Montako ihmistä teidän elämässänne on, joiden käsiin uskoisitte "kaiken"?

Ei mulla ole sellaista

Tasan yksi

Mulla ei ole yhtään.

Lapset tietysti, muita ei ole. Mutta siis, miksipä ei heille sitten uskoisi, kohta ovat täysi-ikäisiäkin.

Ei kyllä ole yhtäkään.

Tasan yksi; tyttäreni. Tietää jo nyt minusta suurin piirtein kaiken, pankkikorttini tunnuslukua myöten. Olen luottanut häneen aina, ja aina hän on ollut luottamukseni arvoinen.

Olemme yhdessä kokeneet niin paljon ja niin paljosta elävänä selviytyneet, että olemme todella läheiset. Aikuinen jo on ja asuu omillaan. Emme tapaa välillä viikkoihin mutta yhteyttä pidämme. En siis ripustaudu häneen eikä hän minuun. 

Ei ketään. Tunnen vahvaa luottamuspulaa kaikkia omaisia ja läheisiä kohtaan. Kaikella on syynsä. Aika ei paranna syviä haavoja, eikä arpia.

Voisin antaa FB-tunnarini vaikka kenelle kadunmiehelle mutta ajatusmaailmaani en kenellekään.

En missään tapauksessa kenellekään. Ihmisyys ei itsessään sisällä luotettavuutta ominaisuutena - lässyttää voi aina.

Ehkä kaksi mutta käytännössä yksi eli isäni.

2: Mun avomies ja mun paras ystävä, mies hänkin.

Isälle ehkä, mutta hän on kuollut. Äiti tai veli ei ole luottamuksen arvoisia.

Lapsi on vielä liian nuori, en ehkä muutenkaan lapselle uskoutuisi. Luin meinaan äidin kuoleman jälkeen hänen päiväkirjojaan enkä.ehkä olisi halunnut tutustua siihen puoleen hänessä, siis ihmiseen.

Mulla on kaksi siskoa, joihin luotan täysin. Kaikissa asioissa.

Mulla on pankkiholvissa asiakirja, josta kuolinpesä saa kaikki tiedot päästäkseen käsiksi kaikkiin tileihin niin verkossa kuin pankeissa, samoin tietokoneitten ja pilvipalveluiden salasanat yms. Luotan kaikki tiedot kuolinpesän käsiin, koostuu se sitten kenestä hyvänsä. Perheni ei ikinä käyttäisi näitä tietoja minua vastaan ja jos kuolinpesä joskus ei koostu omasta perheestä, minä ja kaikki tärkeät ihmiset ovat kuolleet, joten mitä väliä?

KAIKKEA en silti luota kenenkään käsiin. Luotan TIEDON kaikesta miehelleni ja aikuiselle pojalleni, mutta en luota siihen, että he hoitaisivat asioitani yhtä hyvin kuin minä. Haluan hoitaa itse.

Ei yhtää sellaista, kenelle kertoisin ihan kaikki. Hajautetusti jaan tiedonmuruja luotettaville ihmisille. Miehelle ehkä eniten. Mutta en hänellekään kaikkea. Esim mitään salasanoja tai muita tunnuksia en ole jakanut kenellekään, vaan kaikki on vain minulla itselläni tiedossa. Sitten on olemassa salaisuuksia, jotka vien mennessäni hautaan, ellen sitten herkisty siinä viimeisillä hetkillä ja vuodata niitä jollekin, jos siis on aikaa eikä tule mitään äkkikuolemaa.

Paljon. Luotan ihmisiin, ja minulla on paljon rakkaita ja läheisiä ja ihania ihmisiä ympärillä <3 Salaisuuksia ei ole, en elä missään Salatuissa elämissä, elääkö monet muka? 

Kaksi, puoliso ja lapseni (on jo aikuinen). Molempiin luotan täysin, antaisin tunnukset käytettäväksi poikkeustilanteessa (kuolema, vakava onnettomuus tms.).

Poikaystävä. Eipä mulla taida olla mitään synkkiä salaisuuksia mitä en voisi sille kertoa. Ei oikeastaan edes tule mieleen mitään mitä se ei jo tietäisi musta.

Aviomies, äiti, sisko. Ei mun elämässä mitään kauhean salaista ole.

Rahaan luotan. Raha on monesti inhimillissiäkin asioita suurempi motivaation lähde.

Useampi. Mies,aikuinen tytär, sisarukset ja vanhemmat sekä ystävä. Taidan olla onnekas tai sitten vain luottavainen ;).