Äiti, mitä jos ainoa lapsesi ei halua lapsia?

En ole sitä mieltä että sinun pitäisi hankkia lapsia mutta jos vauva-ajan epämiellyttävyys on se syy, niin se yksi vuosi ihmisen elämässä on kyllä aika lyhyt aika :)

Äitisi on jo vauvavuotensa saanut. Jokaisen oma päätös.

Vauva-aika kestää vuoden 😃. Kroppasi on ihan toisenlainen silloin joten se kestää asioita eri lailla. Esim hyvässä lykyssä systeemisi järjestää sulle sellaisia sydän pakahtuu rakkaudesta -kokemuksia joita et muuten ikinä kokisi. Nimimerkillä been there. Tosin kesti puoli vuotta ennen kuin olin siinä tilanteessa. Lapsi on arvokkainta mitä minulle on tapahtunut elämässäni, olin suurin piirtein 30 v asti sitä mieltä ettei ikinä lapsia. Lapset ovat pelottavia, arvaamattomia, ärsyttäviä, vaivalloisia. Joo, muiden lapset. Just do it. Nyt kun kuvittelet että se on ihan hirveää, todellisuus ei ole puoliksikaan niin paha. Tämä kokemuksesta.

Olisihan se kauheeta, meilläkin suku sammuisi kokonaan. Onneksi on toinen tulossa niin mahdollisuudet suvun jatkumiseen nousee.

Mutta jos todella et halua lapsia niin älä tee niitä.

Mikä siinä vauvavuodessa inhottaa?

Ps. Itse nautin vauvavuodesta kaikkein eniten tähän mennessä.

Toinen asia, joka raivostuttaa suunnattomasti, on asian vähättely, kuten vastauksistakin ilmenee. Ja kolmas se, että minun oletetaan maagisesti muuttuvan äitiyden myötä. Äitiys kokonaisuudessaan tulee olemaan minulle tuskaa, sillä minua ärsyttää, jos jokin on riippuvainen minusta. Lapsi tulee olemaan riippuvainen pitempään kuin sen yhden vuoden, joskin se ensimmäinen vuosi on riippuvuuden kulminaatio. Ap

Mitäs se muille kuuluu jollet tee lapsia? Kerrot että lapsia ei tule, lopettakaa vihjailu! Aikas yksinkertaista, eikö totta?

No sikäli olen jäävi, koska minulla on 3 lasta, mutta kukaan heistä ei aio hankkia lapsia. Ei minua haittaa, vaikka lapsista tykkäänkin. Toivon että tekevät miten itse haluavat.

Tulevaisuus jopa hieman pelottaa, että voi olla hyvin fiksu päätös olla lisääntymättä. ( Lapseni ovat aikuisia ja nuoria aikuisia).

Mulla on yksi poika ja on ihan se ja sama että hankkiiko hän lapsia vai ei. Mulle on tärkeintä että hän on itse onnellinen.

Äitisi vuoksi älä tee, itsesi takia suosittelisin. Mutta sinä itse valitset tottakai.

Voi pikkuiseni. Minäkin pelkäsin lasten saamista, ja välillä olin varma etten halua yhtään, ikinä.

Tietenkään sinun ei ole pakko. Se on sinun elämäsi.

Minä en haluaisi olla elänyt ilman että saan olla äitisi, olet parasta mitä minulle on ikinä tapahtunut. Ajoittain olin tosi väsynyt, ajoittain meillä oli isäsi kanssa rankkaa ja kriisiä.

Mutta hetkeäkään en ajatellut että en olisi halunnut olla äitisi. En tiennyt että on olemassa pyyteetöntä rakkautta, ennen kuin sain sinut.

Siihen liittyy sekin, että olen valmis luopumaan ihan mistä haaveesta vain, jos tiedän että se on sinun parhaaksesi. Vaikka siitä isovanhemmuudesta.

Ei mua haittaisi lainkaan vaikka ainoa lapseni jäisi lapsettomaksi. En itsekään ole mikään äiti-/mummotyyppi ja inhosin itsekin vauvavuotta. Ihan itse saa päättää mitä tekee. Meillä myös suku päättyy lapseeni, jos hän ei tee lapsia.

Minulla on vain yksi lapsi, eikä hän juurikaan tykkää lapsista. Ei se minua haittaa, vaikka hän ei lapsia saisi/tekisi. Pääasia, että elää onnellisen hyvän elämän.

Lapsen oma asia.

Älä ainakaan vanhempiesi takia tee lapsia. Ymmärrän kyllä pointtisi mutta lasten hankkiminen on niin iso juttu että et voi tehdä sitä muiden ihmisten takia. Vanhempasi varmaan haluaisivat kovasti olla isovanhempia ja hoitaa lapsenlapsiaan sillointällöin, mutta sinusta tulee äiti 247. Äitiys on niin iso asia että et voi tehdä sitä toisten mieliksi.

Jos ongelmana on vain vauvavuosi niin se on oikeasti tosi lyhyt aika. Sen takia ei kannata jättää lasta hankkimatta jos muuten haluat lapsia. Minäkään en tykännyt vauvavuodesta enkä raskaanaolosta. Raskaus oli rankkaa ja vauvanhoito oli kertakaikkisen tylsää, pitkästyin kotona ikuiseen imetykseen ja pukluun. Nyt kaksivuotiaamme on päiväkodissa ja elämä on taas tosi kivaa, vähän jo kuin ennen lapsen syntymää paitsi vielä parempaa kun saa illalla hakea rakkaan höpöttäjän päiväkodista. Vauvavuosi alkaa tuntumaan jo kaukaiselta, lapset kasvavat niin nopeasti.

