Lue keskustelun säännöt.
Miten jotkut selviää, kun menettää perheensä?
26.11.2017 |
Ajatuksena ihan kauhea, että jää ihan yksin. Varsinkin lapsuudessa, kun perhe on tärkeä.
Miten elämä järjestyy?
Kommentit (10)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eräs tutun tuttu menetti tsunamissa miehensä ja lapsensa. Mietti itsensä tappamista, mutta lopulta tuli siihen tulokseen, ettei voi tehdä sitä omalle äidilleen.
Ihme ja kumma, ihminen selviää kaikesta.
Minä jäin leskeksi 30+ ei ollut lapsiakaan. Olimme olleet yhdessä 15 vuotta. Kyllä se muuttaa ihmistä, kun koko entinen elämä on poissa ja yht'äkkiä on ihan yksin. Meinasin mennä miehen perästä. Mutta elämällä on hämmästytävä tapa kantaa ja nyt olen onnellisesti naimissa ja perheenäitikin.
Kyllä siitä jotenkin selviää. Ja elämä jatkuu joka tapauksessa. Minulla on kyllä valtava kaipuu perhe-elämää ja perheyhteyttä kohtaan. Olen vain pienen murto-osan elämästäni kokenut sitä. Onneksi oli rakkaat isovanhemmat elossa aikuisiälle asti.
Tunnen yhden ihmisen, joka menetti vanhempansa 9-vuotiaana onnettomuudessa. Oli ainoa lapsi. Muutti isovanhemmille asumaan, mutta vuoden kuluttua isoisä kuoli vanhuuden sairauksiin ja siitä alle vuosi isoäiti sai infarktin kauppareissulla ja eli sairaalassa pari kuukautta. Sen jälkeen tämä lapsi muutti äitinsä veljen perheeseen asumaan. Kun tämä lapsi oli 15-vuotias, niin enonsa kuoli sydänkohtaukseen. Asui täysikäiseksi kuitenkin tässä perheessä enonsa vaimon ja pojan kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä sitä selviää, kun on pärjättävä. Tuttuni jäi kahden lapsen yksinhuoltajaksi, kun vaimo kuoli pian synnytyksen jälkeen. Olihan se shokki hänelle lähteä yksin kotiin vastasyntyneen lapsen kanssa ja selittää toiselle lapselle ettei äiti tulee enää kotia. Niin vain hän on pärjännyt ja kasvattanut oikein reippaat lapset.
Vierailija kirjoitti:
Tunnen yhden ihmisen, joka menetti vanhempansa 9-vuotiaana onnettomuudessa. Oli ainoa lapsi. Muutti isovanhemmille asumaan, mutta vuoden kuluttua isoisä kuoli vanhuuden sairauksiin ja siitä alle vuosi isoäiti sai infarktin kauppareissulla ja eli sairaalassa pari kuukautta. Sen jälkeen tämä lapsi muutti äitinsä veljen perheeseen asumaan. Kun tämä lapsi oli 15-vuotias, niin enonsa kuoli sydänkohtaukseen. Asui täysikäiseksi kuitenkin tässä perheessä enonsa vaimon ja pojan kanssa.
No oho. Tässä on tuuria.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisin mieluummin elänyt yksin kuin perheen kanssa. Se olisi ollut paljon helpompaa.
Vierailija kirjoitti:
Tunnen yhden ihmisen, joka menetti vanhempansa 9-vuotiaana onnettomuudessa. Oli ainoa lapsi. Muutti isovanhemmille asumaan, mutta vuoden kuluttua isoisä kuoli vanhuuden sairauksiin ja siitä alle vuosi isoäiti sai infarktin kauppareissulla ja eli sairaalassa pari kuukautta. Sen jälkeen tämä lapsi muutti äitinsä veljen perheeseen asumaan. Kun tämä lapsi oli 15-vuotias, niin enonsa kuoli sydänkohtaukseen. Asui täysikäiseksi kuitenkin tässä perheessä enonsa vaimon ja pojan kanssa.
Kuinka monet huoltajat yksi lapsi oikein tarvitsee?
Ei varmaan sama asia mitä tarkoitat mutta minä menetin sikäli että erossa lapset jäivät isänsä kanssa asumaan koska koulut ym. olivat siellä missä isä asuu ja isällä enemmän apuja lastenhoitoon saatavissa omista vanhemmistaan. Lisäksi omakotitalomme oli miehen omistama, minun pienemmässä asunnossani, joka oli suhteemme ajan vuokralla, ei ole lapsille omia huoneita. Oli vähän haikeaa ja ikävä on molemmin puolista mutta toisaalta lapset olivat pieniä erotessamme ja eivät oikein paremmasta tiedä. Me taas miehen kanssa olimme jo lähes nelikymppisiä suhteeseen lähtiessämme ja lapset tehdessämme joten yksin eläminen on aiemmasta elämästä molemmille jo tuttua. Suhteemme oli tarkoituskin olla lastentekemissuhde, koska minulla ei ollut vielä lapsia ja miehellä yksi lapsi ensimmäisestä avioliitostaan. Emme olleet ajatelleet sen kestävän loppuikää.