Lue keskustelun säännöt.
Useampilapsinen, millaisina hetkinä olet kateellinen yksilapsisille perheille tai lapsettomille pareille?
27.10.2017 |
Vastapainoksi tuolle toiselle ketjulle, missä kysyttiin että millaisina hetkinä lapsettomat ovat kateellisia lapsiperheille.
Kai useampilapsisessakin perheessä tulee sellaisia hetkiä kun muistelee haikeana sitä aikaa kun itsellä ei ollut vielä lapsia tai vasta ensimmäinen lapsi hoidettavana. Tulee mieleen ne hetket milloin kaikki oli helpompaa. Vai oliko?
Tänne saa kertoa anonyymisti kenenkään tuomitsematta. Joten olkaappa hyvät.
Kommentit (27)
Ei sellaista hetkeä ole tullut lasten syntymän jälkeen, että olisin lapsettomille tai yksilapsisille kateellinen. Vauva-aikoina on voinut olla väsynyt, mutta en koskaan kateellinen. Sääliä kyllä tunnen lapsettomia kohtaan. Elämä on niin paljon rikkaampaa lasten kanssa enkä koe jääneeni mistään paitsi. Hoitaja on lapsille aina saatu jos olemme halunneet lähteä bailaamaan. Lasten kanssa on matkusteltu ja ravintoloissa käyty ihan riittämiin. Toki lapset ovat investointi, mutta kyllä elämä olisi ilman lapsia niin tylsää ettei sitä mikään merenrantakiinteistö korvaa. Ihanaa pelkkä ajatus, että voimme nauttia vielä lapsenlapsistakin. Ja parin vuoden päästä voimme matkustella taas ihan vapaasti puolison kanssa ja tavata fiksuja, koulutettuja lapsiamme pitkin maailmaa. Omista lapsista on tullut kasvatettua itselle parasta seuraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensimmäiset 3v joka hetki. Nykyään en ikinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kadehdi??? En todellakaan. Säälin lapsettomia.
Miksi? Kysyn ihan ilman sarvia ja hampaita. Sääliä kannattaa vain niitä, jotka syystä tai toisesta joutuvat elämään tahtonsa vastaisessa tilanteessa.
En olen tämä säälijä, mutta on muistettava, että tahattomasti lapsettomia varsinkin vanhemmissa ikäluokissa on huomattavasti enemmän kuin vapaaehtoisesti sitä olevia.
Heitä kohtaan voi toki tuntea myötätuntoa.
Se, että hetkittäin on raskasta, tuskin laittaa ketään kadehtimaan lapsettomuutta.
Tai ainakin minusta tuntuu tosi vieraalta ajatukselta. Näen lapsettomuuden aina kielteisenä, ikään kuin vajavuutena. Silloinkin siis, kun se on täysin itse valittua.
Vähän sama kuin kadehtisi jalatonta, kun tämän ei tarvitse kävellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kolmas kirjoittaja kiteyttikin ajatukset aika hyvin. Kaipaan lapsetonta elämää lähinnä silloin, kun tekisi mieli panostaa täysillä omaan harrastukseen/työhön/opiskeluun/remonttiin. Keskittyä johonkin niin täysillä ja intohimoisesti, että ruokailu tai nukkuminen on toissijaista. Meillä lapsia 4 iältään 1-12v.
Nyt olisi rahaa matkustaa ja laittaa vain itseensä, mutta ehkä sitten muutamien vuosien päästä.
En juuri mistään. Rehellisesti. Ehkä siitä että on rahaa ja mahdollisuus matkustella mutta muuten lapset on mun elämän merkitys. Masentuisin ja kokisin elämän tyhjäksi ilman suurta perhettäni. Matkustella ehtii myöhemmin, nyt tärkein on lapset.