Kun appivanhemnat hyysää toista poikaansa ja tämän perhettä?

Ja yritäpäs ottaa asia puheeksi tällaisten vanhempien/appivanhempien/isovanhempien kanssa... nimimerkillä kokemusta on.

”Ei olla oltu. Ei varmana olla.”

Täydellinen itsepetos ja sellaiset defenssit päällä ettei koskaan.

Suosittelen välien katkaisemista tai vähintään reilun etäisyyden ottamista.

Ei tuollaiset ihmiset muutu tai muuta käytöstään. Pääsette perheenä helpommalla kun ette tiedä heidän teoistaan eikä tarvetta mielenpahoittamiseen enää ole.

Me appivanhempina katkaisimme itse välit, koska en enää jaksanut miniän ikuista valitusta siitä, että toista suositaan. Nyt on ollut jo 6 vuotta paljon mukavampaa, kun ei tarvitse miettiä, että mitä se miniä sanoo siitäkin, että ollaan koko kesä mökillä eikä anneta heille omia lomaviikkoja. Elämä todella rauhoittui, kun saattoi sanoa itselleen, että tuolle miniälle ei riitä mikään, antaa sen olla. Suvulle olen kertonut, että minä olen välien katkaisija, joten kun miniä asia levittelee, niin suku tietää, että ratkaisu oli minun ja kyllä he myös näkevät, miksi siihen päädyin.

Nyt kun poika on eroamassa, on taas aika olla kanssaan tekemisissä muutenkin kuin salaa.

Ei ne suosijat koskaan ymmärrä tekevänsä mitään väärää. Se voi olla osittain tietoista mutta suurilta osin myös tiedostamatonta.

Ehkä se sorsittu poika herättää vanhemmissa jostakin syystä antipatioita? Tai ehkä sinä miniänä herätät ikäviä tunteita?

Omasta kokemuksesta voin kertoa, että anoppi on ollut minua kohtaan alusta asti tosi vihamielinen, vaikka olen kaikkeni yrittänyt. Ollut hänelle ystävällinen ja ottanut huomioon, passannut, auttanut kaikessa ja hyysännyt.

Toista miniää hän puolestaan tuntuu palvovan ja rakastavan, vaikka tämä toinen miniä toimii aivan päinvastoin kuin minä. Ei passaa, ei ole ystävällinen. Päinvastoin. Anoppi passaa häntä.

Olenkin vuosia tätä kuviota todistaessani alkanut miettiä, olenko ollutkin aina ”liian mukava” ja ns. ”varma nakki”. Minua ei ole tarvinnut liehitellä tai minua kohtaan ei ole tarvinnut olla mukava.

Vierailija kirjoitti:

Surettaa lähinnä mieheni puolesta. Olla aina se kakkonen, vähemmän tärkeä.

Ja sama meno jatkuu nyt kun mies on jo aikuinen ja perheellinen.

Vanhempansa jatkavat jo miehen lapsuudessa alkanutta käytöstään ja ylettävät sen nykyisin myös minuun, miniäänsä, ja lapsiimme.

Mikä auttaa?

Välien katkaisu ja ikävien tilanteiden välttely?

Ovatko omat vanhempasi mukavampia? Jos ovat, antakaa heille se lähisukulaisrooli, joka teidän kummankin vanhempien tulisi jakaa. Tuollaiset aina olleet tavat ja suhteet eivät kuitenkaan puhumalla muuksi muutu. Siksi miehesi kannalta on parempi olla menemättä nöyryytettäväksi vanhempiensa luo ja sen sijaan  seurustella sellaisen suvun ja perheen kanssa, johon on tervetullut. Lapsistanne puhumattakaan. He tarvitsevat hyväksyvät isovanhemmat.

Pitäkää suhteita muodollisesti ja korrektisti yllä sen verran, että oikeus mahdolliseen perintöön säilyy. Eli joulutervehdys ja syntymäpäivät pitää muistaa, joten ette "jää kiinni" huonosta käytöksestä.

