Useampilapsinen, millaisina hetkinä olet kateellinen yksilapsisille perheille tai lapsettomille pareille?

Jaa, kaikki perhelliset ovat näköjään tyytyväisiä elämäänsä. 👍🏼 Ap

No ei ole vielä tuota hetkeä tullut. Nautin kyllä lapsettomista hetkistä silloin tällöin, mutta en ole koskaan ollut kateellinen, päinvastoin olen aidosti pahoillani lapsettomien puolesta. Lapsia viisi koululaista.

Joskus mietin kuinka ihanaa oli käydä ulkona syömässä ennen lapsia. Pystyi lähtemään vain extempore mieliteon mukaan. Lapsellisen pitää suunnitella kaikki etukäteen tai lähteä yhdessä lasten kanssa. Lasten kanssakin syöminen onnistuu, mutta ei se samanlainen nautinto ole kuin ilman lapsia, kun voi oikeasti keskittyä vain syömiseen ja mahdollisesti seurusteluun.

Kaipaan pieniä yksinäisiä hetkiä, mutta en kaipaa lapsetonta elämää. Olisi ihanaa joskus vaikka viikonlopun verran tehdä asioita juuri sillä hetkellä kun itse tahtoo, eikä siirtää kaikkea odottamaan kunnes on aikaa ja kun lapsi menee päiväunille, niin sitten kauhealla vauhdilla tekemään asioita, jotta ehtii ennen kuin herää. Näin siitä lyhyestä omasta ajasta tulee helposti vain suoritus. Tavallaan on koko ajan kiire, vaikka aikaa on vaikka kuinka paljon.

Kun matkustetaan ja lentoliput ja hotellit maksaa maltaita ja joutuu oikeasti miettimään paljonko matkalle kertyy hintaa. Toista se on kun lähtee miehen kanssa kahdestaan reissuun, ei tartte hintalappuja tuijotella. Nyt on matkusteltu parin vuoden aikana muutama reissu myös niin että yksi lapsista pääsee mukaan. On se vaan niin helppoa silloin.

Meillä on kaksi lasta, mutta muistan kyllä, miten helppoa oli viettää aikaa ravintoloissa, kaupoissa yms. kaksin lapsen kanssa. Lähdöt olivat nopeita, ei ylimääräistä häsellystä, tönimistä ja sisarusten jatkuvaa nahistelua tai levotonta pyörimistä. Eli sitä rauhallista yhdessäoloa ja juttelua kaipaan. Nyt kun lapsia on kaksi, niin jotenkin puhuvat päällekkäin ja koko ajan yllyttävät toisiaan hyörimään ja pyörimään.

Tiedän, että monilapsiset (enemmän kuin kaksi lasta) eivät asiaa huomaa, mutta olin lasteni kanssa elokuvateatterissa ja edellä oli nainen viiden eri ikäisen lapsen kanssa ja kuinka ollakaan, nämä lapset (jotka osasivat käyttäytyä oikein hyvin) tukkivat tien toiselle kassalle niin, että kassa joutui vihaisesti huutamaan, että nyt pois tieltä. Ei ollut lasten vika, nämä vain yrittivät nököttää sen äidin vieressä mutta viisi on vähän enemmän kuin yksi tai kaksi, siitä tuli iso tukos eikä tämä äiti yhtään tajunnut, mikä oli vialla, kun lapsetkin olivat niin nätisti. Ja sitten siinä kassalla tuli se iso karkkiongelma, kun yksi lapsista oli ottanut kaksi karkkipussia ja muut vain yhden. Voin sanoa, että siinä takana oli ihan mielenkiintoista seurailla, miten paljon aikaa tuollainen isompi perhe käytti ihan yksinkertaiseen ostosten tekoon - vaikka siis olivat etukäteen varautuneet valitsemalla ne karkit. Äiti ei tainnut missään vaiheessa tajuta, että veivät niin aikaa kuin tilaa (mihin toki ovat oikeutettuja) eikä yhtään ymmärtänyt ihmisten mutinoita, kun yrittivät päästä toiselle kassalle lapsirintaman ohi. Viisi on enemmän kuin kaksi eivätkä ne mene siinä sivussa. Ihan niin kuin minun tapauksessani kaksi on enemmän kuin yksi.

Aloituksessa melkein rinnastetaan yksilapsiset ja lapsettomat. Niillä ei ole mitään tekemistä keskenään. Yksi lapsi on jo tuomio koko elämäksi. Lapsettomat elävät vapaina.

Ainakaan yksilapsiset eivät voi ymmärtää monilapsisten logiikkaa. Miten kukaan kestää sitä ja miksi kukaan lähtisi sellaiseen?

Neljä lasta, vanhin jo aikuinen, ja lapsettomuutta en kaipaa. Yhtään, enkä koskaan. Joskus mietin sitä, saisivatko lapset paremman elämän, jos heitä olisi vain yksi tai kaksi, mutta aina olen päätynyt siihen, että nykyistä en vaihtaisi kuitenkaan pois. Enkä haluaisi elämää, joka olisi helpompaa, mutta vailla tarkoitusta.

