Lue keskustelun säännöt.
Millaista on saada lapsi sinkkuna?
16.10.2017 |
Kokemuksia kaipaisin, niiltä, jotka ovat eronneet raskausaikana tai suhdetta ei koskaan ollutkaan ja niiltä, jotka ovat tietoisesti hankkineet lapsen yksin. Onko kellään ollut lapsia ennestään? Miten sujuu vauvanhoito, jos kotona on jo lapsi(a)? Äitiys sinänsä on tuttua, mutta kaikki muu... Miten pää kestää?
Minä olen vakavasti alkanut harkita lapsen hankkimista yksin, en tiedä vielä millä keinolla ja joudun miettimään asiaa vielä ainakin vuoden, mikä on hyvä. Olen ennestään 6-vuotiaan lapsen äiti. Tämän esikoisen isä on tuonut mukanaan pelkkää murhetta ja itkua, vaikka olimmekin yhdessä kun lapsi syntyi, ja lapsi oli toivottu ja haluttu. Olen usein ajatellut, miten paljon helpompaa ja stressittömämpää elämä olisi, jos mitään isää ei olisi kuvioissa lainkaan. En siis osaa hirveästi antaa painoarvoa sille, että lapsi tehdään parisuhteeseen... Toki jos olisi oikeasti hyvä mies ja terve parisuhde, olisi varmasti ihanaa elää yhdessä perhe-elämää. Sellaisen miehen löytäminen vaan on kuin etsisi neulaa heinäsuovasta.
Kommentit (7)
Olen eronnut miehestäni miehen pettämisen vuoksi vuosia ennen kuin sitten yhteisestä päätöksestä teimme kuitenkin yhteisen lapsen. Miehellä oli uudesta suhteestaan kaksi lasta ja asui heidän äitinsä kanssa, suhde ei kovin hyvällä tolalla ja on se sama suhde, johon avioliittomme aikoinaan kariutui kun miehen sivusuhde tuli raskaaksi. Sivusuhde ei suostunut aborttiin ja lasta taas ei voinut jättää naiselle joten miehen piti mennä lapsen perässä avoliittoon tuon naisen kanssa. Tekivät vielä sitten toisen ja noiden lasten ollessa noin kymmenen ikäisiä teimme ex-mieheni kanssa vielä yhteisestä sopimuksesta yhden kun minulla ei ollut lapsia. Ihan hyvin on sujunut, lapsemme tapaa myös isäänsä. Kulut olemme suurinpiirtein laskeneet ja maksaneet molemmat lastenhoitotilille, jonne menee myös lapsilisät. Oli ihan hyvä päätös tehdä lapsi miehen kanssa joka siihen vapaaehtoisesti suostui ja jonka kanssa tunsimme jo toisemme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No minulla yksin hankittu 2kk vanha poika.Muita lapsia ei ole,mutta kaksi isoa koiraa on jotka vaativat pitkiä lenkkejä.Onneksi siis on apua tarjolla joko lenkityksiin tai lastenhoitoon,muuten en pärjäisi.Toki vähän harmittaa ettei lapsella ole isää,mutta esim.seksi yms.on viimeinen asia mikä minulla nyt mielessä ,joten kyllä se parisuhde kärsisi.
Minä hankin ensimmäisen ja ainoan lapseni 42-vuotiaana keinohedelmöityksellä. Miestä ei vaan ollut löytynyt, ja hedelmällisen iän viimeisillä metreillä päätin että ei, en halua sen takia jäädä myös ilman äitiyden kokemusta.
Itselläni kaikki on mennyt erittäin hyvin. Ei mulla mitään "turvaverkkoja" ole, vanhemmatkin asuu 350 km päässä. Mutta en minä sellaisia ole kaivannutkaan. Hätätapauksessa, jos nyt esim. joutuisin sairaalaan tai vastaavaa, on kyllä olemassa turvaverkot yhteiskunnan puolesta. Muuten en ole apua arkeeni kaipaillut. En ole sellainen ihminen joka kaipaisi jotain "omaa aikaa", mulle oli äitiysloma-aikakin oikein unelmien täyttymys kun sai kotoilla. Nyt taas it-alalla duunissa ja lapsi hoidossa tosin, kun pakko sitä tienatakin on.
Hankin itse hedelmöityshoidoilla yksin lapsen kaksi vuotta sitten. Aivan ihanaa on ollut enkä ole katunut hetkeäkään! Tosin muutama asia, jotka koen tärkeäksi. 1) Hyvä tukiverkosto. Koska vastuu on 24/7 on tärkeää olla läheisiä, jotka voivat auttaa vauvan/lapsen hoidossa (myös henkinen tuki tärkeää). 2) Vakaa taloudellinen tilanne. itse olen korkeasti koulutettu 40 v. nainen, jolla auto ja omistusasunto. Tärkeää että tietää ettei raha lopu joka kuukausi, vaikka tosin elän järkevästi muutenkin. En halua lapsen joutuvat köyhyysloukkuun vain sen takia että äiti on yh. 3) Sosiaaalinen elämä. On tärkeää että lapsi saa sosiaalisia kontakteja myös pienen ydinperheen ulkopuolella, eli huolehdi että tapaatte ystäviä ja perhettä. Muuten koen että yksin vastuun ottaminen on tavallaan helppoa koska nyt saan tehdä oman mielen ja päivärytmin mukaan eikä tarvitse ottaa ketään toista aikuista huomioon. Kääntöpuoli on tietysti se että vastuu on yksin itsellä eikä suruja ja iloja saa jaettua lapsen isän kanssa. Mutta minulla omat vanhemmat ilotsevat kaikista asioista minun kanssani ja tukevat myös jos on jotain murheita <3 Ja tärkeää on ettei ole riskiä että menettää 50% lapsen huoltajuudesta mahdollisen eron tullessa.
Vierailija kirjoitti:
No minulla yksin hankittu 2kk vanha poika.Muita lapsia ei ole,mutta kaksi isoa koiraa on jotka vaativat pitkiä lenkkejä.Onneksi siis on apua tarjolla joko lenkityksiin tai lastenhoitoon,muuten en pärjäisi.Toki vähän harmittaa ettei lapsella ole isää,mutta esim.seksi yms.on viimeinen asia mikä minulla nyt mielessä ,joten kyllä se parisuhde kärsisi.
Hyvä pointti. Meillä vauva-aikana parisuhde kärsi paljon, koska en pystynyt enkä halunnut seksiä. Mies olisi halunnut päivittäin, eikä hän ymmärtänyt fyysisiä kipujani ja tarvettasaada olla hetki yksin, kun vauva joskus irrottautui sylistä. Koin, että joudun jollain lailla valitsemaan joko miehen tai vauvan. Olisin halunnut heittäytyä äitiyteen täysin, kun lapsi oli ihan pieni. Stressasin ja syyllistin itseäni siitä, etten kykene hoitamaan sekä parisuhdetta että vauvaa. Siinä mielessä olisi takuulla helpompaa olla lapsen kanssa yksin: saisi ihan rauhassa keskittyä vauvanhoitoon, eikä tarvitsisi huomioida miestä tai harrastaa seksiä. En muutenkaan ole mikään parisuhdeihminen.
Miten hankit lapsen? Tietoisesti vai oliko ns vahinko?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten teihin on suhtauduttu esim työpaikalla tai perheen kesken?
Suuri häpeähän se on synnissä siinnyt mukula.