Elämänne onnellisin vaihe?

Lapseton, seurustelin, töitä, harrastuksia, ulkomaanmatkoja, kahden kodin väliä, täydellistä elämää.

Kun  lapset oli pieniä ja puuhaa riitti aamusta iltaan. 

Vierailija kirjoitti:

Kun  lapset oli pieniä ja puuhaa riitti aamusta iltaan. 

Miksi pienten lasten kanssa olisi onnellinen? Millaista muu elämäsi on ollut?

Tähän mennessä opiskelun alkuaika on ollut sitä onnellisinta kulta-aikaa.

Pääsin haluamaani opiskelupaikkaan, sain uusia ystäviä, sain sivistää itseäni ja tehdä mitä halusin.

Rahaa ei ollut, mutta hauskaa oli. Asuin kavereideni kanssa. Olimme nuoria ja meissä oli iloa ja energiaa vaikka muille jakaa. Saatoimme keskustella ja väitellä vaikkapa läpi yön. Nuorina ja innostuneina koko maailma tuntui olevan meille avoin, kokeilimme siipiämme, ajatuksiamme ja luovuuttamme.

Järjestettiin usein hauskoja bileitä ja illanistujaisia, välillä ihan ex tempore - eihän se paljon vaatinut, vain ystäviä, musiikkia ja vähän syötävä ja juotavaa. Opiskelija-asunnoissa kun asuttiin, ystäviä oli heti naapuriasunnoissa ja -rapuissa, ei tarvinnut kauas lähteä. Netti ei ollut vielä silloin niin tärkeä, se oli hidas ja tökkivä. Sosiaalista mediaa ei ollut vielä tuolloin viemässä aikaamme ja kiinnostustamme.

Sitä aikaa ei ikävä kyllä saa enää mitenkään takaisin.

Sain vuorotteluvapaata ja muutin ulkomaille opiskelemaan. Olin vapaa, taloudellinen tilanne oli hyvä, koin paljon uusia asioita, sain uusia kavereita ja tapasin vaimoni.

Täytyypä sanoa, etten tiedä. Ehkä se sitten on vasta tulossa.

Lasten ollessa pieniä oli ihanaa. Oli hyvä parisuhde ja kaikki mallillaan, vaikka rahaa olu tosi vähän. Hyvää aikaa oli monta vuotta. Tuli sitten ikävämpää aikaa, kun parisuhde latistui.

Sitten rakastuin toiseen. Lopullinen ero ei ole valmis, mutta elämä tuntuu hyvältä. Ihana mies on, jonka kanssa tapaillaan. Lapset ovat sopeutuneet eroon. Pakko sanoa, että onnellinen olen. Ehkäpä yhtä onnellinen kuin lasten ollessa pieniä.

Nyt. Lapsi on 16, talous vakaa, parisuhde kunnossa, terveys ok, opiskelut loppusuoralla, vapaa-aikaa riittävästi. Edessä kunnon downshiftaus parin vuoden sisällä.

Oma lapsuus. Tapahtui paljon, oli kaikkea kivaa, luotin vielä itseeni jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun  lapset oli pieniä ja puuhaa riitti aamusta iltaan. 

Miksi pienten lasten kanssa olisi onnellinen? Millaista muu elämäsi on ollut?

Ahdistuneen, hukassa olevan itsetunnottoman nuijan elämää. Tuo oli siihen hyvää eskapismia. Luulin olevani hyvä äiti myös, se piristi.

Yliopiston pari ekaa vuotta. Vapaus tehdä mitä haluaa. Uusi mielenkiintoinen maailma avautui. Oma asunto, bileitä, uusia kavereita, ekskursioita, ryyppäämistä, sutinaa jne. En stressannut vielä opintomenestyksestä, mutta opiskelu oli kiinnostavaa ja menestyin ihan ok. Valmistumisen lähestyessä bileet jäivät, aloin stressaamaan menestyksestä ja siitä saanko töitä valmistumisen jälkeen. Mutta pari ekaa vuotta oli äärimmäisen hauskaa.