Sillon ku nuo kaikki pikku saatanat yhtä aikaa vinkuu että pitää saaha jotaki. Sillon meinaa mennä hermo

Vierailija kirjoitti:

Ainakaan yksilapsiset eivät voi ymmärtää monilapsisten logiikkaa. Miten kukaan kestää sitä ja miksi kukaan lähtisi sellaiseen?

Monilapsisessa perheessä pelataan pelejä porukalla, matkustaessa on aina kaverit mukana, ja kukaan ei ole koskaan yksin. Äitini on ainoa lapsi, ja hän sanoi pitäneensä lapsuuttaan aina raskaana, koska kaverit piti saada jostain muualta, ja kadehti niitä perheitä, joissa oli jo valmiiksi muita lapsia.

Tuskin kukaan monilapsinen kadehtii. Toki ohikiitäviä hetkiä voi tulla jolloin miettii helppoutta, halpuutta, mahdollisuutta hengähtämiseen tms.Mutta rikkautena kuitenkin uskoisin heidän näkevän valintansa.

Kuten minäkin valintani yksilapsisena.

Kunpa vielä tehtäisiin selkeästi hyväksyttäväksi vaihtoehdoksi lapsettomuus. Siis myös nuorille, jotteivät he tavan takia menisi naimisiin, kun eivät muuta vaihtoehtoa edes tule ajatelleeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakaan yksilapsiset eivät voi ymmärtää monilapsisten logiikkaa. Miten kukaan kestää sitä ja miksi kukaan lähtisi sellaiseen?

Monilapsisessa perheessä pelataan pelejä porukalla, matkustaessa on aina kaverit mukana, ja kukaan ei ole koskaan yksin. Äitini on ainoa lapsi, ja hän sanoi pitäneensä lapsuuttaan aina raskaana, koska kaverit piti saada jostain muualta, ja kadehti niitä perheitä, joissa oli jo valmiiksi muita lapsia.

Kurjaa äidilläsi :(

Minä taas en kaivannut lomamatkoille seuraa. Viihdyin vanhempieni kanssa. Kavereita meille sai aina tulla, ja melkein aina, kun olin kotona paras ystävä tulikin. Tykkäsin ennemin olla kotona. Joukkuelaji kyllä vaati paljon aikaa ja myös vanhempien osallistumista. Mutta mulla oli hyvin onnellinen lapsuus ja nuoruus.ja ainokaisuudesta huolimatta kasvoin sosiaaliseksi.

Vierailija kirjoitti:

Kunpa vielä tehtäisiin selkeästi hyväksyttäväksi vaihtoehdoksi lapsettomuus. Siis myös nuorille, jotteivät he tavan takia menisi naimisiin, kun eivät muuta vaihtoehtoa edes tule ajatelleeksi.

Saa olla poikkeuksellisen tyhmä nuori, ellei tiedä, että lapsettomuus on täysin hyväksytty elämänvalinta. Tai että naimisiin ei ole pakko mennä.

Juu en kadehdi, varsinkaan nyt kun lapset ovat jo isoja. Tiedän että olisin masentunut ja pitänyt elämääni merkityksettömänä jos en olisi näitä viittä lasta saanut. Ja vapaus koittaa nyt. Pahus kun se maistuu hyvältä pikkulapsivuosien jälkeen :D

Kuka kurjuutta ja onnettomuutta kadehtii. Lapset ovat elämän suurin rikkaus. Neljä on! Tiedän kyllä että lapsettomana olisin huomattavasti vauraampi, mutta elämäni olisi niin turhaa ja tyhjää.

Kun olen itse sairas ja mies on työmatkalla tms. Vielä kamalampaa on, jos samanaikaisesti lapset sairastaa. Esim. vatsatauti on aika kamala, kun itse oksentaa ja kolme lasta oksentaa. Nuorin ei edes osannut/tajunnut tähdätä ämpäriin. Tuollaisena hetkinä tuntuu, että olis kiva olla vastuussa ihan vain omasta itsestään. Onneksi meillä sairastetaan melko vähän😊

Kadehdi??? En todellakaan. Säälin lapsettomia.

En ole koskaan kadehtinut lapsettomia tai esim. yhden lapsen perheitä. Usein kyllä olen unelmoinut, että olisin saanut vielä muutaman lapsen lisää. Nyt on neljä. Lapsiperheen elämä on mun juttu, todella näin koen ja tiesin asian jo aivan nuorena.

Vierailija kirjoitti:

Kadehdi??? En todellakaan. Säälin lapsettomia.

Miksi? Kysyn ihan ilman sarvia ja hampaita. Sääliä kannattaa vain niitä, jotka syystä tai toisesta joutuvat elämään tahtonsa vastaisessa tilanteessa.