Sinisten puheenjohtaja Terho: SAK on aloittanut vaalikampanjan – aktiivimallia ei peruta
Ja näin ilmoiteltiin Ilta-Sanomien sivuilla juuri äsken.
Itselläni oli jonkinlainen toivo älystä nimenomaan Sinisien kohdalla.
Mutta nyt on valitettavasti niin, että täytyy Sinisiltä alkaa tulemaan aika paljon toisenlaisia kannanottoja ennenkuin tätä puoluetta voi kannattaa. Valitan asiaa mutta niin se vaan on, että työn kysyntää ja tarjontaa rajoittavien kartellien toimintaa pitää pikemminkin rajoittaa, kuin vahvistaa niitä aktiivimalleilla.
(kartellit = työmarkkinajärjestöt)
Mutta, näinhän se on, että politiikassa takit kääntyilee, seuraillaan ja katsellaan, koska ei tässä ilmeisesti ole ihan kaikki poliittiset toimijat muutoinkaan kärryillä siitä, että kansan perustuslaillisia oikeuksia aletaan polkemaan melko rankasti jos heidän sopimusvapauksiaan yritetään jotenkin hankaloittaa.
Sopimusvapaus on sitä, että kansa tekee itse päätöksensä mikä sopimus on hyvä ja mikä huono, ja valtion hallinnolla on velvollisuus sopeutua niihin päätöksiin. Aktiivimalli puolestaan pyrkii ohittamaan tämän velvollisuuden.
Kommentit (92)
Niin, korjaillaan.
Olennaista tässä nyt lieneekin se, että mikä se aktiivimallin sisältö on.
Nimi ei vielä sano yhtään mitään, tässä muutenkin pilataan hyvää suomen kielen sanaa täysin vääränlaisilla assosiaatioilla, nythän sanasta "aktiivinen" tehdään suora yhteys sanaan "pakottaminen".
Pakottamiset ja rankaisemiset pois, ja ihan normaalia valtion taloudellista ohjaamista, se sisältää niin menoleikkauksia, verojen säätöä (sekä nostoa että alentamista alakohtaisesti) ja sääntelyjen purkua yms. ja ERITYISESTI avoimen sektorin toiminnan kasvattamista ja työn kysynnän lisäämistä siellä.
Ei nouse Suomi halpatöillä yhtään mihinkään, jotta homma toimisi on saatava aikaan verotuloja, ja korkean kustannustason Suomessa se tarkoittaa sitä että myös palkkatason on oltava riittävän korkea jotta siitä jäisi kustannusten jälkeen rahaa veroihin.
En oikeastaan kannata yhtään mitään sellaisia ratkaisuja, jossa työ ajetaan ensin kannattamattomaksi kustannusten nostoilla, ja sitten aletaan huutelemaan verovarojen perään osaksi palkanmaksua, ja lisäksi samassa prosessissa vielä estetään kansan sopimusvapauden yms. toteutuminen, eli tottakai lienee selvää jokaiselle että kun tukia ajetaan systeemiin sisään, sitten tukien "vastineeksi" aletaan vaatimaan sitä että kansa luopuisi omista perustuslaillisista vapauksistaan (esim. valita ammattinsa ja asuinpaikkansa yms.)
Tarvii Suomi kyllä ihan oikeesti uuden hallituksen ja jostain ihan muusta porukasta kuin vanhoista valtapuolueista, mutta jo keskustelun aloituskin viittaa siihen että uudetkaan puolueet ei välttämättä osaa tai halua hoitaa hommaa kuntoon.
No, katsotaan mikä se aktiivimallin sisältö ja toteutus sitten on, sen voi vaan kuitenkin luvata että pakolla ei synny sopimuksia vaan sitten ajetaan Suomi entistä tiukemmin solmuun, meillä ainoastaan toimeentulotukien määrät lopulta kasvaa eikä mikään muu.
Sampo Terho on pelkkä kansainvälisen suurpääoman juoksupoika.
