Miten paljon 12-vuotiaan elämällä on suunta vai onko sitä vielä?

Ehkä enemmän vastuuta pojalle ja sitä myöten kuria. Oman huoneen siivoaminen joka viikko. Ilman ei tule viikkorahaa. Pleikkarin pelaamisen rajoitusta. Uusi harrastus. Poika pitäisi saada juttelemaan siitä mitä hänelle oikeasti kuuluu. vai kuuluuko mitään?

Voimia vanhempina ja kasvattajina. Elämä menee koko ajan eteenpäin.

Tuohan on vasta lapsi. Miten koulu sujuu? Siitä varmaan vähän näkee. Millaisia kaverit ovat?

Kasvatuksen puutetta. 

Missä on lapsen äiti? Sellainen tavallinen 12v kaipaa vielä äitiä ja sitä kaikkea turvaa,mitä äiti edustaa. Jos lapsella on jatkuvasti paha olla, niin aika outoa, että isä ei halua tehdä mitään, että saisi lapsen maailman raiteilleen.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä enemmän vastuuta pojalle ja sitä myöten kuria. Oman huoneen siivoaminen joka viikko. Ilman ei tule viikkorahaa. Pleikkarin pelaamisen rajoitusta. Uusi harrastus. Poika pitäisi saada juttelemaan siitä mitä hänelle oikeasti kuuluu. vai kuuluuko mitään?

Voimia vanhempina ja kasvattajina. Elämä menee koko ajan eteenpäin.

Pahoin pelkään, että mennään ojasta allikkoon koska nyt kun tuo harrastus loppui niin pleikkarista näyttää tulleen se uusi harrastus. Ennen pelasi pleikkaa vähemmän, mutta nyt ei voi edes ruokapöytään tulla pyydettäessä koska on live-peli kesken. 

Pojalla on ollut tottakai omat murheensa kun perhe on hajonnut. On voimaton olo, koska poika toivoisi maailman olevan toisenlainen paikka kuin se on ja minä tai kukaan muukaan ei voi sitä hänelle muunlaiseksi muuttaa. Pojan oma etu olisi kehittyä samassa tahdissa oman ikäistensä kanssa. Nyt pitäisi mielestäni herätä, koska jos pojasta itsestään se on kiinni, niin kohta niitä murheita sitten oikeasti on kun ei mene elämässä eteenpäin. Siitä halusin keskustella täällä keskustelussa, että eikö 12-vuotiaan pitäisi jo kovasti olla menossa kohti isojen poikien yläastetta. Nähtävästi lapsi on päättänyt, että hän ei aio ottaa mitään loikkaa mihinkään suuntaan. Ja tietenkin lapsihan hän edelleen on (joka saa olla lapsi), mutta joka päivä ollaan lähempänä sitä että hän ei ole sitä.

Korostan vielä, että ei ole sulkeutunut murheiden murtama lapsi. Ei vain jotenkin tunnu hoksaavan sitä kuinka hän tekee kaiken itseään, ei muita varten. 

Kuulostaa hyvin tavalliselta 12-vuotiaalta pojalta. Tuollaista ruutuaikavääntöä se miltei jokaisessa kodissa on. Teidän pitää sopia tietyt tuntimäärät ja pitää niistä kiinni.

Äitipuoli sentään, mä tiesin et säki käyt av:lla. T. Eetu nyt mä en todellakaaa tee mitää töitö tai hyödyllistä ku musta tänne näin kirjottelet!!!!!1111

Paljonko se poika saa läheisyyttä siis ihan fyysistä? Tuonikäinen kaipaa sitä edelleen ylllättävän paljon.

"kouluterveyskyselyn mukaan 8.- ja 9.-luokkalaisista pojista 60 prosenttia pesee hampaansa harvemmin kuin kaksi kertaa päivässä"

Vierailija kirjoitti:

Missä on lapsen äiti? Sellainen tavallinen 12v kaipaa vielä äitiä ja sitä kaikkea turvaa,mitä äiti edustaa. Jos lapsella on jatkuvasti paha olla, niin aika outoa, että isä ei halua tehdä mitään, että saisi lapsen maailman raiteilleen.

