Subun lopetus

Voimia sinne:( Hienoa että haluat lopettaa, voitko pyytää puolisoa auttamaan ja tukemaan sinua? Itsellä auttoi kun pyysin apua kaverilta joka piti aineet itsellään eikä antanut niitä minulle takaisin. Nyt en tiedä olisinko pyytänyt apua häneltä jos olisin tiennyt kuinka vaikeaksi muutun, raivosin hänelle oikein kunnolla mutta pääsin kuiville jokapäiväisestä käytöstä, kokonaan en vielä mutta kyllä tämä tästä. Kyseessä oli tosin amfetamiini, mutta tärkeiden ihmisten tuki on tärkeää joka tapauksessa. Muista että tämä ei ole sinun syytäsi, kukaan ei ajattele kokeillessaan että jää koukkuun.

Suosittelen lukemaan kirjan Allen Carr - stumppaa tähän. Mielenkiintoinen psykologinen kirja tupakoinnin lopettamiseen mutta voi soveltua myös muihin päihteisiin. Ei siis kerrota päihteen haitoista vaan ajattelutavan muutoksesta joka auttaa lopettamaan. Itselläni auttoi A-vitamiinin vähentämiseen säännöllisestä erittäin satunnaiseksi.

Onko parisuhde sellaisella mallilla, että se kantaa yli vaikeiden hetkien? Oletko puolisosi kanssa onnellinen? Näetkö mielekkään tulevaisuuden juuri hänen kanssaan? Jos epäröit, lähde tuosta parisuhteesta. Siten pääset eroon myös subusta, koska se ei ole enää sun saatavilla. Älä riskeeraa terveyttäsi.

Tai toinen vaihtoehto on, että kiellät puolisoasi antamasta vaikka kuinka ruinaat tai on huono olla. Pystyykö hän siihen?

Tärkeetä on kans oikeenlainen vierotus, tiputa 1/8 käytetystä (päivittäisestä) annoksesta kahden viikon välein. Jos vierotusoireita niin vieläkin hitaammin tiputat. Vierotusaika vähintään niin monta kuukautta kun vuosia mitä oot käyttäny tai yhtä monta viikkoa mitä käyttökuukausia. Tsemppiä!

Kiitos kannustavista sanoistasi. Puolisoni on kyllä yrittänytkin, mutta kun asumme samassa taloudessa, on hänen ollut vaikeaa kestää kiukutteluani. Sen on kyllä nyt sanonut, että soittaa jonnekin pyytääkseen apua, jos en kykene siihen oma-alotteisesti.

Onnittelut siitä, että olet itse päässyt eroon. Tunnen erään ihmisen, jonka koko elämä on pilalla amfetamiinin vuoksi.

Olen sitä itsekin kokeillut, mutta se tuntui jotenkin niin salakavalalta, että päätin olla siihen koskematta sen enempää. Mutta nykyään tuntuu, että subu on minulle melkein vielä pahempi kun ajattelin siitä jotenkin eri lailla kun se on puolisolle laillinen lääke, että se olisi jotenkin hyväksyttävämpää ja sallitumpaa. Vasta viimeisen vuoden aikana olen ymmärtänyt, että minulle kyseessä on laiton huume kuitenkin, koska olen sen väärinkäyttäjä.

On todella kurjaa myöntää olevansa huumeriippuvainen, kun aiemmin olin todella huumevastainen ja tuo amfetamiinin kokeilukin vain vahvisti sitä tunnetta. Subun käytön aloitin kroonisten kipujen vuoksi, kun juuri silloin ei ollut mahdollisuutta mennä lääkäriin ja huomasin sen auttavan, vaikka ensin kyllä oksentelin oikein kunnolla. Puoliso halusi auttaa kun en voinut edes liikkua särkyjeni vuoksi. Hän kyllä silloin varoitteli että ei kannata ottaa kuin vähän aikaa, etten jää koukkuun. Kärsin silloin myös syvästä masennuksesta ja huume turrutti tunteet. Ensin otinkin vain silloin tällöin. Sitten niitä kertoja alkoi olla yhä enemmän. Kunnes lopulta kroppa oli jo niin tottunut, ettei enää tullut huono olo. Kun silloin huomasin jääneeni koukkuun, lopetin käytön lähes täysin yli vuodeksi. Sitten tuli taas syvä masennus ja sen sijaan, että olisin lampsinut hakemaan apua lääkäriltä, aloin käyttämään subua enemmän. Puolisolla itsellään oli stressiä, joten ei ilmeisesti jaksanut tapella vastaankaan. Ja tietysti riippuvainen valehtelee silmät suurina lopettavansa pian. Jokaikisen ratkeamisen jälkeen on vaikeampi pysyä päätöksessään.