Siis, ei kansan turvaksi tehdyt perusoikeudet ja perustuslaki yms. ne eivät ole mitään suhdanteiden mukana vapaasti käytettävissä olevaa kauppatavaraa jota kaupitellaan milloin mihinkin hintaan kenelle tahansa.
Kansan turvaksi tehdyt oikeudet/vapaudet on nimenomaan tehty TURVAKSI VALTION HALLINNON MIELIVALTAA VASTAAN.
Ihan sama logiikka on USA:ssakin ollut joskus satoja vuosia sitten kun on sikäläinen aseenkanto-oikeus tehty, taustalla on siis ollut se tarkoitus että jos USA:n hallinto alkaa mielivaltaiseksi, kansalla pitää olla välineet jolla heitetään hallitus ulos maasta. Toki nyt aikojen myötä on se aseenkanto-oikeus alkanut käydä jo vanhentuneeksi oikeudeksi jota pitäisi tietenkin rajoittaa.
Mutta logiikka on edelleen sama, eli tiettyjä lakeja on aina oltava, jotka turvaavat kansan elämisen ja olemisen silloinkin, kun valtion hallinto alkaa tekemään kansan etujen vastaisia kauppoja tai päätöksiä, eli edelleenkin Suomikin ottaa lisää velkaa vaikka 2008 finanssikriisistä on jo 10 vuotta aikaa, ei edes 90-luvun laman korjausliikekään kestänyt näin pitkään kuin tämä kestolama mitä ihan kotimaisilla päätöksillä pitkitetään.
Niin turha jätkä koko Terho, pelkkä kokoomuksen Orpon sylikoira.
Tuota petturia ei voi kuin syvästi halveksia.
Kuka on koskaan sinisiä äänestänyt? Häipyy puoluekartalta ensi eduskuntavaaleissa tuo sakki ja tervemenoa.
Vierailija kirjoitti:
Sampo on mestareiden mestari!
Häviämään vaalit.
Vierailija kirjoitti:
Kuka on koskaan sinisiä äänestänyt? Häipyy puoluekartalta ensi eduskuntavaaleissa tuo sakki ja tervemenoa.
Sen takia tammenterho räyhääkin, koska tietää että noutaja on hyvin lähellä poliittisella kentällä

Loikkaa varmaan kokoomukseen, sinnehän kaikki mulkut hyvin sopii.
Köyhäläinen kirjoitti:
Ja näin ilmoiteltiin Ilta-Sanomien sivuilla juuri äsken.
Itselläni oli jonkinlainen toivo älystä nimenomaan Sinisien kohdalla.
Mutta nyt on valitettavasti niin, että täytyy Sinisiltä alkaa tulemaan aika paljon toisenlaisia kannanottoja ennenkuin tätä puoluetta voi kannattaa. Valitan asiaa mutta niin se vaan on, että työn kysyntää ja tarjontaa rajoittavien kartellien toimintaa pitää pikemminkin rajoittaa, kuin vahvistaa niitä aktiivimalleilla.
(kartellit = työmarkkinajärjestöt)
Mutta, näinhän se on, että politiikassa takit kääntyilee, seuraillaan ja katsellaan, koska ei tässä ilmeisesti ole ihan kaikki poliittiset toimijat muutoinkaan kärryillä siitä, että kansan perustuslaillisia oikeuksia aletaan polkemaan melko rankasti jos heidän sopimusvapauksiaan yritetään jotenkin hankaloittaa.
Sopimusvapaus on sitä, että kansa tekee itse päätöksensä mikä sopimus on hyvä ja mikä huono, ja valtion hallinnolla on velvollisuus sopeutua niihin päätöksiin. Aktiivimalli puolestaan pyrkii ohittamaan tämän velvollisuuden.
Ottamatta kantaa muuten kirjoitukseesi, missä todellisuudessa elit jos oli toivo älystä sinisten kohdalla?
