden toteamisen jälkeen, kuulemme lähes poikkeuksetta kaikki katoavat kuultuaan hänen diagnoosistaan.
Kommentit (58)
Kukaan täällä ei näköjään ole kertonut, että skitsofreniasta voi myös parantua. Kaksisuuntainen ei parane kerran puhjettuaan, mutta skitsofrenioista voi parantua. Ja siitä voi myös osittain parantua, niin että osa oireista häviää kokonaan ja taudinkuva muuttuu lievemmäksi. Kaikki eivät toki parane, mutta muistaakseni vuosituhannen vaihteen jälkeen julkaistiin arvioita, joiden mukaan noin kolmasosa skitsofreenikoista paranee kokonaan.
Itsellä on pitkä kokemus parisuhteesta, jossa taudinkuva on ajan mittaan ensin pahentunut, sitten ratkaisevasti lieventynyt. Mutta ei kokonaan parantunut. Helppoa ei todellakaan ollut. Suhtautumista helpottaa, kun muistaa että kyseessä on yhtä arvokas ihminen kuin muutkin. Eikä terveilläkään parisuhteet ole helppoja. Ongelmat ovat vain erilaisia, joissain tapauksissa vaikeampia ja inhottavampia kuin ongelmat psyykkisesti ongelmaisten kanssa. Tärkeintä on olla todella rehellinen ja hyväntahtoinen toista kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
parastaelämässä kirjoitti:
Kuinka moni tietää, että kannabiksen käyttö voi laukaista skitsofrenian ?
Mikä tahansa päihde voi laukaista psykoosin, joka voi johtaa skitsofreniaan jos siihen on taipumusta.
Skitsofrenia ei ole kuitenkaan lisääntynyt maailmassa yhtään, vaikka kannabiksen käyttö on kasvanut ihan koko ajan. Lisäksi yhdellekään kannabiksen lääkekäyttäjälle ei ole skitsofreniaa tullut, vaikka heistä jokainen käyttää kannabista paljon enemmän kuin yksikään ns. päihdekäyttäjä.
Alkoholi on yleisin päihde, joka voi johtaa psykoosin kautta skitsofreniaan. Alkoholipsykoosejahan Suomessa on useita tuhansia vuosittain.
Harhaluulot ovat yksi oire. Muita on näkö, kuulo ja hajuharhat. Mukaan voi kuulua vielä masennusta jolloin hoitamattomana ainakin voi olla itsemurhariski. Pahana skitsofrenia vaatii sairaalahoitoa. Muuta apua siihen ei ole kuin lääkkeet ja potilas pystyy jossain määrin hallitsemaan harhojaan tai ainakin erottamaan ne todellisuudesta. Syytä tuon puhkeamiselle ei kukaan pohjimiltaan tiedä.
Minulla kokemusta ystävän skitsofreniasta. Tai entisen ystävän. Sairaus vei mennessään ja harhaluulot kävi niin vaikeiksi että tämä skitsofreenikko katkaisi itse välinsä kun luuli että minulla on joku salaliitto häntä vastaan.
Hän oli täysin sairaudentunnoton ja oli pitkään psykoosissa. Hoitoon häntä ei saanut kun ei kokenut olevansa sairas ja ei ollut vaaraksi itselleen tai muille.
Hirveä sanoa näin mutta on helpotus ettei tarvitse olla enää tekemisissä. Oli raskasta kuunnella niitä juttuja ja harhoja ja jatkuvia epäilyjä siitä että tahdot toiselle pahaa.
Tuota pelkäisin itse että psykoosi tulisi päälle eikä toinen itse sitä myöntäisi ja tajuaisi. Hoitoon et toista silloin saa.
Tämä ystäväni jätti lääkkeensä syömättä kun ajatteli ettei tarvitse niitä.
Tämä on vain yksi kertomus ja veikkaan että jos mies käy töissä niin on paljon paremmassa asemassa kuin tämä entinen ystäväni joka oli jo sairaseläkkeellä osa-aikaisesti ja lopulta kai kokonaan.
Ja mies tiedostaa ja myöntää sairautensa ja hoitaa sitä(toistaiseksi) hyvin ja välttää stressiä ym.
Vaikea tilanne kyllä. En tiedä mitä itse tekisin tilanteessasi. Nyt sanoisin etten suhteeseen lähtisi mutta helpohan se on täällä huudella.
En suosittele. Parisuhteesta ei kokemuksia, mutta lähisuvussa kaksi skitsofrenikkoa. Kumpikin vaikuttaa varmaan aluksi tavallisilta työssäkäyviltä ihmisiltä. Kun heidät tuntee paremmin, tilanne eri. Toisen, eli tätini, kanssa asuin opiskellessani pari vuotta. Toisen kanssa asuin kämppiksenä hetken ja tapaan usein. Rakkaita ihmisiä mutta meille läheisilleen raskaita ja ahdistavia, joskus jopa pelottavia pidemmän päälle.