Nykyään puoliso näkee lävitseni, mutta ei siltikään oikein jaksa sitä meteliä jonka laitan pystyyn. Hän ei ole saanut minulta rauhaa. Moni olisi varmaan jo heittänyt pihalle. Hän ei henno, koska on yhä uudelleen ja uudelleen uskonut että jonain päivänä pystyn lopettamaan.

No nyt on se päivä. Tähän mennessä menee ihan hyvin, mutta ei ole kuin aamuannos vasta välissä. Olen siis ottanut kolme kertaa päivässä. Lauantaina tulee se pahin fyysinen olo vasta.

Minua hävettää oma käytökseni. En edes tunnista itseäni kun käyttäydyn sillä tavalla. Riippuvuus muuttaa ihmisen itsekkääksi.

Minkälaiset viekkarit tuli amfetamiinin lopettamisesta?

Ap.

Anteeksi hei että tulen tähän ketjuun kyselemään toisen vaikeassa tilanteessa, mutta onko todella niin, että huumeriippuvaisella ei ole mahdollisuutta vieroitukseen siinä pelossa, että siitä jää ikuisiksi ajoiksi merkintä? Millaisesta merkinnästä ja keille kaikille näkyvästä merkinnästä nyt puhutaan? Ap:n tapauksessa ilmeisesti sellaisesta, joka sabotoi hänen tulevaa elämäänsä tavalla, joka on tässäkin tilanteessa sietämättömän kova.

Mietin tätä asiaa siksi, että tässä vaikuttaa olevan poliittisen vaikuttamisen tai kansalaistoiminnan paikka, ja itse olen kiinnostunut tuollaisesta vaikuttamisesta. Toisin sanoen vaikuttaa mielestäni kestämättömältä se, että ihmiset ajautuvat syvemmälle ongelmiin sen sijaan, että saisivat normaalielämästä kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Tärkeetä on kans oikeenlainen vierotus, tiputa 1/8 käytetystä (päivittäisestä) annoksesta kahden viikon välein. Jos vierotusoireita niin vieläkin hitaammin tiputat. Vierotusaika vähintään niin monta kuukautta kun vuosia mitä oot käyttäny tai yhtä monta viikkoa mitä käyttökuukausia. Tsemppiä!

Kiitos tsempistä

Joo olen kokeillut tota tiputtamista, mutta en ole kyennyt siihen. Minun päiväannos on siis ollut 2mg. Jostain syystä minulle ajatus viikkojen sitoutumisesta tiputteluun tuntuu vaikealta, vaikka varmasti helpottaisi viekkareita. Tietysti sen voisi yrittää lyhyemmässä mittakaavassa kun tuo annos on sen verran pieni, tyyliin 0.25mg per viikko.

Mutta olen kyllä lukenut tyypeistä, joilla on sama määrä, että ovat leikanneet murusia veitsellä saadakseen tiputettua mahdollisimman pieneen ennen lopettamista. Ja ovat antaneet ne jollekin kaverille, joka sitten antaa vain sen päivittäisen annoksen. Jotkut taas ovat käyttäneet sitä että harventavat päiviä samaan aikaan kun pienentävät annosta.

Minulla on vain todella huono kärsivällisyys, olen erittäin impulsiivinen ihminen ja kaikki asiat pitäisi tapahtua heti. Voisihan tuosta tiputtelusta puolisolta kysästä, että mitä hän on mieltä. Mutta voipi olla että takkiin tulee. Hän alkaa olla niin totaalisen kyllästynyt koko touhuun ja jatkuviin lupauksiin, vaikka yrittääkin ymmärtää.

Ap.

Parasta olis nyt pesäero puolison kanssa. Eihän tossa ole mitään järkeä. Aikooko puolisosi käyttää subua lopun elämäänsä? Voisitteko olla erossa jonkun aikaa ja saada elämänne päihteettömäksi yksin? Toisianne tukien ystävänä mutta ei puolisoina. Sitten ehkä joskus uudestaan yhteen.

