Lue keskustelun säännöt.
Aikuisten sisarusten epätasa-arvoinen kohtelu vanhempien toimesta
03.12.2017 |
Tuli tuosta jouluavautumisesta mieleen.. Kun omassa perheessä tilanne on 365 päivää vuodessa. Yksi sisarus on saanut lapsia, ja vanhemmat ovat siellä lähes joka päivä.. ajavat pitkän matkan. Siivoavat asuntoa, hoitavat lapsia, hakevat koulusta. Juoksevat joulujuhlissa, luistelujuhlissa, ties missä...
Muiden kodeissa ei käydä enää, ei vaikka kuinka pyytäisi ja melkein anelisi. Jos on meidän juhlia, niin yrittävät aina perua viimeseen asti minkä kehtaavat. Aina eivät kehtaa mutta kiire pois.
En ymmärrä. Erityisesti en ymmärrä tuota kaiken huomion saavaa sisarusta. Eikö häntä koskaan hävetä itseään? Ei ole mitenkään ilkeä tai pahansuopa ihminen, olen tullut sellaiseen tulokseen ettei vaan ymmärrä. Häntä on aina kohdeltu hyvin, meitä muita sitten ei. Elää jossain eri todellisuudessa, hänelle ei meidän väitteet ole tosia.
Ei sillä että enää jaksaisi olla asiaa muuttamassa. Mutta kiinnostaisi kuulla muiden kokemuksia. Pahinta on selittää muille tuttaville, että vanhemmat ei taaskaan ole tai tule. Ihan kun ne olisi jotenkin sekundäärisesti kuolleita. Ois helppoa jos ne olis kaikille ilkeitä tai kuolleita. Hävettää kertoa, että ei... Tulee sellainen olo, että kaikki ajattelee vian olevan sinussa itsessäsi. Jos kerran yhtä kuitenkin noinkin aktiivisesti jaksavat auttaa ja ilahduttaa.
Kommentit (27)
Vierailija kirjoitti:
En kyllä haluaisi olla tuon kaiken huomion saava sisaruksesi. Eihän hänellä ole omaa elämää ollenkaan. Onko hänellä mielenterveysongelmia, koska on antanut vanhempien vallata kotinsa tuolla tavoin?
No eikai vaikka lapsen hakeminen koulusta ja sen perään kattominen ennen ku tulevat töistä ole mitään ihmeellistä. Ei ne siellä siis tuntikausia luuhaa, kunhan ovat kiinteä osa arkea pienissä jutuissa jatkuvasti. Asuvat vähän hankalasti kouluista nähden, ja tekevät osin vuorotöitä. Musta ihan normaalilla tavalla auttavat, mutta kuitenkin viikottain. Se mikä ärsyttää on, että meitä muita nähdään parhaimmillaan kerran vuodessa vaikka asutaan lähempänä :/ Tai mikä estäisi tulla vaikka minun luokseni kahville illalla silloin tällöin? Samalla vaivalla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No hyvähän on että ovat lapsenlapsista kiinnostuneita, kun ikää tulee tarpeeksi, se ilo on liian myöhäistä elää, etenkin jos tulee lähtö vähän aikaisemmin.
Vierailija kirjoitti:
No hyvähän on että ovat lapsenlapsista kiinnostuneita, kun ikää tulee tarpeeksi, se ilo on liian myöhäistä elää, etenkin jos tulee lähtö vähän aikaisemmin.
Onhan se. Mutta kyllä se surettaa, että esimerkiksi omiin valmistujaisjuhliin ei tulla. He kuitenkin sitten esimerkiksi tekevät (vanhempani) keskenään asioita paljonkin esim. oman kotini lähellä. Käyvät kaupassa tai kahvioissa jne. Mutta eivät soita tai pyydä seuraksi/kylään. Äitini aina sitten sopertaa puhelimessa "Että tullaan sitten joskus kun sulla on aikaa/ei oo kiire". Oon ollut työttömänä nyt kuukausia, kiire on tosiaan kamala.
Nostelen nyt jos löytyisi muidenkin kokemuksia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä haluaisi olla tuon kaiken huomion saava sisaruksesi. Eihän hänellä ole omaa elämää ollenkaan. Onko hänellä mielenterveysongelmia, koska on antanut vanhempien vallata kotinsa tuolla tavoin?
No eikai vaikka lapsen hakeminen koulusta ja sen perään kattominen ennen ku tulevat töistä ole mitään ihmeellistä. Ei ne siellä siis tuntikausia luuhaa, kunhan ovat kiinteä osa arkea pienissä jutuissa jatkuvasti. Asuvat vähän hankalasti kouluista nähden, ja tekevät osin vuorotöitä. Musta ihan normaalilla tavalla auttavat, mutta kuitenkin viikottain. Se mikä ärsyttää on, että meitä muita nähdään parhaimmillaan kerran vuodessa vaikka asutaan lähempänä :/ Tai mikä estäisi tulla vaikka minun luokseni kahville illalla silloin tällöin? Samalla vaivalla?
