Ero koska olen paha

Up

Mitäs jos juttelisit sen kumppanin kanssa? Vai oletko ajatustenlukija?

Hän kokee samoin, eli aiheutamme molemmat toisillemme saman tunteen.

Miten voi olla, että kaksi ihmistä rakastajat toisiaan, välittävät toisistaan paljon, mutta kummallakin on suhteessa huono olla?

Ap

Molemmilla on joku lapsuudenaikainen käsittelemätön asia. Lue "ohutnahkainen ja paksunahkainen narsisti". Se ei tarkoitta että kumpikaan olisi narsisti, mutta selkiyttää miksi projisoi omia oloja toiseen.

Hei kohtalotoveri! Mietin itse eroa ihan samasta syystä, koen olevani rakastamalleni ihmiselle pahaksi, vaikka en ole mitään perinteistä pahaa tehnyt. Olen siis ollut täysin uskollinen, en nalkuta, en huuda, en riitele. Lähinnä koen olevani liian huomionkipeä, kun minulle tulee paha mieli, jos emme pidä tyyliin kolmeen päivään mitään yhteyttä. Koen, etten ole hänelle hyväksi, koen vaativani liikaa.

Naimisissa, koska olen hyvä, nam! :)

Vierailija kirjoitti:

Hei kohtalotoveri! Mietin itse eroa ihan samasta syystä, koen olevani rakastamalleni ihmiselle pahaksi, vaikka en ole mitään perinteistä pahaa tehnyt. Olen siis ollut täysin uskollinen, en nalkuta, en huuda, en riitele. Lähinnä koen olevani liian huomionkipeä, kun minulle tulee paha mieli, jos emme pidä tyyliin kolmeen päivään mitään yhteyttä. Koen, etten ole hänelle hyväksi, koen vaativani liikaa.

Hulluhan sä olet. Lopeta nyt hyvä ihminen vielä hengittäminenkin.

Sama juttu. Siksi olen vetäytynyt muista kuin pinnallisista ihmissuhteista. Suojelen muita sillä että en kerro mitään itsestäni eli mimuum ei voi tutustua

M33

Kaikki riitelee joskus, kun siihen on aihetta. Ainoastaan narsistin mielestä toisen pitää olla aina hiljaa vaikka itse v*ttuilis miten paljon.

Onko kukaan eronnut sen takia, että kokee aiheuttavansa enemmän iloa kuin surua omalle kumppanille? Minulla on sellainen tunne.

En ole tehnyt mitään järisyttävää, mutta ilmeisesti en syyllistä, enkä manipuloi kumppaniani. Riitelemme, mutta harvoin. Haluan olla sellainen ihminen, millaiseksi hänen seurassaan muutun. Eroaminen tuntuu todella vaikealta. Koen olevani kelvollinen parisuhteeseen, joten moraalisesti teko olisi väärä...

Vierailija kirjoitti:

Hei kohtalotoveri! Mietin itse eroa ihan samasta syystä, koen olevani rakastamalleni ihmiselle pahaksi, vaikka en ole mitään perinteistä pahaa tehnyt. Olen siis ollut täysin uskollinen, en nalkuta, en huuda, en riitele. Lähinnä koen olevani liian huomionkipeä, kun minulle tulee paha mieli, jos emme pidä tyyliin kolmeen päivään mitään yhteyttä. Koen, etten ole hänelle hyväksi, koen vaativani liikaa.

Kiitos vastauksesta! Juuri tästä asetelmasta ongelmamme on lähtenyt kasvamaan. Minä koen olevani liian vaatelias yhteydenpidon suhteen. Toisaalta koen tulleeni petetyksi, koska mies oli alkuun oikein tyytyväinen. Hän oli meistä se aloitteellisempi osapuoli, joka määritteli tapaamisen tahdin. Sitten tuli työura, johon kaikki muut hänen ympärillään kannustavat. Tästäkin koen huonoa omaatuntoa. On vaikea iloita siitä, että mies lopulta valitsi työn (oli valmis eroamaan, ellen olisi hyväksynyt hänen muuttoaan ulkomaille). Olen kysynyt, miksi loi minuun läheisen suhteen ja kosi, jos ei kuitenkaan ollut halukas jatkamaan suhdetta sellaisenaan. En tajunnut silloin kuinka suuri muutos oli tuloillaan. Olimme lopulta etäsuhteessa vuoden. Lähdin hänen luokseen, kun tilanne salli, mutta samaa läheisyyttä ja yhteyttä ei enää ole, vain riitoja.

