Olenko täysin epäonnistunut ihmisenä?

Ajan kanssa helpottaa. Et ole epäonnistunut.

Kuinka paljon aikaa? En halua jäädä tällaiseksi

ruikuttajaksi. Ahdistaa, miten paljon suren sitä, että miehellä jo uusia naisia ja että minä en kelvannut. Pidän itseäni surkeana ihmisenä. Tiedän, että en ole ja mieskin sanonut, että olen parempi ihminen kuin hän ja että hän on onnellinen, että lapsemme asuu luonani ja tulee ehkä enemmän minun kaltaisekseni, mutta en halua hänestä tällaista surkeaa ulisijaa :( Haluan vain pystyä jättämään hänet taakseni.. 😭

En siis halua lapsesta samanlaista ulisijaa kuin itse olen ja haluan jättää miehen taakseni

Kauanko olitte yhdessä? Miksi teitte lapsen jos mies ei välittänyt sinusta oikeasti?

Emme siis koskaan olleet yhdessä virallisesti, mutta 2 vuotta. Tulin raskaaksi jälkiehkäisystä huolimatta ja mietimme kauan miten toimimme: pidämmekö vai teenkö abortin. Silloin en vielä tiennyt, että miehellä ei mitään tunteita minua kohtaan. Hän alkoi huolehtimaan minusta, siitä, että syön ja nukun tarpeeksi nyt, kun olin raskaana. Mietti nimiä ja mitä kaikkea tekisimme yhdessä. Hämmennyin ja päädyin pitämään lapsen. Vko 12 hän ilmoitti, että ei pidä minusta ja haluaisi, että teen abortin. En siihen enää kyennyt. Nyt lapsi on hänelle hyvin tärkeä ja hän on hyvin rakastava isä, on onnellinen pojastaan. Haluankin, että he saavat viettää mahdollisimman paljon aikaa yhdessä, en vain itse enää vain pysty olemaan hänen lähellään :(

Voi kuule! Ihmisyys ja elämä ylipäätään on paaaaaaljon muutakin kuin ihmissuhteet. Mulla ei tällä hetkellä ole parisuhdetta lainkaan, mutten missään nimessä pidä itseäni epäonnistuneena. Mulla on hyvä ura, kivoja harrastuksia, ihania ystäviä ja varallisuuttakin kertynyt. Yritän kai tässä sanoa, että lopeta tuo oman onnellisuutesi toisen ihmisen varaan ripustaminen ja ala elää omaa elämääsi.

Ei pitäisi poukkoilla kuin rodeo hevonen, ja käskeä toista lähtemään, heti jos itsestä tuntuu että ei jaksa. Niin makaat kuin petaatkin. Ihan perus järjenkäytöllä näistä tilanteista selviää paljon helpommalla.

Lähinnä koen olevani epäonnistunut, kun vielä kuukausien jälkeenkin olen edelleen ihan rakastunut ihmiseen, jonka tiedän tuovan minulle vain pahan olon. Luulin olevani viisaampi. Tai jotain.. on minulla elämässä paljon hyviä ystäviä ja perhe, joka rakastaa ja on tukena. Ja poikani tekee minusta vahvemman, mutta tämä oma typeryys tämän miehen takia vaan hävettää ja ahdistaa. En ole koskaan seurustellut sillä viihdyn itsekseni, oikeasti ja siksi ahdistaa miten paljon vielä toista rakastaa ja kaipaa kaikesta paskasta huolimatta.

Mies77 kirjoitti:

Ei pitäisi poukkoilla kuin rodeo hevonen, ja käskeä toista lähtemään, heti jos itsestä tuntuu että ei jaksa. Niin makaat kuin petaatkin. Ihan perus järjenkäytöllä näistä tilanteista selviää paljon helpommalla.

Ei ollut kyse, ettenkö olisi jaksanut, olisin halunnut olla hänen kanssaan, mutta minun piti miettiä myös itseäni ja poikaani. Millaisen kuvan annan hänelle, hos olisimme vielä vuosienkin päästä asuneet yhdessä: äiti rakastaa isää, isä ei äitiä ja se selvästi vaivaa. Mitä, kun isä olisi löytänyt sen elämänsä naisen ja lähtenyt hänen matkaansa? Vanhempana se olisi varmasti ollut raskaampaa pojalleni, että isi muuttaa pois ja minullekin, kun perhe hajoaa. Mieluummin nyt, kun poikamme on niin pieni, ettei tajua.

Jaksaisitko itse elää ihmisen kanssa, jota rakastat, mutta joka on kanssasi vain lähinnä, koska on mukavaa, vaikka välittääkin sinusta ja haluaa olla ystäväsi?

