Voiko päälle 30v mt-ongelmainen enää opiskella mitään järkevää ja hyväpalkkaista ammattia?

Työelämä on mt-ongelmaisia pullollaan. Minä mukaan lukien. Valitse ala, joka on helppoa siistiä toimistotyötä.

Minä aion ainakin yrittää. Opiskelemaan pääsin yliopistoon vaikka olin puolipsykoottinen. Ihmiset puhuu ja kommentoi kaikkea paskaa mutta heitä ei pidä kuunnella sillä ihminen on yksi tyhmimmistä eläinlajeista.

Yleensä hoitopaikan on ylioptimistisia kun nuoren opintoja mietitään. Jos mt pts elättää itsensä työllä , millä tahansa, niin arvostan

Tsemppiä, pystyt siihen kyllä!

entäs 40v alanvaihtaja mt -ongelmainen?

Voi, minäkin pystyin! Suosittelen sosionomiopintoja.

Kuka haluaisi palkata mt-ongelmaisen jos mieli ei ole tasapainossa? Joissain ammateissa voi lisäksi olla rajotteita. Toisaalta jos pystyy käymään koulutuksen läpi niin luulisi että asiat ovat melko hyvin hallinnassa.

Opiskele kuntoutustuella. Älä ota opintolainaa. Opiskele opintotuen varassa vain, jos sinulla on esim. mies, joka pystyy hoitamaan lopun elatuksestasi opintojen aikana.

Opinnot auttavat sinua itseäsi joka tapauksessa ja hyvällä tuurilla sekä ehkä suhteilla saat myös töitä. Mutta "helppo toimistotyö" on nykyään se, mitä valtaosa ihmisistä haluaa ja paikkoihin on hakijoita satoja. Eli lainarahalla ei kannata taustallasi enää opiskella, se on valtavan iso taloudellinen riski.

Hyvin työllistäviä aloja ihmiselle, jolla ei iässäsi ole työkokemusta, ovat hoitoala, sosiaaliala, jotkin insinöörialat ja siinäpä ne sitten ovatkin. Mutta opinnot kannattavat aina, niistä saa uutta näkökulmaa, sivistystä, kontakteja jne. Paljon aktiivisemman toimintaympäristön kuin joltain työpajalta. Opinnoissa et ole mielenterveyskuntoutuja vaan ihan vain opiskelija.

Yksi vaihtoehto on aloittaa avoimen yliopiston tai avoimen amk:n kursseilta. Valkkaa vaikka yksi mielenkiintoinen kurssi ja käy se ja katso, miltä vaikuttaisi.

Ei niitä mt ongelmia tartte töissä kertoa. Jos ne jossain vaiheessa palaa niin sitten palaa.

Vierailija kirjoitti:

Opiskele kuntoutustuella. Älä ota opintolainaa. Opiskele opintotuen varassa vain, jos sinulla on esim. mies, joka pystyy hoitamaan lopun elatuksestasi opintojen aikana.

Opinnot auttavat sinua itseäsi joka tapauksessa ja hyvällä tuurilla sekä ehkä suhteilla saat myös töitä. Mutta "helppo toimistotyö" on nykyään se, mitä valtaosa ihmisistä haluaa ja paikkoihin on hakijoita satoja. Eli lainarahalla ei kannata taustallasi enää opiskella, se on valtavan iso taloudellinen riski.

Hyvin työllistäviä aloja ihmiselle, jolla ei iässäsi ole työkokemusta, ovat hoitoala, sosiaaliala, jotkin insinöörialat ja siinäpä ne sitten ovatkin. Mutta opinnot kannattavat aina, niistä saa uutta näkökulmaa, sivistystä, kontakteja jne. Paljon aktiivisemman toimintaympäristön kuin joltain työpajalta. Opinnoissa et ole mielenterveyskuntoutuja vaan ihan vain opiskelija.

Yksi vaihtoehto on aloittaa avoimen yliopiston tai avoimen amk:n kursseilta. Valkkaa vaikka yksi mielenkiintoinen kurssi ja käy se ja katso, miltä vaikuttaisi.

No samoin vähän ajattelin itsekin noista aloista. Tekniikan ala ehkä kiinnostaisi, mutta mikä suuntautuminen siellä olisi sopiva ja mahdollisimman hyvin työllistävä.

Olen opiskellut yliopistossa ja lainaakin niiltä ajoilta on, joten olisi hyvä saada jotain kuntoutustukea tms. Ymmärtääkseni Kela on kuitenkin sen suhteen aika tarkka, kaikkiin tutkintoihin sitä ei myönnetä.

Onko joku saanut kuntoutustukea ja jos, niin mihin opintoihin?

Yths:n mukaan noin 30 pros korkekouluopiskelijoista kärsii mt-ongelmista, joyen sopisit varmaan hyvin joukkoon.

Ei vaan, opiskelu on rankkaa. Itse meinasin oikeasti seota taloudlisen stressin takia. Viime keväänä oli lievästi psykoottinen.. Nyt työelämässä ja voin jo paremmin.

Sen sanottuani; älä anna taustasi lannistaa sinua. Kiinnostavien asioiden tekeminen on hyväksi mielenterveydelle.

Et sä ikuisesti ole kuntoutuja. Joskus sä olet entinen mt-ongelmainen. Et siis nykyhetkessä enää.

