Lue keskustelun säännöt.
Kuinka moni voi käsi sydämellä todeta, ettei petä eikä pettäisi suhteessa?
25.10.2017 |
Haluan tietää. Sillä nykyään näyttäisi olevan enemmänkin itsestäänselvyys, että suhteissa petetään ja aivan kuin niissä olisi tarkoituskin pettää.
Suhteessa oleminen onkin kuin venäläistä rulettia. Oi missä ovat ne vanhoillisesti asian suhteen ajattelevat ja kumppaniaan kunnioittavat yksilöt?
Minä, 24v, olen lojaali kumppanilleni. Omatuntoni ei yksinkertaisesti kestäisi pettämistä. Mites te muut?
Kommentit (34)
Vierailija kirjoitti:
Vastasin, etten ole pettänyt enkä halua pettää. Hyvä sana tuo "haluta" tuossa yhteydessä. En usko, että monikaan suhteessa ollessaan varsinaisesti haluaa pettää, sen sijaan siihen syystä tai toisesta saattaa päätyä. Näin yli viisikymppisenä, kun parisuhdekokemusta on lähes 40 vuotta, en enää ole läheskään niin ehdoton kuin nuorena jolloin olisin ollut valmis vannomaan kumppanilleni, etten koskaan petä. En edelleenkään suunnittele pettäväni enkä usko sitä koskaan tekeväni, mutta olen kuitenkin tietoinen, ettei kukaan meistä tiedä, mitä elämä vastaan tuo. Entä jos mieheni sairastuu muistisairauteen ja minulla on vielä jopa kymmeniä vuosia elinikää ja terveyttä jäljellä? Olisiko parempi jättää hänet siinä vaiheessa vai hyväksyä se, että hoidan häntä ensin kotona ja sitten vierailen hänen luonaan hoivakodissa, mutta huolehdin myös omista tarpeistani kaikessa hiljaisuudessa?
Tuossa vain yksi esimerkki tilanteista, joita nuorena ja ehdottomana ei tule ajatelleeksi.
Tässä on pointtia. Kykenisitkö kuitenkin pettämään, vaikka tietäisit kumppanisi olevan ikävässä tilanteessa ja henkisesti huomattavasti itseäsi heikommassa asemassa? Voisitko ajatella eroavasi, mutta silti hoitaa kumppaniasi, vai katkeaisiko "hoitovelvoitteesi" eron myötä?
Jokainen loppujen lopuksi vetää omat viivansa siihen, minkä katsoisi olevan hyväksyttyä. Siihen ei kukaan pysty mitään sanomaan vastaan.
Kiitos kommentistasi. Se varmasti herättää monia miettimään, millaisessa tilanteessa sallisi itsekkyyden, eli omat halunsa, ykköseksi.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ikinä. Arvostan ja kunnioitan puolisoani aivan 100%, halveksisin häntä ja tekisin itsestäni nollan. Yhdessä 18 vuotta ja kai niitä tilaisuuksia kaikille tulee. Ei se vie vessassa kuin minuutin. Ei se mitään taitoa vaadi.
En ole koskaan pettänyt, mutta sitä ei tunnu moni uskovan, kun kerron myös, että olen harrastanut irtosuhteita ja voin ihan helposti mennä sänkyyn jo ensitreffeillä.
Pettämättä jo 32 vuotta ja jatkuu. Kiusauksia olisi ollut, mutta päätös pitää.
Vierailija kirjoitti:
En ikinä. Arvostan ja kunnioitan puolisoani aivan 100%, halveksisin häntä ja tekisin itsestäni nollan. Yhdessä 18 vuotta ja kai niitä tilaisuuksia kaikille tulee. Ei se vie vessassa kuin minuutin. Ei se mitään taitoa vaadi.
Kiitos kommentistasi!
Tämä puoltaa sitä, ettei pitkä parisuhde tarkoita automaattisesti pettämistä. Ideaali suhde toisin sanoen.
Miten toimisit, jos saisit kuulla puolisosi pettävän sinua? Lopettaisitko suhteen oitis, sillä et itse kykenisi tuottamaan samaa tuskaa kumppanillesi vai antaisitko anteeksi?