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi hei että tulen tähän ketjuun kyselemään toisen vaikeassa tilanteessa, mutta onko todella niin, että huumeriippuvaisella ei ole mahdollisuutta vieroitukseen siinä pelossa, että siitä jää ikuisiksi ajoiksi merkintä? Millaisesta merkinnästä ja keille kaikille näkyvästä merkinnästä nyt puhutaan? Ap:n tapauksessa ilmeisesti sellaisesta, joka sabotoi hänen tulevaa elämäänsä tavalla, joka on tässäkin tilanteessa sietämättömän kova.

Mietin tätä asiaa siksi, että tässä vaikuttaa olevan poliittisen vaikuttamisen tai kansalaistoiminnan paikka, ja itse olen kiinnostunut tuollaisesta vaikuttamisesta. Toisin sanoen vaikuttaa mielestäni kestämättömältä se, että ihmiset ajautuvat syvemmälle ongelmiin sen sijaan, että saisivat normaalielämästä kiinni.

No siis potilastietoihin jää tieto siitä, että on ollut ongelmia huumausaineeksi luettavan aineen kanssa. Tämä johtaa siihen että joitakin lääkkeitä ei saa oikeaan tarpeeseenkaan ja suhtautuminen on kovin nuivaa jos yrittää ylipäätään saada apua särkyihin. Tämä tiedän toisten ihmisten kokemuksista.

Se taas johtaa siihen että kun ei saa laillista apua, on ratkeaminen laittomiin aineisiin suuri riski.

Ap.

Vierailija kirjoitti:

Parasta olis nyt pesäero puolison kanssa. Eihän tossa ole mitään järkeä. Aikooko puolisosi käyttää subua lopun elämäänsä? Voisitteko olla erossa jonkun aikaa ja saada elämänne päihteettömäksi yksin? Toisianne tukien ystävänä mutta ei puolisoina. Sitten ehkä joskus uudestaan yhteen.

Lääkäri on hänelle sanonut että hänen ei ole hyvä vielä lopettaa. Ei hän koko elämäänsä sitä halua käyttää kuitenkaan.

Olen minä tuota pesäeroakin miettinyt, mutta ei sekään ole helppoa kun olemme olleet yhdessä monta vuotta ja muuten parisuhde on hyvä. Ainoa mikä suhdetta hiertää on tämä minun käyttöni. Toki jos nyt en onnistu niin ehkä sitten voi olla parempi mennä erilleen. Mutta haluan yrittää vielä lopettaa ensin näin. Kaipa se kuitenkin loppupeleissä on kiinni omasta muutoksesta. Minun pitää alkaa ajattelemaan, että se on hänen lääkkeensä eikä minulla ole siihen mitään asiaa koskea. Kuka nyt jonkun sydänlääkkeistä esim. menisi napsimaan palasia? Aiheutan jo pahaa puolisolleni sillä, että hän ei saa täyttä hänelle määrättyä lääkitystä minun vuokseni. Se on äärimmäisen itsekästä.

Vaikka hän onkin mahdollistanut käyttöni, on se kuitenkin lopulta minun oma syyni ja vastuuni. En siis halua satuttaa häntä enää enempää eli tämä on nyt loppu tavalla tai toisella kuitenkin.

Ap.

Voin vaan kuvitella miten pahalta tuo tilanne tuntuu yleisesti. Ihana kun puoliso pysyy siinä ja haluaa uskoa että pystyt lopettamaan, ehkä voisit tosiaan vähentää pikkuhiljaa? Masennukseen kannattaa hakea apua, se tekee lopettamisesta vielä vaikeampaa, jos se on vielä ollut osasyyllinen käytön aloittamiseen. Lauantaina tulee paha olo,  mutta se menee kyllä ohi, jos silloin retkahtaa niin paha olo vain siirtyy. Ja tiedän se on kamalaa kun huomaa että oma persoona on muuttunut noiden takia. Ja aasta ei tullut hirveitä viekkareita noin pitkällä aikavälillä, pari päivää lopettamisen jälkeen hermostutti, oli tosi levoton ja ahdistunut olo, tuntui että joku seuraa. Menetin hermoni kaikesta, ja sitten ne tärinät ja keskittyminen mihinkään oli ihan yhtä tyhjän kanssa. Enää ei ole tuollaista, ne meni aika nopeaa ohi, ei ollut viikkoja tai kuukausia tämä. Edelleen tekee aamuisin mieli mutta se ei siitä ehkä mihinkään muutu. Harmittaa se, että persoona muuttui, ennen olin rauhallinen ja kiltti kaikille,  mutta nyt olen kärsimätön ja saan hallitsemattomia raivokohtauksia, onneksi en kovin usein enää. Mutta yritä jaksaa asiat muuttuvat vielä paremmaksi, ja sinua autetaan jos haet apua.