Lapsella on todella huolehtiva ja rakastava äiti. En haluaisi tässä keskittyä arvostelemaan lapsen äitiä. Tottakai hän itsekin tietää, ettei kaikki ole mennyt putkeen kun tilanne on tämä. Pahinta tässä on se, että näyttää siltä että suunta on tämä ja eihän kukaan voi toisen puolesta mitään tehdä (minua vain harmittaa ja huolettaa tämä tilanne, enkä pidä siitä kun näen mihin tässä ollaan menossa). Lapsen äidin päätös on tehdä se mitä omien lastensa kanssa näkee tarpeelliseksi tehtävän.

Vierailija kirjoitti:

Tuohan on vasta lapsi. Miten koulu sujuu? Siitä varmaan vähän näkee. Millaisia kaverit ovat?

Voisin kuvitella pojan olevan sitä mieltä, että nyt saisi pikkuhiljaa jo alkaa elämän helpottumaan. "Miks multa vaaditaan koko ajan jotain?". Todellisuudessa kuitenkaan pojalta ei vaadita yhtään mitään mitä tuon ikäiseltä pitäisi jo vaatia. Jos joskus 5 minuuttia kerää tavarat huoneensa lattialta, niin sitten on jo raadettu niin että paikkoihin sattuu. No, eihän tuohon maailma kaadu, kotitöitä voi oppia tekemään minkä ikäisenä tahansa. Kuitenkin vain alkanut ahdistaa, kun faktahan se on että mitä pidempään venyttää tuollaisen elämäntyylin lopettamista niin sitä vaikeampi sitä on tehdä. Ja joissain tapauksissa jäädään loputtomiksi ajoiksi kotiin ja lopulta löytyykin jo joku mielenterveysongelma.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa hyvin tavalliselta 12-vuotiaalta pojalta. Tuollaista ruutuaikavääntöä se miltei jokaisessa kodissa on. Teidän pitää sopia tietyt tuntimäärät ja pitää niistä kiinni.

Kyseessä onkin periaatteessa ihan tavallinen poika. Silti voisin sanoa yleisellä elämänkokemuksella, että suunta on huono. Pojalla on hyvät välit äitinsä kanssa ja jopa liian hyvät, koska en yhtään ihmettelisi, että ajautuu siihen, että kahden vuoden päästä kun muut ikäisensä ovat jo kiinnostuneita ties mistä asioista, niin tämä poika saa hyvän olon tunteen siitä kun käydään äidin kanssa ostamassa la-iltana sipsipussi ja syödään sitä. Tällä pojalla on siis hyvin voimakas taipumus uskotella itselleen, että voi loputtomiin olla äitinsä pieni poika. Ja edelleen, vaikka jollain tasolla sitä vielä onkin, niin kahden vuoden päästä ei millään tavalla enää ole. 

Muistatko ap kun olit tuon ikäinen itse? Muistatko sitä, että pojat oli yläasteelle mentäessä vielä ihan pikkupoikia? Ja osa vielä ysilläkin? Ja kaikista niistä sun luokkakavereista on varmaan miehiä tullut, viimeistään armeijassa. Pojat kehittyvät hitaammin kuin tytöt, eikä tuon ikäinen poika ole vielä luultavasti edes murrosiässä. Murrosiässä tulee ne suuret mullistukset kun lapsi heiluu lapsuuden ja aikuisuuden välimaastossa monta vuotta. Miten lapsella voisi olla elämänsuunta jos ei ole mitään hajua mitä murrosikä tuo tullessaan? Ei kukaan voi vielä tietää mitä hänestä tulee, kaikista vähiten hän itse.

Muuten nuo asiat joista sanoit on tosiaan kasvatuksen ja kurin puutetta. Kaikki lapset haluavat aina syödä vain herkkuja, mitä outoa siinä nyt on? Ja lähes kaikki pojat haluavat vain pelata, jopa aikuiset miehet haluavat vaan pelata, siinäkään ei ole mitään erikoista. Vanhempien kuuluu rajoittaa niitä herkkuja ja pelaamista.