Itselläni onnellisimmat ajat olivat nuoruudessa, kun olin 16-18 -vuotias, harrastin kilpaurheilua ja olin umpirakastunut ensimmäiseen poikaystävääni. Nyt siitä on jo pari vuosikymmentä aikaa. Koko aikuisikä on ollut täynnä murhetta ja suuria vastoinkäymisiä, enkä enää oikeastaan edes odota elämältä mitään.

Tuntuu jotenkin kummalta, että onnellisena aikana pidetään mennyttä aikaa eli jotain opiskelujen biletysaikaa. Itselle onnellisuutta tuo läheiset, rakkaat ihmiset, työ, hyvä arki ja toki juhliminen myös.

Olen 38 -vuotias. Perheenperustamisvaihe oli onnellista. Myöhemmin opiskeluaika oli onnellista ja työnsaanti. Ostettiin talo ja elämä oli upeaa. Oli töitä ja rahaa, terveyttä. Monia pidempiä onnellisuushuippuja on elämässä ollut.

Ajatettelen kuitenkin, että onnellisimmat tai ainakin yhtä onnelliset ajat ovat vielä edessä. Töitä, kivaa aikaa vapaalla ym.

Minullekin onnellisin aika oli opiskeluaika parikymppisenä, bileitä, opiskelua ja maailma oli avoinna. Muistelen aikoja lämmöllä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun  lapset oli pieniä ja puuhaa riitti aamusta iltaan. 

Miksi pienten lasten kanssa olisi onnellinen? Millaista muu elämäsi on ollut?

Olen työskennelyt pitkään vanhusten kanssa, ja lähes systemaattisesti he nimeävät elämän onnellisemmaksi ajaksi sen, kun lapset olivat pieniä. Ehkä se tosiaan ei silloin varsinaisena ajankohta tunnu siltä, mutta jälkeenpäin sitä ymmärtää, miten merkityksellinen silloin oli jollekin. Ehkä se tuo onnea, kun tietää, että on jollekin ihmiselle koko maailman keskipiste, ettei tälle ihmiselle mikään merkitse enempää kuin sinä. Tuottaa myös suurta iloa se, kun pystyy olemaan hyvä vanhempi ja antamaan oman suuren panoksen toisen koko elämään.

Tiedän, että av:lla järjestelmällisesti lähes halveksitaan sitä biologista tarvetta lisääntyä. Se on kuitenkin rakennettu meihin niin tiukasti, etten oikeastaan lainkaan ihmettele, että juuri se asia tuottaa myös monelle eniten iloa elämässä. Kun on vanha ja tietää, että kohta aika jättää, on varmasti lohduttavaa katsella konkreettisesti jotakin, mitä tähän elämään jättää: " elämäni ei ollut turha, sain aikaan jotain noin ihmeellistä". 

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu jotenkin kummalta, että onnellisena aikana pidetään mennyttä aikaa eli jotain opiskelujen biletysaikaa. Itselle onnellisuutta tuo läheiset, rakkaat ihmiset, työ, hyvä arki ja toki juhliminen myös.

Olen 38 -vuotias. Perheenperustamisvaihe oli onnellista. Myöhemmin opiskeluaika oli onnellista ja työnsaanti. Ostettiin talo ja elämä oli upeaa. Oli töitä ja rahaa, terveyttä. Monia pidempiä onnellisuushuippuja on elämässä ollut.

Ajatettelen kuitenkin, että onnellisimmat tai ainakin yhtä onnelliset ajat ovat vielä edessä. Töitä, kivaa aikaa vapaalla ym.

Opiskelujen alkuvuosina tapasin lapsuudenkavereitani monta kertaa viikossa, nykyisin näemme muutaman kerran vuodessa. Vanhempiani tapasin viikoittain, nykyisin parin kuukauden välein. Nykyisin aika menee lähinnä töissä ja arjessa selviytymisessä. Läheisiä ei ehdi käytännön syistä (ajanpuute ja välimatka) nähdä yhtä paljon kuin haluaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun  lapset oli pieniä ja puuhaa riitti aamusta iltaan. 

