Lue keskustelun säännöt.
Missä vaiheessa on vaan parempi todeta että parisuhde on lopussa?
04.03.2018 |
Takana yhdessäoloa reilu 20vuotta, lapset teini-iässä. Koskaan ei ole ollut mitään elämää suurempaa taikamattoromantiikkaa mutta hyvää peruselämää; ei alkoholi- eikä väkivaltaongelmia. Edes rahasta ei pahemmin kinata ja kumpikin tienaa suunnilleen yhtä paljon. Mutta kotitöistä ja ruoasta on tullut minulle jo sen luokan ongelma että hanskat on jo melkein ilmassa. Kotityöt sujuu sillä periaatteella että ne tulee hoidetuksi, jotka jompikumpi kokee riittävän tärkeäksi. Mies puuhaa pihassa ja autotallissa ja remontoi lähes voisi sanoa harrastuksenaan ja ihan ok jälkeä. Mutta kaikki rutiini&toistuva ja varsinkin inhottava kotityö onkin sitten mun hommani tai jää hoitamatta. Eli hoidan kaupassakäynnit, siivoukset, pyykinpesun, sukulaissynttärimuistamiset, viherkasvit, kierrättämisen, koiran oksennukset ja maton&ikkunanpesut jne. Osa hommista toistuu päivittäin, osa harvemmin mutta sama se on vaikka autonrenkaidenvaihdonkin kanssa, ei sitäkään tarvitse joka päivä tehdä. Asia sujuu sillä asenteella että "jos haluan että roskiskaappi on siisti, parempi tehdä asia itse, tapella siitä ei kannata" Viime aikoina vaan aina vaan enenevässä määrin mies urputtaa ja jurputtaa ja valittaa. Kaupassa menee liian kauan aikaa, siivoamiseen menee liian kauan aikaa, UFF:lle menevä kassi on väärässä paikassa valivalivali. Hänen "valtakuntansa" autotalli ja varastoon en koske enkä siivoaa ja ne ovat minun silmääni karseassa kaaoksessa. Hän kuulemma tietää tarkkaan missä mitäkin on. Oma varastokaappi, jossa säilytetään kaikki muu, on kattoon asti täynnä laatikoita, joissa lukee kyljessä missä mitäkin on. (neliöissä miehellä on omaa tilaa noin 10kertaisesti mun& lasten&kokoperheen tavaroihin verrattuna)
Ja sitten se ruokapuoli..... Miehen mielestä aikuisen ei tarvitse syödä sellaista josta ei pidä. Ja hän ei pidä peruskotiruoasta muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, söisi kallista sisäfilettä ja savulohta ja katkarapuja yms.. Kokkaa joskus itse ja kokkaa ihan hyvää. Mutta mun perusruoan kohdalla " ei ole nälkä, otan voileivän" Ja kuten varmaan arvaatte; lapset saa tosi kivan mallin.... Ei myöskään syö salaatteja eikä hedelmiä jne. Ruoka-aikoja ei noudata "mä syön kun on nälkä, en kellon mukaan" Kiristelen hampaitani tai nykyään välttelen sitä että oltaisiin ruokapöydässä yhtä aikaa.
Välillä olen ajatellut että kun olen tähänkin asti jaksanut hoitaa kaiken ja välillä meillä on kivaakin yhdessä; samoillaan metsissä ja tehdään ulkona pihahommia, niin jaksan vielä sen aikaa kunnes lapset asuvat kotona. Mutta huonoina päivinä suunnittelen vuokra-asuntoon lähtemistä; eläköön mies sotkussa ja liassa ihan niinkuin haluaa. Ehkä muutamassa kuukaudessa tajuaisi että tein paljon hommia, joiden tekemättä jättäminen näkyy vääjäämättä. Mutta ei varmaan välittäisi yhtään.
Ja keskustelu on turhaa; on kinattu, tapeltu ja väännetty noin 19 vuotta samoista aiheista. Ainoa kysymys on, että olisiko elämä omillaan parempaa vai ei? Jaksanko valita että tämä elämäntapa riittää? Vai aloitanko itse uuden elämän?
Kommentit (12)
En ole ikinä ymmärtänyt sitä että ruokapöydässä pitäisi istua väkisin yhdessä joka päivä. En voi sietää tätä tapaa. Jos mies haluaa sen voileivän, mikä ongelma siinä on? Istu sinä lasten kanssa pöydässä, eikö se riitä?
Mutta ettei siivoa omaa osuuttaan on väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Edes rahasta ei pahemmin kinata ja kumpikin tienaa suunnilleen yhtä paljon..."
Mutta kumpi tienaa enemmän?
Lue toi sun kirjoitus.
Kyllä ton pitää loppua.