Kysyn tätä mielenkiinnosta.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan pettänyt, mutta sitä ei tunnu moni uskovan, kun kerron myös, että olen harrastanut irtosuhteita ja voin ihan helposti mennä sänkyyn jo ensitreffeillä.
Ymmärrän hyvin, sillä olen itsekin seksuaalinen tapaus. Arvoni silti ovat vanhoilliset teeman suhteen, eli ne eivät välttämättä aina kulje käsi kädessä - pettäminen ja seksuaalisuus nimittäin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan pettänyt, mutta sitä ei tunnu moni uskovan, kun kerron myös, että olen harrastanut irtosuhteita ja voin ihan helposti mennä sänkyyn jo ensitreffeillä.
Ymmärrän hyvin, sillä olen itsekin seksuaalinen tapaus. Arvoni silti ovat vanhoilliset teeman suhteen, eli ne eivät välttämättä aina kulje käsi kädessä - pettäminen ja seksuaalisuus nimittäin.
Ap
Niin. En ymmärräkään, miksi ihmeessä pettäminen yhdistetään usein "helppouteen". Ei näillä ole mitään tekemistä toistensa kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen joissakin aiemmissa suhteissa pettänyt, mutta sen jälkeen olenkin osannut valita puolison niin, ettei tarvitse pettää. Kadulla ei voi tulla vastaan mitään sellaista haluamaani, mitä ei kotona odottavalta kumppanilta löytyisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ikinä. Arvostan ja kunnioitan puolisoani aivan 100%, halveksisin häntä ja tekisin itsestäni nollan. Yhdessä 18 vuotta ja kai niitä tilaisuuksia kaikille tulee. Ei se vie vessassa kuin minuutin. Ei se mitään taitoa vaadi.
Kiitos kommentistasi!
Tämä puoltaa sitä, ettei pitkä parisuhde tarkoita automaattisesti pettämistä. Ideaali suhde toisin sanoen.
Miten toimisit, jos saisit kuulla puolisosi pettävän sinua? Lopettaisitko suhteen oitis, sillä et itse kykenisi tuottamaan samaa tuskaa kumppanillesi vai antaisitko anteeksi?Kysyn tätä mielenkiinnosta.
Ap
En antaisi anteeksi. Sanotaan vaikka näin, että vaikka pitkä suhde takana ja rakastan puolisoani ihan hirveästi, niin hänessä on puolia jotka kestän koska pohjimmiltaan hän on hyvä mies, välillä vähän ajattelematon ja itsekäs. Sanotaan vaikka että joudun jo nyt melkoisesti katsomaan asioita sormien välistä ja ottamaan paljon vastuuta elämässämme, niin kodista kuin lapsista. En todellakaan enää mitään pettämistä katselisi, se olisi todellakin liian suuri perseen näyttö minulle tässä tilanteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerron tässä junioreille salaisuuden, elämä ei ole mustavalkoista vaan harmaata.
En ole pettänyt enkä hyvin hyvin suurella todennäköisyydellä tule pettämään.
Minua suojaa se, ettei tiedän, ettei pääni kestäisi pitkässä juoksussa pettämistä. En hakeudu helppoihin tilanteisiin, jossa olisi houkutusta pettää, eli ollaan humalassa iltaelämässä tms. Sinänsä se on helppoa, kun ei kiinnosta, kaljalla kun ollaan kavereiden kanssa, niin illan fokus on ihan muussa.
Mutta en ole heittelemässä kiveä kenenkään päälle, koska suhteessa on aika ajoin kullakin on enemmän tai vähemmän tuntemuksensa, ettei kumppani arvosta ja on ns. puutteessa. Täällä huudellaan, että" suhteessamme on tärkeämpiäkin asioita kuin seksi".