Eikö lindströmin ja mattilan "mediaesiinyminen" ole jo tarpeeksi kertovaa?

No Lindströmiä pidän lähinnä jonkinlaisen oikeistopropagandan uhrina, tai sitten muutoin vain saa itselleen reilusti etuja osakkeenomistajilta puheistaan.
En välttämättä näe tavoitteita väärinä, mutta Suomessa on jatkuva ongelma siitä että sekä vasen että oikea laita vääntävät keskenään, ja sitten maksajiksi päädytään me kaikki muut joilla ei ole mitään tekemistä minkään ylitse varojen elämisen tai naapurikansalaisten kuppaamisen kanssa. On vain yritetty saada aikaan tilanne jossa saataisiin työtä kaupaksi kannattavasti, ja välillä jopa ulkomaille asti, mutta tällaiset Lindströmit sun muut vain puhuu siitä että kuinka pitäisi saada taas tuhottua sellaisetkin työt että saisi taas asuntojen hintoihin lisää nousua ja virkamiehille ja osakkeenomistajille lisää rahaa.
Itse kannatan pikemminkin kolmikannan alasajoa kuin sen oikeuksien lisäämistä. Jos jonnekin pitää saada lisää oikeuksia tässä maassa se on nimenomaan avoimen sektorin toiminta ja työn kysyntä siellä. Muut maksakoon laskun se on sitä riskin jakamista mitä kuuluukin tehdä.
Tietysti, on päivänselvää että minulla ei taida olla puoluetta mitä äänestää, koska käytännössä kaikki nykyiset puolueet on "kotiinpäin vetäjiä", ja Suomi Oy:n (ja minunkin) edun mukaista taas ei ole se että jokainen vetää kotiinpäin vaan pitäisi nimenomaan estää se kotiinpäin vetäminen ja huolehtia siitä että rajat ylittävä kauppa toteutuu ja työn kysyntä toteutuu, ja kaikki muut sovitetaan sitten niiden lukemien muodostamiin rajoihin.
Mitä voi odottaa tyypiltä, joka hävisi puolueensa puheenjohtajavaalit ja sitten meni perustamaan oman puolueen?
TODELLA huono häviäjä, en haluaisi pelata mitään sampon kanssa.
Smurffit vaipuvat ensi vaaleissa historian hämäryyteen.
No jokainen voi itse olla aktivoitumatta ja vastustaa tätä kusetusta.
no kuka köyhä niin idiootti on muutenkaan että äänestäisi OIKEISTOpuoluetta, kuten persut ja siniset. järkeä voisi käyttää, ettei sitten tartte jälkikäteen ihmetellä. idiootit.
niin ja siis minä lakkoilen, enkä todellakaan äänestänyt mitään persuja saatana. enkä äänestäisi vaikka olis viiminen puolue maan päällä.
Lopullinen naula sinisten arkkuun oli tuo lausunto. Luulivat varmaan, että selkäranka mitataan tällä päätöksellä.
Tästä opimme, että persuja ei kannata koskaan äänestää.
Ja lisäänpä vielä senkin verran, että perjantain lakko työmarkkinajärjestöjen puolelta haiskahtaa pikemminkin jonkinlaiselta ay-liikkeen julkisivun kiillottelulta, ja halusta kontrolloida tilannetta.
Asia kun voi mennä niinkin että lakon jälkeen ay-liike saa "tahtonsa" läpi, ja aktiivimalli tulee voimaan ay-liikkeen muutoksilla, mutta lopputulos kuitenkin ihan sama. Vain ay-liikkeen leima päällä, mutta lopputulos ei muutu miksikään, näin suomalaisia höynäytetään.
No mut, kuten sanoin, katsellaan ja kuunnellaan, faktaa on kuitenkin se että sopimusvapauden ohittaminen ei käy ihan noin vaan, eikä varsinkaan väkivalloin, silloin puhutaan käytännössä jo rikoslaissa mainitusta ryöstämisestä yms.