Olin aikoinaan kolmivuorotyössä ja pikku hiljaa aloin sairastella, ensin fyysisesti, sitten psyykkisesti. Jäin nelikymppisenä työkyvyttömyyseläkkeelle, lääkäri tuki minua jatkamaan yliopisto-opintoja. Opiskelin hitaasti, valmistuin maisteriksi. Alkuun olin kuntoutustuella, välillä tuli pari lyhyttä sairaalajaksoa, jäin sitten eläkkeelle. Valmistuin 57-vuotiaana, joten aika lyhyeksi olisi jäänyt työhönpaluu ja siihen olisi voinut olla tukea niinkuin opintojen aloittamiseen. Opiskelen edelleen kansalaisopistossa. Jo eläkkeellä olleena eläke ei yliopisto-opinnoista noussut. Opin yliopistossa harrastamaan aktiivisesti liikuntaa, se on iso plussa. Rahallisesti ei kannattanut, siksi ajoittain mietin, kannattiko vaihtaa opiskelukaupunkiin, tuli jonkin verran mutkia matkaan. Ainakin minun on täytynyt selvitä tosi yksin, on monia asioita, joihin olisin tarvinnut apua vuosien mittaan. Yths:n psykologi oli sangen kummallinen, ei oikein apua tullut. Omat hoitavat yksityislääkärit tukivat, mutta olivat entisellä asumispaikalla. Tänään mulle nuori nainen sanoi, että hän ei ollut työssä tarpeeksi tehokas. Mihin tämä tehokkuus oikein vie?

Jatkoa edelliseen. Minulle ei koskaan myönnetty minkäänlaista kuntoutusta, vaikka sitä haettiin. Sain eläkkeen. Lähdin sitten eläkeläisenä toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Eläkkeen maksu Ruotsista kesti viitisen vuotta. Sinä aikana ei voinut saada Kelan tukia. Ei asumistukea. Että tällä tavalla sosiaaliturva toimii vakavan sairauden sattuessa. Ei ollut kovinkaan eläkeläistä tukevaa, rikolliseksi sitä itsensä tunsi. En lähtisi enää opiskelemaan, tuli itselle monella tavalla kalliiksi. Sitäpaitsi, suomalaisille on hyvin vaikea ymmärtää, että on työkyvyttömyyseläkkeellä. Vaikka kaikki hokee, että on vaikea päästä eläkkeelle. Minusta tässä suomalaisessa yhteiskunnassa on paljon masentavia elementtejä, mutta onneksi olen jo niin vanha, etten oikein enää jaksa välittää.

Vierailija kirjoitti:

On ollut masennusta, ahdistusta, uupumusta, romahduksia jne. Muutama sairasloma. Opinnot jäivät aikoinaan kesken, mutta haave amk-tutkinnosta elää. Työelämässä olen ollut, lähinnä siivousta, asiakaspalvelua, tarjoilua jne. kouluttamattoman töitä.

En halua jäädä syrjäytyneeksi tukityöllistetyksi puuhastelemaan vain jotain päivien kuluksi.

Mitä hakea opiskelemaan? Haluan mielekästä päivätyötä, josta saa hyvää tai kohtuullista palkkaa. Olen kyllästynyt fyysiseen vuorotyöraatamiseen alle kahdella tonnilla.

Onko mt-ongelmaisen järkeä tavoitella tällaisia asioita vai pitääkö tyytyä yksinkertaisiin matalapalkkatöihin? Ympäristön asenne ei myöskään auta, minua ei juuri kannusteta tavoittelemaan parempaa.

Tietenkään ympäristö ei kannusta. Ihmiset ovat kateellisia, joskus jopa oma puoliso!

Totta kai voit saavuttaa vielä vaikka mitä. Ainoastaan se "helpoin" tie, eli tehdä sama kuin kaikki muutkin mutta paremmin ja nopeammin, on sinulta mennyt ohi. Käytännössä kaikki muu on yhä tavoitettavissasi.

Ikäsi ja puutteelisen työhistoriasi takia sinun voi olla hyvinkin vaikea työllistyä opintojen jälkeen riippumatta siitä johtuvatko ne mt-ongelmista vai jostain muusta.

Kannattaako opiskella vai olla opiskelematta? Mitäs luulet? Katso millaisiin töihin valitsemasi alan huonoin kolmannes pääsee ja pyri olemaan edes sen ryhmän parhaiden joukossa.

Vierailija kirjoitti:

Ikäsi ja puutteelisen työhistoriasi takia sinun voi olla hyvinkin vaikea työllistyä opintojen jälkeen riippumatta siitä johtuvatko ne mt-ongelmista vai jostain muusta.

Toisaalta totta, mutta toisaalta vaikeuksista selviäminen voi kääntyä myös eduksi. Kyllähän se kertoo ihmisestä paljon, jos pystyy nousemaan kauan jatkuneen vaikean elämäntilanteen jälkeen takaisin jaloilleen ja opiskelemaan vielä uuden ammatin.

Kiinnostava ketju. Itse olen lähes samanikäinen. Töitä oon tehnyt ja on korkeakoulututkinto. Tällä hetkellä useamman vuoden kuntoutustuella mt-syistä. Ala jolla tehnyt töitä ja tutkinto,liian rankkaa. Mietinkin mitä voisin opiskella,töihin haluaisin. Mutta alat,jossa ollaan ihmisten kanssa läheisesti tekemisissä ovat liian kuormittavia. En siis suosittele sosionomi tai sairaanhoitaja opintoja,kuten joku ketjussa.

Psykologit ja psykiatrit ovat yleensä hullumpia kuin potilaansa. Lähde siitä. Opiskelu ei lisää työpaikkoja, mutta työjonoissa työpaikkoihin asemasi voi parantua. Ainakin niissä firmoissa, joissa meritokratiaa kunnioitetaan. Monessa firmassa työpaikat menee kuitenkin hyväveli-periaatteella. Sellaiseksi lasketaan mm. ekstroversiota tärkeänä pitävät somettajat, joiden mielestä ihminen on tuloksellisempi mitä enempi sillä on Facebook-kavereita ja mitä enemmän hänellä on muita sosiaalisia suhteita.