Tsemppiä - nämä eriarvoiset kohtelut saavat erilaisia ilmenemismuotoja (olen se kakkosminiä, joka valitettavasti jäi jäljelle, kun ykkönen lähti menemään :)

Vierailija kirjoitti:

Me appivanhempina katkaisimme itse välit, koska en enää jaksanut miniän ikuista valitusta siitä, että toista suositaan. Nyt on ollut jo 6 vuotta paljon mukavampaa, kun ei tarvitse miettiä, että mitä se miniä sanoo siitäkin, että ollaan koko kesä mökillä eikä anneta heille omia lomaviikkoja. Elämä todella rauhoittui, kun saattoi sanoa itselleen, että tuolle miniälle ei riitä mikään, antaa sen olla. Suvulle olen kertonut, että minä olen välien katkaisija, joten kun miniä asia levittelee, niin suku tietää, että ratkaisu oli minun ja kyllä he myös näkevät, miksi siihen päädyin.

Nyt kun poika on eroamassa, on taas aika olla kanssaan tekemisissä muutenkin kuin salaa.

Kuulostat unelma-anopilta :D

Jotkut ihmiset on tuollaisia suosijoita. Miehen vanhemmat on aivan samanlaisia. Mieheni on aina hoitanut asiansa hyvin, pärjännyt kouluissa, opiskeluissa, työelämässä, huolehtinut raha-asioistaan, perheestä, auttanut aina vanhempiaan. Sitten on ne muut lapset, jotka ovat huutaneet apua kuin käenpojat joka käänteessä. Lopputulos: näitä kahta muuta lasta ja heidän perheitään on tuettu ja autettu, meidän ei. Appivanhemmat ovat naureskellen jopa sanoneet, että kun asiat kerta muutenkin sujuu, niin miksi auttaa. ja kuitenkin meillä on on ollut esim. tarvetta lastenhoitoavulle työmatkojen ja lasten päiväkoti/koululomien takia. Pääasiassa on sitten tullut voivottelua, että miten olikin taas luvattu mennä auttamaan tytärtä tai toista poikaa. Onneksi on saatu aina järjestettyä avuntarpeet muuta kautta. Joulun viettävät kanssa aina näistä jommankumman kanssa. Niin aikaisin ei olla osattu edes pyytää, etteikö olisi jo sovittuna muuta. 

Ja siitä huolimatta me ollaan aina ne, jolle ensimmäisinä soitetaan, kun tarvitaan apua milloin missäkin, rempoista, vakuutusyhtiöriidoista tietsikka- ja puhelinongelmiin.

Omat vanhempani ovat aina olleet tasapuolisia ja arvostan sitä todella paljon.

Meillä sama juttu. Anoppi hyysää miehen siskoa ja sen lasten asioita jatkuvasti. Meillä käy max. pari kertaa vuodessa. Kun täällä on, puhuu koko ajan miehen siskosta ja hänen lapsistaan. Jos he ovat täällä yhtäaikaa, suosii selvästi siskon lapsia ja meidän jää toiseksi. Kyllä varmaan huomaa sen itsekin, että tyttören asiat ovat tärkeämmät. Tätä tapahtuu monilla muillakin, ei vain meillä. Siinä isovanhemmat ajattelet vain itseään eivätkä osaa asettua toisen lapsensa asemaan. Yrittävät ehkä olla tasapuolisia, mutta luonnostaan ovat niiden kanssa tekemisissä enemmän, jotka tuntevat heille läheisimmiksi. Tuo taas, miksi joku lapsi on läheisempi kuin toinen johtuu monista asioista. Tutkimusten mukaan lasten sukupuoli, temperamenttien vastaavuus ja syntymäjärjestys esimerkiksi vaikuttavat tähän.

Olisit kiitollinen!