Miksi pienten lasten kanssa olisi onnellinen? Millaista muu elämäsi on ollut?

Olen työskennelyt pitkään vanhusten kanssa, ja lähes systemaattisesti he nimeävät elämän onnellisemmaksi ajaksi sen, kun lapset olivat pieniä. Ehkä se tosiaan ei silloin varsinaisena ajankohta tunnu siltä, mutta jälkeenpäin sitä ymmärtää, miten merkityksellinen silloin oli jollekin. Ehkä se tuo onnea, kun tietää, että on jollekin ihmiselle koko maailman keskipiste, ettei tälle ihmiselle mikään merkitse enempää kuin sinä. Tuottaa myös suurta iloa se, kun pystyy olemaan hyvä vanhempi ja antamaan oman suuren panoksen toisen koko elämään.

Tiedän, että av:lla järjestelmällisesti lähes halveksitaan sitä biologista tarvetta lisääntyä. Se on kuitenkin rakennettu meihin niin tiukasti, etten oikeastaan lainkaan ihmettele, että juuri se asia tuottaa myös monelle eniten iloa elämässä. Kun on vanha ja tietää, että kohta aika jättää, on varmasti lohduttavaa katsella konkreettisesti jotakin, mitä tähän elämään jättää: " elämäni ei ollut turha, sain aikaan jotain noin ihmeellistä". 

Kyllä sen ikäluokan ihmiset varmasti puhuvatkin noin. Nyt arvot ovat erilaiset ja sallitaan perheettömyydestä haaveilu ja perheettömyys. On lupa elää itselleen ja ottaa vastaan se elämä, joka on lahjana saatu. Mielestäni on hirveä ajatus, että vanhana ajattelee, miten on tuhlannut vuotensa lapseen, eikä ole voinut itse tehdä yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun  lapset oli pieniä ja puuhaa riitti aamusta iltaan. 

Miksi pienten lasten kanssa olisi onnellinen? Millaista muu elämäsi on ollut?

Olen työskennelyt pitkään vanhusten kanssa, ja lähes systemaattisesti he nimeävät elämän onnellisemmaksi ajaksi sen, kun lapset olivat pieniä. Ehkä se tosiaan ei silloin varsinaisena ajankohta tunnu siltä, mutta jälkeenpäin sitä ymmärtää, miten merkityksellinen silloin oli jollekin. Ehkä se tuo onnea, kun tietää, että on jollekin ihmiselle koko maailman keskipiste, ettei tälle ihmiselle mikään merkitse enempää kuin sinä. Tuottaa myös suurta iloa se, kun pystyy olemaan hyvä vanhempi ja antamaan oman suuren panoksen toisen koko elämään.

Tiedän, että av:lla järjestelmällisesti lähes halveksitaan sitä biologista tarvetta lisääntyä. Se on kuitenkin rakennettu meihin niin tiukasti, etten oikeastaan lainkaan ihmettele, että juuri se asia tuottaa myös monelle eniten iloa elämässä. Kun on vanha ja tietää, että kohta aika jättää, on varmasti lohduttavaa katsella konkreettisesti jotakin, mitä tähän elämään jättää: " elämäni ei ollut turha, sain aikaan jotain noin ihmeellistä". 

Juuri näin. Ihminen on sosiaalinen eläin. Lisääntyminen ja jälkikasvusta huolehtiminen tuo tarkoituksen elämään. Tarkoitus tulee jollain tavalla muista ihmisistä. Kun ihminen mieltää elämänsä tärkeäksi, se lisää onnellisuutta.

Tämä aika. Kaksi pientä lasta, ihana mies. Etsitään ensimmäistä omaa taloa. Kauhea kiire, mutta elämä on täyttä 💟 Kaikki rakkaat vielä elossa.

Tähän asti onnellisin vaihe? Varmaankin tämä vaihe, jota nyt elän. En nytkään pidä itseäni erityisen onnellisena.

En tavoittele onnellisuutta, koska minusta maailma, jossa elämme, on paha.

Sisäinen rauha ja ilo on arvokkaampaa kuin onnellisuus; ne ovat lahja Jumalalta.