Erakot sosiaalisesti nirsoja?

Normaali ihminen löytää helposti paljon ystäviä.

Tulen loistavasti toimeen työelämässä, joka vaatii sosiaalisuutta ja ryhmätyöskentelyä jonkin verran. Tavallaan minulla on " työminä" ja " muuminä" .

Minulla on kaksi hyvää ystävää, ollut lapsuudesta asti. Emme näe usein, mutta olemme usein yhteyksissä sähköpostitse, puhelimitse jne.

Miksi ystäviä pitää olla paljon?



ap

ja toiselle taas toisenlaisia. Ystävät joilla myös on lapsia ovat samassa jamassa ja lapsettoman kanssa taas keskustellaan enemmän muita asioita.

Minä pystyn kertomaan tarvitsemani asiat miehelleni ja kahdelle ystävälleni.



ap

siis naisten juttuja, enkä rasita niillä miestäni.

tutulta. Johtuu ehkä siitä, että jotenkin en kestä suurinta osaa naispuolisista. On hirveitä itsetunto-ongelmia, kateutta, yhden tarvitsee pomotella ja yhden puhua paskaa. En oikeastaan kelpuuta kuin mukavia ihmisiä seuraani ja ne ovat todella harvassa nykyään.

Mä nautin siitä kun saa olla rauhassa, on toki minulla ystäviä mutta en minä heitä koko ajan näe, omakin elämä on heillä ja minulla.

Mä en kestä suurimpaa osaa naisia, koska suurin osa on kanamaisia kotkottajia ja vielä hiukan yksinkertaisia..... plaah.

Välillä ajattelee että olisi kiva tutustua uusiin ihmisiin mutta sit kaikki tuntuu ihan " vääränlaisilta" . Ihan kuin pitäisi olla joku yksi täydellinen ystävä enkä ole sellaista löytänyt. Sit välillä jos joku soittaa niin tuntuu että " taasko se häiritsee mua" vaikka oikeasti musta on tietysti ihan kiva että on ystäviä. Nyt olen ihan tietoisesti yrittänyt laskea rimaa, päättänyt että voin tutustua ihan kaikenlaisiin ihmisiin ilman mitään ennakkoluuloja.

Kiva huomata, että on muitakin samanlaisia ei-masentuneita ;)



Nuo kaksi mainitsemaani ystävää ovat naisia, joten ne vähäiset naisjutut, joita en miehelleni voisi sanoa, voin purkaa heille.

Joskaan nyt juuri ei tule edes mieleen sellaista naisjuttua, mistä en olisi voinut miehelleni puhua.

Koen kuitenkin olevani ihan naisellinen.



ap

kaikkia tuntemiani ystäviä. ja harvan kanssa voi jutella melkein mistä vaan niin että ne ymmärtää, ehkä sellainen tavallaan yksinkertaisuus ja typeryyskin nostaa päätään joidenkin kohdalla, etten oikeen viitsi edes yrittää. mutta ei mua häiritse edes täätilanne.

Ei riitä, että pitää olla paljon rahaa, paljon neliöitä, paljon opiskelua (koulutusta), paljon matkustelua, paljon, paljon, paljon... Pitää olla vielä paljon ystäviäkin, jotta et leimaannu masentuneeksi.

Mikä logiikka!

Nuorena (alle 26) oli hypersosiaalinen. Yhtään päivää elämässä ei mennyt, etten tavannut vähintään yhden tutu, kaverin, ystävän... Sitten meno alkoi hiljetä ja nykyään olen tosiaan " sosiaalisesti nirso" . En vain jaksa. On ihmisiä, jotka olen tuntenut hyvin pitkään ja joiden seurassa viihdyn, mutta jotka asuvat kaukana eikä nähdä hyvin usein. Ystävyys säilyy silti aina. Sitten on tuttuja, joiden kanssa esim. kadulla vastaantullessa vaihdetaan pari sanaa. Ja työkavereita, työni on erittäin sosiaalista. Joidenkin kanssa vaihdetaan päivän mittaan henkilökohtaisiakin kuulumisia s-postilla.

Mutta sitten on lukuisa määrä tuttuja ja kavereita, jotka vain ovat vuosien mittaan jääneet. En vain jaksa esim. kuunnella kun joku kehuu loputtomiin taloudellisella omaisuudellaan/lapsillaan/millä vain tai kun joku vatvoo ongelmiaan kymmenen vuotta samassa pisteessä tai varsinkaan en jaksa, kun joku ei kasvata lapsiaan mitenkään vaan lapset hakkaavat meidän lapsia tai tuhoavat esineitä, syövät pelkkää karkkia jne. Ja tottakai kaikissa näissäkin ihmisissä on hyviä puolia ja itse olen erittäin kaukana täydellisyydestä. Silti en koe kaikkea sitä vaivaa tai päälleni satavaa vähättelyä (esim. meidän vähemmän upeasta talosta) sen arvoiseksi, mitä vastapainoksi saan.

olen tullut erakoksi, koska olen huomannut ettei totuuden puhuminen kannata.

muutenkin ihmiset ovat nykyään niin täynnä sitä omaa napaansa, et mulle rupes vaan riittämään.

eräänkin ystäväni menetin hänen miehensä valehdeltua, et olisin yrittänyt iskeä hänet:( en tosiaankaan. tilanne oli toisin päin. mua vain ei sitten lopulta kuunneltu.

tai lasten vaatteita tai julkkisjuoruja, jotka ei miestäni kiinnosta ollenkaan. En kaada ongelmiani kenenkään ystäväni päälle vaan parisuhdeasiat selvitetään ihan kotona ja ystävien kanssa puhutaan ihan iloisista asioista. Voin kuunnella jos heillä on ongelmia, mutta en kaada heidän niskaansa mitään (voi johtua siitä ettei ole) omia ongelmiani. Vaihdamme myös osaamistamme: ompeleva ystäväni tekee lapselleni juhlavaatteen sillä välillä kun leivon heille. Lapset pyörii jaloissa ja saavat leikkiä keskenään. Noin esimerkkinä.

Ihan samoja ajatuksia kuin ap:llä.

Muut ihmiset vaan eivät jaksa kiinnostaa.