En varmasti petä. Ensinnäkään en olisi suhteessa, joka olisi niin väljähtynyt, että haluaisin pettää. Toiseksi, en ole kovin seksuaalinen, eikä mun kovin usein tee mieli seksiä. Pidän sitä aivan yliarvostettuna. Kolmanneksi, en ihastu helposti. Tapaan äärimmäisen harvoin ihmisiä joista edes pidän, saati että pitäisin niin paljon että menisin sänkyyn. Neljänneksi, en käytä alkoholia, joten mun itsekontrolli ei sen takia ainakaan pääse pettämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastasin, etten ole pettänyt enkä halua pettää. Hyvä sana tuo "haluta" tuossa yhteydessä. En usko, että monikaan suhteessa ollessaan varsinaisesti haluaa pettää, sen sijaan siihen syystä tai toisesta saattaa päätyä. Näin yli viisikymppisenä, kun parisuhdekokemusta on lähes 40 vuotta, en enää ole läheskään niin ehdoton kuin nuorena jolloin olisin ollut valmis vannomaan kumppanilleni, etten koskaan petä. En edelleenkään suunnittele pettäväni enkä usko sitä koskaan tekeväni, mutta olen kuitenkin tietoinen, ettei kukaan meistä tiedä, mitä elämä vastaan tuo. Entä jos mieheni sairastuu muistisairauteen ja minulla on vielä jopa kymmeniä vuosia elinikää ja terveyttä jäljellä? Olisiko parempi jättää hänet siinä vaiheessa vai hyväksyä se, että hoidan häntä ensin kotona ja sitten vierailen hänen luonaan hoivakodissa, mutta huolehdin myös omista tarpeistani kaikessa hiljaisuudessa?
Tuossa vain yksi esimerkki tilanteista, joita nuorena ja ehdottomana ei tule ajatelleeksi.
Tässä on pointtia. Kykenisitkö kuitenkin pettämään, vaikka tietäisit kumppanisi olevan ikävässä tilanteessa ja henkisesti huomattavasti itseäsi heikommassa asemassa? Voisitko ajatella eroavasi, mutta silti hoitaa kumppaniasi, vai katkeaisiko "hoitovelvoitteesi" eron myötä?
Jokainen loppujen lopuksi vetää omat viivansa siihen, minkä katsoisi olevan hyväksyttyä. Siihen ei kukaan pysty mitään sanomaan vastaan.Kiitos kommentistasi. Se varmasti herättää monia miettimään, millaisessa tilanteessa sallisi itsekkyyden, eli omat halunsa, ykköseksi.
Ap
En ole pohtinut enkä koe tarpeelliseksi pohtia kaikkia mahdollisia skenaarioita, mitä elämässä vielä ehtii tapahtua. Halusin kommentoida ihan vain siksi, että itsekin olin nuorena ehdoton mutta kokemus on osoittanut, että kaikki ei ole aina niin mustavalkoista. Sanotaan näin, että jos minä olisin se, joka sairastuu muistisairauteen (tai muuhun sairauteen) eikä pysty enää tyydyttämään miehen seksuaalisia tarpeita, niin toivoisin että hän hoitaisi minut hautaan asti ja omat tarpeensa huomaamatta siinä sivussa haluamallaan tavalla.
Tällaisiin keskusteluihin osallistuvat vain ne, jotka eivät pettäisi. Minullakin 20 vuotta parisuhdetta takana, en ole pettänyt enkä pettäisi, vaikka tällä hetkellä kriisivaihe menossa. Näin vanhempana tajuan oikein hyvin, että elämässä on vaikeita vaiheita mutta en ole niin tyhmä, että kuvittelisin ongelmien vaihtuvan puolison vaihdon myötä. Osa ehkä ratkeaisi (ne puolison ärsyttävät piirteet) mutta kyllä me tässä kriisissä olemme ihan molemmat. joten toisen loukkaaminen ei tätä suhdetta paranna. Jos ei selvitä tästä, niin sitten erotaan. Mitään tarvetta ei ole pettämiselle.
Se on totta, että nuorena on paljon ehdottomampi kuin vanhempana mutta edelleenkään en itse pettäisi. Esim. muistisairaan pettäminen ei ole siinä mielessä pettämistä, että voit olla sen asian kanssa hyvinkin avoin ja keskustella, mutta muistisairas ei välttämättä muista. On selvää, että loputtomiin (vuosikausia) ei pysty uhraamaan omia tarpeitaan toisen puolesta, mutta edelleenkään en näe pettämiseen mitään syytä. Jos kumppani on ns. täysissä järjissään, asiasta keskustellaan. Jos ei ole, on loppupeleissä aivan sama, ollaanko parisuhteessa vai ei.