Lapsi ei päätä "ottaa loikkaa" mihinkään, eikä lapsi päätä sitä kuinka kauan hän on lapsi. Lapsesta kehittyy pikkuhiljaa puberteetin myötä nuori ja aikuinen, ei sitä itse voi säätää, kehitys kulkee omaa latuaan kuten tähänkin asti. Aivot kehittyy omaa tahtiaan, ei sitä voi kiirehtiä mitenkään.

Miksi MIKSI annatte poikien pelata niin paljon kuin haluavat? Miksi ei lapselle voi sanoa että et pelaa nyt, tänään et ollenkaan vaan teet jotain muuta? Jos ei osaa kieltää ja jos ei osaa keksiä lapselle muuta tekemistä niin sitten ei voi muuta kuin syyttää itseään.

Ettekö te ihmiset ymmärrä mikä karhunpalvelus on antaa lapsen luisua tuollaiseen? Pelataan ja lihotaan ja ollaan kaikin puolin epämiellyttäviä. Se ei siitä parane kuin korkeintaan jos aikuisena tulee joku herätys että eihän näin voi elämäänsä elää.

On silkkaa laiskuutta ja osaamattomuutta vanhempana kun lapsista tulee tuollaisia. Vain ja ainoastaan omaa syytä. Kyllä ihan varmasti meidän pojat haluaisi pelata ja syödä herkkuja ja muutenkin tehdä vain mitä sattuu huvittamaan mutta kun EI ANNETA. Ei anneta pelata, ei herkkuja, viedään ulos, hiihtämään, laskettelemaan, kävelylle, harrastamaan. Ei anneta vaihtoehtoja.

Kasvattaminen on kovaa työtä, siihen ei valitettavasti riitä pleikka ja sipsipussi. Pitää kestää joka päivä urputusta ja vastustusta. Täytyy vaatia ja vaatia. Jos on lapsen tehnyt tai muuten elämäänsä vapaaehtoisesti ottanut niin se on aikuisen vastuu. Se elämän suunta ei itsestään ilmaannu vaan aikuinen viitoittaa sen tien. Lapsi ei itse pysty. Ap:n kuvaama tilanne on lapsen laiminlyöntiä.

Tuossa iässä vasta kerätään elämäntietoa ja erilaisia toimintatapoja. Varmasti tulee vastaan "kasvukipuja ja ollaan "törmäyskurssilla", mutta siksi aikuisilla pitääkin olla venyvä pinna, jotta jaksaa opastaa ja kannustaa lasta eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä enemmän vastuuta pojalle ja sitä myöten kuria. Oman huoneen siivoaminen joka viikko. Ilman ei tule viikkorahaa. Pleikkarin pelaamisen rajoitusta. Uusi harrastus. Poika pitäisi saada juttelemaan siitä mitä hänelle oikeasti kuuluu. vai kuuluuko mitään?

Voimia vanhempina ja kasvattajina. Elämä menee koko ajan eteenpäin.

Pahoin pelkään, että mennään ojasta allikkoon koska nyt kun tuo harrastus loppui niin pleikkarista näyttää tulleen se uusi harrastus. Ennen pelasi pleikkaa vähemmän, mutta nyt ei voi edes ruokapöytään tulla pyydettäessä koska on live-peli kesken. 

Pojalla on ollut tottakai omat murheensa kun perhe on hajonnut. On voimaton olo, koska poika toivoisi maailman olevan toisenlainen paikka kuin se on ja minä tai kukaan muukaan ei voi sitä hänelle muunlaiseksi muuttaa. Pojan oma etu olisi kehittyä samassa tahdissa oman ikäistensä kanssa. Nyt pitäisi mielestäni herätä, koska jos pojasta itsestään se on kiinni, niin kohta niitä murheita sitten oikeasti on kun ei mene elämässä eteenpäin. Siitä halusin keskustella täällä keskustelussa, että eikö 12-vuotiaan pitäisi jo kovasti olla menossa kohti isojen poikien yläastetta. Nähtävästi lapsi on päättänyt, että hän ei aio ottaa mitään loikkaa mihinkään suuntaan. Ja tietenkin lapsihan hän edelleen on (joka saa olla lapsi), mutta joka päivä ollaan lähempänä sitä että hän ei ole sitä.