Ahaa. Vanhemmat ovat siellä, jottei lastenlasten tarvitse olla iltapäivisin yksin ja siinä samalla puuhailevat jotain pientä. Eikä matka ole mahdottoman pitkä. Onhan se ymmärrettävää, että isovanhemmat haluavat olla avuksi, kun pienistä koululaisista on kyse. He eivät varmaan huomaa, että sinä kaipaisit enemmän huomiota. He saattavat jopa ajatella, että tekevät hyvin, kun eivät puutu asioihisi. Kannattaa puhua asioista vanhempien kanssa.
Itsänikin häiritsi aikoinaan, kun äitini ei koskaan soittanut minulle. Jossain vaiheessa ymmärsin, ettei äitini halunnut olla häiriöksi. Muutenkaan vanhemmat eivät häirinneet. Isänikin kertoi joskus ajaneensa asuintaloni ohi. Hän ei siis halunnut tula yllätten vierailulle. Nuoret tarvitsevat oman vapautensa ja vanhemmat saattavat pelätä, että yhteydenotot koetaan kontrolloimisena.
Onhan sun vanhemmilasi melkoinen työmaa lastenlasten kanssa, joten se voi viedä energiat loppuun eikä muuta ylimääräistä edes jaksa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voittehan tekin käydä vanhemmilla tai mennä sisaruksen luokse, kun vanhemmat ovat siellä? Haluavat varmaan auttaa eikä teillä ei ole mitään avun tarvetta.
Ap; tuota kutsutaan mustasukkaisuudeksi.
Aikuisen ihmisen pitäisi olla kasvanut irti vanhemmistaan. Lapsien tai ehkä vielä teini-ikäisten suusta kuulee useinkin kuinka "tuosta tykätään ja minusta ei, ja tuo saa aina kaiken".
Lapsenlapset ovat normaaleille isovanhemmille suuri ilo ja rikkaus, ja heidän kanssaan halutaan viettää aikaa. Nyt kun omat lapset on maailmalla voi nauttia lapsenlapsista, ihan eri tavalla kuin omistaan aikoinaan kun oli kaikki vastuu ja työ kannettava.
Isovanhemmat eivät myöskään ole ikuisia. Onnellisia ne lapset joilla hyvä suhde omiinsa!
Typerää lapsellista kiukuttelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli ilmeisesti on siis normaalia, että muihin lapsiin katkaistaan suhteet, kun yksi saa omiaan. Olen vanhempiani pyytänyt ja anonut kylään. Leiponut ja siivonnut - he eivät ole tulleet. Pitänyt juhlia ja sairastanutkin - eivät ole tulleet. Ei ole kyse siis siitä, että muut sisarukset saisivat vähemmän huomiota tai vaatisi jotain rahallista/valmista pöytää jne. Haluaisin vain joskus, että minulla olisi isä ja äiti, joiden kanssa jutella.
Mutta normaalia siis on. Hyvä tietää.
ap
Minun perheessäni on ainakin ollut aina tuota että joku sisaruksista saa enemmän huomiota kuin toiset. En ole keksinyt miten siihen puuttua. Kurjaltahan se tuntuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ole järjestänyt kymmeniä synttäreitä, tupaantuliaisia, kevään avajaisia, venetsialaisia jne. eivätkä vanhempani ole olleet kertaakaan paikalla. Ja mikä kummallisinta - yksikään tuttavani ei ole kertaakaan kysynyt, missä vanhempani ovat, tulevatko he mukaan juhliin!
Ap:n ongelma on hänen korviensa välissä. Ei ne tutut ole pätkääkään kiinnostuneita siitä, tulevatk ap:n vanhemmat sinne vai ei. Olet vain itse keksinyt, että haluat märätä vanhemmille, kun et itse saa asioitasi järjestykseen.
Vierailija kirjoitti:
Eli ilmeisesti on siis normaalia, että muihin lapsiin katkaistaan suhteet, kun yksi saa omiaan. Olen vanhempiani pyytänyt ja anonut kylään. Leiponut ja siivonnut - he eivät ole tulleet. Pitänyt juhlia ja sairastanutkin - eivät ole tulleet. Ei ole kyse siis siitä, että muut sisarukset saisivat vähemmän huomiota tai vaatisi jotain rahallista/valmista pöytää jne. Haluaisin vain joskus, että minulla olisi isä ja äiti, joiden kanssa jutella.
Mutta normaalia siis on. Hyvä tietää.
ap
Jos minulla olisi kaltaisesi katkera lapsi, niin pyrkisin pysymään mahdollisimman etäällä. Myrkytät muiden elämää mustasukkaisuudellasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomessa normaalia, täälläkin vanhempiensa hylkäävät tunnevammaiset pilkkaa, että kehtaat olla surullinen ja välittää.