Vai olisiko kiva, jos anoppisi tunkisi hääräämään kotiisi, kantaisi ovesta sisään 30 vuotta varastoimiaan rojuja, nuuskisi kaapit ja laatikot aina kun silmä välttää. Vaatisi saada olla määräämässä joka asiassa? Loman lähestyessä ei tarvittaisi suunnitelmia: viettäisitte sen kivasti anopin kuvioiden mukaan.

Jos yrittäisit väittää vastaan, koko joukko miehesi mukaan luettuna tuijottaisi sinua kuin hirviötä.

Toistan, ole kiitollinen, kiitä iltarukouksessakin, että sinulla on mies jonka napanuora on katkaistu ja anoppi joka jättää teidät rauhaan.

Vierailija kirjoitti:

Olisit kiitollinen!

Vai olisiko kiva, jos anoppisi tunkisi hääräämään kotiisi, kantaisi ovesta sisään 30 vuotta varastoimiaan rojuja, nuuskisi kaapit ja laatikot aina kun silmä välttää. Vaatisi saada olla määräämässä joka asiassa? Loman lähestyessä ei tarvittaisi suunnitelmia: viettäisitte sen kivasti anopin kuvioiden mukaan.

Jos yrittäisit väittää vastaan, koko joukko miehesi mukaan luettuna tuijottaisi sinua kuin hirviötä.

Toistan, ole kiitollinen, kiitä iltarukouksessakin, että sinulla on mies jonka napanuora on katkaistu ja anoppi joka jättää teidät rauhaan.

Luultavasti ap:n tapauksessa ei ole tuollaisesta "hyysäämisesta" kyse. Enemmänkin tyyliin että toiselle pojallee annetaan 50 000ekkua ja toiselle ei mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisit kiitollinen!

Vai olisiko kiva, jos anoppisi tunkisi hääräämään kotiisi, kantaisi ovesta sisään 30 vuotta varastoimiaan rojuja, nuuskisi kaapit ja laatikot aina kun silmä välttää. Vaatisi saada olla määräämässä joka asiassa? Loman lähestyessä ei tarvittaisi suunnitelmia: viettäisitte sen kivasti anopin kuvioiden mukaan.

Jos yrittäisit väittää vastaan, koko joukko miehesi mukaan luettuna tuijottaisi sinua kuin hirviötä.

Toistan, ole kiitollinen, kiitä iltarukouksessakin, että sinulla on mies jonka napanuora on katkaistu ja anoppi joka jättää teidät rauhaan.

Luultavasti ap:n tapauksessa ei ole tuollaisesta "hyysäämisesta" kyse. Enemmänkin tyyliin että toiselle pojallee annetaan 50 000ekkua ja toiselle ei mitään.

Appivanhemmilla ei ole aikuisten lasten avustusvelvollisuutta. 50 000€ on iso raha. Sellainen lahja katsotaan veronalaiseksi ennakkoperinnöksi, ja se vaikuttaa aikanaan perintöosuuksiin.

Kotirauhalla ei ole hintaa. Jos appivanhemmat pysyvät poissa jaloista, se on kullanarvoinen asia. Oletan, ettei tässä ikävöidä appivanhempien läheisyyttä eikä seuraa, vaan on takerruttu katkeroitumaan ikivanhoista suosikkikuvioista.

Päästäkää irti ja eläkää omaa elämäänne. Hankkikaa ympärillenne ihmisiä joista pidätte eikä sellaisia joiden arvo mitataan rahassa.

Ennakkoperintöjä on hankala näyttää todeksi, jos perintö on annettu pöydän alta, salassa, hyssytellen, veroja kiertäen.

Tämä toimintamalli on meikäläisen anopille omiaan. Salaa ostaa, lahjoittaa ja antaa, mutta vain tietyille ja aina tietysti siten, että se yksi lapsistaan jää toistuvasti ilman. Välillä jää näistä puuhistaan kiinni kun joku vahingossa jotakin lipsauttaa, ja on silloin harvinaisen vaivaantunut. Hyshys.

