Miksi sairaanhoitajat ovat AINA lakossa?
Eikö heillä ole ihan kohtuuhyvä palkka tekemiseensä ja koulutukseensa nähden? Kaiken lisäksi keräävät kaikenlaisia ylityölisiä ja sunnuntailisiä palkkansa päälle - monella reilusti yli 3000 palkka käsittääkseni - joten missä mättää???! Ei siitä pullakahveilla olosta määrättömästi voi maksaa, kun naama väärinpäin kohdellaan sitten niitä potilaita eli asiakkaita..
Palkatkaa lisää väkeä, eikä lisää palkkaa. Ja lähiksethän ne hoitaa muutoinkin sairisten duunit..
Kommentit (61)
Juuri näin! Aina ne on lakossa! Ihan liikaa palkkaa saavat jo nykyselläään!
Nyt on tulossa ylityökielto. Ei ole lakko. Lisää työntekijöitä tarvitaa. Ylitöitä tulee paljon. Minullekin 2,5 tuntia viime viikolla. Ajetaan tes:n mukaista työaikaa.
Kyinka monella alalla niin vain pakosta tehdään ylitötä?
Aina? Siis vuosina 1963, 1983 ja 1995 on AINA? Vuonna 2007 lakkoa ei tullut vaan päästiin sopimukseen, koska sairaanhoitajat uhkasivat joukkoirtisanomisilla. Eivät siis olleet tuolloin lakossa.
Voisin pyhätyöt lopettaa välittömästi, mutta kuka ne potilaat hoitaa? Kyllä korvaus pitää saada.
Siksi koska hoitajien määrää vähennetään kokoajan ja jäljelle oleville kasataan kokoajana lisää töitä jo valmiiksi täysien käsien päälle.
Sairaanhoitajan työstä ei tiedä kukaan muu mitään paitsi sairaanhoitaja itse. Ei ulkopuolinen ymmärrä siitä työstä yhtään mitään. Sairaanhoitajille lisää palkkaa!!!
Ei ne sairaanhoitajat mitään orjia ole. Se on ihan palkkatyö siinä missä muutkin. Palkkaa halutaan lisää ja siitä pidetään meteliä, aivan kuten muillakin aloilla.
Tuli mieleen TK:n päivystävällä sairaanhoitajalla. Jalka oli ihan h*lvetin kipeä erään äksidentin vuoksi. Sairaanhoitaja epäili, että voi olla murtunut. Päivystävä lääkäri sanoi, että tuskin on ei tarvitse kuvata nyt vaan katsellaan josko kipu menisi ohi ja tulen uudelleen jos tarvitsee. No sairaanhoitaja sanoi, että hänen mielestään kannattaisi kyllä kuvata ja hän itse epäilee murtumaa.
Noh. Lopulta kuvattiin ja murtuma oli. Ja tämä ei suinkaan ole ainoa kerta, kun sairaanhoitaja on pitänyt puolia ja tiennyt lääkäriä paremmin mikä potilasta vaivaa.
no terkkarissahan on vain niitä heihei-lääkäreitä eli harjoittelijoita - toki siellä sairikset pääsee pätemään ko yhden vuoden kokemuksella tai 0-kokemuksella ovat suhteessa vanhoihin sairiksiin.. ehkälekureilla on liian suuri lähtöpalkka ja siksi sairikset kuvittelee olevansa lähtökuopassa.
Vierailija kirjoitti:
Siksi koska hoitajien määrää vähennetään kokoajan ja jäljelle oleville kasataan kokoajana lisää töitä jo valmiiksi täysien käsien päälle.
Noh.
Miksi ette sitten vaadi, että sairaanhoitajia otetaan duuneihin enemmän tai koulutetaan lisää? Lisäpalkka auttaa olemaan parempi hoitsu vai?
Sairaanhoitajat ovat olleet lakossa vuonna 1983 ja 1995. Vuonna 2007 oli joukkoirtisanoutuminen. Eli minä en nyt puhuisi ainaisista lakoista verrattuna vaikka teollisuusaloihin. Lisäksi lakot on aina vesitetty suojeluvelvoitteilla ja irtisanoutumistakin tehtiin heti laittomaksi.
Faktat faktoina ja ps. en ole sairaanhoitaja.

Piti vielä kaivaa faktoja ja ovat tosiaan olleet lakossa myös 1963. Melkein 20 vuoden välein siis lakkoilleet joten onhan tuo ihan pöyristyttävää.
Siksi, että paperityöläisten lakkoja ei voida enää järjestää, kun se teollisuudenhaara on ulkoistettu halvempiin maihin.