Me tehdään näin: mietitään kumpi pesee pyykit (4 koneellista) vai käykö kaupassa. Lappu tehdään yhdessä.
Kysy suoraan: "Laitatko tiskit vai imuroitko?"
Jos teet kaikki. Kirjoita ne paperille.
Imuroin, laitoin ruuan, tiskit, vein pyykit ulos kuivumaan, lenkitin murren.
Tästä faktasta pitää keskustella niin että sinä et enää jaksa. Haluat istua illalla katsoa leffan ja kaikki kotityöt on tehty, ilman että se on sinun tekemää.
Ei mies voi olla kukkulan kuningas!
Teille jää enemmän aikaa yhdessä kun yhdessä teette.
fakta: jos sä jätät tollasen miehen, niin toi mies soittelee sulle seuraavan vuoden joka päivä ja pyytää takaisin. Ei tule pärjäämään yksin. Ei ole sitä elämäntuomaa nöyryyttä.
Vierailija kirjoitti:
"Edes rahasta ei pahemmin kinata ja kumpikin tienaa suunnilleen yhtä paljon..."
Mutta kumpi tienaa enemmän?
Sillä ei ole merkitystä.Katsos kun tuskinpa tuo mies (jos tienaa enemmän) sitä ylimääräistä rahaa perheeseensä laittaa. Enemmän tienaamisella ei voi perustella kotitöihin osallistumattomuutta tai omien jälkien siivoamatta jättämistä mitenkään. Eri juttu on se jos sillä suuremmalla rahalla palkkaa vaikka siivoojan. Muuten se ei ole mikään perustelu jos se ei perheen hyväksi mene.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Edes rahasta ei pahemmin kinata ja kumpikin tienaa suunnilleen yhtä paljon..."
Mutta kumpi tienaa enemmän?
Tällä hetkellä minä, mutta on ollut toisinkinpäin. Aikanaan opsikeluympyröissä tavattiin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä ymmärtänyt sitä että ruokapöydässä pitäisi istua väkisin yhdessä joka päivä. En voi sietää tätä tapaa. Jos mies haluaa sen voileivän, mikä ongelma siinä on? Istu sinä lasten kanssa pöydässä, eikö se riitä?
Enemmän ongelma minulle on se, ettei perusruoka kelpaa. Minusta aina ei voi olla (tai vaikka voisi, niin aina ei kannata) syödä jotain kallista. Makaroonilaatikko tai nakkisoppa voi olla arkiruokana ja jos sellaista on valmiina, niin miksi syödä voileipää?
Siinä vaiheessa, kun toinen piereskelee kotona niin että happi loppuu. Itsehän olen puolisoni kanssa tehnyt pieruvalan - toisella on velvollisuus lähteä ulos kävelemään kunnes perse on tyhjä. Tämä koskee vain niitä pieruja, joissa hajut ovat kovinta luokkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi esimerkki, joka ravisti itseäni miettimään tätä kuviota. Emme juuri koskaan yhdessä kaupassa, aniharvoin ja silloinkin yleensä niin, että mies hakee sen nippelin/nappelin mitä tarvitsee omia aikojaan ja menee sitten autoon odottamaan / muille asioille lähikaupoissa ja motkottaa aina, että minulla kestää. Kerran satuin astumaan isoon markettiin ihan omanikäiseni pariskunnan perässä. Nainen pysähtyi katsomaan sisääntulossa olleita tarjouskukkia ja pariskunnan mies jatkoi ensin eteenpäin. Huomattuaan puolisonsa pysähtyneen, palasi takaisin ja olin ihan varma että alkaa sättiä "ei tarvita, et osta kukkia, miksi pysähdyit" (joka olisi ollut dialogi oman mieheni kanssa) Mutta ei, tämä mies kysyikin jotain ostoksista; käykö hän hakemassa vihannestiskistä jotakin. Olin ihan hmoilasena; eikö kaikki miehet natkutakaan jokaisesta pysähdyksestä ruokakaupassa. Ja samalla se oli surullinen heräämisen siihen, mihin oikein olen suostunut ajautumaan.
Teille, jotka sanotte että miehen vaan pitää imuroida tai pestä vessa tai laittaa pyykkiä. Ei vaan tee. Hänen mielestään ei tarvitse. Hän keksii 10 muuta juttua jota juuri nyt on pakko tehdä autotallissa tai hakkaa vaikka halkoja. Mutta sisätilakotihommia ei tee.
Sitten kun tuntuu että saa vähemmän kuin antaa
Toi on sitä arkea missä suurin osa naimisissa olevista elää.
Väännetään ja käännetään. Osa lähtee ja osa jää.
Oma päätös. yksi elämä.
lapset sopeutuu kyllä kaikkiin muutoksiin.