Epätyydyttävälle tilanteele tehdä asialle jotain, ennen kuin riidat alkaa... Nyt tilanne on paljon hankalampi koska ristiriitojakin on jo enemmän.

On epänormaalia, jos ei halua edes päivittäistä puhelua kolmen päivän aikana. Oletteko te nykynuoret jotenkin himmenneitä täysin.

Vierailija kirjoitti:

Molemmilla on joku lapsuudenaikainen käsittelemätön asia. Lue "ohutnahkainen ja paksunahkainen narsisti". Se ei tarkoitta että kumpikaan olisi narsisti, mutta selkiyttää miksi projisoi omia oloja toiseen.

Totta. Oma kumppani voi herättää itsessä jotain todella syvällä olevia kipeitä tuntoja, vanhoja traumoja lapsuudenperheestä. Valitettavasti sitä voi alunperin hakeutuakin seurustelusuhteeseen jonkun ihmisen kanssa, koska siinä ihmisessä on jotain entuudestaan tuttua, mihin on ollut kosketuksissa lapsuudessaan, vaikka sitä ei siinä vaiheessa tietoisella tasolla tiedostakaan. Se tuttuus voi siis ihan sen tuttuuden takia vetää puoleensa, vaikka se olisi jotain negatiivistakin.

Lapsi voi aikuisena esimerkiksi hakeutua sellaisen kumppanin seuraan, joka jonkin ominaisuuden suhteen muistuttaa omaa samaa sukupuolta olevaa vanhempaa. Esim. kiivasluontoinen isä, joka on pitänyt kovaa fyysistä ja henkistä kuria, saattaa aiheuttaa sen, että tytär hakeutuu miehen seuraan, joka loppujen lopuksi paljastuukin väkivaltaiseksi öykkäriksi.

Aina tämän samankaltaisuuden ei tarvitse olla näin suoraviivaista ja selvää. Silloin voi suhteessa silti tuntua epämääräisesti pahalta ja sitä pahaa oloaan alkaa sitten kapinoiden purkaa siihen kumppaniin, joka ne tunteet on nostanut pintaan.

Näissä tutuissa ominaisuuksissa voi olla kyse esim. väkivallasta, päihteiden käytöstä, mustasukkaisuudesta, kontrolloinnista jne.. Mistä vaan piirteestä, joka nostaa ikäviä tunnemuistoja omasta lapsuudenperheestä.

Iso osa ihmisen tekemistä päätöksistä ja valinnoista tapahtuu alitajuisesti ilman, että itse tiedostaa omia motiivejaan.

Minä en pidä sitä mitenkään outona, etten suostuisi suhteeseen, jossa ei voi olla päivittäin tekemisissä. Miksi sinä yksi kirjoittaja koet, että olet epäonnistunut, kun et pysty siihen?

Vierailija kirjoitti:

Sama juttu. Siksi olen vetäytynyt muista kuin pinnallisista ihmissuhteista. Suojelen muita sillä että en kerro mitään itsestäni eli mimuum ei voi tutustua

M33

Kurja kuulla! Minkälaisia kokemuksia sinulla on?

N32

Vierailija kirjoitti:

Minä en pidä sitä mitenkään outona, etten suostuisi suhteeseen, jossa ei voi olla päivittäin tekemisissä. Miksi sinä yksi kirjoittaja koet, että olet epäonnistunut, kun et pysty siihen?

Et ehkä kysynyt minulta, mutta kommentoin, koska haluan selvittää omia ajatuksiani. Toivottavasti myös toinen kirjoittaja huomaa kysymyksesi.

Koen epäonnistuneeni, koska haluan mieheni henkistä läsnäoloa, koska se on pois hänen todellisesta intohimostaan, eli urastaan ja joskus myös harrastuksista. Se tarkoittaa, että olen itsekäs, "ohutnahkainen narsisti", joka ei ole löytänyt omaa juttuaan, vaan elää toisten kautta. Tämän lisäksi se kertoo läheisriippuvuudesta, koska hyvissä suhteissa kumppanin annetaan kehittyä ja kasvaa. Eikö näin sanota?

Mistä hitosta sen voi tietää, mikä on kohtuullinen määrä yhdessäoloa, jos omaa sisintä ei voi käyttää mittarina?

Lapsettomat ja yhdessä asuvat pariskunnat, antakaa jotain esimerkkejä viikko tai kuukausitasolla.