Mä en tajua, onko teillä oikeesti omassa luonteessa tai päässä joku häiriö, jos te alatte suhteeseen skitsofreniaa sairastavan kanssa?
Riippuu ihan millä tasolla se skitsofrenia on. Skitsofreniassa kuten masennuksessa on eri asteita ja ne käyttäytyvät myös eri tavalla.
Perimää suurempi (?) alttius taitaa olla kasvuympäristö / se malli jonka kasvava lapsi saa elämästä.
Itse olen kasvanut (hyvin suurella todennäköisyydellä) sairaan isäni mallien ja oppien mukaan. Minulle oli vuosikymmenet itsestään selvää, että oikea ja miehekäs maskuliininen mies pettää puolisoon, pieksee vaimon ja lapset muutaman kerran kuukaudessa vaikka ilman syytä, hakkuu ja arvostelee omia alakouluikäisiä lapsiaan. Muuttipa kerran pois kotoa ihan ykskaks n 800km päähän, josta lähetteli meille haukkumakirjeitä ( miten hän on löytänyt uuden puolison jolla on 4 lasta ja elättää näitä kauniita ja hyvätapaisia lapsia mielummin kuin meitä) noo... meni 6kk ja isä vain sitten kerran yksi kevätaamu palasi muuttokuorman kanssa. Liekö sitä uutta vaimoa ja 4 lasta koskaan ollutkaan?
Niin on minut 12v heitetty pois kotoa kavereiden nurkkiin asumaan viikkokausiksi, kun isä ei vain tahtonut nähdä rumaa naamaani.
Nuo vain esimerkkejä siitä elämästä mitä meillä oli (ja näitähän mahtuisi siihen 17 vuoteen mitä kotona tapahtui ja tuli nähtyä)
Mutta minä pidin ja oletin tuon olevan normaalia ja mistäpä sitä olisi osannut kyseenalaistaa ettei tuo elämä ollut normaalia nähnytkään. Omia lapsiani en koskaan löynyt, muistan sen kivun ja pelon mitä siitä seurasi.
Aikoinaan ihmettelin puolisoni kiltteyttä ja rautaisia hermoja, kun ei menettänyt (isäni tavoin) hermojaan, kun lapset eivät osanneet tehdä läksyjään ilman apuja tai kun ei koskaan lyönyt, vaikken muistanut tuoda kapasta mustaa kenkälankkia.
Mitään terapioita en ole käynyt, kertaalleen olen työuupunut, mutta paljon olen viime vuosina joutunut itsetutkiskelun äärelle.
Niin tätä kautta pohdin tuota mielisairauksien periytymistä ja uskon että vahvana on se malli jonka lapsi saa. Kukaan ei ole tuomittu näitä vääriä malleja jatkamaan ja pahan kierteen voi halutessaan katkaista.
Vierailija kirjoitti:
En suosittele. Parisuhteesta ei kokemuksia, mutta lähisuvussa kaksi skitsofrenikkoa. Kumpikin vaikuttaa varmaan aluksi tavallisilta työssäkäyviltä ihmisiltä. Kun heidät tuntee paremmin, tilanne eri. Toisen, eli tätini, kanssa asuin opiskellessani pari vuotta. Toisen kanssa asuin kämppiksenä hetken ja tapaan usein. Rakkaita ihmisiä mutta meille läheisilleen raskaita ja ahdistavia, joskus jopa pelottavia pidemmän päälle.
Halusitko avata hieman, että millaista se elämä sitten on? Tuntuu aina näitä lukiessa, että hyvin ympäripyöreää on. Missä menee ilkeän ja sairaan ihmisen raja?
En lukenut koko ketjua, joten sori, jos ap kertoi jo tämän: mikä skitsofrenian muoto miehellä on? Eri skitsofreniat oireineen ovat niin erilaisia, että vaikea kommentoida asiaa. Lisäksi jokaisen yksilöllinen oireilu on niin erilaista, että ihmistä tarkemmin tuntematta, ei hänen kyvystä parisuhteeseen voi sanoa mitään.
Monilla on todella antiikkinen käsitys skitsofrenioista ja niiden hoidoista. Ap:na en tekisi päätöksiä ainakaan av:n tietojen perusteella.
Vierailija kirjoitti:
No, jos on valinnan varaa, terve tai sairas seurustelu/elämänkumppani niin kuka haluaa jo valmiiksi pääsairaan. En ikinä ottaisi. Tulevaisuutta ei voi tietenkään ennustaa mutta voi itse olla järkevä. Ja ei, omassa suvussa ei ole vastaavia mutta tuttavapiiriin sattui kahdelle tuollainen puoliso, eivät kertoneet ajoissa. Ja vaikeulsia alkoikin ilmaantua, molemmat pariskunnat erosivatkin.
Se "pääsairas" voi olla persoonaltaan miellyttävämpi kuin joku toinen, en sano "terve", koska kukaan ei ole täysin terve. Esim. skitsofreniaa sairastava voi olla sairausjakojen välissä tasapainoisempi ja "terveempi" kuin diagnoositon kanssaeläjä.