En hyväksy pettämistä myöskään mieheltäni mutta olen tämän kriisin keskellä muuttunut ymmärtäväiseksi. Tajuan, miksi hän ehkä ajautuisi pettämiseen ja luulen, että pettämisen laadusta riippuisi minun anteeksiantoni. En missään nimessä hyväksy valehtelua ja salasuhdetta. Mutta jokin satunnainen pano työmatkalla ja sen tunnustaminen heti ei varmaan olisi niin kovin paha asia. Luulisin. En osaa vielä sanoa. Pitkää salasuhdetta en sen sijaan kestäisi, vaikka kuinka olisi hyvät perustelut. Läheisille ei valehdella eikä heitä satuteta tarkoituksellisesti. Jokainen tekee virheitä mutta niiden myöntäminen on se lähtökohta eikä niiden käyttäminen tekosyynä vielä ikävämmälle toiminnalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en pystyisi koskaan pettämään. En ole koskaan sitä tehnyt enkä usko että tulen tekemäänkään. Mua oksettaa edes ajatus siitä, että tekisin jotain jonkun muun kanssa. Miten moraaliton hirviö edes voi pettää, en käsitä?
Vierailija kirjoitti:
Kerron tässä junioreille salaisuuden, elämä ei ole mustavalkoista vaan harmaata.
En ole pettänyt enkä hyvin hyvin suurella todennäköisyydellä tule pettämään.
Minua suojaa se, ettei tiedän, ettei pääni kestäisi pitkässä juoksussa pettämistä. En hakeudu helppoihin tilanteisiin, jossa olisi houkutusta pettää, eli ollaan humalassa iltaelämässä tms. Sinänsä se on helppoa, kun ei kiinnosta, kaljalla kun ollaan kavereiden kanssa, niin illan fokus on ihan muussa.
Mutta en ole heittelemässä kiveä kenenkään päälle, koska suhteessa on aika ajoin kullakin on enemmän tai vähemmän tuntemuksensa, ettei kumppani arvosta ja on ns. puutteessa. Täällä huudellaan, että" suhteessamme on tärkeämpiäkin asioita kuin seksi".
Juuri näin minullakin.
Olen tässä sinkkuna miettinytkin, miten ylipäätään varatut ihmiset päätyvät tilanteisiin, joka johtaa pettämiseen, kun tuntuu, että sinkkunakin sellaisiin tilanteisiin pitää oikein varta vasten hakeutua esim tinderin ja nettideittien kautta. Todennäköisyys sille, että olisin varattuna jonkun miehen kanssa viettämässä aikaa sellaisissa merkeissä, että olisi mahdollista edes pussailuun, on kyllä omassa elämässäni ihan olematon. Eli omalla kohdalla ei kyllä voisi tapahtua sitä "yksi asia johti toiseen" -tilannetta.
24 v tässä suhteessa, en ole pettänyt, enkä petä.
Ei niissä aiemmissakaan pettänyt.
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan pettänyt, mutta sitä ei tunnu moni uskovan, kun kerron myös, että olen harrastanut irtosuhteita ja voin ihan helposti mennä sänkyyn jo ensitreffeillä.
Hassua kuvitella, että ihminen olisi heti valmis pettämään jos on vapaana ollessaan harrastanut irtosuhteita. Minä olen aina uskollinen suhteessa niin kauan kuin sitä kestaa. Mies ei aina ole ollut ja sittenhän ne suhteet päättyvät. Vapaana voin tietysti olla kenen kanssa haluan. Pitäisikö sitä ripotella tuhkaa päälleen jos ei ole mitään suhdetta? Haluan elää täysillä.