Vierailija kirjoitti:

Molemmilla on joku lapsuudenaikainen käsittelemätön asia. Lue "ohutnahkainen ja paksunahkainen narsisti". Se ei tarkoitta että kumpikaan olisi narsisti, mutta selkiyttää miksi projisoi omia oloja toiseen.

Mitä tämä tarkoittaa tässä yhteydessä? En esimerkiksi saisi olla pahoillani siitä, että mies haluaa perua tapaamisemme, koska jotain muuta on ilmaantunut. Koska pahoitan mieleni, mies ei ota aihetta puheeksi, vaan vihjailee. Tajuan tilanteen ja kysyn, haluaako mennä, koska hänen päätöksensä tulee vaikuttamaan omaan iltaani. Mies ei kuitenkaan suostu vastaamaan, vaan haluaa ensin tietää mielipiteeni. Eli minun pitää ottaa vastuu koko keskustelusta, ensiksi ottamalla asia puheeksi, sitten jakamalla ajatuksiani ja tunteitani. Miehen mielestä tämä on reilua, koska syyllistän häntä. Mielestäni hän pakoilee vastuuta.

Miten projisoimme?

Vierailija kirjoitti:

Minä en pidä sitä mitenkään outona, etten suostuisi suhteeseen, jossa ei voi olla päivittäin tekemisissä. Miksi sinä yksi kirjoittaja koet, että olet epäonnistunut, kun et pysty siihen?

Minä pitäisin erittäin outona sitä, että aikuinen ihminen suostuisi suhteeseen, jossa toinen ei voi olla päivääkään olematta tekemisissä kumppaninsa kanssa. Jatkuvassa symbioosissa eläminen on itsenäiselle yksilölle tukahduttavaa. 

Toiseen ripustautuvan on syytä pohtia, miksi hänen on niin vaikea olla pelkästään itsekseen. Mikä siinä toisinaan pelkästään omassa seurassaan olemisessa  on niin pelottavaa? Omalle kumppanille on annettava myös ajallista omaa tilaa. Suhde kuristuu ja näivettyy muuten hengiltä. Ei parisuhdetta voi vain toisen osapuolen tarpeiden mukaan toteuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Molemmilla on joku lapsuudenaikainen käsittelemätön asia. Lue "ohutnahkainen ja paksunahkainen narsisti". Se ei tarkoitta että kumpikaan olisi narsisti, mutta selkiyttää miksi projisoi omia oloja toiseen.

Mitä tämä tarkoittaa tässä yhteydessä? En esimerkiksi saisi olla pahoillani siitä, että mies haluaa perua tapaamisemme, koska jotain muuta on ilmaantunut. Koska pahoitan mieleni, mies ei ota aihetta puheeksi, vaan vihjailee. Tajuan tilanteen ja kysyn, haluaako mennä, koska hänen päätöksensä tulee vaikuttamaan omaan iltaani. Mies ei kuitenkaan suostu vastaamaan, vaan haluaa ensin tietää mielipiteeni. Eli minun pitää ottaa vastuu koko keskustelusta, ensiksi ottamalla asia puheeksi, sitten jakamalla ajatuksiani ja tunteitani. Miehen mielestä tämä on reilua, koska syyllistän häntä. Mielestäni hän pakoilee vastuuta.

Miten projisoimme?

Olethan sinä vastuussa omista tunteistasi ja mielipiteistäsi. Et sinä voi miehen vastuulle niitä sälyttää. Outoa, ettet vastaa hänen esittämiinsä selkeisiin kysymyksiin, vaan yrität väistellä vastaamasta. Ja huomaatko, silti syyllistät miestäsi tuollakin kommentillasi melkoisesti monesta asiasta.

Aika luonnollista, että silloin tällöin ilmaantuu asioita, joiden takia suunnitelmia pitää muuttaa. Ei siitä tarvitse mieltään pahoittaa. Sellainen kuuluu normaaliin elämään. Minusta sinä vaikutat joustamattomalta ja teet turhaan asiasta ison numeron ja ongelman. Kyllä tuollainen tekee kanssakäymisen vaikeaksi ja miehesi varovaiseksi. 

Tavoite kai kaikilla on sujuva arki. Ei pidä nähdä ongelmia siellä, missä niitä ei ole, eikä tehdä ihmissuhteista tarpeettomasti vaikeita. Lopeta turha vatvominen ja elä ja toistenkin elää.

Minä olen nainen, tarvitsen omaa aikaa ja tilaa sekä haluan antaa sitä myös kumppanilleni. En kestäisi miestä, joka olisi koko ajan kiinni minussa kuin napanuoralla ja vaatisi päivittäistä yhteydenpitoa.