Lue keskustelun säännöt.
Vanhempien vanheneminen ahistaa. Kohtalotovereita?
Heips. Onko täällä muita ketkä ahdistuu ajan kulumisesta ja ajatuksesta että (lähi)tulevaisuudessa joutuu alkaa entistä enemmän hoitaa ikääntyvien vanhempien asioita? Tai jotenkin jo se kun käy vierailulla ja näkee että on tullu lisää ryppyä jne saa kylmät väreet menee.
ahdistavaa.
Molemmat jäävät ensi vuonn eläkkeelle ja ovat kuusikymppisiä. Itse oon 28 ja omakin elämä täysin kesken.
Kommentit (134)
Ovatko vanhempasi jotenkin sairaita? Vai elättekö kenties jossain 1960-luvulla?
Ellei niin voin kertoa, että eläkkeelle kohta jäävä 6-kymppinen ei 2000-luvulla kyllä rasita sua "lähivuosina" yhtään. Sellainen ihminen ei nimittäin ole mikään vanhus. Sellainen ihminen lähtee espanjaan pelaamaan golfia ja karkuun mahdollista lastenhoitovelvollisuutta.
Että elä vaan ihan rauhassa sitä nuoruuttasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tuon ikäiset vielä ole vanhoja. Palataan asiaan parinkymmenen vuoden päästä.
Omat vanhempani ovat seitsemänkymppisiä ja apu tulee edelleen sieltä suunnasta meille päin. Samoin mieheni vanhemmat ovat pirteitä kahdeksankymppisiä, eivätkä vielä tarvitse apua.
Se kun menet ensi kertaa vanhaan kotiisi ja näät sinne ilmestyneen rollaattorin...puhu vasta sitten rypyistä
Kyllähän se ahdistaa, kun vanhemmat ovat aina pelastaneet minut töpättyäni. Heidän kuoltuansa joudun aloittamaan aikuisen ihmisen elämän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun työkaveri on noin 60 vuotias ja kertoi, että joutui nyt auttamaan vanhempiaan (90+) hankkimaan kotiapua. On tietenkin jossain määrin autellut jo aiemmin, mutta jos ihminen on pitänyt terveydestään huolta eikä ole sairastunut/loukkaantunut, pysyy toimintakyky yhä pidempään.
Ihanaa, helpotti vastauksien myötä. Kiitos!
Ei eletä 60-luvulla ja ovat vireitä tyyppejä (nytkin menossa reissuun) mutta mä oon herkkis. Pohdiskelen tällasia liikaa :D
Pientä kremppaa heillä on, etenkin isällä, mutta ei mitään maata mullistavaa joka vaikuttaisi omaan elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noku toi just mua etukäteis-ahdistaa. Vaikka vanhuushan meillä kaikilla eessä. Normaalia jne
Toinen vanhempi kuoli jo reilu kuusikymppisenä ja toinen on nyt seitsenkymppisenä sairastunut syöpään. Eipä siinä muu auta kuin ottaa härkää sarvista ja autella sen minkä pystyy ja voi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huolestuttaa, onko toinen sairastumassa muistisairauteen jo alle kuusikymppisenä. En tiedä, miten pärjään ilman vanhempia.
Ei kannata ahdistua etukäteen sellaisista asioista, jotka eivät ole mitenkään varmoja. Eihän sitä tiedä, vaikka sinä kuolisit ennen vanhempiasi.
Minun isäni kuoli ns. saappaat jalassa, täysin odottamatta. Yhtään ei tarvinnut hänen asioitaan hoitaa paitsi kuoleman jälkeen hautajaiset ja perunkirjoitus. Äidille taas tuli Alzheimer ja pian hän on varmaan siinä tilassa, että pääsee/joutuu hoitokotiin.
Ota vain päivä kerrallaan äläkä liikaa murehdi tulevaa. Ikinä et voi tietää, miten käy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse oon 28 ja omakin elämä täysin kesken.
Aiheelliset väristykset olet saanut. Nyt on kiire aloittaa se oma elämä ja elää sitä täysillä. Irroittaudu vanhemmistasi nyt kun he vielä jaksavat ja osaavat hankkia itselleen mukavat eläkepäivät. Auttaminen sitten myöhemmin on helpompaa kun ei ole jäänyt isoksi lapseksi. Mulle meinasi käydä niin, onneksi sain riuhtaistua. Nyt olen siinä auttamisevaiheessa...
Mua ei ahdista, kun olen vanhempieni kanssa päivittäin tekemisissä mutta huomasin, kun veljeni tuli joulunviettoon vuoden jälkeen, niin järkyttyi meidän kaikkien vanhenemisesta. Oman naamansa toki näkee joka aamu peilistä, ja ei silleen vissiin huomaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, päivä kerrallansa pitäisi mennä ja olla kiitollinen nykyisestä tilanteesta. Osaisipa vaan olla murehtimatta, ainakaan etukäteen.
Ehkä oma napanuora on vieläkin katkeamatta, kun nää asiat on kerta näin kovana mielessä. Ja kaverin äidillä just todettiin varhainen alzheimer joka oli sokki meille kaikille.
Monttuun me kaikki ollaan menossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Auttaminen sitten myöhemmin on helpompaa kun ei ole jäänyt isoksi lapseksi. Mulle meinasi käydä niin, onneksi sain riuhtaistua. Nyt olen siinä auttamisevaiheessa...
Miten onnistui riuhtaisu?
Itse tein tiedostaen jo sen ratkaisun että hommasin ihan oman kämpän hieman kauempaa (asuin vuosia melkein heidän naapurissa). He vastustivat sitä mutta musta ollut hyvä ratkaisu.
Vittu, vanhemmat muutti kerrostaloon, jossa asuu melkein vain pelkkiä eläkeläisiä. Muutosta aikaa parisen vuotta, mutta ovat vanhentuneet tässä ajassa 10-15 vuotta. Ovat ihan sekaisin ja kyttäävät eläkeläisnaapurien kanssa mm. ettei taloyhtiön ainoa nuoripari vaan ulkoiluta koiraansa talon nurmikolla. Kyttääviä, supisevia, junttimaisia, narsistisia, rasistisia homofoobikoita.
Emme käy koskaan enää heillä. Tämäkin joulu nyt mukavasti vaimon vanhempien luona.
Mua ahdistaa vähän, mutta vanhempani ovatkin yli seitsemän kymppisiä. Äidillä on selvästi jotain muistiongelmia, lieviä vielä mutta varmaan ajan kuluessa pahenee. Äiti on ollut aina perheessä kaikesta vastuussa ja "pomo" joten jos menee huonompaan kuntoon, isäni tulee olemaan melko avuton, ei osaa maksaa laskuja tai tehdä ruokaa, pestä pyykkiä yms.
Kyllä ahistaa. Kukas sitten tekee polttopuut ja käy vuosittain tarkistamassa välipohjan kunnon ja kuivuuden. En vitsaile.
Normaalit kuusikymppiset pystyvät kyllä hoitamaan omat asiansa vielä pitkään. Eivät rypyt haittaa mitenkään asioitten hoitoa.