Vierailija kirjoitti:
Tällaisiin keskusteluihin osallistuvat vain ne, jotka eivät pettäisi. Minullakin 20 vuotta parisuhdetta takana, en ole pettänyt enkä pettäisi, vaikka tällä hetkellä kriisivaihe menossa. Näin vanhempana tajuan oikein hyvin, että elämässä on vaikeita vaiheita mutta en ole niin tyhmä, että kuvittelisin ongelmien vaihtuvan puolison vaihdon myötä. Osa ehkä ratkeaisi (ne puolison ärsyttävät piirteet) mutta kyllä me tässä kriisissä olemme ihan molemmat. joten toisen loukkaaminen ei tätä suhdetta paranna. Jos ei selvitä tästä, niin sitten erotaan. Mitään tarvetta ei ole pettämiselle.
Se on totta, että nuorena on paljon ehdottomampi kuin vanhempana mutta edelleenkään en itse pettäisi. Esim. muistisairaan pettäminen ei ole siinä mielessä pettämistä, että voit olla sen asian kanssa hyvinkin avoin ja keskustella, mutta muistisairas ei välttämättä muista. On selvää, että loputtomiin (vuosikausia) ei pysty uhraamaan omia tarpeitaan toisen puolesta, mutta edelleenkään en näe pettämiseen mitään syytä. Jos kumppani on ns. täysissä järjissään, asiasta keskustellaan. Jos ei ole, on loppupeleissä aivan sama, ollaanko parisuhteessa vai ei.
En hyväksy pettämistä myöskään mieheltäni mutta olen tämän kriisin keskellä muuttunut ymmärtäväiseksi. Tajuan, miksi hän ehkä ajautuisi pettämiseen ja luulen, että pettämisen laadusta riippuisi minun anteeksiantoni. En missään nimessä hyväksy valehtelua ja salasuhdetta. Mutta jokin satunnainen pano työmatkalla ja sen tunnustaminen heti ei varmaan olisi niin kovin paha asia. Luulisin. En osaa vielä sanoa. Pitkää salasuhdetta en sen sijaan kestäisi, vaikka kuinka olisi hyvät perustelut. Läheisille ei valehdella eikä heitä satuteta tarkoituksellisesti. Jokainen tekee virheitä mutta niiden myöntäminen on se lähtökohta eikä niiden käyttäminen tekosyynä vielä ikävämmälle toiminnalle.
Minä ajattelen täysin päinvastoin. En missään tapauksessa haluaisi tietää yksittäisestä satunnaisesta panosta. Sitten jos niitä alkaisi tulla enemmänkin ja/tai jos olisi pienikin tautiriski, niin tilanne olisi toinen. Ensimmäisessä tapauksessa toivoisin miehen ymmärtävän erota, jotta saa jatkossa touhuta vapaasti, toisessa haluaisin tietää tulleeni petetyksi ja että minun on syytä mennä testeihin.
Olen varma, että en pettäisi koskaan, enkä ole pettänyt. Olen aseksuaali enkä edes pidä seksistä, joten eipä ole mitään houkutusta moiseen.
Vastasin, etten ole pettänyt enkä halua pettää. Hyvä sana tuo "haluta" tuossa yhteydessä. En usko, että monikaan suhteessa ollessaan varsinaisesti haluaa pettää, sen sijaan siihen syystä tai toisesta saattaa päätyä. Näin yli viisikymppisenä, kun parisuhdekokemusta on lähes 40 vuotta, en enää ole läheskään niin ehdoton kuin nuorena jolloin olisin ollut valmis vannomaan kumppanilleni, etten koskaan petä. En edelleenkään suunnittele pettäväni enkä usko sitä koskaan tekeväni, mutta olen kuitenkin tietoinen, ettei kukaan meistä tiedä, mitä elämä vastaan tuo. Entä jos mieheni sairastuu muistisairauteen ja minulla on vielä jopa kymmeniä vuosia elinikää ja terveyttä jäljellä? Olisiko parempi jättää hänet siinä vaiheessa vai hyväksyä se, että hoidan häntä ensin kotona ja sitten vierailen hänen luonaan hoivakodissa, mutta huolehdin myös omista tarpeistani kaikessa hiljaisuudessa?
Tuossa vain yksi esimerkki tilanteista, joita nuorena ja ehdottomana ei tule ajatelleeksi.