Sukulinjan päättyminen on ehkäpä huonoin syy ikinä hankkia lapsia. Lapset on elinikäinen sitoomus. Jos et tätä halua tai ole tähän valmis ei kannata hankkia lapsia. Ei niitä lapsia kannata hankkia silläkään mielellä, että entäs jos sitten joskus kaduttaa ettei ole lapsia. No sitten kaduttaa tai ei. Voi olla että se lasten hankkiminen kaduttaa. Näiden valintojen kanssa sitten vaan on elettävä.

Minulla on kaksi aikuista lasta. Kummatkin ovat sanoneet, etteivät hanki lapsia. Minulle se on ihan ok. Ei kauheasti edes innosta ajatus jostain lapsenlapsien vahtimisesta. Mietin itsekin aikanani pitkään teenkö lapsia. Ihan kiva että tein, nyt minulla on ihanat aikuiset lapseni.

Vierailija kirjoitti:

Toinen asia, joka raivostuttaa suunnattomasti, on asian vähättely, kuten vastauksistakin ilmenee. Ja kolmas se, että minun oletetaan maagisesti muuttuvan äitiyden myötä. Äitiys kokonaisuudessaan tulee olemaan minulle tuskaa, sillä minua ärsyttää, jos jokin on riippuvainen minusta. Lapsi tulee olemaan riippuvainen pitempään kuin sen yhden vuoden, joskin se ensimmäinen vuosi on riippuvuuden kulminaatio. Ap

Olen kokenut samaa, minullakaan ei ole lapsia (nyt yli 40-vuotiaana) samassa suvunloppumistilanteessa. Äitini siskoilla taas on jo lapsenlapsia ja hän heistä usein puhuukin. Olen puhunut tästä äitini kanssa ja hän on ollut sitä mieltä, että minun elämänihän siinä kyseessä on. Ja tietenkin myös päättää yhdessä sen elinkumppanin kanssa myös, teidän kahden elämästähän on myös kyse.

Toki äitini haluaisi kuulemma mielellään mummiksi, mutta jos minä en lapsia hanki, niin se on täysin minun päätökseni eikä minun pidä tehdä nimenomaan näin suuria päätöksiä pelkästään hänen ilahduttamisekseen. Kysyin nimittäin, harmittaako häntä sitten joskus, jos hänestä ei mummia tulisikaan - vastasi noin. Kuitenkin lasten hankinta on eräs elämän isoimmista päätöksistä ja paljon pidemmälle säteilevä kuin vain se vuoden vauva-aika. Sen jälkeenhän vasta kasvatustyö alkaa.

Kaverini totesi fiksusti minulle, että vaikka hänen vauva-aikansa oli koliikkilasten vuoksi todella raskasta, hän ei vaihtaisi päivääkään pois. Jatkoi, että jos ihan oikeasti et syystä x, y tai z lapsia halua, niin älä hanki. Ei ole järkeä siihen ryhtyä, jos jo alustava ajattelumalli on sitä vastaan. (Olisi ehkä eri, jos olisi 'miten vain' -asenteella, siitä voi mennä suuntaan tai toiseen.)

Ap, olen kanssasi samaa mieltä, että moni tuntuu vähättelevän näitä pohdintoja. Toiset lapsia halunneet eivät vain pysty näkemään asiaa juuri sinun näkökulmastasi. Heistä voi olla vaikea kuvitellakaan elämää ilman lapsia tai myöskään sitä, miksei joku lapsia haluaisi.  Enkä omalta kohdaltani siis näe, että luonteeni jotenkin yhtäkkiä muuttuisi erilaiseksi. Tilanteisiin voi aina sopeutua, mutta se ei tarkoita, että luonne muuttuisi.

Kaikkia vain ei ole tarkoitettu vanhemmiksi ja sekin on ok. Se ei ole keltään muulta pois.  

Puhumattakaan siitä, kun näkee niitä huonojakin vanhempia, jotka eivät lapsestaan vähääkään välitä. Silloin tulee miettineeksi, ovatkohan nämä vanhemmat juuri vastoin tahtoaan lapsia saaneet ja tulos on sitten siinä. Vaikea sanoa, mutta kyllä se pistää miettimään - ja harmittaa näiden lasten puolesta.

Olen iloinen kavereitteni lapsista ja olen useamman lapsen kummitätikin, sekin on mukavaa ja sopii juuri minulle. Sukuni toiselta puolelta ei sitten jatku, mutta laajemmin katsottuna ei siihen ole maailma ennenkään kaatunut.

Ainoa lapseni ei halua lapsia. Hän on ollut jo viitisen vuotta avoliitossa ja on kolmekymppinen, joten mistään nuoruuden haihattelusta ei ole kysymys. En ole koskaan ajatellut, että asia olisi itselleni jotenkin ongelma. En kaipaa "mummutettavaa" eikä sillä ole minulle mitään merkitystä, jatkuuko sukuni vai ei.

Ei ole minun päätökseni. Tuskin kärsin mummukuumeesta, en sairastanut vauvakuumettakaan. Lapsi 17.

Minulla on kaksi lasta, kumpikaan ei aio hankkia jälkikasvua, eikä sukumme siihen pääty, vaikka sillä nyt ei ole mitään merkitystä tämän asian kanssa. Mutta kyllä minua surettaa, ettei minusta tule mummoa. Todellakin haluaisin. Kunnioitan kuitenkin rakkaita lapsiani niin paljon, etten ikinä kertoisi heille, että toivon lastenlapsia.

Ap, älä tee lapsia, kun et niitä halua. Siihen tosiaan liittyy paljon muutakin kuin vauvavuosi, joka voi olla helppo, tai sitten ei. Raskasta se omalla tavallaan on, vaikka lapsi helppo olisikin.