Jos ilman jäävä lapsi yrittää asiasta kysyä ja kyseenalaistaa äitinsä käytöstä kuinka neutraalisti tahansa, on tämä ilman jäävä lapsi röyhkeä, ahne, ”ettäs kehtaa vaatia itselleen yhtään mitään”.

Siis se oma huono, epäoikeudenmukainen, tiettyjä lapsia suosiva käytös käännetään tämän ilman jäävän ja tätä kysyvän lapsen syyksi?

Samaa kuviota meilläkin.

Mieheni on aina joutunut tulemaan omillaan toimeen, on opiskellut ilman tukea, hommannut itse asuntonsa, sisustanut ne itse, säästänyt ja kituuttanut. Apua kun joskus aikoinaan nöyrryttiin pyytämään, ei sitä saatu eikä minkäänlaista selitystä miksi näin. No, eipä pyydetä enää. Opittiin kyllä.

Sitten taas kaksi muuta aikuista lasta... hyysäävät ja auttavat. Suorastaan kilpavarustelevat kuin paniikissa että nämäkin lapset saisivat vähintään kaiken sen saman, jonka me olemme itsellemme itsenäisesti hankkineet. Hommataan autot, asunnot ja ostetaan uudet huonekalut.

Just tätä kuviota en ymmärrä: miksi yksi lapsista joutuu tulemaan täysin omillaan ja ilman edellisen sukupolven tukea toimeen? Joutuu itse säästämään ja hankkimaan, tyytymään aina niukkuuteen ja vähään. Ja sitten kaksi muuta saavat kaiken kuin tarjottimella, ilman omaa vaivannäköä, ilman omaa panosta. Yksi hiellä ja verellä, ja toisille tarjotaan sama tarjottimella. Miksi?!

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ihmiset on tuollaisia suosijoita. Miehen vanhemmat on aivan samanlaisia. Mieheni on aina hoitanut asiansa hyvin, pärjännyt kouluissa, opiskeluissa, työelämässä, huolehtinut raha-asioistaan, perheestä, auttanut aina vanhempiaan. Sitten on ne muut lapset, jotka ovat huutaneet apua kuin käenpojat joka käänteessä. Lopputulos: näitä kahta muuta lasta ja heidän perheitään on tuettu ja autettu, meidän ei. Appivanhemmat ovat naureskellen jopa sanoneet, että kun asiat kerta muutenkin sujuu, niin miksi auttaa. ja kuitenkin meillä on on ollut esim. tarvetta lastenhoitoavulle työmatkojen ja lasten päiväkoti/koululomien takia. Pääasiassa on sitten tullut voivottelua, että miten olikin taas luvattu mennä auttamaan tytärtä tai toista poikaa. Onneksi on saatu aina järjestettyä avuntarpeet muuta kautta. Joulun viettävät kanssa aina näistä jommankumman kanssa. Niin aikaisin ei olla osattu edes pyytää, etteikö olisi jo sovittuna muuta. 

Ja siitä huolimatta me ollaan aina ne, jolle ensimmäisinä soitetaan, kun tarvitaan apua milloin missäkin, rempoista, vakuutusyhtiöriidoista tietsikka- ja puhelinongelmiin.

Omat vanhempani ovat aina olleet tasapuolisia ja arvostan sitä todella paljon.

Hei te aikuisten lasten vanhemmat ja appivanhemmat. Miksi sitä, joka hoitaa asiansa hyvin ”rangaistaan” ja jätetään yksin selviämään kaikesta, aina?

Onko se reilua? Onko se oikeudenmukaista?

Välit poikki vaan! Tai niin vähäisiksi kuin vain pystytte. Toivottavasti oppivat, että sitä saa mitä tilaa ja sitähän he tuolla käytöksellään ovat tilanneet.