Korostan vielä, että ei ole sulkeutunut murheiden murtama lapsi. Ei vain jotenkin tunnu hoksaavan sitä kuinka hän tekee kaiken itseään, ei muita varten. 

Elämänkriisit kuten vaikka uusperheen muodostus on lapsellekin isoja asioita. Silloin voi lapsi hieman taantua kehityksessä, koska hän yrittää kovasti sopeutua uuteen tilanteeseen ja sen kuormitukseen.Ymmärrän että toivot että poika saa käsiteltyä tilannetta " ja menee eteenpäin" mutta kyseessä on kuitenkin nuori lapsi. Meiltä aikuisilta menee todella kauan usein erojen jälkeen päästä yli, kuinka lapsi olisi siinä sen nopeampi?

Tämä lienee varmaan vain vaihe hänellä, joka aikaa myöten helpottuu. Voimia ja tsemppiä ja kärsivällisyyttä, tunnut fiksulta ja mukavalta ja huolehtivaiselta ihmiseltä kasvattajana. onnittelut siitä sinulle ja ole myös itsellesi armollinen kaiken keskellä :)

Toisaalta voisi sanoa että antakaa lasten olla lapsia. Suomen lain mukaan alle 16-vuotias on vielä lapsi. Itse leikin barbeillakin vielä 13-vuotiaana vaikka olinkin jo olevinani niin iso että ja vuoden päästä siitä haaveilin jo omasta kämpästä ( ja kaivoin edelleen surullisissa oloissa barbit ja leikin niillä salaa) 

lasten ja nuorten kehitys menee yksilöllisesti. siinä ei ole mitään pahaa tai ihmeellistä jos lapsi vielä 14-vuotiaana nauttii äitinsä seurasta syöden sipsejä ja katsellen tv:tä. 

Poika hakee varmasti nyt lohtua äidiltään kun perhe on hajonnut. ymmärtäkää lapsia erotilanteissa. yhtä lailla kuin aikuisella on oikeus uuteen onneen, yhtä lailla lapsella on oikeus käsitellä ja myös oireilla jonkun verran uusissa tilanteissa.

Mutta eihän se tarkoita että antaa lapsen olla lapsi jos lapsi saa pelata koko ajan!! Lapsi on lapsi kun se leikkii ulkona kavereiden kanssa. Katsokaa pihalle, montako alakouluikäistä näkyy? Ei yhtään. Montako oli silloin kun me oltiin lapsia? Lapsella on tietysti oikeus aikuisen seuraan. Lapsella on oikeus, vanhemmalla on velvollisuus. Ap:n ongelmahan ei yhtään ollut että lapsi haluaa leikkiä tai olla aikuisen kanssa. Vaan että lapsi vain pelaa ja käyttäytyy huonosti. Koska annetaan.

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta voisi sanoa että antakaa lasten olla lapsia. Suomen lain mukaan alle 16-vuotias on vielä lapsi. Itse leikin barbeillakin vielä 13-vuotiaana vaikka olinkin jo olevinani niin iso että ja vuoden päästä siitä haaveilin jo omasta kämpästä ( ja kaivoin edelleen surullisissa oloissa barbit ja leikin niillä salaa) 

lasten ja nuorten kehitys menee yksilöllisesti. siinä ei ole mitään pahaa tai ihmeellistä jos lapsi vielä 14-vuotiaana nauttii äitinsä seurasta syöden sipsejä ja katsellen tv:tä. 

Poika hakee varmasti nyt lohtua äidiltään kun perhe on hajonnut. ymmärtäkää lapsia erotilanteissa. yhtä lailla kuin aikuisella on oikeus uuteen onneen, yhtä lailla lapsella on oikeus käsitellä ja myös oireilla jonkun verran uusissa tilanteissa.