Kyllä minullekin tuollaisesta tulisi paha mieli. Mitä jos asian ottaisi puheeksi vanhempien kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, yritä irtaantua vanhemmistasi. Kaipaat heidän huomiotaan, kuten jo lapsena kaipasit. He eivät kuitenkaan anna huomiota sinulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä haluaisi olla tuon kaiken huomion saava sisaruksesi. Eihän hänellä ole omaa elämää ollenkaan. Onko hänellä mielenterveysongelmia, koska on antanut vanhempien vallata kotinsa tuolla tavoin?
No eikai vaikka lapsen hakeminen koulusta ja sen perään kattominen ennen ku tulevat töistä ole mitään ihmeellistä. Ei ne siellä siis tuntikausia luuhaa, kunhan ovat kiinteä osa arkea pienissä jutuissa jatkuvasti. Asuvat vähän hankalasti kouluista nähden, ja tekevät osin vuorotöitä. Musta ihan normaalilla tavalla auttavat, mutta kuitenkin viikottain. Se mikä ärsyttää on, että meitä muita nähdään parhaimmillaan kerran vuodessa vaikka asutaan lähempänä :/ Tai mikä estäisi tulla vaikka minun luokseni kahville illalla silloin tällöin? Samalla vaivalla?
Ahaa. Vanhemmat ovat siellä, jottei lastenlasten tarvitse olla iltapäivisin yksin ja siinä samalla puuhailevat jotain pientä. Eikä matka ole mahdottoman pitkä. Onhan se ymmärrettävää, että isovanhemmat haluavat olla avuksi, kun pienistä koululaisista on kyse. He eivät varmaan huomaa, että sinä kaipaisit enemmän huomiota. He saattavat jopa ajatella, että tekevät hyvin, kun eivät puutu asioihisi. Kannattaa puhua asioista vanhempien kanssa.
Itsänikin häiritsi aikoinaan, kun äitini ei koskaan soittanut minulle. Jossain vaiheessa ymmärsin, ettei äitini halunnut olla häiriöksi. Muutenkaan vanhemmat eivät häirinneet. Isänikin kertoi joskus ajaneensa asuintaloni ohi. Hän ei siis halunnut tula yllätten vierailulle. Nuoret tarvitsevat oman vapautensa ja vanhemmat saattavat pelätä, että yhteydenotot koetaan kontrolloimisena.
Onhan sun vanhemmilasi melkoinen työmaa lastenlasten kanssa, joten se voi viedä energiat loppuun eikä muuta ylimääräistä edes jaksa.
Varmaan kymmenin, ellei sadoin viestein ja puheluin on ilmaistu, että ois mukava heitä nähdä. Äitini vetoaa aina johonkin tulevaisuudessa siintävään hetkeen, kuten esim. että "tullaan sitten jouluna kun on aikaa" mutta jouluna sulavasti unohtaa, sitten ei vastaa mihinkään kuukausiin että unohtuu tuo. Sen jälkeen on uusi meriselitys, "kun on toi loma tossa kevään lopussa", sitten onkin matka varattu sinne. On odotettu myös että eläke alkaa tai uusi auto tulee taloon (?)... se on siis puhdasta välttelyä ja selittelyä se kommunikointi aina.
Lähinnä se ristiriita sen siskon kanssa hääräämisen ja noiden juttujen kanssa on niin räikeä, että vanhempani vaan yrittävät mahdollisimman vähän olla yhteydessä, jotta sitä ei tarvitsisi kohdata. Ei mulla oikeastaan ole enää muuta selitystä jäljellä kuin että olen epämiellyttävää seuraa eikä elämäni ole heidän kiinnostuksensa arvoista. Mitä sellaiseen voi sanoa tai ajatella?
No lakkaa pyytelemästä. Ehkä jossain vaiheessa tajuavat tai sitten eivät. Se vaan sanon, että kannattaa keskittyä ihan muihin asioihin ja ihmisii, eikä jäädä vellomaan tuohon surkeuteen.
Ap, eivät vanhempasi anna huomiota sinun sisaruksellesi vaan niille lastenlapsille. Olen kuullut valitusta siitäkin että kun on saatu lapsenlapsi, isovanhempia kiinnostaa vain tämä pieni, eikä omasta lapsesta, siitä lapsenlapsen vanhemmasta, olla enää kiinnostuneita.
Ollaan tosiaan nyt jonkin aikaa jo annettu olla. Odotetaan omaa lasta, ja surettaa että ei tule olemaan isovanhempia minun puolestani heillä. Mutta en anna omalle lapselleni siirtää sitä syrjinnän kokemusta, mikä itselle on syntynyt. Vanhemmat ei lapsesta tiedä, tuntuu jotenkin vieraalta kertoa. Ovat muuttuneet melkein ventovieraiksi ihmisiksi tässä vuosien saatossa.
Ois kiva tietää mitä nuo sisarusparven suositut pohtii omasta etuasemastaan ja muiden sisarusten yksinäisyydestä?
En kyllä haluaisi olla tuon kaiken huomion saava sisaruksesi. Eihän hänellä ole omaa elämää ollenkaan. Onko hänellä mielenterveysongelmia, koska on antanut vanhempien vallata kotinsa tuolla tavoin?