Menee kyllä niin hermo, kun ihmiset jotka eivät tiedä sairaanhoitajan työstä yhtään mitään rupeaa pätemään. Ensinnäkin palkka ei todellakaan kohtaa vastuun ja koulutuksen määrää. Ei maalikoilla ole käsitystäkään, kuinka paljon vastuuta esimerkiksi akuutti puoleella on sairaanhoitajalla. Sitä paitsi me ei voida edes lakkoilla, koska se ei olisi eettisesti oikein ja potilasturvallisuus vaarantuisi. Kansantalous on lähtenyt jo nousuun, joten millä oikeudella meidän pienestä palkasta otetaan lomarahojakin pois? Mielestäni kukaan ei voi päteä toisten ammateista mitään, jos itsellä ei ole kokemusta. Meillä töissä ainakin kaikki hoitajat ovat tosi ammattitaitoisia ja kohtelee potilaita hyvin. Aika menee potilaiden hoitamisessa ja valvomisessa eikä missään pullan syömisessä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siksi koska hoitajien määrää vähennetään kokoajan ja jäljelle oleville kasataan kokoajana lisää töitä jo valmiiksi täysien käsien päälle.
Noh.
Miksi ette sitten vaadi, että sairaanhoitajia otetaan duuneihin enemmän tai koulutetaan lisää? Lisäpalkka auttaa olemaan parempi hoitsu vai?
Tällä hetkellä sairaanhoitajat vaihtavat hommia ja kouluttavat itseään uusiin töihin ja syy on raskas työ ja suhteessa huono palkka. Pelkällä koulutuksella ei töihin porukkaa saa tai porukan pysyvyyttä. Pelkkä palkka ei toki useinkaan riitä vaan työoloissakin on kyllä hoitsuilla paljon parannettavaa. Lääkäreilläkin on joukkopakoa mutta hehän voivatkin hinnoitella omat palvelunsa ja tehdä töitä ihan omien mieltymysten mukaan.
ja en ole hoitsu
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siksi koska hoitajien määrää vähennetään kokoajan ja jäljelle oleville kasataan kokoajana lisää töitä jo valmiiksi täysien käsien päälle.
Noh.
Miksi ette sitten vaadi, että sairaanhoitajia otetaan duuneihin enemmän tai koulutetaan lisää? Lisäpalkka auttaa olemaan parempi hoitsu vai?
Totuus on kumminkin se, että niitä hoitajia koko ajan vähennetään. Osastoja suljetaan ja olemassaolevien osastojen työtaakka vaan kasvaa, potilaat entistä raskaampia ja makaavat ylipaikoilla.
jos lähtee sari sairaanhoitajaksi, ei pitäisi sen palkan olla se eka asia - jos ei koe kutsumusta alalle, vaan naama väärinpäinkohtelee sairaita - on valinnut väärän alan. lääkärien palkat nyt muutoinkin ovat aivan ylimitoitteuja heidän varsinaiseen osaamiseensa nähden ja näitä sairanhoitajat tietenkin kadehtivat. heillä ammattijärjestöt olleet kiristäjinä palkkojen suhteen, mikä röyhkeää ihmisten terveydellä maximointia oman palkkapussinsa suhteen. pitäisi olla laitonta terveydenhoitoalalla muutoinkin - sillä sinne hakeutuvat nykyäään vain ahneet kusipäät joita kiinnostaa lähinnä se oma uusi vene ja lomaosakkeet marbellassaja kirurgithan ne on tunnetusti psykopaatteja kaikki. heille 10 prossaa lisää tuntuu käsittämättömältä jo ennestään lihaviin pusseihinsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siksi koska hoitajien määrää vähennetään kokoajan ja jäljelle oleville kasataan kokoajana lisää töitä jo valmiiksi täysien käsien päälle.
Noh.
Miksi ette sitten vaadi, että sairaanhoitajia otetaan duuneihin enemmän tai koulutetaan lisää? Lisäpalkka auttaa olemaan parempi hoitsu vai?
Siitähän on kysekin. Nyt ylimääräinen työ teetetään ylityönä ja kiire koko päivän. Inhimilliset työolosuhteet olisi, jos työn saisi tehdä siten, että ehtii syömään eikä aina menisi ylityöksi. Hoitajia tarvitaan lisää.
Kysyjälle tiedoksi, sairaanhoitajana töitä tehnyt 30 vuotta ja jos nyt lakko tulee, niin se olisi mulle toinen kerta urani aikana.
Sanopa se -
eivät varmasti ole duunittomille sisarilleen solidaarisia. pääasia minäminä ja mun lomarahat. duunittomat sairissisarensa eivät voi edes matkoista haaveilla.