Oletko harkinnut hakeutuvasi korvaushoitoon?

1 kirjoitti:

Voin vaan kuvitella miten pahalta tuo tilanne tuntuu yleisesti. Ihana kun puoliso pysyy siinä ja haluaa uskoa että pystyt lopettamaan, ehkä voisit tosiaan vähentää pikkuhiljaa? Masennukseen kannattaa hakea apua, se tekee lopettamisesta vielä vaikeampaa, jos se on vielä ollut osasyyllinen käytön aloittamiseen. Lauantaina tulee paha olo,  mutta se menee kyllä ohi, jos silloin retkahtaa niin paha olo vain siirtyy. Ja tiedän se on kamalaa kun huomaa että oma persoona on muuttunut noiden takia. Ja aasta ei tullut hirveitä viekkareita noin pitkällä aikavälillä, pari päivää lopettamisen jälkeen hermostutti, oli tosi levoton ja ahdistunut olo, tuntui että joku seuraa. Menetin hermoni kaikesta, ja sitten ne tärinät ja keskittyminen mihinkään oli ihan yhtä tyhjän kanssa. Enää ei ole tuollaista, ne meni aika nopeaa ohi, ei ollut viikkoja tai kuukausia tämä. Edelleen tekee aamuisin mieli mutta se ei siitä ehkä mihinkään muutu. Harmittaa se, että persoona muuttui, ennen olin rauhallinen ja kiltti kaikille,  mutta nyt olen kärsimätön ja saan hallitsemattomia raivokohtauksia, onneksi en kovin usein enää. Mutta yritä jaksaa asiat muuttuvat vielä paremmaksi, ja sinua autetaan jos haet apua.

No lupasin jo puolisolle että tänään en enää ota. Voi tulla iso pettymys, jos nyt sanon että yritänkin ensin vähentää. Onhan se tietysti parempi vaihtoehto kuin täysi retkahdus viekkareiden takia.

Mutta no, kaipa tämä tästä. Pitää vaan yrittää positiivisella mielellä jaksaa taistella.

Korvaushoito on kinkkinen juttu, koska subu itsessään on korvaushoitolääke. En edes tiedä onko suburiippuvuuteen olemassa korvaushoitoa. Mutta en ainakaan haluaisi mitään sellaista mikä vaihtaa vanhan riippuvuuden toiseen. Lopulta sitä olisi varmasti yhtä suossa yrittäessään lopettaa.

Vierailija kirjoitti:

Hei onko täällä muita samassa suossa olevia eli koukussa laittomasti? Olen siis käyttänyt päivittäin useamman vuoden ja haluan lopettaa. Omalla kohdalla siitä tekee vaikeaa että puoliso on laillisesti lääkityksellä ja sitä on siis aina lähellä ilmaiseksi jos vain väännän puolison kanssa niin kauan asiasta, että hän antaa periksi. Määrät ovat tosin pienehköjä verrattuna moniin muihin. Mutta olen sen verran pahasti koukussa, että lopettaminen on erittäin vaikeaa. Olen yrittänyt monta kertaa, mutta viimeistään parin kuukauden jälkeen ratkennut masennuksen vuoksi. En kuitenkaan halua merkintöjä minnekään, joten joudun lopettamaan ilman ammattiapua. Mistä ihmeestä saisin sen verran itsehillintää, että pystyisin olemaan ajattelematta sitä puolisolla olevaa "lääkettä" joka "parantaa kaikki vaivat" eli tekosyitä on satoja suoda itselleen tämän "viimeisen kerran" joka on varmasti yksi typerimmistä valheista itselleen.