Sen perusteella mitä sä miehestä kerrot, ei se kyllä vaikuta kummoiselta tapaukselta. Soutaa ja huopaa; tykkään, en tykkää, en tiedä tykkäänkö, jne. Ehkä joskus ymmärrät ettei tuollaisen menettäminen paha menetys ole. En tiedä mitä sanoa kun nyt toteat että viihdyt hyvin yksin ja muuten asiat on kunnossa. Joku sinut nyt sai raiteiltasi ja toivon että pääset sinne takaisin vielä.

On sulla ikävä tilanne, pakko sanoa. Miksi se ukko sitten poukkoilee noin? Ensin heittäytyy tukemaan ja sitten pitäisikin tehdä abortti, noilla viikoilla? Mikä sitä sitten vaivaa?

Vierailija kirjoitti:

Sen perusteella mitä sä miehestä kerrot, ei se kyllä vaikuta kummoiselta tapaukselta. Soutaa ja huopaa; tykkään, en tykkää, en tiedä tykkäänkö, jne. Ehkä joskus ymmärrät ettei tuollaisen menettäminen paha menetys ole. En tiedä mitä sanoa kun nyt toteat että viihdyt hyvin yksin ja muuten asiat on kunnossa. Joku sinut nyt sai raiteiltasi ja toivon että pääset sinne takaisin vielä.

Kiitos, sitä toivon itsekin. En itsekään ymmärrä, miksi asia vaan jatkaa vaivaamista, sillä järjellä ajateltuna, kaikki mitä sanot käy järkeen ja tiedän ne itsekin. Taidan vaan olla heikko.

Vierailija kirjoitti:

On sulla ikävä tilanne, pakko sanoa. Miksi se ukko sitten poukkoilee noin? Ensin heittäytyy tukemaan ja sitten pitäisikin tehdä abortti, noilla viikoilla? Mikä sitä sitten vaivaa?

Oman menneisyytensä selvittämättömät ongelmat, joita ei edes halua selvittää. Yhtenä hetkenä ei jaksa minua ja on kanssani tekemisissä vain poikamme takia ja seuraavassa sanoo, että ei halua menettää minua kokonaan ja haluaa olla ystäväni.

Olen ehkä naiivi, kun ei ihmissuhteista ole niin paljon kokemusta, mutta ei tuollaista jaksa loputtomiin. Ja paskaa tästä tekee se, että tajuan sen ja 'vihaan' itseäni, kun edelleen rakastam :(

Heikko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sen perusteella mitä sä miehestä kerrot, ei se kyllä vaikuta kummoiselta tapaukselta. Soutaa ja huopaa; tykkään, en tykkää, en tiedä tykkäänkö, jne. Ehkä joskus ymmärrät ettei tuollaisen menettäminen paha menetys ole. En tiedä mitä sanoa kun nyt toteat että viihdyt hyvin yksin ja muuten asiat on kunnossa. Joku sinut nyt sai raiteiltasi ja toivon että pääset sinne takaisin vielä.

Kiitos, sitä toivon itsekin. En itsekään ymmärrä, miksi asia vaan jatkaa vaivaamista, sillä järjellä ajateltuna, kaikki mitä sanot käy järkeen ja tiedän ne itsekin. Taidan vaan olla heikko.

Kestää aikansa ennen kuin menneisyyden asiat näivettyvät pois sieltä pääkopasta. Mutta mitä enemmän niitä asioita miettii, sitä kauemmin se kestää.

Kuvailemasi tunteet ovat normaaleja. Kaikki sydämensä särkeneet (eli melkein kaikki ihmiset) ovat käyneet läpi saman myllyn. Mieli haluaa roikkua toisessa ihmisessä ja suhteessa, vaikka järki sanoo ettei kannata eikä pitäisi. Hylätty ja ei-rakastettu tuntee olevansa täysin arvoton ja surkea. 

Olet tehnyt todella viisaasti, kun lopetit epätasa-arvoisen suhteen noinkin alkuunsa, vauva-aikana.

Nyt sinun ei auta muu kuin surra surusi loppuun. Puhu ystäville, kieriskele ikävässäsi, anna tunteiden tulla. Suru on sulle nyt tärkeää, koska se on ainoa mikä suhteessanne on sinulle jäljellä. Sen takia et vielä edes halua lopettaa suruasi, se ikäänkuin tekee päättyneestä suhteestanne aidon ja tunteistasi todelliset.