Skitsofreniaan on saatavilla hyvää hoitoa, psykoedukaatiota, oireenhallintaa jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, jos on valinnan varaa, terve tai sairas seurustelu/elämänkumppani niin kuka haluaa jo valmiiksi pääsairaan. En ikinä ottaisi. Tulevaisuutta ei voi tietenkään ennustaa mutta voi itse olla järkevä. Ja ei, omassa suvussa ei ole vastaavia mutta tuttavapiiriin sattui kahdelle tuollainen puoliso, eivät kertoneet ajoissa. Ja vaikeulsia alkoikin ilmaantua, molemmat pariskunnat erosivatkin.
Se "pääsairas" voi olla persoonaltaan miellyttävämpi kuin joku toinen, en sano "terve", koska kukaan ei ole täysin terve. Esim. skitsofreniaa sairastava voi olla sairausjakojen välissä tasapainoisempi ja "terveempi" kuin diagnoositon kanssaeläjä.
Skitsofreniaan on saatavilla hyvää hoitoa, psykoedukaatiota, oireenhallintaa jne.
Juuri näin! Täydellisiä ihmisiä ja parisuhteita ei olekaan. Jollain on psyykkisesti terve mies, joka saattaa pettää, olla peliongelmainen, viinaan menevä tai välinpitämätön. Jollain psyykkisesti sairas mies, joka on uskollinen, vastuuntuntoinen ja hyvä sängyssä, mutta ajoittain oireilee psyykkisesti. Mitä kukakin arvostaa parisuhteessa?
Vierailija kirjoitti:
En suosittele. Parisuhteesta ei kokemuksia, mutta lähisuvussa kaksi skitsofrenikkoa. Kumpikin vaikuttaa varmaan aluksi tavallisilta työssäkäyviltä ihmisiltä. Kun heidät tuntee paremmin, tilanne eri. Toisen, eli tätini, kanssa asuin opiskellessani pari vuotta. Toisen kanssa asuin kämppiksenä hetken ja tapaan usein. Rakkaita ihmisiä mutta meille läheisilleen raskaita ja ahdistavia, joskus jopa pelottavia pidemmän päälle.
Millä tavalla tilanne on eri paremmin tuntiessa? Ei ole pakko vastata, ihan vaan mielenkiinnosta kysyn ja seuraan tätä ketjua, kun en näistä asioista niin tiedä.
En suosittele kenellekään, jos haluaa onnellisen ja tasapainoisen elämän itselleen. Saat kaiken aikaa tarkkailla,onko psykoosin oireita. Saat harkita aina sanasi, etkä voi seurustella ja vaikka suuttua.Et voi elää normaalia elämää. Lapsen hankkiminen on iso riski ja oikeastaan synti. Tauti on periytyvä.
Haasteellista se voi olla, tutustuminenkin. Vaatii vahvan persoonan varmaan, että onnistuu. Itse joskus tutustuin naiseen, jolla skitsofrenia, en tiedä oliko sairauden tuntoinen, kun ei itse kertonut sairaudestaan, tai sitten vain ei halunnut kertoa. Muualta kuulin sairaudesta myöhemmin. Vastakaikua tunteille voi olla vaikea saada, kun toinen on välillä täysin poissaoleva, vaikenee täysin, eikä katsekontaktiakaan saa millään. Voi mielialat muuttua hetkessä erilaiseksi. Tuntui välillä, että on toiselle yhdentekevää, onko toinen paikalla vai ei. Parempana päivänä oli tosi lämmin ja mukava ihminen. Olisin ymmärtänyt käytöstä, jos olisi kertonut sairaudesta. Lämpimät tunteet kuihtui, kun tapaaminenkin oli vaikeaa, kun toisella ei ollut siihen voimia. Toki kaikki sairaudesta kärsivät ovat erilaisia. Kaikesta huolimatta hän on edelleen hyväntahtoisin ihminen, mitä olen tavannut. Vieläkin välillä ikävöin häntä.
Mikäs siinä, jos oma pää kestää, ja sairaus joten kuten hallinnassa. Minun pää ei kestänyt, itsellä oli vahvoja tunteita toista kohtaan jo tapailu vaiheessa. Katsoin kuitenkin parhaaksi paeta. En ole ikinä päässyt yli tästä, vaikka aikaa kulunut.
Vähän riippuu siitä, kuinka paha skitsofrenia on kyseessä ja onko terapia ja lääkitys auttanut ja tukenut elämää niin että on tasapainoinen? En itse lähtisi seurustelemaan, ei kestäisi psyyke sitä ja toisaalta jos on ihan lääkkeetön ja ei saa terapiaakaan niin en tiedä pystyykö henkilö olemaan suhteessa ylipäätään.
Kannabiksen lääkekäyttäjien keskuudesta ei ole raportoitu yhtäkään psykoosia.