Myös fyysiset viekkarit pelottaa, mutta eivät lähestulkoonkaan niin paljon kuin psyykkiset. Se paranoidisuus, pelko, masennus ja ahdistus ovat paljon tuskaisempia. Mieluummin ottaisin vaikka tuplapitkän fyysisen kokemuksen jos se olisi sen jälkeen ohi. Mutta ei, pahin tulee vasta kun se uutuudenviehätys lopettamisesta menee. Eli kun luulee, että pahin on ohi ja hetken tuntuu paremmalta ja energiseltä, sitten yhtäkkiä romahtaa täysiä pohjaan. Silloin se oikea koettelemus on edessä. Harmittaa kun tiedän pari kk etukäteen, mitä tuleman pitää. Kun voisin mennä edes akuuttien viekkareiden ajaksi muualle. Mutta kun sen pitäisi olla sellainen paikka, jossa voin vain olla kun se pahin olo tulee. Kukaan muu kuin puoliso ei tiedä, joten ei oikein ymmärräkään.

Sori tuli vähän pitempi kuin piti. Toivon että jotkut subun käytön lopetuksen läpikäyneet antaisivat jotain vinkkejä minun tilanteeseeni.

Ymmärrän kyllä että jotkut haluavat tuoda esille halveksuntansa narkkeja kohtaan mutta mikään anonyymien ihmisten kommentointi ei voi satuttaa minua enempää kuin itsekritiikkini ja puolison sanomiset.

Ja haluan oikeasti lopettaa koko loppuelämäkseni kaiken kemikaalipelleilyn. Ei ole todellakaan sen arvoista. Jos en nyt lopeta, olen aika liemessä jos sairastun vakavasti ja tarvitsen opioidipohjaista lääkettä. Se kun ei toimi, jos käyttää Subutexia. Mutta joo, tänään on ensimmäinen päivä ilman, sen olen päättänyt.

Jos joku kokeilunhaluinen lukee tätä, älä kokeile, ole kiltti.. Älä ota riskiä jäädä koukkuun. Minäkin väitin samaa kuin muut, en jää koukkuun kun en ole muuhunkaan jäänyt. No eipä ollut kokemusta voimakkaasta opioidista ennestään.

Jos jollakulla olisi vinkkejä lopetuksen suhteen, olisin kiitollinen niistä. Samaten kannustavat viestit auttavat. Ja toivon että oma kirjoitukseni kannustaa jotakuta muutakin lopettamaan.

Itse pääsin eroon huumeista 12 vuotta sitten lopullisesti. Enkä todellakaan päässy ekalla enkä tokalla yrityksellä.  Silloinen tyttöystävä käytti myös ja siinä sit pitäs lopettaa, niin ei se onnistu. Sitten mietin omaa elämääni ja sitä mitä järkeä tässä on. Erosin hänestä ja jätin myös ne kaverit, jotka käyttti. Menin katkolle 8 viikoksi. Palasin takasin ja otin yhteyttä niihin entisiin kavereihin, jotka eivät käytä. Entiseen elämääni en ole enää mitenkää yhteydessä. Vaihdoin numerot ja kaikki. Se ympäristö on se ratkasevin juttu. Niiku tiedät itsekin, niin nitkut houkuttelee sua aina vaan takasin kuvioihin. Enkä mä siinä vaiheessa miettiny jääkö joku merkintä mihinkään. Eipä ole ainakaan minun kohdalla vaikuttanut mitenkään jos sellanen merkintä on jossain. Ihan töissä olen. Rohkeasti vaan katkolle. Ton kaverihommelin tiedät itsekin, joten jos olet valmis itsesi takia parantaa elämääsi, niin sit muija vaihtoo ja numerot uusiks.

Suburiippuvuuteen on korvaushoito olemassa, joko suboxonella tai metadonilla.

Tsemppiä tulevaan, mihin tahansa ratkaisuun päädytkin! Fyysinen vierottautuminen onkin varmaan se "helpoin" juttu, mut se henkinen puoli... ammattiavun puoleen kääntymistä kannatan minäkin. Sieltä saisi työkaluja henkisen puolen prosessointiin, apua ahdistukseen ja masennukseen, vinkkejä ja neuvoja retkahduksen ehkäisyyn jne.