Se päättyy kyllä (vaikka et nyt uskoisi). Ikävän ja surun mentyä heräät kuin unesta: Miksi ihmeessä olin niin rikki? Miksi olin valmis kaikkeen, jotta saisin hänet takaisin? Mitä ihmettä hänellä tekisin? Ymmärrät, että olet niin arvokas, että ansaitset molemminpuolisen rakkauden, et armopaloja ja hyväksynnän kerjäämistä. Näet tunteittesi kohteen todellisessa valossa ja ymmärrät, ettet koskaan olisi ollut hänen kanssaan onnellinen.

Se päivä tulee vielä, ja palauttaa uskosi ja itsekunnioituksesi. Sinulla on nyt ihana ja arvokas lapsi, se on tärkeintä. Tsemppiä!

Kokeile vaikka joogaa. Jos pystyisit löytämään onnen avaimet itsestäsi, voisit rakastaa miestä ja samalla antaa sille tilansa olla ja elää jos ette yhdessä pysty olemaan. Pystyisit olemaan henkisesti riippumaton siitä tyypistä. Se että rakastaa jotakuta ei aina tarvitse tarkoittaa sitä että kyseisen ihmisen kanssa pitäisi olla parisuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Kuvailemasi tunteet ovat normaaleja. Kaikki sydämensä särkeneet (eli melkein kaikki ihmiset) ovat käyneet läpi saman myllyn. Mieli haluaa roikkua toisessa ihmisessä ja suhteessa, vaikka järki sanoo ettei kannata eikä pitäisi. Hylätty ja ei-rakastettu tuntee olevansa täysin arvoton ja surkea. 

Olet tehnyt todella viisaasti, kun lopetit epätasa-arvoisen suhteen noinkin alkuunsa, vauva-aikana.

Nyt sinun ei auta muu kuin surra surusi loppuun. Puhu ystäville, kieriskele ikävässäsi, anna tunteiden tulla. Suru on sulle nyt tärkeää, koska se on ainoa mikä suhteessanne on sinulle jäljellä. Sen takia et vielä edes halua lopettaa suruasi, se ikäänkuin tekee päättyneestä suhteestanne aidon ja tunteistasi todelliset.

Se päättyy kyllä (vaikka et nyt uskoisi). Ikävän ja surun mentyä heräät kuin unesta: Miksi ihmeessä olin niin rikki? Miksi olin valmis kaikkeen, jotta saisin hänet takaisin? Mitä ihmettä hänellä tekisin? Ymmärrät, että olet niin arvokas, että ansaitset molemminpuolisen rakkauden, et armopaloja ja hyväksynnän kerjäämistä. Näet tunteittesi kohteen todellisessa valossa ja ymmärrät, ettet koskaan olisi ollut hänen kanssaan onnellinen.

Se päivä tulee vielä, ja palauttaa uskosi ja itsekunnioituksesi. Sinulla on nyt ihana ja arvokas lapsi, se on tärkeintä. Tsemppiä!

Tuo, että kaikki mitä on jäljellä on suru ja siksi en halua edes siitä luopua, on asia, jota en ollut edes miettinyt, mutta kun sen sanoit, niin sehän on totta. Kun se suru on Poissa, niin se toinenkin ihminen on kokonaan poissa ja en ehkä ole valmis, jossain syvällä pääkopassani.

Kiitos. Kiitos niin paljon kauniista sanoistasi. Toivon todella, että jonakin päivänä tapaan ihmisen, jonka kanssa minä (ja poikani) voimme olla onnellisia :)

Ja en usko, että tarvitsee miehen onneen, mutta kyllä ne ihmiset elämässä tekevät onnelliseksi. Olivat siteen perhettä, ystäviä tai rakastajia.

Vierailija kirjoitti:

Kokeile vaikka joogaa. Jos pystyisit löytämään onnen avaimet itsestäsi, voisit rakastaa miestä ja samalla antaa sille tilansa olla ja elää jos ette yhdessä pysty olemaan. Pystyisit olemaan henkisesti riippumaton siitä tyypistä. Se että rakastaa jotakuta ei aina tarvitse tarkoittaa sitä että kyseisen ihmisen kanssa pitäisi olla parisuhteessa.

Jooga voisi olla kiva ja olen sitä pitkään pohtinutkin.

Tavallaan haluaisin pystyä löytämään itsestäni juuri sen rauhan, että voisin rakastaa miestä, jos rakkaus ei koskaan kokonaan katoa, mutta kuitenkin olla onnellinen itsekin, vaikka hänen kanssaan en ole. Toivon edelleen hänelle onnea ja hyvää, mutta vielä en kestä ajatusta hänen uusista naisistaan :(

Naiset ootte just niin pelattavissa olevia otuksia. Hävettää kuulua samaan sukupuoleen teidän kanssa.