Mikä oli raskaudessa parasta?

Liikkeiden tunteminen! Tsemppiä ja jaksamista ap:lle, kohta luultavasti helpottaa ainakin huonovointisuus.

Meinasin sanoa, että se, kun se on ohi mutta kyllä edellinen vastaaja on oikeassa, liikkeiden tunteminen, ultrat, sydämenlyöntien kuuleminen neuvolassa, mielikuvat millainen tuleva pikkuinen mahtaa olla ja lopulta vauvan näkeminen, kun hän syntyy.

Pitkä mammaloma tiedossa😊

Kun vauva oli jo aika iso, oli tosi hauska seurata sen liikkeitä. 

Olin tosi hoikka eli vatsanpeitteet olemattomat. Sain vauvan kantapäästäkin kiinni tämän möyriessä. 

Ylipäänsä alkuraskauden jälkeen (perinteiset väsymys ja pahoinvointi, joka kyllä minulla ihan lievää), kaikki oli myönteistä. 

Olen yksi niistä onnellisista jotka ovat molempien raskauksien aikana elämänsä kunnossa.Alun "hajuherkkyys" vaivasi varmaan noille 13-14 viikoille.Kuukautiseni olleet aina vähän miten sattuu ,niin raskaus ilmeisesti siinä suhteessa hormoonien suhteen parasta aikaa.Tsemppiä AP ! Kyllä kohta helpottaa.Kuulet sydäänääneet,näet ultran.......

Ultrat, liikkeiden tunteminen ja ne sydänäänet. Odotan jo kovasti, että tunnen liikkeet ja on eka ultra. Edellisestä muistan kun vauva potki mahassa ja näin hänen kantapäänsä siitä vatsanpäältä, sellainen möykky vain, joka meni karkuun kun yritin silittää.

Mutta ymmärrän, tämä pahoinvointi ja väsymys on kamalaa.

Rv 6+2

Mulla lorahti kunnolla verta jossain rv 8-9 paikkeilla, kävin klinikalla tsekkauttamassa tilanteen ultralla ja siellä todettiin vuodon johtuneen hematoomasta. Sen jälkeen parasta oli, että vuoto pikkuhiljaa loppui ja aloin uskoa, että raskaus tosiaan jatkuu normaalisti!

Parasta myöhemmin oli vatsan kasvu ja lapsen liikkeiden tunteminen - että siellä sinä todellakin olet, odotellaan vielä vähän ja sitten ollaan valmiita tapaamaan toisemme :) Hieno poika sitten syntyikin :)

Mulla oli iltapainotteista etovaa oloa alkuraskaudessa. Vaikeinta oli se, että leipä kaikissa muodoissaan kuvotti - jos vaikka esikoiseni oli paahtanut leipää välipalaksi, haistoin sen heti tullessani ulkoa rappukäytävään ja voi yööök... Onneksi se meni ohi lopulta aika nopsaan, vaikka silloin se vaihe tietysti tuntui ikuisuudelta :/

Keskenmeno.

10. viikko menossa ja mitään erityisen hyvää tässä ei vielä ole ollut. Väsyttää, kuvottaa ja rinnat niin kipeät että herään yöllä jos vaihdan asentoa. Eiköhän tämä tästä piakkoin.. Parasta raskaudessa on varmaan se että se joskus loppuu ja saa vauvan.

Molemmat oli aika raskaita fyysisesti. Liikkeet toki oli kivoja, paitsi esikoisen kanssa niitä laskettiin hulluna kun en edes lopussa meinannut tuntea. Ja kuopuksen kanssa taas liikkeet teki todella kipeää, hän monotti tai nuppasi mukavat sukkapuikkovihlonnat alakertaan monta kertaa päivässä...

No... maha oli kaunis mielestäni. Sellainen kiinteä ja melko sopusuhtainen pallo eikä tullut arpia tms. Tykkäsin kropastani ulkoisesti raskausaikana.

Ei mikään. Raskausaikana tehdään töitä, ei silloin ehdi lasta miettiä. Pahoinvoivaa oloa ja kaikenlaista. Kun tulee raskaaksi, oma elämä loppuu. Aivan kauheaa. Ennen raskautta kaikki oli hyvin.

Minulla ei ollut pahemmin raskausoireita ja positiivisista raskaustesteistä huolimatta pelkäsin että en ollutkaan raskaana. Parasta raskaudessa oli siis ensimmäinen ultra kun näki että siellä mahassa oikeasti oli joku! Pakko myös myöntää että tykkäsin kun minun vointiani kysyttiin ja muutenkin olin "huomion keskipisteenä", nyt olen vain lapsen äiti eikä minun kuulumisillani ole enää niin väliä.

Ensimmäisten liikkeiden tunteminen ja kun ne liikkeet kovenee ja alkaa näkyä ulospäin. Kasvava maha, pienen sydämen sykkeet, ultrat ja se kun mietit että minkä näköinen lapsesta tulee ja mitä on isältä perinyt tai mitä periytyy itseltä.Sikiön hikka tuntuu hauskalta

Onnea ap lapsesta sekä onnea muille jotka ovat raskaana

Miten joku voi iloita raskaudesta... vaikka lapsi olisi toivottu.

Ekat sydänäänet kun kuuli, voih. Klisee joo, mutta silloin tajusi, että sisälläni on oikeasti uusi ihminen kasvamassa, oli se hienoo. Muuten raskaus ei haitannut, mutta jumalaton närästys, ei voinut syödä mitään mistä tykkäs, ei sipulia, valkosipulia, chiliä, eikä mausteita yleensäkään. Ja pakko lisätä yksi klisee vielä, kun lapseni syntyi ja sain hänet käsiini, herranjestas sitä rakkauden määrää. Vasta silloin tuntui, että tietää mitä rakkaus on. Enkä ole mikään "vauvaihminen" ollut koskaan, enkä ole vieläkään.

Alkuraskaudessa oli 6 viikkoa ruskeaa vuotoa / veristä vuotoa. Se onneksi loppui 1. trimesterin jälkeen. Mutta kaikki oli vähän kiikunkaakun, jatkuuko raskaus vai ei.

Olen voinut pääsääntöisesti lähes normaalisti ja toisinaan mietin, että miksi en ole tehnyt tätä jo aikaisemmin. Ei pahoinvointia, ei päänsärkyä, väsymystä oli jossain vaiheessa, mutta nyt ei oikeastaan.

Liikkeitä on tuntunut jonkun aikaa, neuvolassa on mukava käydä ja vauvan vaatteita olen jo hankkinut.

Kyllä se siitä!

Paras osuus oli synnytyksen käynnistyminen. Kummassakin raskaudessa.

Minulle raskausajat ovat olleet henkisesti ja fyysisesti niin raskaita, että nykyään käytössä on tuplaehkäisy. (Lapsia kyllä tahtoisin enemmänkin mutta raskaana en halua olla enää sekuntiakaan.)