Yllättävän paljon löytyy mammapalstaltakin narkkeja.

Uskoisin ettei subu ole elämääsi vielä niin pahasti muuttanut, ettet pystyisi tekemään asioita joita haluat, mutta neuvon silti sinua miettimään mitä asioita haluaisit elämääsi subun tilalle, minkä tekemisestä nautit, mitä haluat kokeilla ja oppia. Tulet nimittäin tarvitsemaan elämääsi niitä iloa ja sisältöä tuovia asioita. Lopettaminen on helpompaa kun on jotain todella mieluisaa tekemistä, siinä unohtuu ne huonot olot ja säryt sekä varsinkin se ahdistus. Sehän on sitten vain sinusta itsestäsi kiinni mitä ne asiat ovat, tykkäätkö liikunnasta, käsitöistä, meikkaamisesta, lukemisesta, uusien leivontareseptien kokeilusta... Tärkeintä on että itse nautit siitä tekemisestä.

Varaudu siihen että vaikeaa tulee olemaan. Puolisosi voi olla tukena hoitamalla kotityöt ym asiat niitten fyysisten viekkareiden aikaan ja laittamalla sinulle ruokaa mikä maistuu, huolehtimalla että juot riittävästi nesteitä. Imodium on hyvä apu kun maha menee löysälle, ei ainakaan siitä tarvitse kärsiä ja parasetamoli auttaa edes vähän särkyihin. Uskoisin helpottavan vieroitusta jos saat olla pahimpien päivien yli vapaasti huolehtimatta muusta ja tehdä vain jotain todella mukavia asioita sen verran mitä jaksat, katsot vaikka jotain (komedia)sarjaa. Moni on päässyt irti vain retkahdusten kautta, eli jos retkahdat niin älä lannistu vaan jatka taas sen jälkeen yritystä! Puolisosi tuki on tärkeää, jos hän ei tue ihan siinä arjessa vieroitusoireiden yli niin on ihan kohtuuttoman vaikeaa. Rakastava puoliso kyllä antaa sen kärsivän osapuolen olla rauhassa ja vaikka hieroo jalkoja jos se auttaa. Fyysiset oireet ei onneksi kestä niin kauan,  voit sitten joskus tulevaisuudessa korvata tämän puolestaan puolisollesi. Henkisiin oireisiin suosittelen tosiaan tuota tekemistä ja sitä että teet elämästä sinulle mieluisan, ei se itse toimimatta muutu miksikään.

Kuinka korvaushoito käytännössä tapahtuu eli pitääkö käydä hakemassa lähes päivittäin kprvaushoitotabu vai kuinka?

Vierailija kirjoitti:

Suburiippuvuuteen on korvaushoito olemassa, joko suboxonella tai metadonilla.

Tsemppiä tulevaan, mihin tahansa ratkaisuun päädytkin! Fyysinen vierottautuminen onkin varmaan se "helpoin" juttu, mut se henkinen puoli... ammattiavun puoleen kääntymistä kannatan minäkin. Sieltä saisi työkaluja henkisen puolen prosessointiin, apua ahdistukseen ja masennukseen, vinkkejä ja neuvoja retkahduksen ehkäisyyn jne.

No noilla kahdella en kyllä lähtis leikkimään kun tosiaan nuokin molemmat riippuvuutta aiheuttavia.

Suboxonessa ei muuta eroa kuin se naloksoni. En oikein ymmärrä miten buprenorfiiniriippuvuudesta pääsee käyttämällä sitä lisää? Kaipa siinä joku logiikka on, kun noi annokset on korkeita mutta en tiedä olisko siinä minun tapauksessani mitään järkeä. Metadonista taas olen kuullut niin paljon, etten ihan heti kyllä siihenkään koske.

Kai sitä vois tietysti johonkin auttavaan puhelimeen soittaa ja kysyä neuvoja. Niitähän on kai anonyymeinäkin.

Meikä nyt vaan ei ole sitä tyyppiä, joka ihan heti lähtee terapiaan tai johonkin.

Niin ja ihan helposti en kyllä suhteestakaan lähde. Ensin kokeilen nyt näin uudelleen. Annan itselleni kuusi kuukautta aikaa.

Ensimmäinen päivä meni ihan hyvin. Tänään on sitten uusi taistelu itseni kanssa edessä.

Ap.