Juuri tästä syystä avasin tämän keskustelun. Se on aika kaksipiippuinen juttu tämä lapsesta-nuoreksi-lopulta-aikuiseksi kasvaminen. Olen samaa mieltä kuinka ei siinä ole mitään pahaa jos lapsi tekee hieman lapsellisempia asioita kuin suurin osa ikätovereistaan. Se on täysin luonnollista, että lapsi kyllä kehittyy omaan tahtiinsa. Ja joku sanoi, että kyllä se armeija kasvattaa sitten lopulta. Kyllä, armeija tekee ihmeitä monelle, mutta myös pitää muistaa, että jos nyt suhtautuu kaikkeen todella huolettomasti, niin aivan hyvin voi käydä niinkin, että tämä poika jättää armeijan käymättä. Armeijan käyminen itsessään on asia joka jakaa mielipiteitä, mutta onhan se selvä merkkipaalu kasvatuksen onnistumisesta. Että jos vielä siinä vaiheessa sanoo kaikkeen, ei jaksa ei osaa ei pysty ja liikunta on nounou. 

Minä löisin tässä vaiheessa vetoa sen puolesta, että tätä menoa se jää käymättä. Lapset saavat kuitenkin muilta ikätovereiltaan niin paljon tsemppiä ja virikkeitä kasvaa ja kehittyä, eikä tällä pojalla ole sellaista ympäristöä, että kyllä se armeija tätä menoa sokkina tulisi - ja liian isona. Ja kyllä tiedän koulusysteemistä ja nuoren pojan elämästä muutenkin sellaisenkin asian, että jos joku väen vängällä yrittää mennä systeemin läpi lusmuillen, niin tulee kyllä siinä onnistumaan. Kai nyt moni muukin tietää, että yli 20 % aikuisista nuorista nimenomaan miehistä on jo syrjäytynyt työelämästä ja aika paljon muutenkin normaalista elämästä. Enkä haluaisi kylvää siementä että lisätään tulevaisuudessa yksi jonon jatkoksi.

Vierailija kirjoitti:

Muistatko ap kun olit tuon ikäinen itse? Muistatko sitä, että pojat oli yläasteelle mentäessä vielä ihan pikkupoikia? Ja osa vielä ysilläkin? Ja kaikista niistä sun luokkakavereista on varmaan miehiä tullut, viimeistään armeijassa. Pojat kehittyvät hitaammin kuin tytöt, eikä tuon ikäinen poika ole vielä luultavasti edes murrosiässä. Murrosiässä tulee ne suuret mullistukset kun lapsi heiluu lapsuuden ja aikuisuuden välimaastossa monta vuotta. Miten lapsella voisi olla elämänsuunta jos ei ole mitään hajua mitä murrosikä tuo tullessaan? Ei kukaan voi vielä tietää mitä hänestä tulee, kaikista vähiten hän itse.

Muuten nuo asiat joista sanoit on tosiaan kasvatuksen ja kurin puutetta. Kaikki lapset haluavat aina syödä vain herkkuja, mitä outoa siinä nyt on? Ja lähes kaikki pojat haluavat vain pelata, jopa aikuiset miehet haluavat vaan pelata, siinäkään ei ole mitään erikoista. Vanhempien kuuluu rajoittaa niitä herkkuja ja pelaamista.

Jos kaikista lapsista kasvaisi itsestään ihan kunnollisia miehiä, niin eihän mitään tällaista keskustelua aiheesta tarvittaisi. Kuitenkin on olemassa peräkammarinpoikia ja muita syrjäytyneitä. Miten kenenkään mielestä sellainen tulevaisuus voisi olla kenellekään toivottava? 

Ymmärrän, että te muut olette monella tavalla arvailujen varassa mitä tulee tämän pojan elämään. Kun eihän herkkujen syöminen tai pleikkari itsessään ole mitään maailman huonoimpia asioita. Mutta nyt kun tuo harrastus jäi ja jos siitä pleikkarista tulee koko elämä, niin eihän se välttämättä mikään hyvä juttu ole. Kaikella tapaa poikaa on vain ja ainoastaan kannustettu viettämään aikaa kavereittensa kanssa, mutta lopulta ne kaverisuhteet ovat jääneet todella vähiin ja enimmäkseen poika on kotona. Mitään fyysistä puutetta ei pojan elämässä ole, on sellaiset vaatteet kun on halunnut ja käydään aika useinkin superparkeissa, leffoissa ja uimassa.