Kysymys opettajille

Miks se sua kiinnostaa

Joskus on, joskus ei. Esim. minulla oli hyvin arka ja hiljainen lapsi oppilaana. Hänestä kehittyi kuitenkin hyvin menestyvä yrittäjä. Sosiaaliset taidot kehittyivät myöhemmin.

Muistan myös erään lapsen, josta pitkästä rikoshistoriasta huolimatta (nuorena) kehittyi hyvin pärjäävä työntekijä ja perheen isä.

Mutta on myös heitä, joilla on ollut paljon vaikeuksia kouluaikana ja myöhemminkin elämässä.

Kiinnostaa siksi, että koen itse olevani tällainen "toivoton tapaus" ja kiinnostaisi kuulla opettajien mielipiteitä ja kokemuksia.

Aloittaja

No kyllähän esimerkiksi köyhyys periytyy aika vahvasti sukupolvelta toiselle.

Up

Toki sen näkee, millainen tulevaisuus on mahdollisesti edessä. Jos on paljon ongelmia, kyllähän siinä huolestuu ja miettii, että onko tulevaisuuskin yhtä ongelmien täyteinen ja voiko niistä seurata rikollisuutta, mielenterveyshäiriöitä jne. Mutta missään nimessä se ei mene aina niin. Tiedän nuoria, joilla on ollut huonot lähtökohdat sun muuta haastetta koulussa, mutta ovat saavuttaneet elämässään vaikka mitä ja muutenkin tulleet onnellisiksi ja hyvinvoiviksi. Ja tiedän myös niitä, jotka ovat olleet hyviä oppilaita, käyttäytyneet aina esimerkillisesti yms, mutta elämä on syystä tai toisesta mennyt ihan päin mäntyä. Ei siis kannata murehtia olevansa toivoton tapaus, kyllä toivoa on, kunhan on motivaatiota. Tee töitä ja taistele sen eteen, että olet yksi niistä, joka nousee vaikeuksien kautta voittoon. :) Ja muista, että apua on saatavilla, kun sitä vain rohkeasti hakee ja on valmis ottamaan vastaan.

Up

Opettajat ei oikeasti näe eikä tiedä mitään siitä, mitä tapahtuu puoli vuotta sen jälkeen kun oppilas/opiskelija lähtee heidän koulustaan. Useimmat ei tiedä edes siitä, mitä tapahtuu kun lapsi lähtee heidän luokaltaan.

Aika usein on nähtävissä syrjäytymisen oireet jo yläkouluikäisessä (ehkä jo aiemmin). Toki on niitä, jotka vähän kaikkien hämmästykseksikin saavat elämänsä raiteilleen, vaikka yläkouluiässä on mielenterveudeyden ja päihteiden kanssa isojakin ongelmia.

Suurin ongelma on ne nuoret, joille ei pystytä kirjoittamaan päättötodistusta (eivät käy koulua). Heidän elämänsä on harvoin vienyt hyvään suuntaan myöhemminkään.

Mutta aina on toivoa, kun on elämää!

Monella erim.sosiaaliset taidot kehittyvät hurjasti koulun jälkeen eli niistä ei pysty mitään päättelemään.

Mä olin varmaan aika toivoton lapsena. Kieltäydyin tekemästä niin kuin sanottiin ja ruehuin luokassa. Tappelinkin pari kertaa (olen nainen). Harkittiin siirtoa tarkkailuluokalle. Käytösnumero hiihteli pohjamudissa. Vanhemmista toinen amisalalla, toisella akateemiset vähemmän arvostetun alan paperit, mutta on elämäntapatyöttömänä ja protestoi kovasti kaikkea vastaan. Kouluväkivalta johtui ehkä siitä, että itseäni ojennettiin kotona väkivaltaisesti.

Yläasteella syrjäydyin ja aloin pukeutua mustiin, revittyihin vaatteisiin. Pari tyyppiä kiusasi, mutta ilkuin takaisin. Lukiossa löysin ihanan opettajan, joka tuki ja kannusti minua ja huomasi kykyni. Olin aina kuoreni allakin ollut taitava oppimaan, mutta se jäi monilta huomaamatta. Kirjoitin lopulta viisi ällää ja lähdin lukemaan lakia, ekalla sisään. Nyt vanhemmat odottaa kieli pitkällä, että pääsevät hyötymään suvun ainoasta lakimiehestä. Senttiäkään en ilmaiseksi aio heille tehdä töitä, aion pärjätä elämässä ilmankin.

Ollaan muuten edelleen ko. ooettajan kanssa yhteyksissä. Kyllä opettajakin voi saada ihmeitä aikaan.

Muistan lukeneeni tutkimuksesta, jonka mukaan ne miehet, joista opettajat olivat olleet huolissaan, kun he olivat olleet 8-vuotiaita, olivat usein aikuisina rikollisia tai syrjäytyneitä. Tilastollinen korrelaatio oli selvä.

Pitää kuitenkin muistaa, ettei opettaja ole kovin huolissaan, jos joku ei tee läksyjä tai alisuorittaa tai on vähän hiljainen tai vetäytyvä tai toisaalta raisu hulivili. Todellinen huoli liittyy väkivaltaiseen, tasapainottomaan käytökseen, rajattomuuteen, suuriin koulunkäyntivaikeuksiin, vaikeisiin perheongelmiin, aikaiseen päihteiden käyttöön, rikollisuuteen jne.

Opettajalle on ihan selvää, että lapset ja nuoret kasvavat ja oppilas, joka on murrosikäisenä vähän kuutamolla, useimmiten kuitenkin löytää paikkansa.

Tällainen tapaus: oppilas ns. takapulpetin passiivinen tapaus. Protestointi aikuisia ja koulujärjestelmää vastaan oli enimmäksen päättäväistä kieltäytymistä tehtäväksiannoista. Pientä riehumista näytteeksi ettei luulla nössöksi. Fiksuus tuli esille siinä, että teki vähimmän mahdollisen, jotta sai arvosanakseen 6-7. Lahjakkuus tuli esille pienissäkin näytöissä. Opettajan palaute ei muuttanut mitään. Tämä siis yläkoulussa.

Meni lukioon, pääsi ylioppilaaksi. Opiskeli ammatin, jossa voi käyttää lahjakkuuttaan. On erittäin ahkera ja työssään menestynyt ja arvostettu. Sympaattinen.

Vierailija kirjoitti:

Onko oikeasti totta, että joistakin nuorista ja lapsista näkee jo hyvin varhaisessa vaiheessa, mitä heistä tulee aikuisina ja millainen elämä mahdollisesti edessä? Onko teillä jotain kokemuksia näistä? Entä onko joitakin yllättäviä tapauksia, joku aivan toivottoman oloinen tapaus olisikin myöhemmin pärjännyt ihan hyvin?

Kokeneena opettajana voin päätellä jo tästä kysymyksestäsikin, että sinä et ole toivoton tapaus. Toivottomat tapaukset eivät kysele eivätkä ajattele tuollaista. Jos sinulla on nyt vaikeuksia, yritä saada apua vaikka kouluterveydenhuollon kautta esim. koulupsykologille tai muulle asiantuntijalle. Pyydä apua ja tukea, sinä kyllä vahvistut ja löydät oman paikkasi. Olet selvästi hyvä tyyppi!