Olenko täysin epäonnistunut ihmisenä?
Olen pienen pojan äiti, en seurustele. Olin täysin rakastunut lapsen isään, mutta hän ei alun jälkeen koskaan ollut enää varma tunteistaan, mutta halusi pysyä elämässäni. Olin heikko. Hän asui kanssamme ja sanoi, että hänellä oli hyvä olla kanssani. Kun lapsi oli 2kk hän muutti pois, pyynnöstäni, sillä en kestänyt enää. Tästä on aikaa nyt 5kk ja edelleen vain rakastan ja kaipaan häntä, vaikka hän omien sanojensa mukaan voi nyt paremmin kuin koskaan ja on jo löytänyt uusia naisia. Lapsemme takia yhteyttä on pakko pitää, mutta olen rajannut sen minimiin (sposti) ja tapaamiset yritän tehdä Niin, että isä saisi olla poikansa kanssa kaksin eikä minun tarvitsisi olla lähellä. Mutta kun vain näen hänet tai hän tulee lähelle seisomaan, niin tuntuu kuin kaikki se työ mitä joka päivä teen päästäkseni yli vaan revitään silpuksi. Ikävöin häntä niin paljon. En osaa olla vain ystävä, en osaa olla hänen kanssaan vain vanhempi lapsellemme, kun edelleen kaipaan häntä elämääni. Kaipaan sitä, että sain jakaa päivän kuulumiset hänen kanssaan ja sain kuulla hänen päivästään. Kaipaan sitä, että hän joskus laski päänsä syliini, jotta silittelisin hänen hiuksiaan. Kaipaan jopa hänen pahanhajuista hengitystään. Kaipaan hänessä kaikkea.
Hän satutti niin paljon. En itsekään ole syytön, mutta olen hänen vuokseen jo liian kauan voinuh pahoin, niin miksi ihmeessä edelleen kaipaan? Meille ei ole luvassa enää mitään hyvää, ei mitään parempaa. Ei onnellista loppua. Emme vain loppupeleissä sopineet toisillemme. Tai eroja oli ehkä liikaa. Miksi siis en vain pääse yli? Olen melkein 30, mutta hän oli ensimmäinen mies, ketä olen rakastanut. En halua tuntea näin enää. Miten voinkin olla näin säälittävä. Vihaan itseäni välillä hyvin paljon enkä tiedä mitä tehdä.. :(
Ja neuvolapsykologilla käyn ja se auttaa. Puhuminen auttaa, mutta kaikki valuu hukkaan heti, kun näen hänet. Miksi pitää olla näin heikko..?
Kommentit (27)
Vierailija kirjoitti:
Se että itse rakastaa mutta toinen ei on kova kolaus ihmisen egolle. Usein sitä ihminen jää henkisesti herkemmin kiinni satuttaneisiin suhteisiin kun niihin joissa toinen on ollut itseä kohtaan hyvä.
Päätit kuitenkin suhteen, joten et ole heikko. Ja uskallat tuntea tunteesi nyt, mikä sekin kertoo vahvuudestasi. Usko pois, vielä tulee päivä jolloin olet sinut tapahtuneen kanssa. Sitä ennen ole armollinen itsellesi. Tunteilleen ei voi mitään mutta toiminnalleen voi. Ja sinä olet toiminut, tehnyt päätöksiä ja ratkaisuja.
Kiitos, kiitos, kiitos. Yritän jatkossakin olla vahva. Edelleen välillä itken itseni uneen, kun katselen vieressäni nukkuvaa poikaani, joka on täydellinen kopio isästään, mutta olen päättänyt jo kauan sitten, että haluan opettaa pojalleni, että kaikki tunteet on sallittuja ja mitään ei tarvitse piilotella. Jos on paha olla niin saa huutaa ja itkeä. Jos on onnellinen saa nauraa ja iloita, itkeä silloinkin, jos siltä tuntuu. Mutta ennen kuin voin opettaa sen pojalleni, niin on opetettava se itselleni.
Olet oikeassa, että egoni on kokenut kolauksen. Oli kova paikka huomata, että samaan aikaan, kun mies suunnitteli minun kanssa yhteisen asunnon hankkimista, niin hän ajatteli, että ei yhteistä tulevaisuutta meille kuitenkaan tahdo.
Kaikki päätökset mitkä nyt olen tehnyt ovat olleet todella vaikeita ja aina, kun näen häntä, niin haluaisin vain peruuttaa kaiken, mutta onneksi olen nyt äiti. Jos olisin tässä vain yksin, niin varmasti peruisin kaiken ja pyytäisin hänet takaisin, mutta nyt ajattelen poikaani ja pohdin millaista mallia haluan hänelle antaa. Haluaisinko, että hän kohtelee naisia näin? Vai haluanko näyttää hänelle, että joskus on vain pakko jatkaa matkaa, vaikka se tarkoittaa ihmisten taakse jättämistä, sillä kaikkien ihmisten, rakastitpa heitä kuinka paljon tahansa, ei ehkä ole tarkoitus pysyä elämässäsi ikuisesti.
Jätä joku tai vaikka kaikki. Muuta? Jätä narsisiti?
Vierailija kirjoitti:
Jätä joku tai vaikka kaikki. Muuta? Jätä narsisiti?
?
Vierailija kirjoitti:
Naiset ootte just niin pelattavissa olevia otuksia. Hävettää kuulua samaan sukupuoleen teidän kanssa.
Sellaista
Todella vanha aloitus, pääsiköhän ap yli surusta?
Se että itse rakastaa mutta toinen ei on kova kolaus ihmisen egolle. Usein sitä ihminen jää henkisesti herkemmin kiinni satuttaneisiin suhteisiin kun niihin joissa toinen on ollut itseä kohtaan hyvä.
Päätit kuitenkin suhteen, joten et ole heikko. Ja uskallat tuntea tunteesi nyt, mikä sekin kertoo vahvuudestasi. Usko pois, vielä tulee päivä jolloin olet sinut tapahtuneen kanssa. Sitä ennen ole armollinen itsellesi. Tunteilleen ei voi mitään mutta toiminnalleen voi. Ja sinä olet toiminut, tehnyt päätöksiä ja ratkaisuja.